Kolmen yliopistoteologin vastine kirkolliskokousedustajien aloitteeseen avioliittokäsityksen laajentamisesta: Aloite tulkitsee luterilaista teologiaa virheellisesti
Kirjoittanut
Seurakuntalainen Toimitus
Viisitoista kirkolliskokousedustajaa jätti 19.2. kirkolliskokoukselle aloitteen kirkon avioliittokäsityksen laajentamisesta. Teologissa perusteluissa käytetään niin sanottua uskon ja rakkauden erottelun menetelmää.
Teologisissa perusteluissa käytetty menetelmä tuli tunnetuksi 1980-luvun alussa naispappeutta koskevissa ratkaisuissa.
Kahdessa Ilkon kurssikeskuksessa pidetyssä seminaarissa (1980, 1982) silloiset kirkon johtajat ja yliopistoteologit tulivat johtopäätökseen: Apostolinen virka on jumalallinen asetus ja kuuluu siten ”uskon koriin” eli oppiin. Mutta viran sukupuoli on kulttuurisidonnainen ehdonvallan (adiafora) kysymys, joka kuuluu ”rakkauden koriin” eli etiikkaan. Rakkauden kori on joustava, sen korkeimpana periaatteena on Kultaiseen sääntöön pohjaava vapaa harkinta: kohtele muita kuten haluaisit itseäsi kohdeltavan, jos olisit heidän asemassaan.
MAINOS
Kylväjän lähetyskurssi
Nyt jätetty aloite noudattaa logiikkaa, joka sijoittaa luterilaisen avioliittokäsityksen kokonaan rakkauden koriin eli etiikan piiriin. Yhtäältä aloitteessa todetaan, että katolinen ja ortodoksinen kirkko näkevät avioliiton uskon korissa ”Jumalan asettamana miehen ja naisen liittona”. Tämän jälkeen aloite jatkaa: ”Toisenlaiseen ratkaisuun voidaan päätyä tulkitsemalla avioliitto Lutherin tapaan maalliseksi järjestykseksi. Avioliitto on näin ymmärrettynä rakkauden alaan kuuluva asia”.
Vaikka Lutherin kantaa kuvataan usein näin, lähteiden valossa tulkinta osoittautuu virheelliseksi. Sekä Lutherin teologiassa että laajemmin luterilaisessa teologiassa avioliitto nähdään samanaikaisesti sekä uskon että rakkauden alueeseen kuuluvana todellisuutena.
Vaikka avioliitto ei ole sakramentti, sillä on myös luterilaisuuden mukaan jumalallinen asetus, se on ”pyhä instituutio”. Avioliitto perustuu kristilliseen luomisoppiin ja ihmiskäsitykseen, siksi se on osa uskonoppia. Tässä kohden luterilainen luomisteologia ei ole niin kaukana historiallisten kirkkojen kannasta kuin aloite olettaa.
Mutta samalla avioliitto on myös maallinen yhteiskunnallinen järjestys, joka sellaisena on kulttuuriin sidottu, muutoksenalainen ja avoin eettisille uudelleenarvioille, kuten aloite oikein toteaa. Avioliiton teologinen perusta ja sen yhteiskunnallinen toteutus ovat samanaikaisia, toisistaan erottamattomia. Tämä tekee avioliittoteologiasta erityisen hankalaa ja haastavaa.
Haluamme kiinnittää huomiota kirkolliskokoukselle annetun esityksen käyttämiin teologisiin perusteluihin. Aikoinaan pappisviran avaamiseen naisille tarvittiin sekä uskon koria että rakkauden koria koskevat perustelut. Vastaavasti, mikäli avioliittokäsitys halutaan perustella luterilaisen teologian välinein, on välttämätöntä ottaa huomioon kumpikin alue.
Juhani Forsberg
TT, ekumeniikan dos. (emer.)
Antti Raunio
systemaattisen teologian professori
Itä-Suomen yliopisto
Miikka Ruokanen
dogmatiikan professori
Helsingin yliopisto
Kirjoittanut
Seurakuntalainen Toimitus
Viisitoista kirkolliskokousedustajaa jätti 19.2. kirkolliskokoukselle aloitteen kirkon avioliittokäsityksen laajentamisesta. Teologissa perusteluissa käytetään niin sanottua uskon ja rakkauden erottelun menetelmää.
Teologisissa perusteluissa käytetty menetelmä tuli tunnetuksi 1980-luvun alussa naispappeutta koskevissa ratkaisuissa.
Kahdessa Ilkon kurssikeskuksessa pidetyssä seminaarissa (1980, 1982) silloiset kirkon johtajat ja yliopistoteologit tulivat johtopäätökseen: Apostolinen virka on jumalallinen asetus ja kuuluu siten ”uskon koriin” eli oppiin. Mutta viran sukupuoli on kulttuurisidonnainen ehdonvallan (adiafora) kysymys, joka kuuluu ”rakkauden koriin” eli etiikkaan. Rakkauden kori on joustava, sen korkeimpana periaatteena on Kultaiseen sääntöön pohjaava vapaa harkinta: kohtele muita kuten haluaisit itseäsi kohdeltavan, jos olisit heidän asemassaan.
MAINOS
Kylväjän lähetyskurssi
Nyt jätetty aloite noudattaa logiikkaa, joka sijoittaa luterilaisen avioliittokäsityksen kokonaan rakkauden koriin eli etiikan piiriin. Yhtäältä aloitteessa todetaan, että katolinen ja ortodoksinen kirkko näkevät avioliiton uskon korissa ”Jumalan asettamana miehen ja naisen liittona”. Tämän jälkeen aloite jatkaa: ”Toisenlaiseen ratkaisuun voidaan päätyä tulkitsemalla avioliitto Lutherin tapaan maalliseksi järjestykseksi. Avioliitto on näin ymmärrettynä rakkauden alaan kuuluva asia”.
Vaikka Lutherin kantaa kuvataan usein näin, lähteiden valossa tulkinta osoittautuu virheelliseksi. Sekä Lutherin teologiassa että laajemmin luterilaisessa teologiassa avioliitto nähdään samanaikaisesti sekä uskon että rakkauden alueeseen kuuluvana todellisuutena.
Vaikka avioliitto ei ole sakramentti, sillä on myös luterilaisuuden mukaan jumalallinen asetus, se on ”pyhä instituutio”. Avioliitto perustuu kristilliseen luomisoppiin ja ihmiskäsitykseen, siksi se on osa uskonoppia. Tässä kohden luterilainen luomisteologia ei ole niin kaukana historiallisten kirkkojen kannasta kuin aloite olettaa.
Mutta samalla avioliitto on myös maallinen yhteiskunnallinen järjestys, joka sellaisena on kulttuuriin sidottu, muutoksenalainen ja avoin eettisille uudelleenarvioille, kuten aloite oikein toteaa. Avioliiton teologinen perusta ja sen yhteiskunnallinen toteutus ovat samanaikaisia, toisistaan erottamattomia. Tämä tekee avioliittoteologiasta erityisen hankalaa ja haastavaa.
Haluamme kiinnittää huomiota kirkolliskokoukselle annetun esityksen käyttämiin teologisiin perusteluihin. Aikoinaan pappisviran avaamiseen naisille tarvittiin sekä uskon koria että rakkauden koria koskevat perustelut. Vastaavasti, mikäli avioliittokäsitys halutaan perustella luterilaisen teologian välinein, on välttämätöntä ottaa huomioon kumpikin alue.
Juhani Forsberg
TT, ekumeniikan dos. (emer.)
Antti Raunio
systemaattisen teologian professori
Itä-Suomen yliopisto
Miikka Ruokanen
dogmatiikan professori
Helsingin yliopisto
Vastaukset 1
Vanhimmat
Homoja pitää hyysätä. Se on hyvitys nykyhomoille siitä, että yhteiskunta piti heitä ensin pitkään rikollisina ja sitten sairaina. Suomessa homous oli rikos vuoteen 1971 saakka ja sairais vuoteen 1981 saakka.
Nkyäänkin homous on rikos 77 maassa ja monissa maissa homouden harjoittamisesta seuraa kuolemanrangaistus. Meillä homot marssitetaan Oulun tuomiokirkkoon, jossa he voivat alttarilla harrastaa peräsuoliyhdyntää tuomionaaras Satu Saarisen selostaessa tapahtumaa kirkkoon kokoontneelle kansalle.