EUsta Irti!

Perussuomalaisten johtoon pyrkivän europarlamentaarikko Jussi Halla-ahon mukaan Suomen pitäisi erota eurosta ja EU:sta.

Halla-aho kertoi tänään Strasbourgissa, että ajaisi eroa aktiivisesti, jos olisi puolueen puheenjohtaja.

Halla-ahon mukaan perussuomalaisten johtavat elimet päättäisivät, miten eroa edistettäisiin käytännössä. Pelkän selvityksen tekeminen ei Halla-ahon mukaan riitä.

Halla-aho kommentoi pyrkimistään puheenjohtajaksi muutamille toimittajille.

Hän ilmoitti lähdöstä puolueen puheenjohtajakisaan Youtube-videolla maanantaina.

Uusi puheenjohtaja Timo Soinin tilalle valitaan kesäkuussa perussuomalaisten puoluekokouksessa Jyväskylässä.
50411
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 50

Vanhimmat

Olemme netto maksajia, EU hyvä lypsylehmä, EU on lypsännyt Suomea nyky maidontuottaja hinnalla litroiksi muutettuna 68000000000 litraa= 68miljardia litraa, em lisäksi saattanut suomen maataloudessa 10 000 tilan konkursiin, tukiaisten viivästymiä, diregtiivejä-sanktioita. Kreikkaan piikki auki huolimatta
68´ 000´000´000euron avustuksista 38 vuoden takaisinmaksulla..nimellisenä!, em summasta suomen osutta ei tiedä, kuin Sp Pää, mutta seon mennyttä 38 vuoden päästä ei ole edes rahayksikkö joka olisi perustana laskennalliseele takaisin maksulle ja sekin on turhaan, aivan turhaan, sillä anetulle rahalle ei ole korko juossut. Suomen kansa, siis 3,5 miljoonaa "tavisata ei nää mitään hyvää EU mafiasta..

Äänestä
  • nyt+se+EU+maatalous-+osasto,+kekasi+hienon+itean+lypsykarja-jusseille+ns+vähentämis+tuen,+etukäteen+ilmoitettava+kuinka+paljon+kg/lit+vähentää+ja+jos+vuodenpäästä+on+tosi-vähentänyt+-/+80%+ilmoitetusta+niin+litrahintaan+saa+-/+0,14+e/lit+korotuksen,+em+juuri+senvuoksi,+kun+EU-alueen+maat+on+lypsäneet+hurjasti+yli+tarpeen+joten+hinta+on+pudonnut+alle+kannattavuusrajan,+no+tässä+ei+voi+laskea+sitä+mitä+vähentämiskorotuksesta+jää+käteen+koska+ei+tiedä+vhennettyä+määrää+kontra+tuotettua,+taitava+matikkapää+isäntä+pystyy+itse+sen+laskemaan+minkä+määrän+kannattaa+ilmoittaa+vähenteävänsä+ettei+vähennyksen+korotus+syö+väennyksen+etua.

    Äänestä

  • .. em saattaa seurata päänsärkyä kunkin maan Mt-ministereille, jos em 0,14e/lit korotus kuin se uutisointiin jää pysyväksi tulee houkutus lypsää pikkusen enemmän, koska t-kapasiteettia on..ellei jokavuosi seurata vähentämisen valvontaa

    Äänestä

.. kertokaa mitä hyvää EU on Suomelle antanut?

Äänestä
  • kova palkkaisia meppejä 200 000e vuositulot kulut., vaan ääni eu:ssa, ku hyttysen pieru saharassa.

    Äänestä

  • Minulle töitä ja hemmetin paljon paremman olemisen. Halvempaa ruokaa keski-eurooppalaisten kauppojen hyllyltä. Paremman palkan josta kekkoslandiassa en edes uneksinut. Ikuisen valuutanvaihdon vitsauksen olenkin jo unohtanut. Paljon kavereita ja tuttuja. Helpot loma-ajan asunnonsaannit lomakohteissa. Suomivirkamiesten typeristä päätöksistä luopuminen ei tuottanut tuskaa, esim. voin laittaa autooni haluamani lisävalot :-) Kulutuselektroniikan hintaromahdus kiitos EU-lainsäädännön. Tätä on vaikka kuinka paljon kunhan katselet ympärillesi.

    Äänestä

  • EUssaElävä kirjoitti:

    Minulle töitä ja hemmetin paljon paremman olemisen. Halvempaa ruokaa keski-eurooppalaisten kauppojen hyllyltä. Paremman palkan josta kekkoslandiassa en edes uneksinut. Ikuisen valuutanvaihdon vitsauksen olenkin jo unohtanut. Paljon kavereita ja tuttuja. Helpot loma-ajan asunnonsaannit lomakohteissa. Suomivirkamiesten typeristä päätöksistä luopuminen ei tuottanut tuskaa, esim. voin laittaa autooni haluamani lisävalot :-) Kulutuselektroniikan hintaromahdus kiitos EU-lainsäädännön. Tätä on vaikka kuinka paljon kunhan katselet ympärillesi.

    joo nuo onjuuri EU vippaskonsti mainostaa itseään, palkkasi riippuu te-sopimuksista jos ole suomessa, tietysti jos ta on ulkomaalainen niin se erikseen

    Äänestä

PerusS vuosikokoukseen kaikki kmäkiset persujäsenet. Nyt on kämäellä ilmeisesti se aitosiipi, eikä persujen öykkäriosasto - se on eronnut.

Äänestä
  • Mikä on ollut öykkäriosasta ja mistä se on eronnut ?

    Äänestä

.. jos joku aloittaa "tukiaiset, niin sho waht, mitä meillä oli ennen EU, meillä oli kasvava Suomi- maatalous, erinomaiset bilateraaliset suhtee venäjään, suomi- teollisuus, infra, vienti, työehtosopimukset, ei Bernerin s-säkeitä, ei Sipilää- EU sylikoiraa, ei sodanuhkaa, ei Trumppia, ei Brexiä, ei Berlusgoonia ja varastettua Italian valtio-rahoja ei Kreikka- maksuja, ei Espanjan konkurssia, ei tulitikun mitta, kurkun käyrä, ei ladonpohjan m2 vähennystä, ojan p-a vähennystä.diregtiiveja, ei pakolaisia, ei burgia, ei ympäri leikkauksia, ei mamujen sexiongelmia, ei varustautumista 3-sotaan,,ynm
Näkeehän sen sokia Reettakin, että EU on iilimato ja erityisesti nyt Trumpin aikana sisäinen parasiitti, jonne yksityisterveyspalvelukin vie voittonsa veroja maksamasta, ONKO em Suomalaisten kaikki 27/osallaan maksettava ja jos niin mitä saamme, miljoooonia pakolaisia a`63e/vrk ja lisää sikiää, omista ja suomalisista..

Äänestä
  • .. pakolainen "saa 2000 e/kk, suomen työtön saa 650e/kk

    Äänestä

..niistä kymmenien vuosien sovituista työpalkoista on varaa leikata ja 1800e/B/ kk kaupan kassan palkasta, mutta ei pakolaisista, vaan pakolainen on Sipilä- ja EU-vahvistamana tervetullut, nauttimaan Suomen sodanjälkeisen kasvun häviävistä rippeistä, mutta ainahan veroja voi korottaa..
Miksi ylipäätään Rajavartiolaitos on olemassa, kun rajan yli tulee huntua-ja burkaa..

Äänestä
  • .. kaikia em kannattaa PS/Terho, Sampo Terho!

    Äänestä

Jos Halla-aho valitaan puheenjohtajaksi niin me suurin porukoin palaamme takaisin keskustakotiin!

Äänestä
  • dementia luo onnellisen olotilan..

    Äänestä

  • Miten niin palaatte persujen koti kun on jo keskusta mistä kiitos Soinille ja tulevaisuudessa Terholle samanlainen kepujen perseennuolija kuin edeltäjänsä. Mutta eikös ole kiva juttu kun brysselistä löytyi vielä yksi persukin niin saat sinä päiväsi täytettyä itkemällä Halla-ahon perään suoli24lla? Vielä kun kepulaiset joksus avaisi oven sinullekkin persut kelpasi jo ja ovat kynnysmaton virkaa toimittamassa.

    SDP ja keskusta ainoat jotka ei vittuile Halla-aholle koska voi olla seuraava hallituskumppani. Sinä poloinen olet poikkeus kotisi löytyessä samasta osoitteesta kuin Sipilän kokoomuksesta,

    Äänestä

  • Teeppäse kirjoitti:

    Miten niin palaatte persujen koti kun on jo keskusta mistä kiitos Soinille ja tulevaisuudessa Terholle samanlainen kepujen perseennuolija kuin edeltäjänsä. Mutta eikös ole kiva juttu kun brysselistä löytyi vielä yksi persukin niin saat sinä päiväsi täytettyä itkemällä Halla-ahon perään suoli24lla? Vielä kun kepulaiset joksus avaisi oven sinullekkin persut kelpasi jo ja ovat kynnysmaton virkaa toimittamassa.

    SDP ja keskusta ainoat jotka ei vittuile Halla-aholle koska voi olla seuraava hallituskumppani. Sinä poloinen olet poikkeus kotisi löytyessä samasta osoitteesta kuin Sipilän kokoomuksesta,

    Sipilä on ulkoministeri, puollustusministeri ja pääministeri osin sisäministeri ja terveysministeri, työministeri ei ole vähääkään, Lindströmikin on saikulla ja ulkoministeri, VM Orpoa ei huoleta kun pakolainen saa 2000e/kk ja työtön 650e/kk, "pihvi sen hoksasi ja verenpaine pomppasi..

    Äänestä

  • Tämän paluuilmoituksen Mika Pietikäinen, sillä hän on kuntapolitiikassa jo palannut kepuun.

    Äänestä

  • Jylhänperältä kirjoitti:

    Tämän paluuilmoituksen Mika Pietikäinen, sillä hän on kuntapolitiikassa jo palannut kepuun.

    niinhän seonTerhokin Ps listalla kepujen tärkein kannattaja, miksi tärkein, siksi jos hyppäis kanttamaan todellista Ps hallitus nurin, Terho pitää hallituksen pystyssä.

    Äänestä

  • Veitsen terällä keikkuu persu. Kaksi vaihtoehtoa kepujen perseennuolemisen jatkaminen millä säilyvät hallituksessa varmistaen että persu hiipuu marginaaliin ja ikuiseen oppositioon tai Halla-aholaisuuteen eli kepupolitiikan ajamisesta takaisin persupolitiikan ajamiseen. Hallitus kaatuu mutta se on persuille parempi vaihtoehto pitemmän päälle kuin hikiset pari vuotta hallituksessa että Soini saa puristaa rintaansa vasten hänelle niin rakasta ministerinsalkkua. Halla-aho kun on persujen rakentaja oppositio räkyttäjä populisti Soinin ruummiillistuma mitä vastaan Soini taistelee rakkaudesta audin kyytiin josta ei halua vielä luopua. Terho taas edustaa Soinia kuohitsemisen jälkeen mikä tapahtui heti kun Soini hallitukseen nousi. Munaton mies kuten lähipiirikin munattomia kepujen kumartajia. Kepujen laariin menee jokainen ääni joka menee Terholle

    Äänestä

siellä on turva tervemenoa.

Äänestä

Sipilän syöksy-lento" on ns myötätunnon herättäjä, joka poistaa hetkeksi arvostelijoitten kritiikin, se on ns psykologiallinen veto, jota jo lapset osaa käyttää oikutteluissaan vanhempiaan kohtaan tahtonsa läpi saadakseen.

Äänestä

Irti EUsta ja Putinin turvalliseen poposeen, vihreät miehet valvovat sitä turvallisuutta, ihan niinkuin Ukrainassa jo tekevät. Siellä olo onnellinen.

Äänestä
  • keksi parempi provo, muuten, asiastas 4teen, äänestä M. Seppää niin takaat ettei lunta osteta talvella..ja jos haluat aukaista silmäsi ja päästä kiritisoimaan vääriä kuntapäätöksiä, nii M.Seppä on "007 takahuoneen "supisupi päätöksiin, ottaa selvän asioista ja uskaltaa yskästä, sinä aivopesty-läpiliipattu-helvetillä peloteltu kustaa, herää!

    Äänestä

  • Venäjän ja EUn välissä ei ole mitään harmaata aluetta, jolla Suomi voisi leikkiä puolueetonta, se aika on lopullisesti mennyt. Ihminen joka ei näe miten Venäjä kaikin kybersodan keinoin tukee eurooppalaisia populistipuolueita on sokea. Suomessa tämä populistipuolue on PS. En odota, että synnyuudestaan ymmärtäisi jotain tästä edellä olevasta.

    Äänestä

  • Persujen_ohjelma kirjoitti:

    Venäjän ja EUn välissä ei ole mitään harmaata aluetta, jolla Suomi voisi leikkiä puolueetonta, se aika on lopullisesti mennyt. Ihminen joka ei näe miten Venäjä kaikin kybersodan keinoin tukee eurooppalaisia populistipuolueita on sokea. Suomessa tämä populistipuolue on PS. En odota, että synnyuudestaan ymmärtäisi jotain tästä edellä olevasta.

    Venäjästä viis mutta populismista tuoreimpana esimerkkinä Orvon lausuma "Palkkoja alentamalla tämä maa ei tästä nouse". Vai oliko tuo populistisen heiton sijaan aivopieru kiky kun on hallituksen ykköshankkeita jonka tavoite oli vaatimattomasti raju palkka-ale työehtosopimuksien poistamisen kautta? http://yle.fi/uutiset/3-9510310

    Äänestä

  • Orpoaloittivaalit kirjoitti:

    Yhtä fiksu veto kuin pääministerin ja ulkomaankauppa- ja kehitysministerin twiittaukset työttömien aktivoimisen saavutuksista Uudenmaan te-toimiston tilastoihin vedoten.

    http://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005127107.html

    Tulokset itseasiassa heikkenivät.

    no voi herrahyvä Orpo parka, sanoo kyllä, ettei palkkoja alentamalla tämä maa nouse, on oikein, samaan hebgenvetoon kertoo Ministerin syvällä rinta äänellä, että "kannustinloukkuja pitää purkaa, suomeksi työttömyysturvaa ja muita etuisuuksia, ei kai se sillä työttömyys katoa, että työttömältä otetaan leipä ja elämisen kustanusten maksun mahdollisuus pois, mie on täys kahjo, ensin pitää hallituksen toimia, että työpaikkoja syntyy, sitten voi ottaa kanustinloukkuja pois, mitä "kannustiloukkuja neon jos työttömälle maksaa, ettei kuole nälkään, on se jmaliste ihme, että hallituksen ministereitten ajatukset pyörii työttömien saattamisesta nälkäkuolemaan tai kerjuulle--

    no kerropa miten venäjä on tukenut populisteja ja Ps, olet täysin umpi aivopesty kustaa, sellaisia te olette..

    Äänestä

  • kiusallista kirjoitti:

    Yhtä fiksu veto kuin pääministerin ja ulkomaankauppa- ja kehitysministerin twiittaukset työttömien aktivoimisen saavutuksista Uudenmaan te-toimiston tilastoihin vedoten.

    http://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005127107.html

    Tulokset itseasiassa heikkenivät.

    joo," taulukot on tämän hallituksen aapiset, taulukoitten päämestari PM,lä Saksassakin oli taulukot kainalossa joita esteli Merkkelille, tosiasiassa PM koko saksan matka oli sotilasyhteistön tiivistäminen ennen Merkkelin matkaa Trumpille, olisi jo eilen mennyt, mutta runsas lumentulo esti ja matka siirtyi loppuviikolle.

    PM neuvottelee sotilasyhteistyöstä EU kanssa, kuitenkaan EU ei ole armeijaa, eikä Suomi ole Natossa, siis tosipaikan tulleessa olemme yksin ja jos Putini alkaa Balttian valloituksen "Lukashenkon lehdeltä huutaa Viro ensimmäisenä Suomelta apua ja niin olemme sodassa ilman Natoa ja jälleen yksin..ja pohjoisen-suomen rajathan on auki mennentulleenpalatessa, että sielläkin pitäisi olla ja yksin, mikä on hyöty silloin EU,n?, jaa vai, ettei ole harmaata" aluetta Venäjä vs EU, mielestäni on harmaata mustempaa suorastaan KeskustanKokomustaa..kiireesti ero EU,sta, mutta voi olla jo nyt, kun klo 7,00 myöhäistä PM suosikki aikaan klo 5,00..kaikki pitää olla neuvoteltu...

    Äänestä

  • kansainliitto.pyh kirjoitti:

    ja vielä vähemmän hyötyä on EU sta kun seuraavat "Piikki on auki-maat pyytää rahaa "38 vuoden maksuajalla, takaisinmaksu "nimellisenä, silloin olisi hyvä jos Suomi olisi tehnyt "Fixid ajoissa Halla-ahon johdolla, se toisi säästöä miljardeja, siihen ei suomen muut puolueet-ja johtajat kykene ikinä!

    Äänestä

  • Orpoaloittivaalit kirjoitti:

    Venäjästä viis mutta populismista tuoreimpana esimerkkinä Orvon lausuma "Palkkoja alentamalla tämä maa ei tästä nouse". Vai oliko tuo populistisen heiton sijaan aivopieru kiky kun on hallituksen ykköshankkeita jonka tavoite oli vaatimattomasti raju palkka-ale työehtosopimuksien poistamisen kautta? http://yle.fi/uutiset/3-9510310

    http://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005127717.html

    LeipäjonoSipilä nimen jo sai aikaisemmin kun eläkeläisillä ei ole enää edes lääkkeisiin varaa yms. seuraava Sipilä ilmiö on työntekijät joiden palkka ei riitä elämiseen. Kunhan saavat tessit nurin perusduunari saa tehdä "suomen nostamiseksi" kahta duunia palkan eteen mitä ennen sai yhdestä. Viennin elvyttämiseksi ilman ehtoja työnantajalle jotta palkka-ale siirrettäisiin tuotteiden hintoihin tms. pomon taskuun menee. Nyt yrittää yritysveroa laskea että yrityspomot saa vielä enemmän massia ja siinä sivussa kieltää osinkoverotuksen kiristämisen. Eihän se passaa rikkailta ottaa "yhteisissä talkoissa" maksakoon köyhät. On niin musta porvari pääministerinä ettei ihan heti tule mieleen milloin olisi hallitus ollut noin porvarin renki kuin mitä se nyt "keskusta" johdolla on.

    Äänestä

  • kikyn.saavutuksia kirjoitti:

    30-luvulla oli ollut työttömien armeija pitkin teitä, se oli ollut "sianpään aikaan, eli mite se tuo "sika aina kun ajat huononee..

    Äänestä

  • aunantaakesejapum kirjoitti:

    no voi herrahyvä Orpo parka, sanoo kyllä, ettei palkkoja alentamalla tämä maa nouse, on oikein, samaan hebgenvetoon kertoo Ministerin syvällä rinta äänellä, että "kannustinloukkuja pitää purkaa, suomeksi työttömyysturvaa ja muita etuisuuksia, ei kai se sillä työttömyys katoa, että työttömältä otetaan leipä ja elämisen kustanusten maksun mahdollisuus pois, mie on täys kahjo, ensin pitää hallituksen toimia, että työpaikkoja syntyy, sitten voi ottaa kanustinloukkuja pois, mitä "kannustiloukkuja neon jos työttömälle maksaa, ettei kuole nälkään, on se jmaliste ihme, että hallituksen ministereitten ajatukset pyörii työttömien saattamisesta nälkäkuolemaan tai kerjuulle--

    Orpo urputti puheen, konekivääripuhuja, vaike saada selvää mitä se tuputtaa, kuin perunoita laariin, mieleen jäi, että Soten poistuessa kunnille jää monet tehtävät.

    Ensimmäinen, että luovuutta(kulttuuria) on kuntahalinnon ja valtuutettujen kehitettävä ja jopa ymmärrettävä, täysin utopiaa käkilässä, mahdoton vaatimus kateuden tyys-sijassa.

    Toiseksi kai oli, että vanhoja jääriä on suotta hyyssata valtuustoihin, nuoria innovatisia on äänestettävä, täysin mahdotonta käkilässä, samat jäärät ja pitemmät sarvet istuu edelleen.

    Kolmanneksi jos muistan oli kuntahalinnossa kehitettävä joukkuepeliä ja yhteistyötä, täysin mahdoton toteuttaa käkilässä, yhteistyötä ei ole ollut 50 vuoteen, millään tasolla.

    Neljänneksi oli kai jotain jääkiekkokentän kunnostusta poikas-ajaltaan, täysin mahdotonta, käkilässä ei pelata jääkiekkoa ainakaan kuntahallinnossa.

    Viidenneksi puheen loppu ja kolomeen ilimansuuntaan kumarrus, mahdotonta käkilässä, ei kumarelle kuin vain keskustaan.

    Kuudenneksi, se itsetyytyväisyyden(minähyvä) hymy-naamio sais Orpolta kadota näinä ankeina aikoina.

    klo 20,00 Tv1 tänään puhuu tuleva PM.

    Äänestä

  • Tv1 edm Orpon pulinan lisäksi tuli välikysymys kouluutus ja säästöt, siitä on riijelty koko halituksen puolikas-kausi, Ps Kivelä puhui jyrisevän hyvin ja asiaa, tosiasiassahan kaikentason kouluutus on tärkeää, erityisesti aleman-asteen, jotka nyt on Keskusta tipautamassa säästöillään syrjäytyneisiin, kuin myös ed hallitus eikä tämäkään osaa päättää leikataanko kouluutuksesta kuten alussa Sipilä sanoi leikkaavansa.
    2000 luvun alussa vielä pyrittiin kaikki tohtreiksi koluutetaan mentaalilla, joka tietysti on vitsi, jos silloin olisi panostettu oppi-sopimuskoulutukseen(kisällistä-mestariksi), meillä ei olisi ammattiopetus ja rahoitus onkelmaa, kuin vain siltä osin kuin globaali 8 vuotta kestänyt finanssilama on lamannut myös ammattipätevät ja kysynnän, sillä ei saa olla vaikutusta kouluutus määrärahoihin niitä vähentää, vaan rakeenttellista ammattikoulutusta pitää ylläpitää kokoajan, se on se yhteiskunnan ensimmäinen tehtävä, vrt armejia joka on sama juttu ja kategoriaa.

    Äänestä

  • ihmeelistäjupinaa kirjoitti:

    Tv1 edm Orpon pulinan lisäksi tuli välikysymys kouluutus ja säästöt, siitä on riijelty koko halituksen puolikas-kausi, Ps Kivelä puhui jyrisevän hyvin ja asiaa, tosiasiassahan kaikentason kouluutus on tärkeää, erityisesti aleman-asteen, jotka nyt on Keskusta tipautamassa säästöillään syrjäytyneisiin, kuin myös ed hallitus eikä tämäkään osaa päättää leikataanko kouluutuksesta kuten alussa Sipilä sanoi leikkaavansa.
    2000 luvun alussa vielä pyrittiin kaikki tohtreiksi koluutetaan mentaalilla, joka tietysti on vitsi, jos silloin olisi panostettu oppi-sopimuskoulutukseen(kisällistä-mestariksi), meillä ei olisi ammattiopetus ja rahoitus onkelmaa, kuin vain siltä osin kuin globaali 8 vuotta kestänyt finanssilama on lamannut myös ammattipätevät ja kysynnän, sillä ei saa olla vaikutusta kouluutus määrärahoihin niitä vähentää, vaan rakeenttellista ammattikoulutusta pitää ylläpitää kokoajan, se on se yhteiskunnan ensimmäinen tehtävä, vrt armejia joka on sama juttu ja kategoriaa.

    Jaa10
    Twiittaa
    Sähköposti

    Oppositio innostui, kun pääministeri Sipilä oli eri mieltä kuin keskusta ryhmäpuheenvuorossaan.
    Keskustan ryhmäpuhuja kansanedustaja Petri Honkonen sanoi puheessaan, että ”keskustalla on halu löytää puoliväliriihessä ratkaisuja ammatillisen koulutuksen tilanteen helpottamiseen”.

    Oppositio ilahtui tästä ja alkoi tivata pääministeri Juha Sipilältä (kesk), että onko hallitus perumassa koulutusleikkauksia.

    Sipilä vastasi puolentoista tunnin keskustelun jälkeen, että hallitus, ja keskusta, ei ole perumassa tehtyjä leikkauksia.

    Oppositio halusi tivata asiaa lisää Sipilältä.

    Kansanedustaja Pia Viitanen (sd) sanoi, että eduskunta oli tunnin siinä uskossa, että hallitus voisi perua leikkauksia. Niin Viitanen kuin ryhmäjohtaja Antti Lindtman (sd) halusivat tietää, onko keskustalainen pääministeri keskustan ryhmäpuheen takana vai ei.

    Sipilä poistui paikalta vähän kello 16 jälkeen ja ei ollut enää vastaamassa kysymyksiin.

    Lindtman pöyristyi pääministerin poistumisesta paikalta.

    – Pidän huonona parlamentarismin kannalta, että pääministeri Sipilä ei ole enää paikalla vastaamassa. Keskusta ajaa kaksilla rattailla. Ryhmäpuheessa kerrotaan, että ammatillisen koulutuksen rahoitusta aiotaan helpottaa ja pääministeri tyrmää.

    – Pääministerillä olisi ollut mahdollisuus vastata kysymykseemme – seisooko hän ryhmäpuheen takana – mutta hän lähti pois. Pääministeri Sipilä, tulkaa takaisin ja vastatkaa kysymykseemme, Lindtman sanoi ja toivoi.

    Kansanedustaja Ben Zyskowicz (kok) vastasi välihuudossaan, että Sipilä on jo vastannut demareiden kysymykseen.

    Viitanen halusi tietää, mikä on hallituksen ja keskustan linja koulutusleikkauksissa, kun pääministeri Sipilä oli poistunut paikalta.

    – Tänään on ollut hämmentäviä tapauksia. Meillä ei ole varmuutta, mikä on pääministeripuolueen ja keskustan linja. Kun pääministeri ei ole paikalla, voisiko valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok) vastata, Viitanen kyseli.

    – Minusta pääministeri vastasi selkeästi. Vastaus riitti minulle, Orpo vastasi omassa puheenvuorossaan

    Keskustan kansanedustaja Mirja Vehkaperä (kesk) sanoi Viitaselle, että hallitus ja keskusta, ei ole perumassa koulutusleikkauksia puoliväliriihessä.

    – Keskusta ja hallitus eivät ole perumassa koulutusleikkauksia, Vehkaperä totesi salissa.

    Oppositio oli kysellyt myös, että onko hallitus tekemässä puoliväliriihessä uusia leikkauksia.

    – Mitään uusia leikkauksia ei ole valmisteilla, valtiovarainministeri Orpo vakuutti.

    Äänestä

  • edel.jatkoa kirjoitti:

    hehe, "mitään uusia leikkauksia ei ole valmisteella Orpo vakuutti", siitähän ei ollut kysymys vaan entisten perumisesta, joita Sipilä ei peru.

    Äänestä

Aloitajalle sen verran ettei tän herran sanomiset taas sovi yhtään keskenään aikaisemmin tänään hän sanoi näin "Perussuomalaisten Halla-aho: Jatkaisin europarlamentaarikkona, jos minut valitaan puheenjohtajaksi". Kysyisin kuinkahan moinen aloittajan mielestä on mahdollista ja oliskohan taas takki kääntynyt aika nopeasti.

Äänestä

sieltä pääpaikaltahan Johtajat johtaa, tämä EU,n etutukikohta on vain taulukoitten liiteri.

Äänestä

miten tuon Teuran kuvan saa pois, irvistelee niin itserakkassti heti kun koneen aukaisee, voishan siihen teipin...

Äänestä

On ne aivan sekasi noi persut?

Äänestä

onononononon

Äänestä

ejejejejejejejejejejeejejejejejejejejejejejej ei

Äänestä

Valitkaa ihmeessä Jussi puheenjohtajaksi. Jussi rakastaa EU:ta niin paljon, että ilmoitti jo, ettei siitä luovu vaikka valittaisiin. Rysselissä on niin paljon parempi olla kuin Suomessa. Jotkut ehdottivat, että ero EU:sta ja pakolaisasiat ovat kunnossa. Eihän EU niitä pakolaisia tänne tuo vaan ihan itse osaavat tulla. Eikä EU ole myöskään poistanut Suomen ja YK:n välistä sopimusta siitä, että pakolaisia autetaan. Se ei riitä, että Suomi eroaa YK:sta sen olisi erottava myös YK:sta.

Äänestä

Kuinka paljon ryssä on imenyt suomalaisten veroeuroja? Miksi totuutta piilotellaan?Sinne on viety vaikka minkälaisella nimellä tukia.

Äänestä
  • on, sinne annettii ilmaista lyijyäkin miljoonia kiloja, sinne annettin suomalaisten huippukirvesmiesten tekemiä kelo-hirsisaunoja tuhansin- kuparilauteilla, sinne annettiin ukko-pekka vetureita satoja, sine maksettiin hyvänmiehen lisää- kullassa, sinne annettiin sotilas dokriini- oppia miten valloitetaan naapuri, ynm, muun´muassa markkinoitiin suomalaista sisua, josta isä-aurinkoinen antoi erinomaisen tunnustuksen ja jopa arvosti niin, että sanoi; pitäkkää tunkkinne" josta meidä venäläisen sotakoulun käynyt C.C.E.Mannerheim kiitti ja pani miekkansa tuppeen!
    kaikki em oli "tukia, "myöhempiä-aikoja vastaan, että ja kun ulkomaankauppa Ministeri´me "Jermu kävi kahdenkeskista kauppaa hyvän naapurimme kanssa, silloin Suomi todella nousi!, nousi niin paljon, että on ollut oikiastaan vara laskea 40 vuotta!

    Äänestä

Sehän se keskoksia pelottaakin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ps.hyväedustaja kirjoitti:

Perussuomalaisten johtoon pyrkivän europarlamentaarikko Jussi Halla-ahon mukaan Suomen pitäisi erota eurosta ja EU:sta.

Halla-aho kertoi tänään Strasbourgissa, että ajaisi eroa aktiivisesti, jos olisi puolueen puheenjohtaja.

Halla-ahon mukaan perussuomalaisten johtavat elimet päättäisivät, miten eroa edistettäisiin käytännössä. Pelkän selvityksen tekeminen ei Halla-ahon mukaan riitä.

Halla-aho kommentoi pyrkimistään puheenjohtajaksi muutamille toimittajille.

Hän ilmoitti lähdöstä puolueen puheenjohtajakisaan Youtube-videolla maanantaina.

Uusi puheenjohtaja Timo Soinin tilalle valitaan kesäkuussa perussuomalaisten puoluekokouksessa Jyväskylässä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu