Hei voisiko joku ennustaa minulle?

Justaghost

En tiedä ketkä täällä nykyään ennustavat, mutta voisiko joku teistä ystävällisesti kertoa mitä elämääni näkee?

On yksi poika, johon vuosia sitten olin ihastunut. Paras kaverini oli myös ihastunut häneen mutta poika ihastui minuun. Olimme paljon yhdessä ja onnellisia, kunnes riitaannuin ystäväni kanssa. Yritin saada ystäväni takaisin olemalla vähemmän pojan kanssa. Poika ei tiennyt yatäväni ihastuksesta.

Tuli tilanne, jolloin suuri joukko ystäviämme oli minua vastaan. Poika tällöin kaikkien edessä oli julistanut rakkauttaan minuun. Pelkäain hänen joutuvan ulkopuoliseksi kuten minä, joten yritin suojella häntä enkä ollut kuulevinanikaan.

Nyt vuosia myöhemmin, pojan elämä on mennyt vähän alamäkeen, mutta hänellä on tyttösytävä. Olemme viimeaikoina katselleet toisiamme silmiin kun muut eivät nää ja hän muutenkin tuntuu ilmestyvän kaikkialle minne menen. Yksin kotonani itken, kun olen vieläkin korviani myöten rakastunut häneen, mutta olen alkanut pelätä rakastumista. Mietin, mitä hän tuntee minua kohtaan, varmaan vihaa minua enemmän kuin mitään. En yhtään tiedä :(

Mitäköhän tästä tilanteesta voisi ennustaa? Onko tulossa konflikteja? Rakkautta? Hiljaisuutta? jos joku jaksaa vastata, kiitos jo etukäteen :) ❤

3

105

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hei!

      Pitkästä aikaa vilkuilin täälläkin ja heti kun tekstisi luin, näin että sinulla ja pojalla toden totta on kipinää välillänne.

      Konflikti voi olla tulossa nykyisen tyttöystävän kanssa, mutta ne ilmestymiset eivät ole millään tavoin sattumaa. Ne ovat tarkoituksellisia.

      Kun tilanne sallii, niin ei muuta ku anna mennä.

      • Justaghost

        Kiitos paljon! :)❤


    • kasniin

      Pojallahan on tyttöystävä.
      Älä mene parin väliin, saat surua.
      Poika erotkoon tytöstään ensin jos haluaisi sinut oikeasti.
      Hän haluaa testata vaan viehätysvoimaansa eli älä lankea loukkuun.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      832
    2. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      361
      790
    3. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      76
      620
    4. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      605
    5. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      599
    6. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      65
      595
    7. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      30
      566
    8. Jos se onkin niin

      Että me molemmat kaivataan toisiamme. Odotetaan sitä näkemistä. Ollaan mustasukkaisia ja mietitään, että kenen kanssa se
      Ikävä
      27
      532
    9. En minä tule koskaan ottamaan sinuun yhteyttä

      Että siinä ole vaan rauhassa ilman minua koko loppuelämäsi ajan.
      Ikävä
      25
      530
    10. Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla

      Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei
      Kemijärvi
      48
      527
    Aihe