Yön sylissä

Samaan aikaan minäkin.

Heräsin kuin tyhjyydestä ankeiseen aamuun. Tietoisuus yön synkkyydestä ja muusta surkeudesta vahvistui kun vilkaiin parvekkeen laseja, joita pisarat koristavat kuin luonnon itkun jäljiltä. Onko luonnollakaan muuta seuraa kuin itsensä? Tiedä häntä, monenlaista säätilaa ainakin.

Ihminen taitaa vanhemmiten menettää kykynsä nähdä unia.

Tässä yönä yhtenä heräsin kuin lievään painajaiseen. Minä suuri luonnon ja muunkin kauneuden suuri ihailija, heräsin kuin Kurjalan kartanon hyljätyssä ympäristössä.

Ympärilläni oli liuta ihmisiä, vanhoja ja apeita, ehkä palstalaiia kaikki, 70 ,
Ihmiset apeita jahiljaisia. Jokaisella pukeena vanha poliinitakki ja seurusteluna täyshiljaisuus ja ympäristön pälyily.

Tietä ei missään, vain epämääräisiä uria. Yhdellä pihalla iso härkä pyrkimässä lie'astaan irti. Toisella kuin joku uhrilammas samassa tilassa.

Halusin päästä pois nopeast. Haave paikallisbussista tai taksista jäi unelmaksi tässä synkkyydessä. Kännykkä ei tullut mieleenkään. Kenellepä sitä olisi voinut soittaakaan?

Onneksi heräsin sentään vähän parempiin oloihin.

Unilääkkeestä luovun kokemukseni perusteella. Jotain vastaavaa olen kokenut joskus runsaan alkoholinkäytön seurauksena Epsanjassa.

Alkoholia en ota enää edes koemielessä.

Satko sinä Ruunemanni loppuyöstä unta?
Vai menikö valvomiseksi, sellaiset yöt ovat tosi pitkiä ja kiusallista siinä on kun uneliaisuus tulee se kaikkoaa vielä jonnekin!

Aktiivityöaikana minulla oli sellasia, sain diaknoosin että johtuu liiasta paineista ja vastuusta, samoin hyperventilaatiot joista myös silloin tällön sain kokemuksia, ikäviä olivat ja niin helppoa saada kuriin, hengittää paperipussiin!

Minulle tämä oli ensikerta tulla hiljaiseen yöhön istumaan ja purkamaan ajatuksia itsekseen, apukin tuli ja se karannut uni vei nöyränä taas untenmaille. Olen aikaisemmin herättyäni keittänyt vettä ja häärännyt keittiössä ja pyörimään takaisin vuoteeseen, siinä yleensä menee monta tuntia unta hakiessa.

Neljä vuoden aikaa niihinkin jotkut herkimmät reagoi.
Asuu ihminen missä hyvänsä kunhan on ruokaa ja lämpöä tuttu ympäristö ja ihmiset siihen on hyvä tottua ja siellä on turvalista asua.

Minä heräilen öiden aikana epäsäännöllisen säännöllisesti. Palstalaisten säännöllisenä pilkkana on kertoa kuinka "Se", aliasminä, kirjoittelen yökaudet.

Mielellänikin kirjoittelen. Lähes ainakeitän kahvia ja juonsitä kupillisen hiivaleivän kera.
Yöllinen kahvin juontitoimii itselläni unilääkkenä.

Kun yö saapuu Venetzuelaan oli silloin joskus kovasti kaiken ikäisten suosiossa, Harry Belafontekin oli sen levyttänyt ja Juha Eirto tämä meidän oma HB, lauleli tanssipaikoissa tästä helteisestä yöstä.
Harmi että maailma menee vauhdilla eteen päin ja paritanssitkin jääneet unholaan, mentiin laitettuna ja siistinä tanssiaisiin useamman kerran viikossa.
Miehet kumarsivat pyytässään tanssiin ja naiset useammat niiasivat ainakin vielä tuntemattomalle, silloin oli vielä käytöstavat halinnassa tavat kovasti muuttuneet no niinhän se pitääkin, kai?
Monesti jään miettimään ja kaipaamaan yksikseni "vanhoja kunnon aikoja", kesän tanssilavoja, saarireissuja viikonloppuna eväät mukana,
telttailua, leirejä, polkupyörä reissuja unohtamatta, Saimaan ympäriajo oli kai se jossa ehti pitkästyäkin.
No nyt tuli taas yhtä ja sitä toista kirjoitettua.

Tuo sade suurinen pisaroineen paukutteli täälläkin keittiön ikkunapeltiä. TV:tuolissa käperryin vain kodikkaasti viltin sisään, enkä sängyssä enää kuullutkaan mitään häiritsevää.

Parina yönä olen nähnyt niin viehättäviä unia, olin Kesäheinässä ja ihastelin mökkien luukkumaalauksia, jotka itse aloitin siellä, ne oli tulleet nyt ihan muotiin. Heräsin siihen kun jokumies kertoi kesäyönä kokemaansa. No, untahan se vaan oli,..mutta hyvä mieli jäi.

On öitä, jolloin herään 4-5 välillä, keitän kahvia ja syön varhaisaamiaisen, kömpiäkseni parin tunnin kuluttua vielä sänkyyni. Nukahdan alta aikayksikön yleensä ja herään 8-9 aikaan uuteen päivään.

Päivätorkkuja saatan joskus harrastaa iltapäivällä, mutta en juuri sängyssä, vaan mukavassa nojatuolissa.

Tämä oli kovasti soitettu Taivaskallion lavalla, se oli lähin tanssipaikka silloin nuoruusiässä, toinen melkein saman matkan päässä nk. Tuusulantietä pohjoiseen Tanhurinne usein tuli sielläkin kesällä poikettua, tuttuja olivat vaksit ja päästiin ystävättären kanssa ilman sisäänpääsy maksua.
Nyt kun paritanssit eivät ole enää kuin hoveissa käytössä, on lavatkin joutaneet juhannuskokon polttoaineeksi, harmi.

Rammarit olivat useinkin lavatansseissa, yleisin soittopeli oli haitarit ja joku "tahtirauta", tanssittiin kyllä ja hauskaa pidettiin, humalaisia oli aniharvoin.

Upeeta mahtavaa muistella noita aikoja!

Reumasta johtuvat korkeat tulehdusarvot saavat aikaan ikävän nuhjuisen olon. Tila vaatisi oikeat tulehduskipulääkkeet, mutta niitä en ole hankkinut.
Tähän asti on riittänyt iso Burana kapseli. tänään kokeilin laimeampaa parasetamolitablettia mutta ei se riittänyt.

Sen verran teen hyötyliikuntaa että uni tulee helposti. Yövalvomisia ei ole. Monet luopuvat ok-talon hoidosta eämän tässä vaiheessa.