Ikkunatehdas

Nyt kun kaivoskin lopettaa,niin se ikkunatehdas olis kyllä ollut tosi hyvä. Minkäs takia se ei tänne tullutkaan???
25669
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

PRO-laiset Valitti Siinä Syy

Äänestä
  • Proota ei vielä silloin ollut kun Tiivi olisi tullut tänne!!

    Äänestä

  • Voi tuota tuskien taivalta. "EMOKAS", sinulta jotain korvien välistä todella hukassa. Kuten joku jo mainitsi, ei Prota ollut silloin vielä
    olemassakaan. Älä kuule viitsi enää. Tuo on jo todella sairasta älämölöä.
    Nämä kaiken maailman yrittäjät ja yksityiset sellaiset, ei niillä ole suurta merkitystä tällä leveysasteella. Olisi pitänyt saada isoja toimijoita.
    Heitä ei tähän korpikylään saada. Täällä on vain uskovaiset perunapellon reunalla. Jehovat kärkkyy heikompiosaisten jälkijäämistöjä.
    Heillä ei ole muita tulonlähteitä. Alkoholistit, ennen kaikkea hörhöt,
    kyttää kauppojen kulmilla mummoja ja pappoja.
    Ammattimainen viinakauppias päivystää, ilmeisesti hieman vaihtanut paikkaa pimentoon, kun ei näy niin merkittävästi kujilla.
    Pyhäjärvi on menetetty.
    Ainoa oikea suunta on, että jäätte tänne kihisemään keskenänne ja
    me, joilla on mahdollisuus täältä häipyä, sen me teemme.

    Äänestä

Entäs Lujapetoni,kolkuttaako jonkun ommaatuntoa?

Äänestä

missäs se metallialan yritys joka piti tulla vastineeksi kunnan metsäkaupoissa?
Tekikö se 180 asteen käännöksen?

Äänestä

Hahahaa nämä oli hyviä .

Äänestä

Ei epäilystäkään missä näitä valheellisia väitteitä syntyy! Samaan koriin voi laittaa Lentokentän sotkut ja miljoonavahingot!

Äänestä

Mulla on jo ikkunat,turhaan olisi tullut.

Äänestä
  • Minulla ja meillä monella muulla ei ole!

    Äänestä

Punaniska hyvä veli kepulaiset tyrmäsi aikoinaan kaikki tänne hakeneet suuret yrittäjät. Pelättiin että tulee likaa vasureita paikkakunnalle. Ja tämä on sitten taivahan tosi!

Äänestä
  • Niinhän se taisi olla. Katselin vaan että ikkunatehdas hakee taas lisää työntekijöitä. Onneksi meillä ei tarvita työpaikkoja.

    Äänestä

Joku kuntavaali ehdokashan näkyi huolehtivan Pyhäjärven asiat kuntoon. Ja kaivoksenkin uudelleen käyttöön siinä sivussa. Muistakaa häntä äänestää.

Äänestä
  • Ihan vanhaa mantraa vanhusten turvaksi. Se juna meni jo, uskopa ehdokas, joka kuvasi loistaa lehden etusivulla.

    Äänestä

  • Voi hitto ja se LAGGUUUNA, se taas tulloo.
    Tuli vaaliluppaus taas paikalleen.
    Kyllä ikiauvo koitti taas hetkeksi näin kevvään korvala.
    Kyläpä helepotti tuas!

    Äänestä

Meinas jäähä sairaalakkii rakentamata ja muutama muukii tärkee asia ihan männeellä voalikauvella.
Ei tullu kunnon hakijoita hallintojohtajaks, ku pelekäsivät että proo valittaa kuitennii.
voe voe ja paljo muutai.

Elekee hyvät immeiset antako yhtää eäntä proolle, kelle muulle tahasa muttei proolle.

Äänestä

Lentokenttä sentään on saanut tukensa, jolla on ylläpidetty paikkakunnan vetovoimaisuutta.

Äänestä

Onhan meillä talotehdas.

Äänestä
  • Riitelevä paikka. Ei sinne tule kukaan. Tämän kirjoituksen aloittaja osoittaa pelkkää kateutta ja menneesä ajassa elämistä.

    Äänestä

  • Kattotehdas kirjoitti:

    Riitelevä paikka. Ei sinne tule kukaan. Tämän kirjoituksen aloittaja osoittaa pelkkää kateutta ja menneesä ajassa elämistä.

    Voipi nuita pontikkatehtaita tänne tulla tämän nykysuuntauksen ansiosta.

    Äänestä

Eikös se talotehdas työllistä?

Äänestä
  • Enpä tiedä työllistääkö ja mitä etuja edellinen hallitus on sinne antanut, ( liuska, leppäharju ?) pieniä, mutta tärkeitäkin yrityksiä vaskikellon alueelle tarvitaan lisää, esim Teboil oli kiinnostunut tontista alueelta ja lidli kauppaliike olisi hyvä asia, kuka niitä vastustaa ? S- market edunvalvojat varmaan, eivät hyväksy muita markkinoille, jotka on kepun ja proon porukkaa, olenko väärässä?

    Äänestä

  • Tunnen hyviä ihmisiä, jotka käy töissä, ulkopaikkakunnilla ja hyvä, että käyvät, Pyhäjärvelle pitää saada oikeita työmaitakin, verronkin kun kaivos työpaikat loppuu, jos työpaikat kaivokselta loppuu, silloin pitäs saada vähintään 500 uutta työpaikkaa, ei se paljon ole, mutta jotakin pitää tehdä muutakin, kun vaan räkyttää

    Äänestä

  • Pyhäkkäät meinaa, että Pyhäjärvi nousuun kun kadehtii naapureita.

    Äänestä

Uskon, että vasemmiston ehdokkaat todella haluavat vaikuttaa siihen, jotta Pyhäjärvelle saadaan kärkiyritys, joka tuo työmahdollisuuksia ja myös alihankkijoille, hyvä porukka näyttäis olevan

Äänestä
  • Vasuriporukkahan voisi perustaa yrityksen itse, ja saada sitäkeinoa käyttäen 500-800 Kpl. työpaikkoja. Samalla tulisi noita kommunisti iänestäjiäkin. Siispä kaksi kärpäistä yhdellä iskulla.

    Tulisihan siinä samantien myöskin riistokapitalistejakin. Pikkuseikka, jota ei pöhlömpi edes huomaa on se, että tuon yrityksen ja ryöstöporvariuden tuotti itse vasurit. Miettikääpä tätä. Pyhäjärven nousukiitoon on näin yksinkertainen ratkaisu.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


PaavoVäyrinen kirjoitti:

Nyt kun kaivoskin lopettaa,niin se ikkunatehdas olis kyllä ollut tosi hyvä. Minkäs takia se ei tänne tullutkaan???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu