Menettekö lumisateella koskaan ulos?

yksikaikkienpuolestakert

Minä en mene, silloin tee ettöitä kotona. Envoisi kuvitellameneväni kastumaan tai pyryyn tuonne. Onneksi on työ jossa voi valita pivät koska menee paikanpäälle ja koska tekee kotonakäsin töitä.
Lumi ja talvi yleensäkin on aikoja jolloin en pahemmin mene ulos, en voisi kuvitella rämpiväni lumessa hienoine jalkineineni ja vaatteineni. Onneksi mies ajaa auton aina oven eteen jos on pakko mennä ulso talvella. Hän myös putsaa lumet ja lämmittää auton. Yleensä menen kauppakeskuksiin josssa on siäparkit, ettei tarvi olla kylmässä eikä putsata, siihen en ryhdy.

Onneksi tulee kesä jolloin voi mennä hienoine kenkineen ulos eikä kampaus kärsi.

Talvi on ikävää aikaa kaikista suomalaisista, me emme ole talvikansaa. Siitä ollaan kaikki samaa meiltä.
Meillä on suunnitelmissa hankkia espanjasta tai jostain lämpimästä asunto joss aolemme koko kauhean talven, vielä ei ole lytynyt, sittn ryhdyn tekemään töitä joko siellä tai sitten etä töinä sieltä tänne. Rahasta ei ole kiinni voisin jäädä vaikka ooneuvoksetarreksi, mutta olisihan se kivaa thdä jotain, ja uskon että ilman minua moni yritys kaatuisi eikä pärjäisi. Tämä nykyinen työ ainakin mensi konkurssiin samantien jos lähtisin pois. Olen tärkeä firmalle, osaava ja päättävä ja tunnollinen luotettava, kaunis ja ystävällinen, ja upea nainen.

Lumi vaan on ongelma täällä, mutta niinhän se on meille kaikille suomlaisile, oikein jokaisen ihmisen mielikin muuttuu vihaisesksi ja kireeksi aina talvella kun kräsimme kylmästä ja jäästä ja lumesta, mutta onneksi on vaihtoehtoja, etätyö ja kesä tulee pian. Sitten me kaikki ollaan tosi iloisia ja onnellisia.

1

197

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pitkäniemensairaala

      Moi, sinä mielenterveyspotilas, kehottaisin sinua menemään kouluun opettelemaan kirjoitusta ja lukemista.
      Kerro terveisiä potilaskavereillesi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      121
      2553
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1862
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      710
      1270
    4. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      76
      1050
    5. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      108
      1042
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      99
      1001
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      915
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      88
      884
    9. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      102
      878
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      34
      801
    Aihe