Moi!!!
Olen suunnittelemassa ensi kesäksi matkaa Norjan
pohjoisosiin ja sieltä Atlantin rannikkoa pitkin
etelään ja Routsin kautta takaisin. Matkaa tulee
arvioideni mukaan (katselin Michelin kartoilta etap-
pien pituuksia) 6000 - 8000 km ja aikaa mennee 2-3
viikkoa. Tiedättekö nettiosoitetta tai linkkiä paik-
kaan missä olisi kokeneempien motoristien neuvoja
ja tarvikeluetteloita???? Muistan nähneeni yhden
kattavan tuntuisen luettelon mutta hukkasin osoit-
teen.
Pyöräni aion varustaa 2 x 45 litran boxeilla,
tankkilaukulla ja tavararullalla, riittääkö???
Onko hölmö ajatus yöpyä pohjois-Norjan vuorilla
teltassa, kylmyys??
Mitä matkalle mukaan
22
4465
Vastaukset
- kaikkeen
- Kari
Kilometrimäärät kuulostavat aika hurjilta mutta nopea päässälasku toimitus laskee päivittäisen ajomatkan vain 380-570km välille. Eihän se paljon ole, mutta käytännössä esimerkiksi 700km ajomatka päivässä on puuduttavaa ja parhaimmillaan vielä vesisateessa. Itse ajoin viime kesänä 4000km parissa viikossa pohjois-Norjassa kesäkuussa, parhaimmillaan räntäsateessa, ja sekin tuntui välillä tappavalta. Kannattaisi ehkäpä suunnitella väljempi aikataulu ja mahduttaa siihen päiviä jolloin tutustut Pohjois-Euroopan infrastruktuuriin ja vaaleaihoisiin skandinaaveihin tai käyt bongaamassa valanpyrstöjä Atlantilta ajamisen sijasta.
Omista kokemuksistani huolimatta olen tulevanakin
kesänä lähdössä reissulle, ensin heinäkuussa Norjaan ja sitten syyskuussa Saksaan.
Katso myös www.mp-foorumi.com foorumit/tarinat- norjaan
Joo ne norjan kilometrit on jotain ihan muuta kuin kotimaan kilsat. Pitäs asennoitua niin, että 100 km = 300 km, sillä sataa kilsaa kohti menee aikaa helposti 3 kertaa se, mitä tavallisella maantiellä suomessa. Ei tietysti joka paikassa, mutta kuitenkin.
Mun mielestä joku 300 kilsaa on helposti ihan riittävä matka norjan teillä.
Hyvän kyvan jonkun matkan pituudesta saa kun kysyy paikalliselta neuvoa. Saattaa olla ettei hänkään tiedä matkan pituutta kilometreissä, mutta vastaa että sinne on kolme tuntia..
- norjaan
Kysymyksestäsi ei selviä menetklö yxin vai kaxin.
Jos kaksin, niin telttojen ja pussien kanssa tulee ahdasta, mutta kyllä sekin onnistuu.
Jos meinaat yöpyä teltassa, niin muista että norjassa ja jäämeren rannalla saattaa kesälläkin olla aivan helvetin kylmä. Märät vaatteet ja kova tuuli päälle, niin kipeeksi siellä tulee.
Pitäs olla pieni, kevyt mutta hyvä teltta. Hyvä = kaksinkertainen, tuulen ja sateenpitävä. Myös makuualustat ja makuupussit. Ihan ohuella kesäpussilla en lähtisi.
Tavararulla on mielestäni hankala, siis kunnolliseen takalaukkuun verrattuna. - CB500
Kiva, että juttuni herätti mielenkiintoa ja olen saanut paljon vinkkejä. Täsmennykseksi sanon, että
aion ajaa Helsingistä Lofooteille, en sen pohjoisem-
maksi, matkaa n. 1500 km, siihen mennee 2 pv. Jäl-
jelle siis jää n. 3500 km/n.12pv tai 6500 km/n. 20
pv. Silloin päivämatkat lienevät kohtuullisia. Mat-
kustan yksin. Olen käynyt Norjassa usein ja "tutus-
tunut vaaleisiin skandinaaveihin" hehe. (Olen ½ nor-
jalainen). En tosin ole käynyt siellä vuosiin. Ar-
veluttaa hiemen se, että nopeusrajoituksia valvotaan
pilkuntarkasti, ei CB500:lla voi kepitellä mutta
kyllä silläkin sakot saa.
Onko täällä mahdollisesti muita Norjaan lähtijöitä
olen lähdössä heti Juhannuksen jälkeen?- norjaan
Pitäshän sun sitte 1/2 norjalaisena tietää. Siis säät ja tuo telttahomma. Oon joskus ollu autolla ja teltalla pohjois-norjassa kesällä. Ikimuistoinen matka ja ne ikimuistot johtuu siitä, että niin pirun kylmä ei ole teltassa ollu koskaan. Ja se oli leikkiä siihen verrattuna, että olis ollu mopolla.
Omaa tyhmyyttä ja tietämättömyyttä se tietysti oli. En tajunnu, että kesälläkin pitäis varautua kuin naparetkelle olis menossa..
- paska maa
suuntaa etelään esim. alpeille ja Gardajärvelle
- mieltä!
Ihmiset "norjalaisia", kaikki hinnat pilvissä, sää kuin viimesesänä suomessa, valtameren rannalla on aina kylmä - no maisemat sentään on kauniita.
Saman saat kokea alpeilla, mutta positiivisessa mielessä. Ja ajoreiteissä on valinnanvaraa. - Pave
mieltä! kirjoitti:
Ihmiset "norjalaisia", kaikki hinnat pilvissä, sää kuin viimesesänä suomessa, valtameren rannalla on aina kylmä - no maisemat sentään on kauniita.
Saman saat kokea alpeilla, mutta positiivisessa mielessä. Ja ajoreiteissä on valinnanvaraa.No eipä tuosta säästä aina voi mennä takuuseen, muistelen tuossa muutama vuosi taaksepäin kateellisena, kun kaveri oli pari viikko Norjassa Tromssan seudulla niin Suomessa oli samaan aikaan kylmää ja sateista ja Pohjoisessa yli 25 ja aurinkoista joten arvaa kävikö kateeksi?
- Eipä juuri
Pave kirjoitti:
No eipä tuosta säästä aina voi mennä takuuseen, muistelen tuossa muutama vuosi taaksepäin kateellisena, kun kaveri oli pari viikko Norjassa Tromssan seudulla niin Suomessa oli samaan aikaan kylmää ja sateista ja Pohjoisessa yli 25 ja aurinkoista joten arvaa kävikö kateeksi?
missään voi olla varma ilmoista, mutta alpeilla voi olla jo viereisessä laaksossa ihan eri kelit. Ja välimeri on siveellisen matkan päässä, joten pienellä ajelulla normaalisti pääsee kurvailemaan kuivana.
Ja jos nyt välttämättä kylmää ja kurjaa ilmaa halajaa löytyy alpeilta aina joku sateinen vuorenhuippu jossa olo tuntuu kotoisalta... - todellakaan
Pave kirjoitti:
No eipä tuosta säästä aina voi mennä takuuseen, muistelen tuossa muutama vuosi taaksepäin kateellisena, kun kaveri oli pari viikko Norjassa Tromssan seudulla niin Suomessa oli samaan aikaan kylmää ja sateista ja Pohjoisessa yli 25 ja aurinkoista joten arvaa kävikö kateeksi?
Sää voi olla alpeillakin ihan mitä vaan. Eräällä kolmen viikon euroopan reissullakin satoi lähes joka päiva. Ja voi luoja, että sitä vettä tuli!
Norja on tosiaan kalliinpuoleinen maa, mutta eipä ole ilmaista laivaliputkaan. No, voihan aina ajaa mutta laivalla on kuitenkin mentävä. Ja jos ajattelee baltian läpi mennä, niin yöpymisetkin maksaa ja kilsoja kertyy melkoisesti ennen kun ollaan alpeilla. Eikä euroopassa sen halvempaa ole kuin suomessakaan eli rahaa palaa.
Mut norjan säätä ei tosiaan kannata aliarvioida ja varusteet pitää (varmuudeksi) olla kuin syyskelillä kotimaassa. Tulee muuten kakka reissu. - Takkanen
todellakaan kirjoitti:
Sää voi olla alpeillakin ihan mitä vaan. Eräällä kolmen viikon euroopan reissullakin satoi lähes joka päiva. Ja voi luoja, että sitä vettä tuli!
Norja on tosiaan kalliinpuoleinen maa, mutta eipä ole ilmaista laivaliputkaan. No, voihan aina ajaa mutta laivalla on kuitenkin mentävä. Ja jos ajattelee baltian läpi mennä, niin yöpymisetkin maksaa ja kilsoja kertyy melkoisesti ennen kun ollaan alpeilla. Eikä euroopassa sen halvempaa ole kuin suomessakaan eli rahaa palaa.
Mut norjan säätä ei tosiaan kannata aliarvioida ja varusteet pitää (varmuudeksi) olla kuin syyskelillä kotimaassa. Tulee muuten kakka reissu.Tuntuu paljolta matkalta ajaa Norjassa.
Suurinpiirtein saman näköisiä vuoria ja vuonoja koko matka.
Telttahommia jos viitsii harrastaa, niin ainakin siinä säästää paljon rahaa. Yhden hengen mökkejä kun ei ole olemassakaan, tuuppaavat minimissään olemaan 4-hengen kanakoppeja. Retkeilymajoja yms löytää tuurilla. Hotellit sikahintaisia. Leirintäalueiden mökit hintatasoonsa nähden vaatimattomia, Suomessa/Ruotsissa asuu hotellissa samaan hintaan. Hinnat on muutenkin kohillaan. Viime kesänä esim. pizzat maksoi tuommoista 16-20 E/kpl.
Lofootit on ihan hyvä kohde, mutta itse viettäisin siellä kunnolla aikaa (esim. Henningsvaer issä) ja vetäisisin sen jälkeen lautalla Å:sta Bodöhön ja sieltä tai Mo I Ranasta, viimeistään Trondheimista Ruotsiin. Norja on parhaimmillaan, kun saa rauhassa kalastella merellä, ajaminen on aika köröttelyä ja liikenteen valvontaa on.
Jos nyt kuitenkin ajat alas asti, niin suosittelen ajamaan Sognefjordiin Jotunheimin kautta. Maan korkeimmat huiput ovat siellä ja takaan että serpentiiniä riittää.
Mutta jokainen tekee tietenkin oman mielensä mukaan. Kunnolliset vettäpitävät ajosaappaat ja -puku pitää olla ehdottomasti. Ja tietenkin omat "virvokkeet", laukkujahan sulla oli yhdelle miehelle riittävästi että tilaa on.
- Rita
Viime elokuussa -04 tehtiin vastaava reissu.
Tärkeimmät varusteet: HYVIN SADETTA PITÄVÄT ajasu hanskat( varahanskat) kengät. Lämmin vuori ajoasuun villapaita.
Meillä oli hyvät varusteet, mutta siltikin oli välillä tosi kylmä sateessa ja viimassa. Ei suoraan sanottuna tullut mieleenkään pystyttää telttaa, vaikka sekin oli mukana. RAHAA. Kustannukset nousi odotettua suuremmaksi hotelli mökkimajoituksessa. Lämpö kuitenkin lohdutti. Kallis maa. Perivät rahaa turisteilta kaikissa mahdollisissa paikoissa. Esim. Nordkapin tienpäähän (tullin ohi) ajo maksaa 190 NOK/pyörä. Lisäksi on aikaisemmin tunnelimaksu.
Tosi upeat maisemat! - Anonyymi
3 kertaa käyty jäämerellä kerran nord kapissa ajettu l,rannastalähdössä putkeen 1170km 31 tunnissa vanhoilla pappatuntureilla koko reissu 3057 km aikaa meni 28/7-5/8 2008. yksi vapaa päivå. tavallisesti ajamme 350km-400 km päivässä.ajokeissa ei ole ollut vikoja. mökit on kohtuu hinnoissa.esm alta sodankylä ifjord lakself ym.nämähän ajaa vaikka mopolla.siis tunturilla tuntureille.t.jorkka ja late.
- Anonyymi
Jos matka 1170 km ja aika 31 tuntia, niin keskituntinopeus pappatuntureille on ollut 37,74 km/h. Aika kova suoritus, jos tauot on olleet vain mopon tankkaamista ja eväät on varmaan syöty ajaessa?!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos matka 1170 km ja aika 31 tuntia, niin keskituntinopeus pappatuntureille on ollut 37,74 km/h. Aika kova suoritus, jos tauot on olleet vain mopon tankkaamista ja eväät on varmaan syöty ajaessa?!
niin se piti tehdä ainoa paha asia oli,kun tangossa ei ollut lämpömittaria.asia korjattiin myöhemmissä ajissa. olise että yötä kohti lämpö hiipi pakkaselle ja ei älytty vetää toppahaalareita ajoissa ja se kylmä ehti hiipiä vartaloon. sen jälkeen olimme kuin voimistelijat puomilla kaikkia temppuja mitä mopolla ajaessa voi tehdä,lämmön ylläpitoon. olihan se huullu juttu koko reissu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos matka 1170 km ja aika 31 tuntia, niin keskituntinopeus pappatuntureille on ollut 37,74 km/h. Aika kova suoritus, jos tauot on olleet vain mopon tankkaamista ja eväät on varmaan syöty ajaessa?!
anteeksi kirjoitus virheeni mutta kun on kerran ajellut norjassa siitä tarttuu helposti tapa. 2reissua on tehty niin että viety peräkärryssä mopot ja purettu ne norjan rajalla esiin. sitten alkaa se reissunmukavin osuus.pohjanmaan ym törrääminen pappatunturilla on aika pitkä veteistä kun tietää pohjoiset serpentiinit.yksi näistä retkistä on you tubessa retki jäämerellä josta meidän tumpelosta videoinnista pelasti leikkaamalla siitä sen. äänen antoi matti kkiitos siitä heille.t.jorkka

Hullujen hommaa se on ajaa mopoilla Jäämerelle, mutta nostan hattua ja yläpeukkua! Sellainen hulluus on parasta! Jotkut ajaa niissä maisemissa myös polkupyörällä. Itse vain moottoripyörällä ja asuntoautolla, mutta kyllä siihen tulee se sisäinen pakko päästä taas uudestaan, vaikka vain samoille mutkapätkille.
Nyt heinäkuun alussa ajoin siellä lenkin Tana Brun ja Pykeijan kautta, ja nyt oli liiankin lämmin. Liki 30 astetta päivällä ja hyttysiä myös Pykeijan puskaparkissa,
Jos YouTubessa on filmiä teidän moporeissusta Jäämerelle, niin laita tähän linkkiä tai hakusanoja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hullujen hommaa se on ajaa mopoilla Jäämerelle, mutta nostan hattua ja yläpeukkua! Sellainen hulluus on parasta! Jotkut ajaa niissä maisemissa myös polkupyörällä. Itse vain moottoripyörällä ja asuntoautolla, mutta kyllä siihen tulee se sisäinen pakko päästä taas uudestaan, vaikka vain samoille mutkapätkille.
Nyt heinäkuun alussa ajoin siellä lenkin Tana Brun ja Pykeijan kautta, ja nyt oli liiankin lämmin. Liki 30 astetta päivällä ja hyttysiä myös Pykeijan puskaparkissa,
Jos YouTubessa on filmiä teidän moporeissusta Jäämerelle, niin laita tähän linkkiä tai hakusanoja.joo tyttäni teki sen se pitåisi löytyä you tubesta retki jäämerelle lassi lohi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
joo tyttäni teki sen se pitåisi löytyä you tubesta retki jäämerelle lassi lohi
Hienoja reissuja olette tehneet, katsoin videon! Noinhan se on paljon leppoisampaa, kun on huoltoautoporukka autolla mukana! Nyt jo itsellekin tuttuja maisemia ja näitä on mukava muistella! Ette sitten taitaneet käydä perillä Nord Kapissa? Vai oliko vain niin sumuinen päivä? En ole myös sinne ajanut!

no kyllä me yhdellä reissulla kävimme mopoilla nord kappissa se tunneli on niillä ajokeilla kokemus. mutta perillä tuli se sumu. ja vuorten sivua mennessä tuuli ravisteli aivan oikeasti. kyllä on kiva muistella noita retkiä. toivon kaikille samaa oli ajokki mikä tahansa.t.jorkka
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1631473Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä271311Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on691293Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2151154- 1271086
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3191027Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2261022- 42949
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että278933- 72915