Kuka saa eniten ääniä Ilomantsissa.
Vaalit tulevat
Uusjako
29824
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Osa älysi jättäytyä vapaaehtoisesti loput saa lopputilin vaalissa.
Keskustapuolueella parhaat ehdokkaat.
Saavat ehdottoman enemmistön valtuustoon.
Keskustalaisia ei kannata äänestää! Onhan jo nähty mitä keskusta on Suomessa saanut aikaan. Suomen lupasivat laittaa kuntoon. Ja onko se nyt kunnossa? Naurattaisi jos huumorintaju riittäisi. Mutta ei hätää, Ilomantsissa osataan myös itkun taito.
Me vaimon kanssa olemme denareiden kannalla. He saavat Suomen kuntoon ilman kaikilta leikkaamista ja näin kaikki voittavat.
Demareita ei kannata äänestää nehän rosvoavat joka paikassa.
Rinteen hymy tulee hyytymään.
Työväestön kuppaaminen loppuu.
Nyt nähdään miten demareitten käy, Pauli Bau oli puolueen kantava voima ja oikeudenmukainen kaikkia kohtaan.
Mutta nykyiset vetäjät Pekka Korhonen ja Tuula Turunen koituvat toiminnallaan ryhmän tuhoksi.
Jos ei tule vähintäin 8 paikkaa valtuustoon kannattais heidän siirtyä Urjanheimon huomaan.
Jännittävin asia näissä vaaleissa on joko SDP putoaa Ilomantsin poliittiselta kartalta.
Saattaa paikat osata laskea ilman laskukonetta.
SDPee kostajien poppoo.
Ei taida demareista olla päättäjiksi... Kukaan heistä ei taida esittää missään mitään uutta vaan kaikki he myötäilevät muita. Eikä taida olla uskallusta mihinkään muuhunkaan, miettikääs vaan...Joka paikkaan pyritään ja jopa päästään, mutta siinä se sitten onkin.
Kunnanhallituksen puheenjohtajuus oli SDPn.
Ei valittu kyvykkäintä ruoriin vaan kyvytön naikkonen onneksi älysi lähteä livettiin.
Hilkka veti sitten homman maaliin.
Tiittasen Hannu olisi varmuudella onnistunut siinä hommassa muttei se tovereille käynyt.
Mikä häpeä koko ryhmälle.
En edes kirkkovenettä jaksa piirtää tai Aku Ankkaa äänestää, joten nukun (taas).
Hoskonen saa yli 400 ääntä Turusen Tuula 140 ääntä. Hyttisen Maurikin saa toistasataa ja Hassisen Heidi 130 ääntä.
Persuista Purmosen Mika vie 160 ääntä.
Muille joku haja äänähdys lopuille tyhjä ääni.
Hoskonen saa minulta vain tuhnun....
Jaksetaan vielä pari viikkoa sitten nähdään tulos.
Moni lentää ulos.
Nyt kuntalaiset tarkistaa vaalimainosten todenperäisyyden ja heidän arvionsa on pian kaikkien luettavina.
Vaihdan vanhan Demarin ihka uuteen Persuun. Rän rän rään. Johan lähtee. Än rän rään
Galluubit ja ovenssuunkyselyt viittaa ilomantsin sdpn ottavan murskaavan voiton oikeistosta. Olkaamme siis kaikki voittajin puolella!
Vaalitulos murskaa demareitten luut.
Kuka huijareita äänestää.
Hoskonen,Ravintolan Jaska,Valtuuston Blondi........
Äänestin parasta eli Timo Jalavaa.
Kyllä mikael purmonen on iäniharava. On sen verran osoittanut rohkeutta kunnanhallituksessa kun on nostanut kissoja ja kaneja pöydälle. Paljastanut aika hienosti kytkökset omaan pussiin pelaamisesta mm.mekrijärvijutussa. miksussa on miestä kerrakseen ja onhan hän voimamies
Inhimillinen vaihtoehto kristillisten numero kaksi Mauri Hyttinen tekemään valtuustotyötä Ilomantsilaisen hyväksi, sunnuntaina äänet numerolle kaksi. Kukaan muu ei puolustaa hutunniemen puisto virkistysaluetta muutokselta asuinlähiöksi. Hutunniemeläisten asuinviihtyvyyteen on panostettava ja säilytettävä puisto virkistysalue. Numero kaksi.
Hutunniemeläiset ovat saaneet oman lintukotonsa tehtyä, ovat kuin rasisteja, uusia ei päästettäisi enää asumaan samalle suunnalle. Onneksi kansa tiesi, ettei mauria tarvita jänkäämään vastaan.
Metsää ilomantsissa on muuallakin, sitä käytetään nyt vain pelinappulana ettei hutunniemeen tulisi uusia asukkaita, nehän voisi olla vaikka mamuja!
Pitikö tämä meidän kristittyjen keskustalaisten nähdä tämä Ilomantsissa. Kiitos vallanhimoinen Hoskonen. Sinulle ei ole mikään pyhää...
Niin Hutunniemihän on paikallinen Rantakylä...Näin olen kuullut ja ymmärtänyt.
Kävimme tännään kepu, dem, persu teltolla, voittajasta ei epäselvtyttä!
Ja kuka on se musta hevonen joka voi ilmaantuakin mukaan menoon.
punainen,sininen vai vihreä jatkoon?
Nukkuvat on suurin puolue.