päässyt irti Vain Me opista, eli - Eroon helluntailaisuudesta!
“Kotona jokainen päivä alkoi Jeesuksella ja loppui Jeesukseen. Isäni oli Oulun helluntaiseurakunnan lähetti, ja kun minä synnyin, perheemme asui Itävallassa Wienin lähistöllä pienessä vuoristokylässä.
Äiti hoiti meitä perheen neljää lasta. Olohuone toimi seurakuntasalina, ja talomme ulkoseinään oli porattu suuri risti. Koskaan ei saanut kiukutella, varsinkaan kirkonmenojen aikana. Kotona puhuttiin kielillä ja kaatuiltiin pyhän hengen voimasta, ja Jeesusta odotettiin koko ajan. Ei voinut olla varma, kannattaisiko maanantain matematiikan kokeisiin valmistautua, koska maailma saattaisi loppua jo sunnuntaina.
Äiti oli hellä ja isä kannustava, mutta he puhuivat aina taivastiestä. Reilua vuotta vanhempi siskoni oli minulle kaikki kaikessa, ja nukahdimme iltaisin käsi kädessä. Luin pienenä tyttönä Raamatun läpi ja yritin tulla uskoon, mutta yrityksestä huolimatta en kyennyt karismaattiseen hurmokseen.
Olin varma, että muun perheen lentäessä Jeesuksen kanssa taivaaseen, jäisin pupun kanssa kahdestaan tyhjään kotiin. Mietin, voisinko sitten enää hakea lähikaupasta ruokaa, ja saisiko pupu puutarhasta salaattia.
En osannut riemuita maailmanlopusta. Kestin herätyskokoukset ja pitkät, tulikivenkatkuiset saarnat laskemalla olohuoneen verhon silmukoita ja siirtymällä mielessäni omaan maailmaani. Tai leikkimällä sormileikkejä: jos saarnaaja sanoi helvetti, taivas, enkeli tai armo, napsautin sormiani. Toisinaan jouduin teeskentelemään kielillä puhumista, ja ulospäin näytin kai uskovaiselta mallilapselta.
Perheemme palasi Ouluun, kun menin peruskoulun toiselle luokalle. Isäni jatkoi saarnaajan töitä. Viikot kuluivat koulussa ja seurakunnan riennoissa. Melkein joka ilta oli raamattupiiri, kuoroharjoitukset tai herätyskokous. Opin kotona, että paholainen ja enkelit ovat maailmassa läsnä ja sielunvihollinen houkuttelee joka paikassa. Perheellämme ei ollut maalliseen elämään mitään suhdetta.
Vähitellen aloin saada koulussa maallisia kavereita. Tajusin, ettei maailma olekaan paha paikka. Ihmiset olivat mukavia ja heille riitti, että oli olemassa, ei tarvinnut tehdä mitään erityistä, puhua kielillä tai muuta sellaista.
Murrosiässä eristäydyin kotona ollessa omaan huoneeseeni kirjoittamaan. Lopulta elin kahdessa täysin eri todellisuudessa. Vanhemmat eivät tienneet maallisesta elämästä, tupakanpoltosta, poikaystävästä, levottomuudesta ja rock-musiikista, ja koulukaverit eivät tienneet kotioloistani.
Vuotta vanhemman poikaystäväni tapasin, kun olin 15-vuotias. Hän oli tuttavani pikkuveli, eikä hän kuulunut helluntailaisiin. Lopulta ahdistukseni kotona kasvoi sellaisiin mittoihin, että pyöräilin kotoa Oulun keskustaan ja hankin itselleni asunnon ja opintotuet ja asumistuen. Minun oli pakko muuttaa pois kotoa.
Poikaystäväni asui jo omillaan, ja hän neuvoi minua käytännön asioissa. Omaan kotiin muuttaminen tuntui mielettömän hyvältä. Se oli elämäni onnellisin hetki.
Vapauden itsenäiseen elämään sain lopullisesti, kun menin poikaystäväni kanssa naimisiin 17-vuotiaana. Se oli rakkausliitto, mutta naimisiinmeno oli pakko, etten olisi häpäissyt lapsuudenperhettäni enää enempää. Vanhempani järjestivät häät. Olimme kyllä tehneet kutsuvieraslistan ja toivoneet, ettei häissä ole liikaa Jeesus-juttuja.
Olen elänyt mieheni kanssa siitä lähtien. Pidimme nuorina yhdessä hauskaa. Hoidimme silti koulun ja myöhemmin opinnot mallikelpoisesti. Mieheni kanssa olen tullut viimein hyväksytyksi ja rakastetuksi sellaisena kuin olen.
Helsinkiin muutimme, kun mieheni sai opiskelupaikan Helsingin yliopistosta, ja siitä lähtien olemme asuneet samoilla nurkilla Sörnäisissä. Minä luin itseni sairaanhoitajaksi ja kätilöksi, ja työskentelen nyt tiiminvetäjänä terveydenhuollon puhelinneuvonnassa.
Esikoisemme syntyi viisitoista vuotta sitten. Olimme mieheni kanssa aivan tohkeissamme tyttövauvasta: miten mitään niin ihmeellistä saattoi tapahtua meille, mitä olimme tehneet ansaitaksemme sellaisen lahjan.
Viisi vuotta myöhemmin saimme toisen lapsen, pojan. Olen kasvattanut omat lapseni kuunnellen ja kunnioittaen. Lasten kasvua seuratessa oma lapsuus on noussut mieleen, mutta olen aina kiireesti naulannut muistot mielen takaseinään.
Minua kiusattiin koulussa ja kutsuttiin “hulluksi helluntailaiseksi”. Kuitenkin erosin lopullisesti helluntaiseurakunnasta vasta vuosi sitten. Olen koko ikäni käynyt lapsuudenperheen toivomuksesta kerran vuodessa joulukirkossa. Minusta tuntuu, että jäin lapsena Jeesus-junan alle ja menin menin rikki. Silti olen aina halunnut olla kiltti ja tehdä kompromisseja. Niin kovasti usko on tuntunut rakkauden ehdolta minun lapsuudenperheessäni.
Nykyinen perheeni on toiminut sijais- ja tukiperheenä rikki menneille lapsille.
http://kotiliesi.fi/puheenaiheet/jutut/minun-tarinani-lapsuus-helluntailaisessa-
“Kotona jokainen päivä alkoi Jeesuksella ja loppui Jeesukseen. Isäni oli Oulun helluntaiseurakunnan lähetti, ja kun minä synnyin, perheemme asui Itävallassa Wienin lähistöllä pienessä vuoristokylässä.
Äiti hoiti meitä perheen neljää lasta. Olohuone toimi seurakuntasalina, ja talomme ulkoseinään oli porattu suuri risti. Koskaan ei saanut kiukutella, varsinkaan kirkonmenojen aikana. Kotona puhuttiin kielillä ja kaatuiltiin pyhän hengen voimasta, ja Jeesusta odotettiin koko ajan. Ei voinut olla varma, kannattaisiko maanantain matematiikan kokeisiin valmistautua, koska maailma saattaisi loppua jo sunnuntaina.
Äiti oli hellä ja isä kannustava, mutta he puhuivat aina taivastiestä. Reilua vuotta vanhempi siskoni oli minulle kaikki kaikessa, ja nukahdimme iltaisin käsi kädessä. Luin pienenä tyttönä Raamatun läpi ja yritin tulla uskoon, mutta yrityksestä huolimatta en kyennyt karismaattiseen hurmokseen.
Olin varma, että muun perheen lentäessä Jeesuksen kanssa taivaaseen, jäisin pupun kanssa kahdestaan tyhjään kotiin. Mietin, voisinko sitten enää hakea lähikaupasta ruokaa, ja saisiko pupu puutarhasta salaattia.
En osannut riemuita maailmanlopusta. Kestin herätyskokoukset ja pitkät, tulikivenkatkuiset saarnat laskemalla olohuoneen verhon silmukoita ja siirtymällä mielessäni omaan maailmaani. Tai leikkimällä sormileikkejä: jos saarnaaja sanoi helvetti, taivas, enkeli tai armo, napsautin sormiani. Toisinaan jouduin teeskentelemään kielillä puhumista, ja ulospäin näytin kai uskovaiselta mallilapselta.
Perheemme palasi Ouluun, kun menin peruskoulun toiselle luokalle. Isäni jatkoi saarnaajan töitä. Viikot kuluivat koulussa ja seurakunnan riennoissa. Melkein joka ilta oli raamattupiiri, kuoroharjoitukset tai herätyskokous. Opin kotona, että paholainen ja enkelit ovat maailmassa läsnä ja sielunvihollinen houkuttelee joka paikassa. Perheellämme ei ollut maalliseen elämään mitään suhdetta.
Vähitellen aloin saada koulussa maallisia kavereita. Tajusin, ettei maailma olekaan paha paikka. Ihmiset olivat mukavia ja heille riitti, että oli olemassa, ei tarvinnut tehdä mitään erityistä, puhua kielillä tai muuta sellaista.
Murrosiässä eristäydyin kotona ollessa omaan huoneeseeni kirjoittamaan. Lopulta elin kahdessa täysin eri todellisuudessa. Vanhemmat eivät tienneet maallisesta elämästä, tupakanpoltosta, poikaystävästä, levottomuudesta ja rock-musiikista, ja koulukaverit eivät tienneet kotioloistani.
Vuotta vanhemman poikaystäväni tapasin, kun olin 15-vuotias. Hän oli tuttavani pikkuveli, eikä hän kuulunut helluntailaisiin. Lopulta ahdistukseni kotona kasvoi sellaisiin mittoihin, että pyöräilin kotoa Oulun keskustaan ja hankin itselleni asunnon ja opintotuet ja asumistuen. Minun oli pakko muuttaa pois kotoa.
Poikaystäväni asui jo omillaan, ja hän neuvoi minua käytännön asioissa. Omaan kotiin muuttaminen tuntui mielettömän hyvältä. Se oli elämäni onnellisin hetki.
Vapauden itsenäiseen elämään sain lopullisesti, kun menin poikaystäväni kanssa naimisiin 17-vuotiaana. Se oli rakkausliitto, mutta naimisiinmeno oli pakko, etten olisi häpäissyt lapsuudenperhettäni enää enempää. Vanhempani järjestivät häät. Olimme kyllä tehneet kutsuvieraslistan ja toivoneet, ettei häissä ole liikaa Jeesus-juttuja.
Olen elänyt mieheni kanssa siitä lähtien. Pidimme nuorina yhdessä hauskaa. Hoidimme silti koulun ja myöhemmin opinnot mallikelpoisesti. Mieheni kanssa olen tullut viimein hyväksytyksi ja rakastetuksi sellaisena kuin olen.
Helsinkiin muutimme, kun mieheni sai opiskelupaikan Helsingin yliopistosta, ja siitä lähtien olemme asuneet samoilla nurkilla Sörnäisissä. Minä luin itseni sairaanhoitajaksi ja kätilöksi, ja työskentelen nyt tiiminvetäjänä terveydenhuollon puhelinneuvonnassa.
Esikoisemme syntyi viisitoista vuotta sitten. Olimme mieheni kanssa aivan tohkeissamme tyttövauvasta: miten mitään niin ihmeellistä saattoi tapahtua meille, mitä olimme tehneet ansaitaksemme sellaisen lahjan.
Viisi vuotta myöhemmin saimme toisen lapsen, pojan. Olen kasvattanut omat lapseni kuunnellen ja kunnioittaen. Lasten kasvua seuratessa oma lapsuus on noussut mieleen, mutta olen aina kiireesti naulannut muistot mielen takaseinään.
Minua kiusattiin koulussa ja kutsuttiin “hulluksi helluntailaiseksi”. Kuitenkin erosin lopullisesti helluntaiseurakunnasta vasta vuosi sitten. Olen koko ikäni käynyt lapsuudenperheen toivomuksesta kerran vuodessa joulukirkossa. Minusta tuntuu, että jäin lapsena Jeesus-junan alle ja menin menin rikki. Silti olen aina halunnut olla kiltti ja tehdä kompromisseja. Niin kovasti usko on tuntunut rakkauden ehdolta minun lapsuudenperheessäni.
Nykyinen perheeni on toiminut sijais- ja tukiperheenä rikki menneille lapsille.
http://kotiliesi.fi/puheenaiheet/jutut/minun-tarinani-lapsuus-helluntailaisessa-
Vastaukset 15
Vanhimmat
Kahdeksan lapsen äiti jäi leskeksi 27-vuotiaana: stressi oli puolisolle liikaa!
15.9.2016 16:25
Pohjois-Walesissa asuvat Cloe ja James Green olivat tunteneet toisensa lapsuudesta saakka. Teini-iässä he rakastuivat, ja Cloe huomasi olevansa raskaana 17-vuotiaana.
Esikoisen synnyttyä pariskunta tiesi haluavansa suurperheen. Toinen lapsi syntyi kaksi vuotta myöhemmin.
– Vain kuusi viikkoa myöhemmin olin taas raskaana, Cloe kertoo.
Haaveena "vain" 4 lasta
Pariskunta sopi hankkivansa vielä neljännen lapsen ja sitten luku olisi täysi.
Neljännen lapsen jälkeen Cloe laitatti itselleen ehkäisykapselin, mutta pian hän huomasi olevansa jälleen raskaana. Oliverin syntymästä kului jälleen vain kuusi viikkoa ja taas oli uusi vauva vatsassa.
– James otti asian rauhallisesti ja sanoi, että ehkä näin on tarkoitettu, Cloe muistelee.
Tämänkään raskauden jälkeen ehkäisykapseli ei tehonnut. Seitsemäs ja kahdeksas lapsi syntyivät 2015. Vanhemmat päätyivät lopulta sterilisaatioon, vaikka se surettikin heitä.
Korkea verenpaine
Cloe kuvailee Jamesia superisäksi, jolla tuntui olevan loputtomasti energiaa hoitaa lapsiaan ja leikkiä heidän kanssaan.
Lopulta voimat kuitenkin loppuivat. Viime vuoden joulukuussa Jamesin oli tarkoitus lähteä isompien lasten kanssa päiväretkelle Lontooseen. Kuopus oli vain 12-viikkoinen.
– Heräsin yöllä siihen, että James oli noussut istumaan sängyssämme mutta ei enää hengittänyt. Soitin hätäkeskukseen ja yritin pysyä rauhallisena. Mitään ei enää ollut tehtävissä, Cloe suree.
Kuolinsyyksi kirjoitettiin korkeasta verenpaineesta aiheutunut sydänkohtaus.
– Hän ei koskaan valittanut mistään, nukkui vain muutamia tunteja yössä ehtiäkseen hoitamaan perhettämme ja tehdäkseen palkkatyönsä. Se oli lopulta liikaa hänelle.
5 000 euron tuet
Cloe saa valtiolta noin 5 000 euron edestä korvauksia elämiseen. Töihinmenosta hänen on mahdotonta haaveillakaan.
– Kolmas lapsemme on cp-vammainen, ja keskosena syntynyt kuopuksemme vaatii erityishoitoa.
Leskiäiti aikoo kuitenkin jaksaa eteenpäin.
– Kun katson noita kahdeksaa pikku olentoa, tiedän, että heidän elämänsä riippuu minusta. He eivät pian enää isäänsä muista, mutta minä muistan aina. Olen kertonut heille, että isä on nyt enkelinä mutta seuraa meitä joka päivä.
----------
https://www.seiska.fi/Oho/Kahdeksan-lapsen-aiti-jai-leskeksi-27-vuotiaana-stressi-oli-puolisolle-liikaa/1112654?_ga=1.247433284.1582196695.1486117715
Avauksen tarina on pientä siihen verrattuna, että vanhoillislestadiolaiset miehet raiskaavat omia lapsiaan ihan solkenaan.
###"Isäs on lastenraiskaaja." "Pedofiilin kakaroita."###
Kaverien tietoon oli ilmeisesti tullut totuus Idan vl-isästä. Lapset ja nuoret sanovat asiat suoraan kursailematta.
kamalaa että helluntaisia vielä kuitenkin on lahkoilemassa ja kesäisein telttailemassa. Niilon haamut jatkavat tuota edelleen.
oksettavaa
Surullistahan tuo, rikollistakin kyllä juu
Totta haastat.
Mutta vanhoillislestadiolaiset suojelevat koko joukolla vl-pedofiilejä. Niinpä lain pitkä koura yltää vain hyvin harvaan vl-pedofiiliin.
Helluntailainen jääkausi tulossa, vaikka Muhonen puhui vain jäävuoren huipusta.
Kyllä ja noita riittää.
Nämä on niitä tuttuja asioita joista ei saa puhua.
miksihän viranomaiset eivät puutu tuohon ja säädä lakia joka estäsi noiden sala-kaataja niilojen touhut??
Suurta hemluntaisaastalahkon rikollisuuteen johtavaa puliveimaamista. Huomatkaa jutussa mainittu kaatamiskulttuuri. Huomioikaa myös Muhosen tutkimus , toisaallaipedofiliasta Suomen ennätys tuomioiden ja pedofiilin ylennys pastoriksi. Myös Jamesen kirjoitus lasten suulle suutelevista limaisista helluntaiukon kääkistä näiden helluntaiSikakulttuurissa, on pidettävä mielessä...
Joka viides pahoinpitelyn uhri on lapsi
Tänään klo 10:55
Alle 18-vuotiaisiin lapsiin kohdistuneet pahoinpitelyt lisääntyivät viime vuonna yhdeksän prosenttia, kertoo Tilastokeskus.
Pahoinpitelyrikosten uhreista lähes joka viides oli lapsi, ja kolmanneksessa lapsiin kohdistuvista pahoinpitelyistä uhri oli alle 10-vuotias. Luvut perustuvat viranomaisten tietoon tulleisiin rikoksiin.
2010-luvulla tulleet lakimuutokset lisäsivät Tilastokeskuksen mukaan kirjattujen pahoinpitelyiden määrää. Esimerkiksi lastensuojelulain muutos laajensi ilmoitusvelvollisuutta tilanteissa, joissa on syytä epäillä lapsen henkeen tai terveyteen kohdistunutta rikosta.
STT
Omakohtaisen kokemukseni mukaisesti helluntailaiset suhtautuvat äärimmäisen nuivasti, lähnnä vihamielisesti, sukupuolivähemmistöihin. Olen miettinyt syytä että miksi.
Helluntailaiset perustelevat tätä vihaa Raamatulla ja Roomalaiskirjeellä, ja vedotaan kahteen kohtaan, joiden alkukielinen merkitys on hämärtynyt. Kohtia voidaan toki käyttää homovihaan, mutta niitä voidaan aivan yhtä perustellusti käyttää tuomitsemaan rituaalista irstailua epäjumalapalveluksessa sekä tuomitsemaan alaikäisten seksuaalista hyväksikäyttöä. Kuitenkaan näin ei tehdä. Miksi? Asian ei pitäisi koskea minua, sillä en ole homo enkä lesbo, vaan olen transseksuaali ja uuden sukupuoleni mukaisesti hetero. Eppu Normaalin laulun sanojen mukaan kuitenkin "pioneereille olen faskisti ja faskisteille pioneeri", ja näitä samoja raamatunkohtia käytetään myös transseksuaalivihan polttoaineena. Miksi?
Ratkaisua on lähdettävä hakemaan autoritaarisen lahkon käsitteen pohjalta. Helluntailaisuus ei ole totalitaarinen kultti siinä missä asia ymmärretään Uskontojen Uhrit ry:n sivuilla, mutta se on hyvin autoritaarinen lahko ja heidän raamatuntulkintansa on hyvin fundamentalistinen. Lahko vaatii paljon tiukemman asialle omistautumisen kuin valtiokirkko ja vaikka helluntailaisuudessa ei ole diktaattorimaista, totalitaarista johtajaa tai gurua, toverikuri on hyvin tiukka. Opinkappaleet ovat olemassa, ja toverikuri pitää huolen niiden noudattamisesta - hengelliselle johtajalle tai gurulle ei ole tarvetta. Autoritaarinen lahko ei ole yhtä destruktiivinen kuin totalitaarinen kultti, mutta se on hyvin ikävä kohdalle osuessaan (kuten minulle kävi). Siinä, missä totalitaarisessa kultissa maailma on ikäänkuin sotatilassa me vastaan ne, autoritaarinen lahko elää kyräilyasemassa ja tekee selkeän pesäeron meihin ja niihin. On olemassa pelastuneiden piiri ja toisaalta maailman lapset. Siinä, missä totalitaariselle kultille "ne" ovat vihollisia, autoritaariselle lahkolle "ne" ovat potentiaalisia käännynnäisiä.
Helluntailaiset eivät oman kokemukseni mukaan saarnaa väkivaltaa eivätkä vihaa, ja useimmat helluntailaismiehet valitsevat siviilipalveluksen, kuten lankoni. Mutta kieltäytyminen fyysisestä väkivallasta ei valitettavasti sulje pois henkistä ja sosiaalista väkivaltaa. Se vain kanavoituu uusiin muotoihin.
Nyt tässä tulee kolme tärkeää pointtia esiin:
1) Helluntailaisilla on tiukka toverikuri ja hyvin voimakas yhteenkuuluvuuden tunne. Tämä on tunnusomaista autoritaarisille lahkoille. Se toisaalta luo turvallisuutta, mutta toisaalta antaa hyvin vähän sijaa itsenäiselle ajattelulle.
2) Helluntailaiset tuomitsevat fyysisen väkivallan, mutta eivät muita väkivallan muotoja. Autoritarismi ja henkinen väkivalta käyvät usein käsi kädessä.
3) Helluntailaisten raamatuntulkinta on hyvin fundamentalistinen ja kirjaimellinen. Jopa niin, että jos maasto ja kartta ovat ristiriidassa, niin tällöin kartta on oikeassa.
Helluntailaisten vihollisia luonnollisesti ovat ne, jotka eivät sovi heidän ajatuskaavaansa. Vihollisia vastaan tietysti yritetään taistella. Luonnollinen taistelemisen tapa on väkivalta, yleensä fyysinen. Mutta helluntailaisetpa tuomitsevat fyysisen väkivallan! Kuitenkin vihollisia on olemassa. Mihin tämä kanavoituu?
Omakohtaisen kokemukseni mukaan helluntailaiset suhtautuvat sukupuolisiin poikkeavuuksiin paljon voimakkaammin kuin vaikkapa seksuaalirikollisiin, lasten hyväksikäyttäjiin tai väkivaltarikollisiin. Tämä kummastuttaa, mutta tässä on hyvin tärkeä pointti:
Sukupuoliset poikkeavuudet ovat harmittomia ja heidän tekonsa kohdistuvat heihin itseensä, mutta seksuaali- ja väkivaltarikolliset ovat vaarallisia ja heidän teoillaan on selkeä uhri, toinen ihminen.
Koska helluntailaisuus tuomitsee fyysisen väkivallan, merkitsee se heikkoutta ja puolustuskyvyttömyyttä fyysisen väkivallan sekä väkivalta- ja seksuaalirikollisuuden edessä. Sille ikäänkuin annetaan periksi ja sitä siedetään. Ihmisiin, jotka ovat aidosti vaarallisia ympäristölleen, kuten pedofiileihin, suhtaudutaan hyvinkin ymmärtävästi ja heidän pahat tekonsa pyritään lakaisemaan maton alle. Ei pidä ärsyttää oikeasti pahoja ihmisiä.
Mutta entäpä sitten ns. harmittomat sukupuoliset poikkeavuudet, kuten homoseksualismi? Koska he ovat harmittomia, he eivät ole vaarallisia fyysisen väkivallan osalta. Homot harvemmin ryhtyvät väkivaltaisiksi ja transseksuaalit vielä harvemmin. He ovat heikkoja vihollisia. Niinpä he ovat mitä otollisin kohde henkiselle väkivallalle.
Autoritaarisessa lahkossa lahkon vihollisiin kohdistuva henkinen väkivalta pyrkii etsimään kohteensa - mielellään niin, että kohde on mahdollisimman harmiton ja mielellään puolustuskyvytön. Homot ovat harmittomia. Niinpä he ovat otollinen kohde vihalle. Helluntailaisten henkinen väkivalta kohdistuu juuri heihin.
Ja tämä on asia, mitä helluntailaiset itsekään eivät yleensä huomaa. Koska autoritaarinen lahko ei anna sijaa omaehtoiselle ajattelulle, Raamatun sanaan nojataan sokeasti ja seurataan toverikuria, lyödään Raamatulla.
Kamala tarina. Uskomatonta.
Mukavaa että pääsi irti lahkosta. Melperillä se irtaantuminen epäonnistui.