17.3.2017 20:15
Kertokaa kokemuksia .
Koira 1,5 vuotias kääpiöwillis, alkoi pissaamaan verta viime lauantaina, virtsa aivan ruskean punaista, voitte vaan kuvitella miten mieheni kanssa säikähdettiin ko. tapatumaa. Siitä koira suoraan päivystykseen, pissaus kauhaan ja virtsa tutkimukseen. Olin jo melko varma että pojalta munuaiset pettäneet.
Eläinlääkäri tutki virtsan ja ei kuulemma voinut nähdä kunnolla kun oli niin tumman punaista, siitä sitten eturauhasen tutkimus ja kuume, poika pani vähän hanttiin joten päädyttiin rauhoiutukseen.
Siinä sitten peräreijän kautta tutkittiin, otettiin verikokeita ja ultrattiin eturauhanen ja virtsarakko.
Mitään ei löytynyt ja lopputulos oli että poika on hormoonihiiri, Tardak-piikki ja suositus kastraatioon.
Nyt on mennyt viikko piikistä ja ei enää pissaa verta, se kyllä loppui jo ekana iltana siitä piikistä. Mitään käytökseen vaikuttavaa en ole vielä hänellä huomannut,paitsi ruoka maistuu, eikä yhtään ole oksentanut tyhjän mahan vaahtoa. Aikaisemmin ihmettelinkin miten elää kun ruoka ei maistunut näykki jotakin , mutta verikokeissa oli kaikki kunnossa mitään puutosta ei ollut.
Siis kastraatio edessä lääkärin suositus, koska vaiva uusii joka kevät ja vanhemmiten eturauhanen alkaa vaivaamaan kuulemma tosi paljon.
Mitä mieltä kertokaa kokemuksia tai mielipiteitä.
Eturauhanen/ Kastraatio
Hormoonihiiri
0
95
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1182435Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???401572Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha6441028- 106993
- 71962
- 98916
- 48875
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76710- 70706
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31706