Siinäpä se, miksi etsin sellaisen ihmisen, jonka kanssa ei voisi pitemmän päälle tulla mitään? Saavuttamattoman, sulkeutuneen tai muuten vain estyneen.
Sellainen ei sovi minulle ollenkaan. Olen aivan päinvastainen luonne.
Minussa täytyy olla jokin vika. Mutkattomat, saatavilla olevat tyypit eivät herätä minussa mitään. En vain tunne kiinnostusta semmoisiin, joiden kanssa juttu toimisi.
Tämä varmaan seuraa läpi elämäni kuin joku paha karma. Auttakaa nyt herranjumala!
Sellainen ei sovi minulle ollenkaan. Olen aivan päinvastainen luonne.
Minussa täytyy olla jokin vika. Mutkattomat, saatavilla olevat tyypit eivät herätä minussa mitään. En vain tunne kiinnostusta semmoisiin, joiden kanssa juttu toimisi.
Tämä varmaan seuraa läpi elämäni kuin joku paha karma. Auttakaa nyt herranjumala!
Vastaukset 6
Vanhimmat
Sama tilanne. Luin äsken jotain tiedostamaton.net -sivustoa, ja itseeni sattui.
''Rakkauden puute tai rakastetun ihmisen menettäminen lapsuudessa voi olla syynä siihen, että masennukseen taipuvainen ihminen aikuisena haaveilee tavallista enemmän suuresta ehdottomasta rakkaudesta, joka muuttaisi hänen elämänsä hyväksi. Tästä suuren ja ehdottoman rakkauden unelmasta voi olla muunnoksena suuri päämäärä elämässä, eli masennukseen taipuvalla persoonalla on usein jokin suuri päämäärä suuresta menestyksestä elämästä, kuten suureksi muusikoksi tulemisesta, yrityksen toimitusjohtajaksi nousemisesta ym.''
Voin niin samaistua tuohon tekstinpätkään jonka lainasit. Aina on ollut elämässä jokin suuri päämäärä, minulla kohdistuu juurikin uralle. Tuntunut että jos ei pääse todella korkealle uralla niin elämä ei ole riittävän hyvä. Tuntunut että loistokas uramenestys olisi se joka tekisi elämästäni vihdoin oikeasti hyvän. Ja lapsuus oli rakkaudeton, toisen vanhemman taholta.
Myös tuota saavuttamattomiin, etäisiin ihmisiin ihastumista esiintynyt minulla aina. En koskaan ihastu sellaiseen joka vaikuttaa olevan saavutettavissa. Haluan siis rakkauden sarallakin jotain jota ei voi saavuttaa, aivan kuten urallakin.
Mutta saavuttamattomiin rakastuminen on toisaalta turvallista, kun enhän minä oikeasti uskaltaisi ketään päästää lähelleni, vaikka kuinka suhteesta haaveilenkin. Ja tällä hetkellä eräästä etäisestä, saavuttamattomasta miehestä.
Tsemppiä teille samojen asioiden kanssa kamppaileville!
Minulla on täysin samallainen tilanne. Mies kenestä pidän kärsii myös samasta ongelmasta, joten minun ajattelutavalla saan hänet ahdistumaan, jos kerron. Toisaalta minua ahdistaa myös sekin, jos hän pitäisikin minusta..
Nyt me ''Samaistun'' mennään tänään yksin kävelemään ulos paskasta säästä huolimatta. Mietitään, että kuinka epärealistisia tavoitteemme lopulta ovat. Hyvä muistaa, että monet menestyvät henkilöt kärsivät tai ovat kärsineet depressiosta; Angelina Jolie, Marilyn, Ville Valo, Jim Carrey, Robin Williams..
Pyysit apua. Noh. Minä otin kaksi viikkoa sairaslomaa, ja olen käynyt pelkotiloja läpi, niellyt ylpeyttäni, ja mettinyt asioita. Minun pitäisi varmaan nöyrtyä maksamaan jollekkin kenen kanssa voin jutella, koska en pääse yksin tarpeeksi syvälle ajatuksissani, ja vatvon vain 24/7 asioitani. Vi''ttaa tosin joutua maksamaan siitä, että joku kuuntelee. Ja enemmän, että joudun vanhempieni takia ravaamaan terapiassa.
Minä en suostu syömään masennuslääkkeitä. Mielialani vaihtelee vahvoista hetkistä siihen, että jalat ei kanna sekä tekisi mieli luovuttaa. Jollain kierolla tavalla kuitenkin nautin tästä;
Sen sijaan, että olisin tyytyväinen osuuskauppa-kuluttaja, joka käy normi töissä, on ihan kivan miehen kanssa, maksaa lainaa sekä päivän kohokohtana on Emmerdale, niin minä tahdon jotain ihan muuta. Vai tahdonko?
Minäkin olen miettinyt miksi ja miksi ja miksi. Nuorena en kyennyt kantamaan vastuuta itsestäni ja tunteistani. Join, olin vihainen ja purin raivoani kännissä. Läheisyyteen en kyennyt selvinpäin ja vihasin koskettelua ja halaamista. Minulla oli hyvä tyttöystävä. Ahdistuin, jouduin vatsan tähystykseen, vedin hillittömiä lärvejä ja lopulta petin häntä kun hän oli hakemassa lupaa avioliittoon isältään(isä oli arabi-kristitty). Tapasin nykyisen vaimon(ex) ja päätin että voin olla hänen kanssaan, koska hän tarvitsee minua(kehitysmaan asukki-riippuvainen minusta). En kyennyt siis suhteeseen tasavertaisen kumppanin kanssa . En arvostanut itseäni, liittoani ja puolisoani(näin hänessä omat huonot piirteeni). Nyt tiedän olevani läheisriippuvainen(sanominen helppoa,sisäistäminen helvetin tuskaa). Nyt on joku murtunut sisälläni. Tapasin naisen jota en halua rikkoa, en halua kontrolloida häntä, vaan haluan kohdella häntä kuin itseäni. Hellästi ja lempeästi. Haluan olla nöyrä ja anteeksiantavainen. Ja armollinen. Nautin kun hän on lähellä, hänen tuoksu saa minut hulluksi ja kosketus saa jalkani pehmeäksi. Välillä olen käyttäynyt huonosti, sisäinen lapsi on kiukutellut ja ulkoinen lapsi vähätellyt. Mutta ne ovat kutistuneet hyvien asioiden edessä. En voisi kuvitella sanovani hänelle ei. Silti on hyvä muistaa ettei pidä unohtaa arvostaa itseään ja ei saa olla eteismatto. Arvostan tätä naista suuresti, ihailen hänen antaumustaa ja olen huolissani hänen jaksamisestaan. Kaikkein ihmeellisintä on että hän on todellinen ihminen. Tiedän ettei rakkaudestamme tule täydellistä, tiedän että hänellä on omat tapansa ja pelkonsa, tiedän että hän tarvitsee omaa tilaa ja aikaa, tiedän ettei hän välttämättä valitse minua vaan todennäköisesti jatkaa nykyistä elämäänsä. Mutta aina kun näen hänet näen uskomattoman aarteen. Ja sisälläni tunnen vetoa, kutinaa ja että minulla olisi hänelle paljon annettavaa. Tulen tekemään virheitä,mutta tulen myös oppimaan niistä.
kehitysmaan asukki-riippuvainen minusta.
Haluatko avata?
Ohhoh. Tämä ei liity minuun mitenkään, mutta kiva oli lukea tämä. Kiitos tästä. Jos tämä on tosi kertomus, se osoittaa, että miehenkin on mahdollista muuttua. ;)
Harva, todella harva mies, joka on joskus ollut kuvailemasi kaltainen, pystyy kääntämään koko ajatusmaailmansa mullin mallin ja hakemaan syitä käyttäytymiseensä itsestään eikä koko ajan vain muista. Ainakaan, jos on ehtinyt jo kypsään ikään. Taidatkin olla aika nuori?
Etenkin tuota taipumusta nähdä omat virheensä muissa, on vaikeaa muuttaa. En tiedä tarkoititko tarkalleen ottaen samaa ilmiötä kuin mikä minulle tuli tästä mieleen: Kun ihminen ei pidä itseään rakastamisen arvoisena, siitä saattaa seurata, että kun joku onneton häneen sitten rakastuu, tämä henkilö alkaa ajatella, että rakastuneessa täytyy olla jotain pahasti vialla. Kun kerran hänenkaltaiseensa retkahti. Siitä (arvostuksen ja kunnioituksen puutteesta) puolestaan seuraa monenlaista ikävää toimintaa sitä toista kohtaan.
Onko sitten niin, että tuollaisen miehen voi muuttaa vain juuri oikeanlaiseen naiseen rakastuminen? Toivottavasti on olemassa muitakin juttuja, jotka voivat toimia lähtölaukauksena muutokseen. Tuollainen alussa kuvailemasi kaltainen ihminen ei oikein voi kokea aitoa läheisyyttä toiseen ihmiseen, enkä nyt tarkoita pelkästään fyysisen läheisyyden puutetta.