Olen (vasta)keski-ikäisenä miehenä alkanut miettiä, että minkäköhänlainen lopultakin olisi oikea tapa ulostaa. Toisaalla on neuvottu, että pitäisi ulostaa suoli kunnolla tyhjäksi ja toisaalla, että äheltää ei saa kovin, koska tästä aiheutuu mm. peräpukamia, kuten minulle on käynyt. Toisaalta, jos ei yhtään "ähellä" niin jää tunne, että suoli ei ole kunnolla tyhjentynyt. Eli, kumpi on elimistön kannalta parempi tapa, antaa tulla suunnilleen vain se, mikä sieltä tulee suunnilleen "vapaalla pudotuksella", pyyhkiä, ja tulla sitten uudestaan, kun taas tuntuisi olevan tarvetta. Näin vaikka 2 3 kertaa päivässä. Tai sitten yrittää saada suoli kerralla esim. kerran päivässä niin tyhjäksi kuin suinkin. Tällöin olo on ulostamisen jälkeen jotenkin parempi, kun suoli on todella tyhjän tuntuinen, mutta tässä on taas se pukamavaara.
P. Ökäle
P. Ökäle
Vastaukset 5
Vanhimmat
Eiköhän suolistolle ja siis yleisellekin hyvinvoinnille kaikkein parasta olis yrittää syödä niin monipuolisesti ja hyvin pureskellen, että ulostaminen onnistuu aina ilman sen kummempaa "äherrystä". Kun uloste on pehmeää ei ulostus kestä kauan eikä siis suolen seinämätkään joudu koville.
Liian tiivis uloste aiheuttaa pitemmänpäälle pukamavaivoja.
Mikäköhän se sitte on kun mulla ei oo mielestäni "kovaa vatsaa" ja yritän muutenkin syödä kuitua mutta vessassa saa kumminkin istua aina välillä melkein puol tuntiakin! muuten tuntuu siltä että suoli ei ole tyhjentynyt kokonaan.??
Minullakaan ei ole juuri koskaan ummetusta tai
ripulia mutta vessassakäynti saattaa kestää
todella kauan. Osa saattaa tulla ihan vauhdikkaasti mutta suoli ei kuitenkaan tyhjene
täysin. Vähän kerrallaan saa "puristettua"
ulos vähän niin kuin paksua puuroa ja aina
vaan tuntuu että kaikki ei ole tullut. Aina
täytyy yrittää varata sellainen aika ja paikka
että voi olla rauhassa vessassa. 5 henkeä ja
1 vessa kotona ei ole aina oikein hyvä yhtälö!
Ongelma on vielä siinäkin että jos tätä puuromais-
ta ulostetta jää peräsuoleen niin sitä joskus
saattaa valua vähän ulostamisen jälkeenkin aivan
kuin peräaukko ei kunnolla sulkeutuisi heti ulostamisen jälkeen eli vähän ajan päästä on
mentävä uudestaan pyyhkimään ja pesulle.
Silloin kun uloste on täysin kiinteää ei täl-
läistä ongelmaa ole.
No mulla on välillä sitte semmosta kun maha ei ole toiminut kunnolla jostain syystä niin iskee ripuli ihan yhtäkkiä! En tolla tarkota mitään ummetusta mutta just sitä että ei toimi aina niin tehokkaasti. Oon kyllä vähän sitä mieltä että nää vois olla psykologisia vaivoja mulla, etenkin jos oon stressaantunut niin maha voi alkaa kenkkuilemaan..
Omakohtaisten kokemusteni perusteella lyhyt ulostus monta kertaa päivässä on suolistolle parempi vaihtoehto kuin pitkä yksittäinen istunto kerran päivässä.
Jälkimmäisessä paine kohdistuu peräsuoleen niin pitkän aikaa yhteen menoon että yleensä seurauksena on jopa pukamaoireita.
Suolistohan on liikkeessä koko ajan ja siellä matkaa n. kolmen päivän ruuat, joten kuulostais luonnollisemmaltakin ulostaa useasti päivässä ja vähän kerrallaan...
Mutta jos aineenvaihdunta on hitaampi ja suolistokin laiska, ei tarvetta vessaan ehkä tunnu olevan kuin kerran päivässä tai vieläkin harvemmin.
Myös kehon stressihormonit tuntuvat vaikuttavan ulostamiseen. Esim. jos on kiire ja jännittää, saattaa alkaa ulostuttaa ihan niin kuin olis ripuli. Mun ymmärtääkseni siihen ovat syynä jonkinlaiset stressin aiheuttamat ja suoliston erittämät yhdisteet, jotka pehmentävät ulostetta ja nopeuttavat suolen tyhjentämistä.
Sama ilmiö iskee joskus menkkojen aikaan, että kipu ikään kuin panee tyhjentämään suolenkin useammin kuin normaalisti.
Myös virtsaaminen on yhteydessä ulostustarpeeseen ja yleensähän ne pyrkivätkin ulos samaan aikaan.