Se ei ollut sama aika. Se oli ehkä 20-lukua ja synnyin siellä. Perheeseeni kuului isoveli ja siksi se tiesi kuinka paljon sua rakastin. Rakastin sua jo lapsena ja me leikittiin yhdessä, otettiin kolhuja yhdessä ja juostiin pakoon ja piiloon yhdessä. Kun me kasvettiin en ikinä pystynyt kuvittelemaan itseäni kenenkään muun kanssa. Ihan sama oltiinko köyhiä tai mitä vain sä olit ainoa jonka mä ikinä halusin. Me oltiin erottamattomat. Me tehtiin lupaus toisillemme, että me löydetään toisemme missä ikinä ollaankaan. Se lupaus on tän kaiken syy.
Tiedäks sä sen kirjan? Mä en koskaan lukenut sitä, mutta lapsena mä kaipasin niitä lapsia. En ymmärtänyt miksi. Nyt tiedän. Nyt mä myös ymmärrän miksi mä tiesin siitä hetkestä kun sut kohtasin että tuota ihmistä mä rakastan. Tiedän kuka se sisällään on vaikka elämä olisi muuttanut.
Meidän lupaus löytää aina toisemme oli näin vahva. Silti Jumala on vahvempi ja se ei ollut Jumalan tahto tähän elämään. Elämä on testi eikä meitä voi testata jos me aina valitaan samalla tavalla. Ehkä on useampi elämä, jotta Jumala näkee keitä me todella ollaan. Eletään köyhinä, rikkaina jne. Pyhät kirjatkin sanoo "Lord of the worldS". Mitä jos seitsemän taivasta on seitsemän universumia ja versio meistä elää kaikissa.
Oon hyväksynyt sen, että pitää elää ilman sua. Yritän tehdä tällä elämällä jotain hyvää ja tiedän että joku versio musta (tai ne kaikki loput) elää sun kanssa.
En voi mitään tälle elämälle. Toivon vain että mä sanoin siellä toisessa elämässä tarpeeksi lujasti veljelleni, että pidä huolta mun aviomiehestä jos mä en joskus oo täällä. Oo sille aina kiltti ja huolehdi siitä, koska mä rakastan sitä enemmän kuin mitään.
Siinä kaikki.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kosketti.
Itketti.
Kiitos kirjoittajalle.
Ihanaa päivää.