Kerrotaas nyt vähän alkuun jotain perustietoo eli alotin intin nyt tämän vuoden tammikuussa ja tällä hetkellä aukin ykkönen menossa.
Ennen inttii ajattelin aina positiivisesti tulevaa palvelusta ja tiesin jo kuukausia aijemmin että hyvällä asenteella lähden sinne ja halusin jopa rukkiin asti kuten haluan edelleen. Tuntui että kiinnostus jopa lisääntyi kun viimeiset siviilipäivät alkoivat kulua.
No kun saavuin palvelukseen ja tottakai alku oli sokki kun kaikki erilaista. Koko ajan uutta tietoa ja opittavaa ja mielesä pyöri jatkuvasti ajatus kuinka tästä voi mitään tulla. Tajusin sen olevan kuitenkin normaalia alussa ja ei se alkujärkytys kauan kestänytkään. No p kausi meni menojaan ja välillä oli mukavaa ja välillä ei mukavaa. Kun siirryin aukkiin niin kaikki taas muuttui. Alkoi valtava tunteiden ailahtelu. Mieliala saattaa nousta ja laskea vuoristoradan tavoin eli kun yhtenä päivänä kaikki on valoisaa ja jopa leirejä odottaa mielenkiinnolla niin jo seuraavana päivänä tai jopa samana iltana joskus saattaakin jälleen vaan enemmän stressata kaikki eikä mikään oikein tunnu mukavalta. Tällaista ei ollut vielä p kaudella ellei sitä ekaa viikkoa lasketa. Ei ainakaan näin voimakkaana. Toinen asia mihin oon kiinnittänyt huomiota niin ovat lomat. Sehän on selvää että lomille lähdetään hyvällä fiiliksellä niin myös minä mutta auta armias kun tulee lomilta paluupäivä. Sellaista lomaa ei ainakaan toistaiseksi ole vielä ollut (koko intin aikana) jolta lähteminen ei olisi tuntunut ikävältä, haikealta ja jopa vituttavalta. Ei vaikka tietää seuraavan loman koittavan yhtä nopeasti.
Läheisten ja kavereiden tsemppaus ja tuki aina helpottaa ja kohentaa mieltä mutta se ei estä sitä taas laskemasta kun niin tapahtuu.
En tiedä mistä tämä kaikki johtuu. Tuun hyvin toimeen intissä kaikkien kanssa ja tupakaverit on mukavia. Johtajat saattaa joskus vähän ärsyttää mutta hyviä tyyppejä hekin ovat. Edelleen haluan myös rukkiin ja kotiutua vuoden miehenä mutta en voi käsittää oikeasti tätä mielen ailahteluu ois niin paljo mukavampaa kun sais olla aina hyvällä mielellä. Ymmärrän että intisä joskus hajottaa ja saaki hajottaa mutta se ei tarkota että pitäs olla vuoroin ilonen ja vuoroin apeana vaikka iltavapailla ja ihan perus koulutukses. En ennen inttii ikinä uskonu että tällasta tulis oleen vaikka hyvällä asenteella odotin ja alotin sitte tän homman.
Tällä hetkellä ajattelen että jospa tuo kevään ja kesän tulo sekä lumien sulaminen tekis ihmeitä ja haikeat hetket vähenis eikä lomalta palatessakaan ois aina niin tympeetä.
Ennen inttii ajattelin aina positiivisesti tulevaa palvelusta ja tiesin jo kuukausia aijemmin että hyvällä asenteella lähden sinne ja halusin jopa rukkiin asti kuten haluan edelleen. Tuntui että kiinnostus jopa lisääntyi kun viimeiset siviilipäivät alkoivat kulua.
No kun saavuin palvelukseen ja tottakai alku oli sokki kun kaikki erilaista. Koko ajan uutta tietoa ja opittavaa ja mielesä pyöri jatkuvasti ajatus kuinka tästä voi mitään tulla. Tajusin sen olevan kuitenkin normaalia alussa ja ei se alkujärkytys kauan kestänytkään. No p kausi meni menojaan ja välillä oli mukavaa ja välillä ei mukavaa. Kun siirryin aukkiin niin kaikki taas muuttui. Alkoi valtava tunteiden ailahtelu. Mieliala saattaa nousta ja laskea vuoristoradan tavoin eli kun yhtenä päivänä kaikki on valoisaa ja jopa leirejä odottaa mielenkiinnolla niin jo seuraavana päivänä tai jopa samana iltana joskus saattaakin jälleen vaan enemmän stressata kaikki eikä mikään oikein tunnu mukavalta. Tällaista ei ollut vielä p kaudella ellei sitä ekaa viikkoa lasketa. Ei ainakaan näin voimakkaana. Toinen asia mihin oon kiinnittänyt huomiota niin ovat lomat. Sehän on selvää että lomille lähdetään hyvällä fiiliksellä niin myös minä mutta auta armias kun tulee lomilta paluupäivä. Sellaista lomaa ei ainakaan toistaiseksi ole vielä ollut (koko intin aikana) jolta lähteminen ei olisi tuntunut ikävältä, haikealta ja jopa vituttavalta. Ei vaikka tietää seuraavan loman koittavan yhtä nopeasti.
Läheisten ja kavereiden tsemppaus ja tuki aina helpottaa ja kohentaa mieltä mutta se ei estä sitä taas laskemasta kun niin tapahtuu.
En tiedä mistä tämä kaikki johtuu. Tuun hyvin toimeen intissä kaikkien kanssa ja tupakaverit on mukavia. Johtajat saattaa joskus vähän ärsyttää mutta hyviä tyyppejä hekin ovat. Edelleen haluan myös rukkiin ja kotiutua vuoden miehenä mutta en voi käsittää oikeasti tätä mielen ailahteluu ois niin paljo mukavampaa kun sais olla aina hyvällä mielellä. Ymmärrän että intisä joskus hajottaa ja saaki hajottaa mutta se ei tarkota että pitäs olla vuoroin ilonen ja vuoroin apeana vaikka iltavapailla ja ihan perus koulutukses. En ennen inttii ikinä uskonu että tällasta tulis oleen vaikka hyvällä asenteella odotin ja alotin sitte tän homman.
Tällä hetkellä ajattelen että jospa tuo kevään ja kesän tulo sekä lumien sulaminen tekis ihmeitä ja haikeat hetket vähenis eikä lomalta palatessakaan ois aina niin tympeetä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Eikös nykyään kuulu olla intti-psykologi joka ikisessä varuskunnassa. Suosittelen sinua käymään semmoisen ammatti-ihmisen juttusilla kertomassa noista mielialan ailahteluista ja pohtimassa mistä ne johtuvat ja voisiko niitä helpottaa jotenkin. Tältä palstalta saamasi suoremmat neuvot kun saattavat olla hyödyllisyydeltään vähän mitä sattuu.
Tuollainen lievän oloinen ahdistus ei näin maallikon arvion perusteella kuulosta mitenkään vakavalta, mutta kun se kerran sinua itseäsi painaa, niin parempi se on koettaa töystää auki, kuin lakaista maton alle ja jättää huomiotta, koska tuollaiset ongelmat saattavat helposti pahentua, jos ne jättää huomiotta.
Minusta tuo kaikki kuulostaa aika normaalilta inttiajalta. Se on niin hirmu yksilöllistä, miten kukin asiat kokee, mutta tuollaista vuoristorataa se omalla kohdallanikin oli. Yhtenä hetkenä olin maailman kukkuloilla ja toisena hajotti niin maan perkeleesti.
Lomilta paluu oli kaikista inhottavinta sen muistan kyllä hyvin. Etenkin silloin, kun tiesi, että oli metsään lähtö heti maanantaina aamusta. Toisaalta sitten metsässä oikeastaan unohti sen pahimman vitutuksen, koska aika meni niin nopeasti ja yleensä oli niin väsynyt, että kaikki energia meni siihen selviämiämiseen ja suorittamiseen, eikä asioita ehtinyt märehtimään - paitsi tiestysti yöllä vartiossa.
Ei sille nyt vaan mahda mitään. Väsymys, koti-ikävä ja muu kasautuu pitkällä aikavälillä. Toiseksi intissä on niin paljon rutiinia ja se järjestelmä latistaa monessa mielessä. Myös vapauden ja oman päätösvallan menettäminen on lopulta aika iso asia. Vaikka sotilaskuriin tottuu, harva meistä oikeasti soveltuu sotilaselämään. Itse suoritin intin ihan ok, mutta ei sinne ole kyllä yhtään ikävä takaisin.
Itse huomasin, että paras keino apatiaa ja vitutusta vastaan oli säilyä aktiivisena ja huolehtia että mielelle riittää virikkeitä... esim. musiikkia, kirjoja. Iltavapaillakin on kiva tehdä jotain muuta kuin maata punkassa. Esimerkiksi iltalenkki tai käydä vaikka varuskunnan saunassa.
Tsemppiä, kyllä se siitä! Mutta jos kovin pahaksi ärtyy, käy puhumassa asiasta psykologin, lääkärin tai kuraattorin luona.