Miksikähän heinolalaisia tennispiirejä jurppii

se, että vanhoillislestadiolaiset uskovat niin kuin uskovat ja elävät niin kuin elävät?

Ja jos uskovaisten ihmisten uskovaisuus ei heinolalaisia tennispiirejä yleisesti jurpikaan, niin ainakin mestarinne on pyhittänyt elämänsä Jumalan pilkkaamiseen.

Tämä tuntuu täysin käsittämättämältä siksikin, että tennismestarillanne on väitetty olevan korkeampaakin koulutusta. Väitetään jopa. että hän olisi yhteiskuntatieteiden lisensiaatti. Sydämen sivistystä ja käytästapoja hänellä ei ole. Toisaalta palstoilla on kiertänyt huhu, että tuolla tyypillä olisivat koulut jääneet käymättä ja että hän olisi työskennellyt seminologin apulaisena. Kun hän työssään on ollut läheisessä kosketuksessa lehmänpilluihin niin siksi hän uskovaisten palstoilla jatkuvasti vaahtoaa pikkupilluista.

Jos lestadiolaisia on maailmassa vaikkapa 200.000 - 300.000 niin eihän yksi vihainen heinolalainen tennismies mitenkään voi muuttaa tuollaista populaatiota uskomaan ja käyttäytymään mielensä mukaisesti.

Vai onko todellakin niin, että mikään sivistys ei vielä ole saavuttanut noita Päijät-Hämeen syrjäseutuja?

Tunnustustakin heinolalaisille on annettava, koska kuulemma kaupunginjohtaja on nyt esittänyt, että Heinolassa järjestettäisiin Jumalan valtakunnan suviseurat. Sekin osoittaa hyvää yritystä, että nyt kaupunginjohtaja ja kirkkoherra ovat käyneet puhuttelemassa tennismestaria ja vedonneet häneen vakavasti, että hän vastedes yrittäisi käyttäytyä ihmisiksi.
17323
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

ei vielä liene saapunut Päijät-Hämeeseen. Tästäkin kerjusta nähdään, ett'ä vihavistit poistuvat heti. Kysyisinkin. joka heinolalainen kansa pian valmistautuu laskeutumaan alas puusta? Lahden rauhanyhdistykseltä ja myös esikoislestadiolaisten seurakunnalta sekä helluntailaisilta voisi pyytää ensi käden kriisiapua, kuten tikkaita laskeutumistapahtumassa hyödynnettäväksi sekä myös vaateapua olisi saatavissa.

Äänestä

tennispiirit yksimielisesti yhtyvät yhden jumalanpilkkaajan hankkeisiin. Pitkäköön yksi kahjo käsityksensä. Me muut tennisihmiset suhtaudumme suopeasti uskovaisiin ihmisiin.

Äänestä
  • suhtautuminen tuntuu asialliselta. Vihaisen heinolalaisen tennismiehen viestit tästä ketjusta näyttävät poistuvan sitä mukaa kuin niitä tulee.

    Äänestä

  • Tuo_suopea kirjoitti:

    suhtautuminen tuntuu asialliselta. Vihaisen heinolalaisen tennismiehen viestit tästä ketjusta näyttävät poistuvan sitä mukaa kuin niitä tulee.

    On yllättävää, että suomi24:n ylläpito suojelee valehtelevia ja Raamatun vastaisia valheoppeja opettavia vanhoillislestadiolaisia sekä sallii muiden ihmisten valheellisen mustamaalaamisen.

    Äänestä

  • Mirja.Vierumäeltä kirjoitti:

    On yllättävää, että suomi24:n ylläpito suojelee valehtelevia ja Raamatun vastaisia valheoppeja opettavia vanhoillislestadiolaisia sekä sallii muiden ihmisten valheellisen mustamaalaamisen.

    hän olet mustamaalannut Jumalan valtakuntaa tosi raskaasti jo toistakymmentä vuotta. Mikä sinä oikein luulet olevasi? Olet paritaloasukas ja sinisen mersun mies, joka luuleee olevansa melkein jumala. Edellytät, että 200.000 - 300.000 ihmistä muuttaisi sinun takia uskonnollisia käsityksiään ja elämäntapaansa. Ikinä en ole missään tavannut noin suurta tyhmyyttä kuin Heinolan tennismaailman huipulla.

    Äänestä

  • Sinä_tennismies- kirjoitti:

    ki heinolalaiset eivät ole noin kahjoja kuin tuo yksi Kalevo. JOka paikkakunnallke täytyy mahtua joku hullu.

    Äänestä

  • Sinä_tennismies- kirjoitti:

    hän olet mustamaalannut Jumalan valtakuntaa tosi raskaasti jo toistakymmentä vuotta. Mikä sinä oikein luulet olevasi? Olet paritaloasukas ja sinisen mersun mies, joka luuleee olevansa melkein jumala. Edellytät, että 200.000 - 300.000 ihmistä muuttaisi sinun takia uskonnollisia käsityksiään ja elämäntapaansa. Ikinä en ole missään tavannut noin suurta tyhmyyttä kuin Heinolan tennismaailman huipulla.

    ##Edellytät, että 200.000 - 300.000 ihmistä muuttaisi sinun takia uskonnollisia käsityksiään ja elämäntapaansa.##

    Tuo on kyllä totta.

    Raamatun vastaiset valheopit ja tupakointi sekä pedofilia asuvat todella sitkeästi vanhoillislestadiolaisissa.

    Äänestä

  • Es.lestadiolainen_Hla kirjoitti:

    ##Edellytät, että 200.000 - 300.000 ihmistä muuttaisi sinun takia uskonnollisia käsityksiään ja elämäntapaansa.##

    Tuo on kyllä totta.

    Raamatun vastaiset valheopit ja tupakointi sekä pedofilia asuvat todella sitkeästi vanhoillislestadiolaisissa.

    tä sinä tennishirmu vikittelet siellä Heinolassa esikoululaisia?

    Äänestä

  • Onko_totta_et- kirjoitti:

    tä sinä tennishirmu vikittelet siellä Heinolassa esikoululaisia?

    vuosia meuhkannut niistä heinähattutytöistä. Se isompi tyttö on juuti lähdyssä kouluun, mutta pienempi jää vielä kotiin. Kuvitelkaa eläkeläisukkoa tuollaisten tyttöjen kimpussa!

    Äänestä

  • On_se_ainakin kirjoitti:

    vuosia meuhkannut niistä heinähattutytöistä. Se isompi tyttö on juuti lähdyssä kouluun, mutta pienempi jää vielä kotiin. Kuvitelkaa eläkeläisukkoa tuollaisten tyttöjen kimpussa!

    tupakoiva eläkeläisukko vasta meuhkannut täällä pedofiliasta^?

    Äänestä

vain joku yksittäinen tyyppi täällä Heinolassa, joka vihaa Jumalaa. Tuskin Heinolan tennisihmisillä yleisesti on mitään uskovaisia ihmisiä vastaan. Jotkut yksilöt ovat vain niin ahtaita mieltään, etteivät siedä niitä jotka ajattelevat eri tavalla kuin hän itse.

Äänestä
  • mieltä, eli heinolalaisilla teinnisihmisillä enempää kuin muillakaan suunnilleen normaaleilla ihmisillä Heinolassa ei ole mitään uskovaisia ihmisiä vastaan. Tuo yksi vauhko tyyppi kylllä tunnetaan ja tiedetään täällä. Hän on vain jostakin ja jotenkin saanut päähänpinttymän, että hänen tehtävänään on polkea Jumalaa maahan ja pilkata uskovaisia ihmisiä. Useimmat eivät niin halua tehdä.

    Äänestä

  • Olen_samaa kirjoitti:

    mieltä, eli heinolalaisilla teinnisihmisillä enempää kuin muillakaan suunnilleen normaaleilla ihmisillä Heinolassa ei ole mitään uskovaisia ihmisiä vastaan. Tuo yksi vauhko tyyppi kylllä tunnetaan ja tiedetään täällä. Hän on vain jostakin ja jotenkin saanut päähänpinttymän, että hänen tehtävänään on polkea Jumalaa maahan ja pilkata uskovaisia ihmisiä. Useimmat eivät niin halua tehdä.

    Heinolassa panna häirikkö jotenkin kuriin. MInusta naapurikaupungin asikkaana ei tunnut ollenkaan asialliselta, että yhden kahjon annetaan pilata koko pikkukaupungin maine. Jos siis heinolalaisilla yleisesti ole mitään sitä vastaan, että on olemassa uskovaisiakin ihmisia-

    Äänestä

  • meessä sinua, tennismies, häiritsee se, että vanhoillislestadiolaiset perustavat oppinsa pienintä piirtoa myöten Raamatussa ilmoitettuun Jumalan sanaan? <Ole sinä ateisti ja mene helvettiin, mutta kohteliaisuudesta salli uskovaisten ihmisten päästä taivaan kotiin. Jooko?

    Äänestä

poistetuissa viesteissä on ollut? Jonkun tennishirmun junmalanpilkkaa?

Äänestä
  • Heinolalaisilla on aivan omanlaisensa pakanakulttuuri.

    Äänestä

mestaripuupäänne näyttää nyt yksin melskaavan uskontopalstoilla kun muu väki sieltä on kaikonnut.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

niin_kovasti kirjoitti:

se, että vanhoillislestadiolaiset uskovat niin kuin uskovat ja elävät niin kuin elävät?

Ja jos uskovaisten ihmisten uskovaisuus ei heinolalaisia tennispiirejä yleisesti jurpikaan, niin ainakin mestarinne on pyhittänyt elämänsä Jumalan pilkkaamiseen.

Tämä tuntuu täysin käsittämättämältä siksikin, että tennismestarillanne on väitetty olevan korkeampaakin koulutusta. Väitetään jopa. että hän olisi yhteiskuntatieteiden lisensiaatti. Sydämen sivistystä ja käytästapoja hänellä ei ole. Toisaalta palstoilla on kiertänyt huhu, että tuolla tyypillä olisivat koulut jääneet käymättä ja että hän olisi työskennellyt seminologin apulaisena. Kun hän työssään on ollut läheisessä kosketuksessa lehmänpilluihin niin siksi hän uskovaisten palstoilla jatkuvasti vaahtoaa pikkupilluista.

Jos lestadiolaisia on maailmassa vaikkapa 200.000 - 300.000 niin eihän yksi vihainen heinolalainen tennismies mitenkään voi muuttaa tuollaista populaatiota uskomaan ja käyttäytymään mielensä mukaisesti.

Vai onko todellakin niin, että mikään sivistys ei vielä ole saavuttanut noita Päijät-Hämeen syrjäseutuja?

Tunnustustakin heinolalaisille on annettava, koska kuulemma kaupunginjohtaja on nyt esittänyt, että Heinolassa järjestettäisiin Jumalan valtakunnan suviseurat. Sekin osoittaa hyvää yritystä, että nyt kaupunginjohtaja ja kirkkoherra ovat käyneet puhuttelemassa tennismestaria ja vedonneet häneen vakavasti, että hän vastedes yrittäisi käyttäytyä ihmisiksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu