Attendo-vaalit menossa Haapavedellä

ihmetystä herättää ,
miten nämä kepulaiset päättäjät antoivat attendolle parhaimman tontin keskeltä kirkonkylää.

Onnettomat luulevat että maakuntamalli toteutuu ja nostivat kädet pystyyn ja huutokauppasivat vanhukset. Ylivieska seurasi perässä ja hyppäsivät tyhjän päälle haapavetisten tavoin. Kaikki auki ja kortit on lyöty jo pöytään vaikka peli on kesken

Naapurin terveyskeskuksen vuodeosasto oli menossa kiinni vajaakäytön takia jolloin ostopalvelut olisi tulleet kunnalle halvemmaksi. Ulkoistamisen jälkeen yksityinen alkoi myymään tyhjiä vuodepaikkoja ulkopaikkakuntalaisille ja nyt kun on paikat täynnä syntyi yllättäen tarve lisätiloille ja kohta aletaan rakentamaan uutta palevelutaloa jolla yksityinen saa lisäansioista. Noin se suomi nousee kun ulkoistetaan kaikki ulkomaalaisille pörssipelureille ja vitut välitetään siitä, että edellinen tarkoittaa sitä, että verovaroja ulkoistetaan ulkomaille. Vanhuspalvelusektorin yksityiset ovat kohta jo vallanneet kylä kylältä seuraavaksi on soten vuoro mistä kiitos mm. keskustalle. Järkyttävää koska suomi on kohta ruotsi kakkonen missä onnistuivat sotet romuttamaan pyrkien korjaamaan jälkensä siinä onnistumatta ja suomi seuraa perässä vaikka vieressä on varoittava esimerkki mihin kuseen suomea ollaan ajamassa. Mikä hirveintä juuri se kauhukuva toteutumassa mitä keskusta itse pelkäsi vielä eduskuntavaalien alla. Nyt kun kauhukuva on toteutumassa keskustalaiset laittaa pään puskaan koska hyväksyvät edellisen koska saavat siten maakuntansa.

Korkkasiko hessu illan päälle? Aamuyöstä alkaa rohkeus nousemaan. Älä mene vaalipaikalle huuteleen.

Halusimme äidille hyvän arjen

Kirjoittanut Riitta Pollari - 1:34

Halusimme äidille hyvän arjen (2/5)

Attendon hoivakoti Jaspiksessa äidin huoneen oven vieressä on kuva, jossa olemme yhdessä kävelyllä. Otin kuvan meistä viisi vuotta sitten. Olimme lenkillä lapsuuteni maisemissa lammen rannalla. Kuvassa me molemmat hymyilemme ja muistan, että äiti nauratti minua sanomalla, että pääni näyttää kuvassa jotenkin isolta ja peittää kaiken muun.

Milloin oikeastaan aloimme suunnitella äidin muuttoa hoivakoti Jaspikseen?

Puolitoista vuotta sitten äitini pääsi teho-osastolta kuntoutussairaalaan ja meillä alkoi pitkä tie takaisin elämään. Kuntoutussairaalan fysioterapeutin ansiosta äiti kuntoutui kävelijäksi, mutta muuten äidin mieli karkasi niin kauas, että pyysin saada nähdä lääkelistan. Mieli ja jalat olivat ihan eri paria. Kun näin listan, kysyin: miten tämä on mahdollista? Lääkäri pyöritteli silmiään ja pyyteli anteeksi lääkekokeilujaan. Pari pilleriä oli kolmessa kuukaudessa vaihtunut 20 eri lääkkeeseen.

Se oli sillä selvä. Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin ryhtyä järjestämään paikkaa äidilleni muualta. Halusimme äidin turvaan. Mielessä kävi myös ympärivuorokautisen hoivan järjestäminen kotiin. No, se vaihtoehto tuntui heti huonolta, joten päätin soittaa Vantaan kaupungille ja kysyä neuvoa.

Sitä on loppujen lopuksi maallikkona aika heikoilla. Ainakaan minulla ei ollut minkäänlaista tietoa, miten tällaisia asioita järjestetään.

Vantaan kaupungin ihminen oli ihana ja ystävällinen, joten häneltä oli helppo pyytää apua. Seuraavana päivänä hän soitti ja kertoi, että junaradan varrelle Kivistöön on juuri valmistunut taide- ja kulttuuripainotteinen Attendon hoivakoti Jaspis, jossa on muistisairauksiin erikoistuneita hoitajia. Hänen mukaansa paikasta on tulossa varsin hyvä ja uudenaikainen hoivakoti, jossa vanhuksia ei lääkitä sänkyyn vaan heitä aktivoidaan virikkeillä ja erilaisilla teemoilla.

Kun kysyin häneltä, laittaisiko hän tähän hoivakotiin oman läheisensä, hän vastasi: ehdottomasti. Olin kuitenkin haaveissani hyvin varovainen. Toisaalta ajattelin, että ainakaan hoito ei voisi mennä huonommaksi kuin edellisessä paikassa.

Olin jo ehtinyt käydä netissä katsomassa monenlaisia hoivakoteja, mutta mikään ei ollut herättänyt luottamusta. Luotan intuitioon. Menen aina tunne edellä, eikä noista paikoista tullut sellainen tunne, että nukkuisin yöni rauhassa.

Muutenkin minusta tuntui, että olimme äidin kanssa menossa kohti tuntematonta. Minua yksinkertaisesti pelotti.

Pahinta oli, että äidistäni oli kuntoutussairaalassa tehty potilas. Minä halusin hänet takaisin elävien joukkoon. Jaspiksessa minulle puhuttiin heti asukkaasta. Olin huojentunut.

Kun Vantaan kaupungin lähete oli selvä, aloimme järjestää muuttopäivää, joka olikin jo seuraava päivä. Minä olen äidin asioiden suhteen yleensä primus motor, mutta veli on aina turvana ja tukena. Olen huomannut, että näissä omaisasioissa miehet ovat yleensä enemmän taka-alalla. Mitä laitosmaisempi ilmapiiri, sitä enemmän miehet väistyvät. Jaspiksessa olen huomannut, että miespuoliset omaiset ovat hyvinkin aktiivisia. Luultavasti tuntevat olonsa tutummaksi Jaspiksen rennossa ilmapiirissä.

Vantaan kaupungin ihminen kertoi, että Jaspiksessa ollaan omissa vaatteissa ja minähän ryntäsin heti vaateostoksille.

Kun äiti oli siirretty sairaalasta kuntoutukseen, omat vaatteet olivat vaihtuneet laitosvaatteisiin. Kotoa häneltä löytyi vain rivipäin tyylikkäitä jakkupukuja. Minun piti nyt keksiä äidille uusi ja rennompi tyyli. Menin ostamaan mukavia oloasuja. Jaspikseen sai myös ottaa mukaan omia tauluja, peittoja ja esineitä. Niitä hain hänen kotoaan.

Muuttopäiväksi otin lomaa ja olin äitiä Jaspiksessa vastassa. Hän tuli invataksilla ja käveli rollaattorin kanssa sisään. Menimme suoraan hänen huoneeseensa ja istuimme siellä ihmettelemässä. Ympärillä oli aikamoinen hässäkkä, kun kaikki olivat muuttopuuhissa. Aluksi minua raivostutti, kun kaikki ei ollutkaan valmista, mutta sitten rentouduin. Ajattelin, että tämähän on kuin elämä ja sitähän minä äidille halusinkin. Olihan äiti ollut juuri paikassa, jossa kaikki oli tiptop, mutta kyse olikin vain kulisseista.

Tämän kuvan nappasin äidistäni ensimmäisenä päivänä hänen uudessa kodissaan Jaspiksessa.

Kaiken sekasorron keskellä näkyi ja tuntui lämpö. Ihmiset juttelivat toisilleen. Mihin tämä piuha pannaan? Onko tämä tuoli tässä hyvin? Ihmisistä näkyi rakentamisen sekä uuden luomisen ilo, ja omaiset olivat touhussa mukana. Yhteishenki alkoi syntyä.

Omahoitaja Minna tuli huoneeseen ja siinä me istuimme sängyllä kaikki kolme vierekkäin. Tunnelma oli tosi rauhallinen ja mikä tärkeintä: äiti näytti yhtäkkiä onnelliselta.

Hoivakotiin tottuminen vei minulta enemmän aikaa kuin äidiltäni

Kirjoittanut Riitta Pollari - 2:09







Kun katson tätä kuvaa, jossa serkkuni ja minä olemme äitiemme kanssa, minulle tulee todella hyvä mieli. Vuodessa on tapahtunut paljon. Ensin Attendon hoivakoti Jaspikseen muutti äitini ja puoli vuotta myöhemmin tätini.

Olen itsekin muuttunut tämän vuoden aikana. Vierailen hoivakodissa tiuhaan, eli elämäni on laajentunut taas monen kokemuksen verran. Uusi maailma ja uusia ihmisiä.

Hoivakotiin tottuminen vei minulta enemmän aikaa kuin äidiltäni. Äiti sai ystäviä ja alkoi viihtyä nopeasti Jaspiksen elämänmenossa. Minä taas olin jatkuvasti hieman huolestunut. Olihan meillä aika kovia kokemuksia äidin edellisestä paikasta ja luotto vanhustenhoitoon oli mennyt. Autossa matkalla Jaspikseen olin usein suorastaan hermona miettiessä, millaista äidin elämä on. Jotta minulle ei olisi esitetty mitään teatteria, en kertonut etukäteen olevani tulossa äitiä katsomaan.

Vähitellen aloin tajuta, että ei ole mitään järkeä etsiä koko ajan merkkejä huonosta hoidosta.

Päätin olla miettimättä, onko äidin tukka hyvin ja housunpuntti ojossa. Sen sijaan halusin keskittyä siihen, onko äiti onnellinen.

Olen omaisena tarkka ja jämpti mutta kuitenkin positiivinen ja aina avulias. Aika nopeasti minulla alkoi olla hoitajien kanssa huumoriakin. Kerran olin menossa äidin luokse, kun yksi hoitajista huusi heti ovelta: ’Päivi, älä nyt raivostu mulle, kun en ole vielä ehtinyt hoitaa äitiäsi’. Äidillä näytti olevan vähän ruokaa rinnuksilla. Tajusin, että henkilökuntahan taitaa jännittää minua.


Carl on hoitanut äitiäni alusta asti. Nasukin tykkää Carlista.

Kun olen seurannut Facebookissa kommentointia edellisistä jutuistani, huomaan kyllä, että vanhustenhoidosta käydään keskustelua aika pessimistiseen sävyyn. Monella on todella negatiivisia kokemuksia omaistensa hoidosta ja synkkiä ajatuksia omasta vanhuudesta. Mietinkin usein, miten Suomessa pystytään jatkossa hoitamaan kasvava vanhusväestö. No, hyvää hoitoa on nykyään kuitenkin tarjolla, vaikka monen kommentoijan mielestä äitini saaman hoivan tasoista hoitoa saa vain suurella rahalla. Siihen sanoisin, että äitini paikka tuli Vantaan kaupungilta ja hoitomaksu määräytyy tasan tulojen mukaan.

Pidän itseäni hyvin realistisena tyyppinä. Jos jostakin sanon hyvää, se todellakin pitää paikkansa. Jaspiksessakin olen tarttunut epäkohtiin, jos olen niitä havainnut. Minua on kuunneltu, ja johtaja on ryhtynyt nopeasti parannustoimiin. Kannustan aina muitakin omaisia puhumaan avoimesti ja suoraan.

Mutta realisti täytyy myös olla. Kun on kyse hoivakodista, en voi olettaa, että hoitajat ovat 24/7 vain äitini kanssa.

Heti alusta asti tajusin, että omaisen suhde hoivakotiin on myös itsestä kiinni. Jos menen kököttämään huoneeseen äidin kanssa kahdestaan, sitten olemme kahdestaan. Itse olen kova juttelemaan muiden omaisten sekä henkilökunnan kanssa. Kuulen niin omaisilta kuin hoitajiltakin, miten äidin päivä on mennyt. Esittäydyn aina jokaiselle keikkalaisellekin.

Ennen kävin äidin luona joka toinen päivä. Nyt kaksi kertaa viikossa. Hoitorinkiin on veljeni lisäksi tullut serkkuni. Hän ja tätini olivat käyneet katsomassa äitiäni Jaspiksessa ja tykästyneet paikkaan. Kun tätini ei enää pärjännyt kotona, päätimme tehdä kaikkemme, jotta siskokset saisivat asua yhdessä.


Siskokset päiväkahvilla.

Se ei ollutkaan kovin helppo rasti. Serkullani oli pitkä ja raskas tie saada kaupunki uskomaan, että hänen äitinsä ei enää kykene olemaan kotona. Minä tuin häntä ja jopa lause lauseelta kerroin, miten asioita kannattaa perustella.

Olin lomalla Kreikassa, kun serkulta viimeinkin tuli tieto, että hänen äitinsä on saanut paikan. Minä huusin ilosta. Ja olihan se mahtava päivä, kun tätini viimeinkin muutti Jaspikseen. Olimme äidin kanssa ovella vastassa.

Nyt siskokset laulavat hoivakodissa yhdessä karjalaisia lauluja. Heili Karjalasta saattaa kylläkin vaihtua lennosta joululauluksi.

Mummuilla on välillä aika kova vauhti päällä, kun he koheltavat yhdessä ja tekevät jekkuja hoitajille.

Mutta kyllä he välillä ottavat yhteenkin, ja sitten istutaan eri pöydissä. Yhdessä käymme myös pitkillä kävelyillä ja paluumatkalla koukkaamme mukaan lähikaupasta leivokset.

Meidän mummeleilla on myös erilaiset päivärytmit. Äitini heräilee aamulla rauhassa ja saattaa pötkötellä kymmeneenkin. Tätini taas pomppaa seitsemältä aamukahville. Äiti haluaa olla muutenkin välillä rauhassa. Leipominen, laulaminen ja saunominen ovat hänelle todella mieluisia asioita. Minä olen onnellinen, kun äidillä on turvallinen ja hyvä olo.


Luemme nykyään lehdistä vain hyvät uutiset.

Mitä minä olen Jaspiksesta oppinut? No, ainakin sen, että kannattaa nauttia elämästä tässä ja nyt. Sen taidon jaspislaiset osaavat. Hoivakodissa vierailu on myös hyvää vastapainoa hektiselle työlleni. Kuinka usein naurammekaan vedet silmissä!

Olen aina kunnioittanut vanhempia ihmisiä, mutta nykyisin katson heitä kadullakin aivan erityisellä silmällä. Näen heidät yksilö

attendoa tarvi ,vaan toimivaa julkista terveydenhoitoa, jossa verorahat käytetään tarkasti hoitotyöhön.

on syntynyt,
ei enää valtuustoon tällaiseen osallistuneita kepulipäättäjiä.

vain maksimaalisia voittoa ja se on pois vanhuksiltamme.
Siihen ei ole vanhusten hyvässä hoivassa varaa.