Ylen kuntavaalikone ja elintasopakolaisuus

Oli ehdokkaan valitseminen todella helppoa Ylen vaalikoneessa seuraavien kysymysten perusteella.

"Oman kuntani tulee ottaa vastaan Suomesta turvapaikan saaneita."
Kysyn vaan että millä rahalla(velkarahalla tottakai) ja miksi laskea paikkakunnan viihtyisyyttä ja ehkä jopa laskea asuntojen arvoa Myllymäessä, Reimankalliolla ja Justeerissa tai näiden vaikutusalueilla?

"Vastaanottokeskuksen perustaminen Kankaanpäähän oli hyvä asia."
Elintasopakolaisilla kermankuorintabisnestä harrastavalle keskustalaiselle loikkarille Kivelän Antille varmaan hyvä asia, rahaa tulee ovista ja ikkunoista. Vastaanottokeskus on kuitenkin portti elintasopakolaisten pysyvään jäämiseen Kankaanpäähän.

Näillä kahdella kysymyksellä voi seuloa sopivat ehdokkaat. Itse vastasin molempiin täysin eri mieltä ja muihin kysymyksiin ohita tämä kysymys. Tämän jälkeen katsoin ehdokkaat ja poistin kaikki alle 80% sopivat ehdokkaat. Tämä siksi että vastaus oli väärä tai diipadaapavastaus. Itse päädyin 80% ehdokkaaseen koska vaikka onkin yrittänyt pitää vastaukset maltillisina(täysin ymmärrettävää nykyisessä ilmapiirissä), tuntui muiden vastausten perusteella olevan järki kotona lakin alla ja jotain tarvittavaa ymmärrystä asioista.
5240
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Esittäkää ehdokkaalle seuraavat kysymykset

Oliko kaupungin edellinen tulos plus vai miinusmerkkinen?

Onko velan ottaminen lapsille vastuunkantopolitiikkaa?

Mihin lähiöön arvelisit olevan realistista sijoittaa elintasopakolaisia?

Missä kaupunginosassa itse asut?

Haluaisitko kompensoida elintasopakolaisista aiheutuvat kulut lainalla vai leikkauksilla?

(jos vastaa leikkauksilla) Mikä kunnan merkittävistä kuluista olisi mielestäsi paras leikkauskohde, erikoissairaanhoito, vanhusten ja vammaisten palvelut vai perusterveydenhuolto?


Kyllä meillä vaalivastausten perusteella oli todella naurettavaa ryhmää ehdolla, kovasti tahdotaan kaikille hyvää, lapsista eläkeläisiin, kaikenmaailman pakolaisia halutaan tänne vastuunkannon nimissä, päivä paistaa, sateenkaaret loistaa ja kaikilla hyvä mieli. Siitä huolimatta kellään ei ollut vastausta siihen mistä se raha otetaan. Esimerkkeinä voisin heittää kaikki vihreät on ihan aidosti niin naiivia porukkaa, ei oo varmaan ikinä tarvinnu raha-asioilla päätään vaivata.

Äänestä

Tein+vaalikoneen.+86%+tuli+polliisi.+Näkee+arjen+tosiasiat+varmaan+läheltä.++muutenki+kans+samaa+mieltä+Hyvä+ku+on+kriittine.+Saatan+jopa+mennä+äänestään+ny+vuorostaan+herranmiehen+jälkeen.

Äänestä
  • Ei noissa vaalikoneissa kannata vastata kuin kysymyksiin joihin ehdokas voi oikeasti vaikuttaa, niistäkin mieluiten valikoida muutama tärkein kysymys, muutoin huomaa äänestäneensä ehdokasta joka on yhdentekevissä asioissa samaa mieltä mutta kaikkein tärkeimmissä eri mieltä.

    Äänestä

Olen kuntavaalikone ja PANOKONE.

Äänestä

Valitettavasti vaalikoneessa ei ole kaikkia ehdokkaita, kannattaa silti tarkistaa puolueiden listat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


KäykääÄänestämässä kirjoitti:

Oli ehdokkaan valitseminen todella helppoa Ylen vaalikoneessa seuraavien kysymysten perusteella.

"Oman kuntani tulee ottaa vastaan Suomesta turvapaikan saaneita."
Kysyn vaan että millä rahalla(velkarahalla tottakai) ja miksi laskea paikkakunnan viihtyisyyttä ja ehkä jopa laskea asuntojen arvoa Myllymäessä, Reimankalliolla ja Justeerissa tai näiden vaikutusalueilla?

"Vastaanottokeskuksen perustaminen Kankaanpäähän oli hyvä asia."
Elintasopakolaisilla kermankuorintabisnestä harrastavalle keskustalaiselle loikkarille Kivelän Antille varmaan hyvä asia, rahaa tulee ovista ja ikkunoista. Vastaanottokeskus on kuitenkin portti elintasopakolaisten pysyvään jäämiseen Kankaanpäähän.

Näillä kahdella kysymyksellä voi seuloa sopivat ehdokkaat. Itse vastasin molempiin täysin eri mieltä ja muihin kysymyksiin ohita tämä kysymys. Tämän jälkeen katsoin ehdokkaat ja poistin kaikki alle 80% sopivat ehdokkaat. Tämä siksi että vastaus oli väärä tai diipadaapavastaus. Itse päädyin 80% ehdokkaaseen koska vaikka onkin yrittänyt pitää vastaukset maltillisina(täysin ymmärrettävää nykyisessä ilmapiirissä), tuntui muiden vastausten perusteella olevan järki kotona lakin alla ja jotain tarvittavaa ymmärrystä asioista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu