Jackpot!!!

numerokeno

Mikä saa meidät peliriippuvaiset jahtaamaan tätä mytologista olentoa? Legendaa, jonka kaikki tuntevat ulkonäöltä, mutta kukaan ei ole häntä henkilökohtaisesti tavannut. Jälkiä on nähty ja tarinoita kuultu, mutta ei ole osunut omalle kohdalle.

Omakohtaisesti tarkasteltuna, luulen suurimman syyn olevan tyytymättömyys omaan elämään. Ajatus siitä, että jättipotti ratkaisisi kohdalle osuessaan kaikki ongelmat. Todellisuudessa jättipotti varmasti helpottaisikin montaa osa-aluetta elämässä, mutta 95% näistä ongelmistahan on aiheutunut itse jättipotin metsästyksestä. Jäljelle jäisi jättipotin nylkemisen jälkeen, sama tyhjyys mikä siellä oli ennen jahdin aloittamista.

Edellä esitetyn teorian todistaa todeksi se tosiseikka, että kaikki voitothan pelataan takaisin korkojen kera. Mitä isompi voitto, sitä suuremmiksi panokset ja pelaaminen kasvaa. Kyllä miljoonankin saa pelaamiseen menemään, se vain ottaa vähän enemmän aikaa.

Koen näistä asioista kirjoittamisen muuten pitävän paremmin kiinni todellisuudessa, ehkä se liittyy peliongelman myöntämiseen ja tiedostamiseen. Mielen illuusioiden murtamista omilla ehdoilla, pelipäiväkirjan pitämisessä voisi olla ideaa. Suosittelen kokeilemaan!

3

287

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pieleen.meni

      Mulla oli pääsyynä jackpotin tavoitteluun kyllästyminen työpaikkaan, mutta kun jackpottia ei tietenkään tullut, hölmöjen kusetusta koko homma, niin tulikin vippivelat pelaamisen takia. Olen siis entistä enemmän kiinni työssä, josta halusin voiton turvin eroon, ennen pelaamista olisin mahdollisesti voinutkin helpommin lähteä.

      • ymmärsinkö.oikein

        Mutta eikö tyytymättömyys omaan työpaikkaan, luokitella kategoriaan tyytymättömyys omaan elämään? Työ on osa elämää, itseasiassa aika iso osa elämää.


      • Pieleen.meni
        ymmärsinkö.oikein kirjoitti:

        Mutta eikö tyytymättömyys omaan työpaikkaan, luokitella kategoriaan tyytymättömyys omaan elämään? Työ on osa elämää, itseasiassa aika iso osa elämää.

        Kyllä, juuri näin on. Jackpotin metsästys on kaikista huonoin vaihtoehto elämän muuttamiseen, sitä ei tn. saa koskaan, sen metsästäjä velkaantuu pahasti yrittäessään ja lisäksi bonuksena sairastuu peliriippuvuuteen, jolloin hän ei ehkä saa sitä jackpottia edes kotiutettua, koska peliriippuvainen pelaa mahdollisesti jackpotinkin pois, jos sen joskus onnistuu saamaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi yritti murhata mopopojan

      Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti
      Maailman menoa
      705
      2560
    2. Mopomiitti!

      Menikös öoliisilta yli tuo mppedinkans kisaaminen tais olla melkoinen riski vahigoittaa tarpeettomasti jopa kuolla tuoss
      Tuusula
      471
      1492
    3. Ei se nainen edes oo

      mitenkään nätti 🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      83
      1264
    4. Poliisi kiilasi mopoilijan

      Ylellä leviää video jossa poliisi pysäyttää rajusti kiilamalla mopo pojan. Toivottavasti poliisi ottaa tuosta mallia myö
      Kiuruvesi
      270
      1179
    5. Aina vaan mietin sua

      Miksen saa sinua mielestäni pois
      Ikävä
      58
      863
    6. Käviskö tällainen suhde

      Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E
      Ikävä
      65
      746
    7. Nainen. Onko meissä

      Sinusta jotain samaa? Näköä tai luonteenpiirteitä? Utelias
      Ikävä
      48
      674
    8. Vetovoima

      Onko välillänne suuri vetovoima ja miten se ilmenee? Onko siitä haittaa?
      Ikävä
      33
      667
    9. Onko täällä ketään

      Joka kaipaa M alkuista? Millä kirjaimella nimesi alkaa?
      Ikävä
      46
      664
    10. Niin kauan tätä

      Onko vuotesi menneet hukkaan
      Ikävä
      88
      617
    Aihe