Tilastotietoja migristä

tilastonisti

Kotimajoituksessa on tällä hetkellä 3858 turvapaikanhakijaa. Kotimajoituksesta ei tule kustannuksia valtiolle tai kunnalle. Sukulaiset tai ystävät elättävät.
Vastaanottokeskuksissa on tällä hetkellä 17290 turvapaikanhakijaa, joista kielteisen päätöksen on saanut 11731 hakijaa (= elintasopakolaiset?) Heitä odottaa maasta poistaminen. (Valitusasteissa tosin menee muutama vuosi). Heille on oppositiopuolueitten puheenjohtajien taholta tehty vetoomus tilapäisen oleskeluluvan saannista, mikä mielestäni lisäisi valtavaa joukkoa hylyn saaneita turvapaikanhakijoita Ruotsista meille.

Karkotettujen ja vapaaehtoisesti palanneiden tilastoa vuodelta 2017 en ole löytänyt, mutta jos joku löytää, laita tiedoksi.

Tänä vuonna Suomeen on saanut rajan yli kävellä 1.1. - 19.3.2017 yhteensä 824 uutta turvapaikanhakijaa.

Forssaan kuulemma jää noin 70 henkeä, mutta montako kiintiöpakolaista Forssa on lupautunut vuodessa ottamaan, muistaako joku kaupunginvaltuuston päätöstä? Yritin sitä kaupungin sivuilta löytää, mutta hakusanalla kiintiöpakolaiset ei löydy.
Kaikki turvapaikanhakijoita koskeva tieto on todella kiven takana.

12

233

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tilastonistille

      Forssan lehden digilehden arkistosta löysin sellasen tiedon että Forssan seudulle otetan 20-30 kiintiöpakolaista. Vastaan äänestivät Hägman,Forsblum ja Järvinen.

      • kuntaääni

        Joka vuosi?


    • Niistäpitäispäästä

      Jokainen Matu on liikaa.

    • syy_ja_seuraus

      Suurin Suomeen tällä hetkellä pakolaisuutta aiheuttava taho on USA, joka EU uskollisena seuraneitinään on kaatanut mm. Irakin ja Libyan sekasortoon ja liudan muita Lähi-Idän maita lähes sekasortoon.

      Monilla suomalaisilla poliitikoilla olisi lähes jatkuvan Washingtonin matkailun ansiosta mahdollisuus vaatia USA:lta väkevästi pakolaisuuden ja humanitäärisen hädän tahallisen aiheuttamisen lopettamista. Viime aikoine esimerkiksi Perussuomalaispoliitikot Timo Soini ja kansanedustaja Laura Huhtasaari osallistuivat Donald Trumpin järjestämälle rukousaamiaiselle, Soini jo toista kertaa:

      http://yle.fi/uutiset/3-9433105

      Voidaan lisäksi vielä mainita vaikkapa puolustusministeri Niinistö, joka retkeilee Washingtoniin alinomaa. Täytyy ihmetellä sitä että puolueessa joka vastustaa maahanmuutoa ei vastusteta syytä eli maahanmuuton aiheuttamista?

    • rajansa.kaikella

      Maat, joissa ei ole demokratiaa, tarvitsevat vahvan johtajan, diktaattorin, joka pitää eri uskonsuunnat ja heimot kasassa pelolla. Jos tälläinen diktaattori kaadetaan (Hussein, Gadaffi) sitä tyhjiötä täytetään uskon- ja heimosodilla eli sisällissodalla. Demokratiaa ei voi tuoda maahan, siihen kasvetaan.

      Me saamme koko ajan maksaa miljoonia ja kohta jo monelle Afrikan valtiolle, että ne pitävät asukkaansa omíssa maissaan, samoin Turkille pitää maksaa miljardeja, että se pitää lähi-itäläiset rajansa takana. Näillä rahoilla EU vartioisi jo itse omia rajojaan, jos sellainen ratkaisu haluttaisiin EU:ssa.
      Koska EU ei saa tätäkään asiaa ratkaistua, niin parempi erota koko liitosta.
      Pelottaa vielä mitä Risikko tänään sanoi:
      Risikon mukaan Suomi varautuu siihen, että edessä olisi uusi turvapaikanhakijoiden aalto, koska ei ole varmaa, mihin suuntaan kehitys menee Turkissa ja Afrikassa.
      – Turvapaikanhakijoiden suuri määrä on heilauttanut yhteiskuntaa. Emme voi koskaan tietää, milloin on seuraava aalto.

      Päättäjät tietävät jo, että uusi aalto tulossa. Muistakaa äänestää!

    • hurrikaani49

      Ruotsi satava kuriin. Ruotsista ei oteta yhtään turvapaikanhakijaa. Ruotsi on turvalinen maa. Samalla tavalla kuin Venäjä.
      Tornioon on saatava rajavalvonta siltä varalta jos sieltä alkaa tulla mustia murjaaneja.
      Välimeren kumiveneistä pelastetaan pelkästään mustia väkivaltaisia miehiä Saharan eteläpuolelta.
      Ylen kuvaaja hakee aina lapsia ja naisia uutiskuviin vaikka 98 % kumiveneistä pelastetuista on mustia nuorehkoja miehiä.
      Välimereltä pelastettavat n palautettava lähtösatamiin. Yhtään taakanjakopakolaista ei tule enää ottaa Suomeen kun viranomaiset rikollisesti pelastaa kumiveneilijät Italiaan ja Kreikkaan.

    • MunkkiPossut

      "Maat, joissa ei ole demokratiaa, tarvitsevat vahvan johtajan, diktaattorin, joka pitää eri uskonsuunnat ja heimot kasassa pelolla. Jos tälläinen diktaattori kaadetaan (Hussein, Gadaffi) sitä tyhjiötä täytetään uskon- ja heimosodilla eli sisällissodalla. Demokratiaa ei voi tuoda maahan, siihen kasvetaan."

      Tuossa on osatotuus villakoiran ytimestä. Esimerkiksi Tony Blair on katunut julkisesti CNN:n haastattelussa Irakin kaatamista. Nykyaikainen ristiretkeily jossa omien etujen ajaminen on verhoiltu demokratiaviennin kaapuun, tuottaa karmeita raatoja ja suuria ongelmia. EU niittää sitä viljaa mitä USA:n kanssa kylvää.

      "Päättäjät tietävät jo, että uusi aalto tulossa. Muistakaa äänestää!"

      Ei auta tähän asiaan. Asiaan auttaa syy-seuraussuhteen oivaltaminen ja tällöin tulisi puuttua väkevästi suunnitelmalliseen, hallintojen kaatamiseen tähtäävään levottomuuksien lietsonnan ja suoranaisen sotilaallisen toiminnan harjoittamiseen, mikä tässä kontekstissa on ollut USA:n EU-apupojan agenda. Muita toimijoita ovat olleet mm. arabikiningaskunnat, Israel, Venäjä jne.

      Koska Suomi on modernisti suomettunut, eivät suomalaispoliitikot uskalla ottaa tällaisia asioita esille USA:n retkillään tai EU tapaamisissa. Ei ole minkäänlaisia tilastomerkintöjä että poliitikot olisivat millään tavoin ottaneet asiaa esiin. Puudeleiden äänestäminen ei hyödytä tämän asian suhteen jos poliitikon intressi on päästä patsastelemaan munkkipossukahveille Wossingtoniin. Noitahan on hallitus ja eduskunta täynnä.

    • tilastonikkari

      EU:n sisäisenä siirtona Kreikasta tuotu Suomeen 125 henkilöä maaliskuussa 2017. Helmikuussa 2017 tuotiin 145 henkilöä Italiasta.
      Suomeen tuotu kaiken kaikkiaan EU:n taakanjakona 1209 henkeä, vielä sovittu 869 henkilön tuomisesta. Nämä siis tulevat lentäen, mutta ovat alunperin Välimeren kautta tulleita Italiaan (Afrikasta) ja Kreikaan (Lähi-Idästä).

      Maitse tulleista, (Ruotsista Tornion rajan yli kävelleet) ei vielä maaliskuun tilastoja, eikä muuten helmikuunkaan, mutta viikkotilastojen mukaan määrät ovat noin 60-70 henkilöä viikossa.
      Migri lupasi, että piakkoin tilastot tulevat nettiin.

    • lljs123123

      Voisi niitä ottaa varmaan 100 per vuosi, asuntoja on tyhjillään ja mitään työpaikkoja ne ei vie, kun niitä ei ole. Sopeutuvat hyvin siis.

      • kysynpä.vain

        Kuka ne elättää?


      • asdasdasd77

        Poliisien tarve lisääntyy.


    • tilastonikkari

      Viikolla 12 Suomeen saapunut 229 turvapaikanhakijaa, joista 145kpl oli EU:n sisäisiä taakanjakoja (Afrikan Eritreasta kotoisin olevia).
      27.3.2017 tuli 33 turvapaikanhakijaa EU:n sisäisenä taakanjakona (Syyriasta kotoisin olevia).

      Suomeen tullut ajalla 1.1.2017 - 26.3.2017 turvapaikanhakijoita 1053 henkeä.
      Tiedot migrin tviiteistä.

      Kuntiinhan nämä on sijoitettava. Äänestä valtuusto mielesi mukaan.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      81
      1916
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1719
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1584
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      20
      1316
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1244
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1242
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1216
    8. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      10
      1192
    9. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1181
    10. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      44
      1176
    Aihe