Näin unessani valkoiseksi maalatun kapean ja hyvin korkean portaikon, jonka näin kahteen kertaan. Ensin siten, että seisoin portaikon alapäässä ja katselin sitä ylöspäin miettien, että kyllä (vaate)mallien työ on hankalaa, kun pitää kulkea korkokengissä tuollaisia portaita alas päästäkseen näyttämölle. Portaikko oli kapea, hyvin korkealle nouseva ja maalattu aivan kiiltävän valkoiseksi. Myös seinät portaikon molemmin puolin olivat valkoiset. Kun uni eteni, olin yhtäkkiä eräänlaisessa ikkunattomassa aulassa, jossa oli ovet neljään eri suuntaan. Olin itse tullut ovesta numero 1. Ovet olivat valkoiset, kuten koko tila ja ovissa oli numerot sekä jotain värikästä kuviota. Lisäksi niissä luki Slash. Olin lattialla polvillani ja yhtäkkiä näin saman portaikon siten, että olin itse yläpäässä ja se portaikko oli suoraan edessäni. Mietin kauhuissani, että en voi lähteä laskeutumaan tuota portaikkoa alas, että portaat ovat aivan liian liukkaat. Mietin myös, voinko lähteä takaisinpäin jostakin ovesta. Mietin ja pohdin vaihtoehtoja, kunnes yhtäkkiä joku mies avasi yhden oven ja ihmetteli, mitä teen siellä. Siihen uni päättyi. Vitivalkoinen, kiiltävä, kapea ja korkea portaikko katsottuna niin ylhäältä- kuin alhaaltapäin jäivät mietityttämään.
Valkoinen portaikko
1
385
Vastaukset
Unen valkoiset portaat voisivat kertoa jostain valintatilanteesta, joka askarruttaa mieltäsi. Jokin asia, jossa olisi hyvä edetä suunnitelmallisesti, askel kerrallaan.
Unessa huomasit, että yhdet alaspäin menevät portaat olivat myös liukkaat , eli se vaihtoehto voisi olla liian suuren riskin ottamista, tai ainakin portaissa pitäisi edetä varovasti.
Aulassakin oli neljä ovea eli taas eri vaihtoehtoja joiden kautta jouduit unen tilanteeseen, sinä olit tullut ovesta numero 1, mutta kaikki ovet johtivat kuitenkin tuohon unen porrasmaailmaan.
Unen mies ihmetteli mitä yleensäkin teet siellä.. voisiko olla että olet tehnyt jostain asiasta liian monimutkaisen. Tee suunnitelma ja etene askel kerrallaan. Yksi vaihtoehto kerrallaan ei kaikkia yhtäaikaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain597474Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1232906- 1421746
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha651639Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1151448Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1671384- 1291116
- 73817
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko47802- 51707