Maaliskuun aamu

Ruuneman

Aina muistan tään aamuisen ajan
kun yksinäin kirjoittelin.
Tämän kotoisen sanapajan
minä teksteillä ilmoittelin.

On ihanaa keväinen aika
pian päiväkin kirkkahin.
On ilmassa lemmenkin taika
missä oot Sinä mun rakkahin.

Näin sujuvat viikot ja päivät
niin tunnit kuin kuukaudet.
Kaikki muistot ne kauaksi jäivät,
nuoruuspäivien myös aatokset

Kesä kaunis on luonamme kohta
ja on linnuillakin oikein syy
istuinpaikkana pihapuun oksa
sanoa meille titityy.

Minä valssini sanoin näin kerroin
ajatuksistain aamuisten.
Ehkä muut teistä monin verroin
osaavammin voi tehdä sen.

6

191

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ramoona_

      Valkeaksi maalasi maiseman maaliskuun aamu
      aurinko piilossa pilvien takana kuin valju haamu.
      Mustarastas lintulaudalla murkinoi ja värjöttelee
      kosimalauluja varmaan mielessään jo harjoittelee.

      Kumisaappaissa minulla marimekon unikkokukat
      ehjätkin on, ei lenkillä kastu varpaat, ei villasukat.
      Jäätä, sohjoa, loskaa , kuraakin on ja likaista lunta,
      kevään tuoksun jo aavistaa, valoon vakaa suunta.

    • Kuin keväinen tervehdys soitto
      Sinun runosi varhainen on
      niin aikainen aamun on koitto
      pihanurmikin on lumeton.

      Siellä kukkaset arkoina nostaa päät
      ja tuoksuvat keväiset tuulet
      kun auringon kirkkaana taivaalla näät
      riemukonsertin ilmassa kuulet.

      Sinulle poimia tahtoisin sinivuokon
      sen rintaasi kiinnittäisin
      ja kesällä mansikkatuokon
      monista runoista näin kiittäisin.

    • Näen lumikellot nuppuineen
      portaan viereen kasvaneen.
      Kärjet päivänliljan
      huomasin penkissään hiljan.

      Mustarastaat kaksittain
      juoksentelee pihallain.
      Lumikasat harmajat
      kevättuuleen haihtuvat.

    • pimeysontakana

      Kiitos kaunis aivan ihanista runoistanne!
      Eino Leinoa lainaten.

      Ei vielä leivon suvi laulut soi, ei virrat vuolaat syöksy kuohumalla, mut keväästä jo urvut unelmoi ja kesä haaveksii hangen alla.

      Mukavaa päivän jatkoa kaikille!!

      • Lorenaa

        Oli todella jopa riemukasta lukea, tunnelmoida kevään kohinan alkaessa runoja, joissa monet runosuonet olivat sykkineet lukijoille kaunista maaliskuuta.

        Niin, eilen oli kevätpäivän tasaus, joten tänään taas päivä pidentynyt muutamilla mnuuteilla -reipasta on meno kevättä kohden. Runosuoneni ei nyt pulppua ilmoille riimejä - toivottavasti tämä musiikki Kevään kohinaa tuo virkistystä iltahämärän saapuessa.

        https://www.youtube.com/watch?v=sfe3MUMdWKQ&list=RDsfe3MUMdWKQ&index=1


      • Miks runon on kieli kuin sävelten kulku
        kun lauseeseen joskus vain tulee kuin sulku
        vaan runotpa poukkoilee ylitse esteen
        ne virvoittaa sielun kuin kimallus nesteen.

        Minä laulan ja ylistän runon taikaa
        sen kevät ja lintuset saivat taas aikaan
        kun kevein siivin ne yhdessä kaartaa
        vain kaihoten katson mä taivaan rantaa.

        Ei vierelläin rakkaani enää kulje
        vaan silti en sydäntäin kauneudelle sulje
        sen hehku ja lämpö taas mieleen nousi
        jo aatoksein taivaan sinessä sousi.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      139
      926
    2. Jasmin Vähäkangas valehtelee kolumnissaan. Hän ei ole "taaperon" äiti.

      Lapsi ei taaperra. Vielä seurakunnan lehdessä valehtelee noin?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      99
      809
    3. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      108
      791
    4. Mitä kuvittelet kaivattusi tekevän

      Arkena tai viikonloppuna? Mitä itse teet samaan aikaan?
      Ikävä
      60
      735
    5. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      55
      601
    6. Hyvää yötä

      Ikuinen kohtalo, sydänystävä, rakkauteni♥️.. kumpa olisimme saaneet elämältä mahdollisuuden!
      Ikävä
      26
      593
    7. Martina sai ylinopeussakon

      Saiko sakkoa Porsche-merkkisellä autolla?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      154
      499
    8. Missähän pöytäkirja viipyy, taas?

      Hallituksen kokouksessa oli eilen mielenkiintoisia asioita käsiteltävänä. Pöytäkirja on ollut yleensä saman iltana luett
      Kemijärvi
      44
      497
    9. 42
      489
    10. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      46
      451
    Aihe