Pitkän virkauran tehnyt Hyrynsalmen ulosvetäjänä nyttemmin eläkkeellä.Vuosikausia oli kunnan taloyhtiön isännöitsijänä ja etupäässä siihen liittyvät työt teettiin kunnassa
muilla. Palkkio oli markka-aikaan 2600mk kuukaudessa usean vuoden ajan.Juorukalenterissa oli sitten tuloineen keula paikoilla vuosikausia.Tämä kaikki luonnollisesti, koska Eero on naimisissa Tapani Kemppaisen siskon kanssa.Ovatko nyt yhdessä huomanneet, että jotakin vielä jäi mittaamatta kunnasta ulos. Toivotaan onnea ja menestystä Eeron ja Tapanin oivallukselle.
muilla. Palkkio oli markka-aikaan 2600mk kuukaudessa usean vuoden ajan.Juorukalenterissa oli sitten tuloineen keula paikoilla vuosikausia.Tämä kaikki luonnollisesti, koska Eero on naimisissa Tapani Kemppaisen siskon kanssa.Ovatko nyt yhdessä huomanneet, että jotakin vielä jäi mittaamatta kunnasta ulos. Toivotaan onnea ja menestystä Eeron ja Tapanin oivallukselle.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Sairaaksi on mennyt kunnallisvaalikampanja joillakin. Asuntoyhtiö on perustettu todennäköisesti jo 70-luvulla ja henkilövalinnat tehty jo silloin, jolloin Tapani Kemppainen ei ole ollut edes päättäjänä kunnassa. Kirjoituksen väittämä on sen oloinen, että siitä voi joutua vastuuseen, jos tulee asianomaisten tietoon.
Juuri noin se menee
Eiköhän me kaikki hyryläiset olla jollain lailla sukua keskenämme ja sitä lyytä jonkinlaisessa jääviyssuhteessa joka suuntaan. Hyvä sentään että ulosottomies ei ole naimisissa kemppaisen veljen kanssa.
Mitä pahaa siinä sitten olisi jos olisikin veljen kanssa naimisissa. Rakennusalalla vissiin olisi iso tekijä hän.
No sitten tulisi vain sellaista rakennuskantaa, jossa etuoven avain sopiikin vain takaoven lukkoon.
Se on hirveetä, jos joku oman kunnan asukas pärjää taloudellisesti ja hänen asiat ovat muutenkin hyvin.
Kyllä Tapani kemppainen osaa koota kepulaisten ehdokkaat,
näin saadaan toimimaan se kepulaisten yhtämieltä yhdistys.
Tärkeää on muistaa tämä kepulaisten hyväveli verkosto,
joka on toiminut Hyrynsalmella varsin moitteetomasti,
sekä tehokkaasti.
Olisi todellakin aika saada päättäjiin jo nuorennusta aikaan,
sekä aktiivisia,sanavalmiita ihmisiä.
Kepulaisten ehdokkaitten keski-ikä lienee 60 ikävuoden huonommalla
puolen.
Tapani Kemppainen voisi siirtyä vähitellen vetämään,
4H kerhoa.
Ennen kaikkea olisi hienoa että päättäjiin saataisiin ihmisiä joilla,
olisi kuntalaisia kuunteleva oma mielipide.
Viime vuodet ovat Hyrynsalmella menneet vain kemppaisten,
oman mielipiteen toteuttamiseen,joka on viety kunnanhallituksessa,sekä
valtuustossa läpi keinoja kaihtamatta.
Voi sua kateellista reppanaa! Eikö äänestäjät yleensä vaalipäivänä valitse valtuutetut, vai onko siellä takapajulassa jotenkin toisin? Kyllä sua reppanaa varmaan vituttaa, kun Tapani saa taas eniten ääniä?! Kepu jyrää ja rakkikoirat vikisee suoli palstoilla!
kiitokset Tapanille ja Matille, he ovat kiihkottomasti ja rauhallisesti hoitaneet kunnan asioita äärimmäisen vaikeassa ilmapiirissä. Teitä arvostetaan yli puoluerajojen. Kannattaa jättää omaan arvoonsa näiden katkeroituneiden kirjoitukset.
Tapani Kemppainen ei kokoa keskustan ehdokkaita. Keskustan listalla kaikenikäisiä. Keski-ikä oikeastaan aika nuori.
Mutta ei niin nuori kuin demareilla.
Se koira älähtää,mihin kalikka kopsahtaa.
Näkyy herkkähipiäisillä kepulaisilla menneen taas herne suureen nenään.
Hiihii
Lopettakaa ihan hävettää Hyrynsalmelaisten puolesta aivan hirveää porukkaa aletaan kavereita herjaamaan,täällä kaikki tunnetaan toisemme ja halutaan yhteen hiileen puhaltaa hoidetaan yhdessä asioita .sovitaan että lopetetaan.En nähnyt Eero Heikkistä listoilla edokkaana.
Todella surullista että pitää toisia haukkua tällä palstalla. Näinkö yrität itseäsi mainostaa. On vissiin lukuhäiriö kun oot löytänyt Eeron Hyrynsalmen ehdokkaiden listalta. Kerrotko minkä kunnan listalla hän on. Ja mitä tulee Tapaniin ja Mattiin ovat todella herrasmiehiä, eivät oo olleet räkyttämässä. Ovat sen verran fiksuja miehiä. Ja mitä tulee tuohon taloyhtiönisännöitsijän palkkioon eihän tuo ole kuin rikka meressä tuommoinen palkkio. Ja vielä nyt ollaan euroajassa. Kyllä on kateellisuus huipussaan.
Tämä haisee ihan persuehokkaan ja kavereidensa hallilta masinoima lokakamppanja. Keskittykää jokainen omaan tekemiseen eikä toisten haukkumiseen.
Kyllähän se näin äänestäjän vinkkelistä nähdään ehdokkaan kokonaiskuva ,ihmisenä ja onko yhteistyö kykyinen ja omat tekemiset ratkaisee.Lokakampanjat ja toisten haukkumiset iskevät yleensä omaan nilkkaan ! kampanjoikaa reilusti ja rehellisesti , se tuottaa tulosta ja saatte äänestäjät liikkeelle jokainen .Yhdessä ja vain yhteistyöllä kotikuntamme nousee.
Kainuussa on aivan erikoinen ihmislaji sen kehityshistoria juontaa vuosikymmenien taakse ellei jopa satojen. Kehittymiseen on oleellisesti alueella vaikuttanut sisäsiittoisuus ja kateus kaikkia kohtaan tämän yhdistelmän seurausta on tämä mutaatio johon vielä rodulle olennainen möykärimäinen käytös lajitovereita kohtaan on yleistä. Omasta mielestään kaikkitietävänä nämä rotunsa edustajat ilmaisevat mielipiteensä tavalla, joiden laatu voidaan ilmaista enemmänkin alapään tuotokseksi kuin hattutelineen virkaa toimivan yläpään ajatuksina, sillä muuta käyttöähän sillä elimellä ei ikävä kyllä ole ja se lippalakki tai lierihattu pysyy kyllä sitten paikallaan syödessä ja paskalla jota tosin tulee kuin myllyn alta vettä ja paljon. Ja korvatkin on, mutta vain siksi ettei ne lakin reuhkat mene silmille.