kuntavaaliehdokas Laura Niitamon kimppuun Helsingin rautatientorilla, jolloin , Niitamon vasemmalla puolella seissyt henkilö työnsi Niitamoa taaksepäin ja käytti turvasumutetta Niitamon suojaamiseksi.Sen paljastaa myös video.
Niitamo kertoo havainneensa kaasusumutuksen, mutta hänen mukaansa kyse oli itsepuolustustilanteesta.
”Kun hän [toinen tilanteessa mukana olleista turvapaikanhakijoista] näki, että minä kuvaan, niin hän hyökkäsi kädet ojossa suoraan kurkkuani kohti”, Niitamo sanoo."
Niitamo on ilmeisesti tehnyt myös rikosilmoituksen asiasta.
Niitamo on sitoutumattomana ehdokkaana Helsingin kuntavaaleissa kristillisdemokraattien listalla.
Eli surkeaa on ollut valtamedian uutisointi asiasta, ja monilla sivustoilla joille pitää kirjautua valtamediaa haukutaankin - ihan syystä.
Mutta noin paljon valtamedia haluaa siis suojella noita laittomia turviksia, että kääntävät asiat päälaelleen ja pistävät kaiken automaattisesti suomalaisten syyksi. Kyllähän nyt hesarin vihreät toimittajatkin näkevät videolta turviksen agressiivisen käytöksen, ilmeisesti on humalassa myös.
Todellisuudessa turvapaikanhakija hyökkäsi
30
356
Vastaukset
- huutajaröyhkimys
joo näkyyhän se youtube videoltakin niin jotta tuvis kävi päälle paperiton vielä näitä valtaajia kuletettavia röyhkimyksiä
- tolkun.kansalainen
Avauksen tekijä valehtee ihan kybällä. ;)
Tapahtuman koko kulku selviää videolta. Siinä polkupyörällä liikkuva nuori mies länkyttää jotakin kahden maahanmuuttajan kanssa bajamajojen edessä. Keppanakeiju kaverineineen seuraa aluksi kauempaa, mutta työntyy sitten mukaan suunsoittoon. Keppanakeiju provosoi ja lopulta provosoituu itsekin. Kohta keppanakeiju jo huutaakin suureen ääneen: ” sä lähet huomenna v..ttuun..”
Kunnallisvaaliehdokas Laura työntyy vaaleassa kesähousuissaan ihan eturiviin videoimaan sanaharkkaa. Toinen maahanmuuttajista yrittää työntää Lauran kameraa syrjään. Janne kyttää siinä sivulla sormi spraypullon napilla ja pistää välittömästi pippuria silmään.
Vaikeata tässä on nähdä minkäänlaista itsepuolustusta. Vaarassa oli ensisijaisesti Lauran kännykkä ja itsepuolustus ei koske esineitä. Toiseksi itsepuolustukseen saa käyttää vain vaaran torjuntaan nähden tarvittavaa väkivaltaa. Nyt olisi riittänyt, että Lauran ja maahanmuuttajan väliin olisi asetuttu.
Pippurisumute vaatii luvan. Sitä ei käytetä noin vaan ja missä vaan. Kaasusumutin katsotaan toisen henkilön vahingoittamiseen soveltuvaksi esineeksi. Laki kieltää kaasusumuttimen julkisella paikalla hallussapitämisen järjestyslain 3. Luvun 10 § mukaisesti, jollei kysessä ole luvallinen käyttötarkoitus.
Ei suomalaiset halua tällaista väkivaltaa kaduille ja toreille. Nämä Suomi Ensin-pellet ovat ihan vastuuttomia räyhääjiä. Parasta olisi, jos poliisi siirtäisi tämän Suomi Ensin-telttakunnan Nuuksion kansallispuistoo.- suvakin-ÄO
Vasurisuvakin kiihkeää lässytystä, varo ettei housut kastu. Kopsasitko ihan suoraan rasmuspunikkien sivulta?
Mamun agressiivisen käytöksen näkee kaikki, ja kovin hiljaa on valtamedia ollut nyt tapahtuneesta. Mikä kertoo sen että tajuavat pääsyyn olleen humalaisissa matuissa. - tolkun.kansalainen
suvakin-ÄO kirjoitti:
Vasurisuvakin kiihkeää lässytystä, varo ettei housut kastu. Kopsasitko ihan suoraan rasmuspunikkien sivulta?
Mamun agressiivisen käytöksen näkee kaikki, ja kovin hiljaa on valtamedia ollut nyt tapahtuneesta. Mikä kertoo sen että tajuavat pääsyyn olleen humalaisissa matuissa.* Kopsasitko ihan suoraan
Ei, kyllä minä osan kirjoittaa ihan itse. Huomasin kyllä, että avaus oli suoraa copy/pastea MV-lehden sivulta. Kaikki eivät osaa itse kirjoittaa. ;)
"Mamun agressiivisen käytöksen näkee kaikki..."
Katsoppas huviksesi sitä 135 kiloista keppanakeijua. Se työntyy ihan väkisin mukaan sanaharkkaa, huutaa kohta naama punaisena ja lopulta polttaa täysin kääminsä. Kun toinen maahanmuutaajista sai kaasu silmäänsä ja parivaljakko poistuu paikalta, keppanakeiju kävelee kavereineen vielä maahanmuuttajakaksikon perässä ja jatkaa mussutusta.
Turhaan yrität nimitellä, eihän ne faktat sillä muutu. ;) - ulos.maasta
Suomi ei kaipaa kaduilleen mitään naisia ahdistelevia ja raiskaavia mamuja, eikä räyhääviä ja paikkoja hajoittavia vasurianarkisteja, joihin sinäkin kuulut.
Turvattomuus on selvästi lisääntynyt Suomessa, tuon vuoden 2015 mamutulvan jälkeen. - ehehehehee
tolkun.kansalainen kirjoitti:
* Kopsasitko ihan suoraan
Ei, kyllä minä osan kirjoittaa ihan itse. Huomasin kyllä, että avaus oli suoraa copy/pastea MV-lehden sivulta. Kaikki eivät osaa itse kirjoittaa. ;)
"Mamun agressiivisen käytöksen näkee kaikki..."
Katsoppas huviksesi sitä 135 kiloista keppanakeijua. Se työntyy ihan väkisin mukaan sanaharkkaa, huutaa kohta naama punaisena ja lopulta polttaa täysin kääminsä. Kun toinen maahanmuutaajista sai kaasu silmäänsä ja parivaljakko poistuu paikalta, keppanakeiju kävelee kavereineen vielä maahanmuuttajakaksikon perässä ja jatkaa mussutusta.
Turhaan yrität nimitellä, eihän ne faktat sillä muutu. ;)Ja vasuri ei siis huomaa kuinka matu provosoi ja huutaa sille kaverille, haukkuu naiseksi jne. Kaveri taas varoittaa matua. Mutta kun on rasmuslaiset silmälasit....
ps. koita nyt vielä keksiä vähän pidempiä juttuja...hehehehehehe! - KeppanakeijunNolaus
Tuo läski keppanakeiju oli se noloin tyyppi. Ei osannut edes enkkua, ala-asteikäisetkin osaa paremmin. 😂
Olis pitänyt suunsa kiinni, niin olis ollu parempi kuin häväistä itsensä.
Sitä se teettää kun ei käy kouluja..
- HiirulainenLentää
Reipas niska-perse-ote ja tämä raivova tenukeppi siirtolainen lähtee kuin leppäkeihäs.
- vituihiiiiin
Vituihin nuo on heitettävä ja äkäseen suomesta räyhäämästä valehtelija paperittomat syötettävät ja potkua vain
- pois.vaan
Näin on, eivät aiheuta muuta kuin ongelmia.
- tolkun.kansalainen
"Turvattomuus on selvästi lisääntynyt Suomessa..."
Niin on. Kaduilla hyppii kaiken maailman odineita, joilla on rankka väkivaltatausta. Hyppypotkuhemmot eivät meinaa pysyä nahoissaan ja tyhmimmät heittelevät polttopulloja.
Ääriaineisto on radikalisoitunut ja ryömii nyt esiin koloistaan. Helsingin torilla läski keppanakeiju huutaa pää punaisena ihmisille.
Tätä emme voi sietää emmekä sallia.- aijai.sentään
Odinit eivät vaan ole partioinnillaan aiheuttaneet mitään ongelmia, ja valtamediakin on niistä ihan hiljaa.
Sen sijaan musut ovat raiskailleet ja ahdistelleet naisia vähän jatkuvasti. Ja vasurianarkistit ovat ne jotka oikeasti ovat kaduilla riehuneet.
Punahyysäri ottaa punaiset lasit pois nokalta.
- SemmoinenEhdokas
Kristillisdemokraatit sanoutuivat aiemmin irti tästä Laura Niitamosta hänen juutalaisvastaisten ja rasististen kirjoitustensa takia, mutta eivät ilmeisesti pystyneet enää antamaan hänelle kenkää koska oli onnistunut ujuttamaan itsensä ehdokaslistoille.
Että semmoinen ehdokas. Jotain kertoo ehdokkaasta myös se, että hakeutuu tarkoituksella mukaan tilanteisiin joissa pahoinpidellään turvapaikanhakijoita.- djgjgjjf
No mitäs äärivasurille kuuluu, meneekö työttömänä hyvin?
Matu yritti ihan selvästi hyökätä tämän naisen kimppuun, joka ei siis tehnyt muuta kuin kuvasi. - SemmoinenEhdokas
djgjgjjf kirjoitti:
No mitäs äärivasurille kuuluu, meneekö työttömänä hyvin?
Matu yritti ihan selvästi hyökätä tämän naisen kimppuun, joka ei siis tehnyt muuta kuin kuvasi.Ai se oli se nainen joka kuvasi? Sitäkin sairaampi tapaus sitten. Hyi hitto.
- suvakki.uskoo.vaan
Kyseessä ei ollut pippurisumute, vaan mentholisumute joka ei vaadi lupaa, niitä on marketeissa myynnissä!
Matu vain kukkoili vika aikaan ,vika paikassa, ja sai raikastetta naamaansa, itki poliisille, ja saa suvakeilta säälipisteet!
Poliisi ja media ottautui heti kun matupoloinen sai silmilleen, mutta poliisi ja media ei ole sanallakaan maininneet matujen ja anarkistien pullohyökkäyksestä suomi maidan leiriin!- lanssi.kuski.tietää
"Kyseessä ei ollut pippurisumute..."
Älä nyt edes viitsi yrittää näin säälittävää hätävaletta,
Suomessa myytävissä ns. mentholsumutteissa on myös äänihälytin ja väri mukana. Videolta ei kuulu vihellystä eikä myöskään näy värin pöllähdystä. Kyseessä oli laiton sumute ja sen laiton käyttö, siitä pääsee käräjille. - RassunVale
Rassari jäi kiinni emävaleesta! 😂
- just.joo
RassunVale kirjoitti:
Rassari jäi kiinni emävaleesta! 😂
Ai kun matu hyökkää naisen kimppuun?
- ValeOliTämä
just.joo kirjoitti:
Ai kun matu hyökkää naisen kimppuun?
Valehtelit mentolisuihkeesta joka tosiasiassa oli laiton pippurisumute. Ei kannata kopioida tänne apinana mv-lehden valheita koska sillä tavalla munaa vain itsensä.
- kuules.suvakki
Miksei poliisi sanonut laittomasta pippurisumutteesta, tai jos on ollut luvallinen, siitäkään ei mainittu? Tavallaan sanotaan laittoman aseen hallussapidosta, koska luvaton pippurisumute on aseeseen verrattavissa, ja laiton!
- lanssi.kuski.tietää
"Miksei poliisi sanonut..."
Etkö sinä rassenpösilö ymmärrä, että tutkinta on kesken? SIlloin poliisi yleensä ei sano yhtään mitään. Teitähän saa alvariinsa neuvoa kuin pientä lasta. ;))
- metsuri.putaalta
Taisi mennä rasselta turpa tukkoon, kun noin monta kertaa peräjjäin kärähti valheesta.
- terv.rasse
Eikö suvakkiapina tajua ettei poliisi ole sanonut minkälaatuinen sumute oli, joten hatusta tempaisitte taas pippurisumutteen!
Mentholisumute ei ylitä edes uutiskynnystä, se on niin yleinen ja pakollinen varuste notmaaliälyisille naisille matuja vastaan! Suvakki taas ei ole normaaliälyinen!
Suvakit on vain lompsa levällään matujen alla, ja siinä ei sumutteita tarvitse! Korkeintaan raid hyönteismyrkkyä satiaisiin!- menttoli.sumu
Sinä oot ite impannu sitä menttolisumua, kun et jaksa kuulla järkipuhetta. Mitä helkuttia tämä asia lieksaan kuuluu. Mene sinne Hesaan öyhöttään, kun noin lämpimänä käyt.
Omituinen mussuttaja taas.
- hyrtjhuyujy7
Vituttaako kun valheesi ei mene läpi!
- hahahahahhaa
Se on jo oikeilla keskustelufoorumeilla, joilla pitää käyttää omaa nimeään, todettu että mamu oli selvästi käymässä Niitamon kimppuun. Ja sen kyllä näkee myös poliisit.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1231730
Miksköhän mä oon tuolla
Joskus antanut ymmärtää että olisin sun rinnoista pelkästään kiinnostunut 😂😁🤭 ja sä säikähdit että koskisin ilman lup161442Heti kun luomisen motiivi tuli esiin - se haisi RAAMATULLISELTA TARINALTA ISOISÄSTÄ, JOLLA ON PARTA
Pinnalliset käsitykset korkeammasta Todellisuudesta Heti kun luomisen motiivi tuli esiin - se haisi RAAMATULLISELTA TAR329992- 61990
J miehestä oikeaa
Nimeä ei voi tänne julkaista mutta kannattaa olla varuillaan jos ”aistit” auki t nainen90874- 66841
- 1770
- 46751
Kysyit firman bileissä..
.. että tulisinko luoksesi yöksi... Oliko se vain heitto. Mitäs jos olisin tullut? Naiselta9681Miksi Suomessa uskotaan Usan kanssa tehtyihin sopimuksiin
Kaikki viestit Usan suunnasta on ollut jo pitkän aikaa sen kaltainen että muiden liittolaismaidenkin sotilaallista autta62668