Eva W:n lätty

lättyeikande

Vaikuttaa, että Eva Wahlström saanut jo liikaa lättyynsä. Onko siitä enää vastuulliseksi äidiksi vai pitäisikö lapsi ottaa huostaan? Nyrkkeily on arvaamattoman vaarallista. Se aiheuttaa aivovammaisuutta.

34

390

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eiksje

      Siinä on vaan se, että Eva ei ole koko urallaan saanut oikeasti "lättyynsä". Sitähän aloittajan kaltainen amatööri ei voi koskaan ymmärtää. Sitävastoin, ihminen joka kirjoittaa noin naurettavia satuja, pitäisi saattaa hoitoon, tai ainakin syytteeseen kunnianloukkauksesta.

      • näinhänsemenee

        On se saanut ja pahasti saanutkin. Viimeksikin naama oli turvoksissa, vaikka voitti ja väitti ettei tuntunut. Tuossa iässä sopisi miettiä jatkoa kun äitikin jo on. Lapselle ei tee hyvä jos äidin pää on hakattu vihannekseksi. Silloin oppiminen loppuu eikä seksikään luista. Lääketieteellinen totuus on, että nyrkkeilyssä jokainen päähän osunut isku tuhoaa aivosoluja ison kasan. Monet vaivat siitä seuraa. Kunnon nupilla varustetut eivät ikinä edes ryhdy nyrkkeilijöiksi. ..ei ainakaan sellaiset, jotka tarvitsevat elämässä/työssä enemmän aivoja kuin väkivaltaa ja nyrkkejä.


      • Omaterveyseiniintärkeää

        Nyt on saanut lättyynsä,mutta ei hätää: Aivot on vakuutettu miljoonasta dollarista .Riski kannattaa ottaa??


    • pisnismale

      Huostaanotto on kiva bisnes yksityisille ulkomaisille firmoille. Kohta Soten lait astutetaan voimaan ja sitten bisneksillä vain taivas rajana; meidän säätiön tekemien lakien myötä ihmiskauppa käy.....tai pannaan väkisin käymään. Muutama narkki tai nyrkkis viikossa menettää muksunsa, mut vittuuks siitä. Tulee vitun isot voitot ja rahat sit kiireesti paratiisisaarelle kasvamaan.. ja sit kohta Ferrari alla ja treenattu tiukkapyllyinen misu -tai pari kainalos. Jippii!!!! Tää on nykuyajan tapa tehdä rahaa tässä pakkoruotsimaassa. Muksui vaan pitäis löytää tarpeeks!!!

    • moraaliseefferi

      Ewa on suomenruotsalainen nainen ja äiti, joka pyrkii elättämään itsensä muita hakkaamalla ja vahingoittamalla. Onko asiassa moraalisia ulottuvuuksia? Mitä jos halvaantuu kehässä kuin Clintin leffan päätähti? Kuka pannaan maksamaan?

      • paavinpaistinpannu

        Ei makseta. Vaan pannaan. Niin käypi kehäraakeille.


      • hyppää.dorka.kaivoon
        paavinpaistinpannu kirjoitti:

        Ei makseta. Vaan pannaan. Niin käypi kehäraakeille.

        sinä nyt et ainakaan pane kuin edellisviikon lauantaimakkaraa homeisen ranskanlimpun väliin


    • Fanitan

      Huippu mimmi!

      • jasyvältä

        Perseestä.


    • huhhuhtaas

      Täällähän nyt on ihme mikkihiirejä taas tupa täynnä. Jos te noin paljon vihaatte nyrkkeilyä, niin minkä helvetin takia te näille sivuille viitsitte edes vaivautua. Lapsi huostaan, kun äiti harrastaa urheilua nimeltä nyrkkeily, ei hyvää päivää taas näitä urpoja.

      • eiköjoriitä

        Fakta on seuraava: Käytännössä kaikki nyrkkeilijät vammautuvat enemmän tai vähemmän urallaan. Jo pelkästään kasvot, nenä ja silmäkulmat todistavat sen. Ja aivokuvat kertovat loput. Käytännössä kaikki nyrkkeilijät saavat iskuista verenvuotoja aivoihinsa. Ja se näkyy ja kuuluu sitten uran loputtua. Hyvin usein nyrkkeiljät ajautuvat ongelmiin mm. alkoholismiin, rikoksiin, köyhyyteen. Moni joutuu narkkaripiirien pomottelemaksi ja lopulta homopervojen raiskaamaksi hylkiöksi kaduille. Moni on tehnyt itsemurhan joko ampumalla, hirttämällä tai polttamalla itsensä palavilla nesteillä. Jotkut ovat paleltuneet kuoliaaksi pakkasessa. Näitä esimerkkejä Suomessa useita. Ei kait äidiksi tullut Ewa halua tuollaisen joukon jatkoksi? Mutta seuraava ottelu voi olla se.


    • mnmnmnm

      :D:D:D:D:D Kai tämä on joku vitsi :D

      • huhhahahhshhs

        Tulkitse miten haluat. Aivokuvien todistuvoimalle kukaan ei voi mitään.Ne ei tyhjiä lätisemällä muuksi muutu.


      • annatullajo
        huhhahahhshhs kirjoitti:

        Tulkitse miten haluat. Aivokuvien todistuvoimalle kukaan ei voi mitään.Ne ei tyhjiä lätisemällä muuksi muutu.

        Hahhahhaha. Tää yks pöllö katselee jossain nyrkkeilijöiden aivokuvia. Ei hyvää päivää taas. Kerro meillekin, mistä sä niitä bongaat?


    • ortovaari

      Otteluissa hampaat katkeilevat, leukaluut murtuvat ja murskaantuneista nenärustoista veri virtaa ja silmistä verkkokalvot irtoilevat. ..ja sitten ne sisäiset vammat. ...Deme deme....Oikein mukavaa..ko?

    • 000kk

      Ammattinyrkkeily ei sovi naisille. Ewan naama on jo niin "miehekkääksi" hakattu että
      vois jo lopettaa. Sehän laittaa imagonsakin niinkuin ois joku luolamies.
      Sivukaljut ja kaikki.

      • mieshäsejo

        Arabi-jihadisteille tyypillinen sivukalju = matuttaja, islamisaation edistäjä.


    • nättikinvoiolla
      • 6r7ifykuj

        No toi ei kyllä ole nätti. Eva sen sijaan on.


    • kaikkienaikojenkovin

      Siis minkälaista jaskaa te puhelette täällä?Eva on kaikkien aikojen kovinpia urheilijoita josta useimmatkaan ei tiedä mitä se on.

      Täysin käsittämätöntä puhetta täällä huippu nyrkkeiljästä,ettekö te käsitä mitä on olla huipulla ja erikoisesti Eva Wahlström on poikkeuksellinen persoona ,hänenlaisia ei ehkä tulla näkemään koskaan meidän elinaikana.

      Toivon kuitenkin Evan lopettavan kilpailun ajoissa että terveys säilyy,tässä on kovin puntarointi varmaan milloin päätöksen saa tehtyä.

      Te jotka ette todellakaan tajua mitä on olla huipulla niin älkää tulko tänne omia satujanne laukomaan,Eva on suurin urheilija mitä suomessa on koskaan ollut.

      Eva on nyrkeillyn kingi ,lapsesta asti treenanut huippuunsa,mutta teidän jälkeläisenne siis useinpien ovat tai tulevat olemaan pullamössöä jotka ei tiedä mitä on liikkuminen.

      • kyllmuutenolen

        Ja vitut. Minäkin ole isompi.


    • yftftfttf

      Kauneus on katsojan silmissä ja makuasia.
      https://www.google.fi/search?q=eva wahlström&client=firefox-b&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ved=0ahUKEwiQ8aygifnSAhXIOhQKHTR_BIAQ_AUICCgB&biw=1600&bih=789#imgrc=n4P8ejafmJHM9M:
      Onhan Ewa rakentanut imagoaan vähän poikamaiseksi, sitä ei voi kieltää mutta onhan lajikin miehekäs. Taylor on munki mielestä nätti tyttö, vertaamatta kuitenkaan heitä keskenään ja mitä se nyrkkeilyyn kuuluu?

    • fttttttr
    • totakopäitäissuosii

      Tuo sivukalju EW on tyypillinen biudettiläinen swedu-matuttaja. Nuppi enää priimaa?. Eiks sillä ollut niitä tulppiakin nupissa. Tommostako pitäis fanittaa ja maksaa?

      • 23456789

        Nupissa ei ollut ainuttakaan tulppaa, vaan keuhkoissa ja taisi olla jaloissakin, URPO.


      • dopdopdoping

        Keuhkotulppa....pikkujuttuko? Johtuiko lääkkeistä vai aamupuurosta?


      • 578854864

        Et ymmärtänyt, ei kyse siitä ollut, etteikö nuo olleet vakavia sairauksia. Kyse oli siitä, että tässä yritettiin pistää noi "päätulpat" nyrkkeilyn piikkiin. Mutta tietämättömäthän ei siinä onnistu. Lue ketjua tarkemmin läpi, jos ei muuten "aukea".


      • hehehehehehe

        Muutamat doping-aineet aiheuttavat mm. tulppia. Raha-eli pellenyrkkeilyssä ei testata..


    • heheheheheheeeil

      Matsin jälkeen seta-ewan lätty on kuin paistettu lettu. Lapsikaan ei tunnista ja purskahtaa kauhusta itkuun.

    • gougouhou

      Ewa on jo tyhmä- Se lesoilee Teemulle. Ei tajuu, että Teemu on miljoona kertaa parempi persoona ja urheilija ja se on oikeesti halavitun rikas . Ewa ei ikinä saa fyffee hakkaamalla muita naisia naamaan. Vaarana , että kohta omakin naama näljänen kuin vastasynnyttäneen tamman vagina. Ei semmosta voi kattoo. Tuntuu pahalta edes ajatella vanhenevan naisnyrkkeilijän lärvätsalon gougouta..

    • nnnfdd

      Sitten kun tulee kunnon vastustaja vastaan loppuu viimenenkin naiseus, mikä lie shownainen taas vastassa.

    • eiksje

      Mammanpojat täällä kuorossa huutaa mahojensa takaa, kuinka tyhmiä ovat.

    • taylorileikitteli

      Näkeehän ton muija naamasta jotta ei kaikki kotona, eikä ihme ku ken porukas kulkee.

    • PekkaPnen

      Päähänlyöntikilpailut tulee kieltää terveysongelmien vuoksi.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5450
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3497
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1622
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      198
      1564
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1076
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1038
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      897
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      836
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      799
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      798
    Aihe