Olen päälle kolmekymppinen nainen. Sairastin kymmenen vuotta sitten syömishäiriötä, kun olin ruokahalua lisäävällä lääkekuurilla. Ahmin valtavasti, enkä voinut lopettaa. Ajattelin vain ruokaa ja kun paino lähti nousemaan, aloitin pakko-oksentamiset. Paranin ja laihduin takaisin, mutta tuosta jäi jälkensä. Pelkään lihomista kuin ruttoa.
Paino on keikkunut kohtuu ok:na noiden jälkeen, normipainon ja lievän alipainon välillä. Joitain kertoja olen laihduttanut ja huomannut että saan siitä itseluottamusta ja voimaa. Enimmäkseen olen pystynyt syömään normaalisti, vaikka siitä toisinaan tulee omantunnontuskia.
Tänä vuonna on ollut paljon stressiä. Nyt oon huomannut että ruokahalua ei oikeastaan enää ole ollenkaan ja välttelen syömistä. Liikuntakin on lisääntynyt. Saan tuosta tunteen että hallitsen itseni, että pysyn kasassa. Syön aamuisin leipäpalan ja kahvia ja sitten syön illallisella muun perheen seurassa, etteivät he huomaisi mitään. Välillä on pakko vetää esim. banaani, jos heikottaa ja pitää olla vastuussa lapsista. Syöminen takkuaa välillä pahasti, eikä tee tiukkaa olla syömättä. Lasten vuoksi on kuitenkin pysyttävä tolpillaan.
Olen nyt laihtunut 4kg kuukaudessa. Ihailen hoikempaa minää ja toivon laihtuvani lisää. Lähtötilanne oli 172cm ja 62kg, jolloin koin oloni ajoittain pulskaksi. Lihomista pelkään. Jo pelkkä ummetuksen tuoma turvotus vetää mielen matalaksi ja oon selvitellyt, josko laksatiiveilla vaiva hoituisi nopsaan.
Elämäni on nyt vähän kaaoksessa, mutta tämä on minulla kontrollissa ja saan siitä voimaa.
Paino on keikkunut kohtuu ok:na noiden jälkeen, normipainon ja lievän alipainon välillä. Joitain kertoja olen laihduttanut ja huomannut että saan siitä itseluottamusta ja voimaa. Enimmäkseen olen pystynyt syömään normaalisti, vaikka siitä toisinaan tulee omantunnontuskia.
Tänä vuonna on ollut paljon stressiä. Nyt oon huomannut että ruokahalua ei oikeastaan enää ole ollenkaan ja välttelen syömistä. Liikuntakin on lisääntynyt. Saan tuosta tunteen että hallitsen itseni, että pysyn kasassa. Syön aamuisin leipäpalan ja kahvia ja sitten syön illallisella muun perheen seurassa, etteivät he huomaisi mitään. Välillä on pakko vetää esim. banaani, jos heikottaa ja pitää olla vastuussa lapsista. Syöminen takkuaa välillä pahasti, eikä tee tiukkaa olla syömättä. Lasten vuoksi on kuitenkin pysyttävä tolpillaan.
Olen nyt laihtunut 4kg kuukaudessa. Ihailen hoikempaa minää ja toivon laihtuvani lisää. Lähtötilanne oli 172cm ja 62kg, jolloin koin oloni ajoittain pulskaksi. Lihomista pelkään. Jo pelkkä ummetuksen tuoma turvotus vetää mielen matalaksi ja oon selvitellyt, josko laksatiiveilla vaiva hoituisi nopsaan.
Elämäni on nyt vähän kaaoksessa, mutta tämä on minulla kontrollissa ja saan siitä voimaa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kyllä sinulla on syömishäiriö. Ota yhteyttä terveyskeskukseen asiasta. Sinä syöt liian vähän, joten sinulle tulee ummetusta.
Sinulla on lapsia. Sinä olet heidän mallinsa syömisessä, liikunnassa, elämässä. Säännöllinen ruokailu 5-6 kertaa päivässä kuuluu lapsiperheen äidin elämään. Tarvitset siihen nyt terveydenhuollon ammattilaisten tukea.
Kiitos vastauksesta. Kynnys yhteydenottoon on aika korkea, mutta kai sitten otan, kun omakin fiilis on ollut että nyt ei ole enää ihan normaali olo. Tuntuu vaan nololta, kun kuitenkin olen kolmekymppinen perheenäiti, enkä mikään epävarma esiteini. Uskookohan ne mua siellä...
Jos sinulla on aikaisemmin diagnosoitu syömishäiriö niin luulisi, että senkin vuoksi ottavat tosissaan. Syömishäiriö ei ole iästä kiinni. Kerro ainakin kaikki se mitä kirjoitit. Anoreksian ytimessä on juuri tuo, että tunne syömisen ja laihtumisen hallinta koukuttaa varsinkin kun ympärillä on kaaosta.
Mietin olisiko minulla ketään läheistä, jota voisin pyytää mukaani. Jokin sisälläni sanoo, että ei pitäisi tunnustaa tätä, koska sitten läheiseni puuttuvat asiaan. Ajatus siitä että en voisi tai saisi laihtua haluamaani määrää tuntuu vaikealta kestää. Lihominen taas maailmanlopulta. Ymmärrän kuitenkin, että eihän niin pitäisi ajatella.
Voihan kyseessä olla jokin sekamuotoinen tilanne, masennusta lisänä. Masennushan laihduttaa itsessään monia. Tuskinpa muuten järkevästi käyttäytyvää aikuista laitetaan letkuihin ja pakkosyötetään ihan väkisin. Sinusta itsestäsi riippuu, koetko tilanteessasi ongelmaa ja jaksatko.
Etenkin bulimia katsotaan riskiodotukseksi ja riskisynnyttäjyydeksi. Lapset ovat herkkiä, ja vanhemman tunne-elämän häiriö (mitä syömishäiriökin on) vaikuttaa lasten kehitykseen. On vaikeaa olla todella läsnä lapsille, jos omat voimavarat on sidottu omiin (syömis)ongelmiin. Mieti asiaa siltäkin kannalta.