Vanhusten Tanssikurssi

kurssi-ikäinen

Olin vantaan tanssitaitoyhdistyksen kursseilla muutamia kertoja.
Opetuksessa mm. fuskua, rumbaa, sambaa. Huomio kiinnittyi
harrastajien ikäjakaumaan. Se oli yli 70 vuotta. Samat "mummelit"
harjoittelivat viikosta toiseen eri lajien perusaskeleita. Tuskin
monikaan näistä käy tanssipaikoilla tanssimassa kovinkaan
usein. Mihinkä tätä tanssitaitoa tarvitaan?
Kysymyksessä normaalit tanssikurssit, ei mitkään senioritanssit.
Onko joku muu ollut näillä kursseilla?

96

2139

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • IloaTanssista

      Onhan se hyvä asia kun tuollaisia tanssikursseja järjestetään. Mielen vireyttä tarvitaan ja tanssi antaa sitä varmasti näille vanhuksille. Eihän sitä mikään pakko ole silti lavoille lähteä.

      • huonokokemus

        Olen ollut tuon tanssiseuran kursseilla. Siellä on näitä ikääntyneitä
        naisihmisiä innokkaina parinvaihto jonossa. Ei ollut sykähdyttävää itse puolta nuorempana miehenä tanssitella vanhuksia. Kurssit jäivät yhteen kertaan
        minun osalta. Kursseja on niin paljon, että voi valita sopivan.

    • Khfhk

      Toisia ei vaan haeta lavoilla tanssiin.
      Kursseilla on varma tanssiin pääsy.

    • Khfhk

      Toisia ei vaan haeta lavoilla tanssiin.
      Kursseilla on varma tanssiin pääsy.

    • ei_innosta

      Kysyntä ja tarjonta kohtaavat. Tämän tanssiseuran pyörittäjät myös vanhoja.
      Homekaavin mukaan ja menoksi, ohjelmassa Wanhaa tangoa.

      • ajan_tasalla

        Tanssiseurankin pitäisi uudistua jos haluaa tarjota tanssinopetusta.
        Ja nimenomaan lavalla tanssittavia tanssilajeja.

      • PositiivisuusOnIn

        Homekaapimella kaavitaan vain sinunkaltaisiasi "ei innosta" negatiivisia ikärasisteja joilla tuo v:mäisyys näkyy päällepäin. Se home kun tarttuu huonoon "tuotteeseen" ei positiiviseen elämäniloiseen joka pitää terveydestään huolta vaikkapa tanssimalla.

      • ihanajantasalla

        katsoin tuota niiden ohjelmaa. Kaikki tanssilajit olivat lavalla tanssittavia lajeja.
        Wanha tango oli ainoa harvinaisempi, mutta sekin on vaan yksi tapa tanssia tangoa eli sopii hyvin joukkoon. Ei tuossa ohjelmistossa ainakaan mitään uudistamista ole.
        Onnea vaan tanssikoululle.. Jatkakaa vaan samaan malliin.

      • iloisestiajan_tasalla
        ihanajantasalla kirjoitti:

        Uudistamisella tarkoitin kerhon toimintatapoja ja
        mukavaa tunnelmaa kursseilla. Koska seurojen kurssit ovat
        koko kauden kestäviä, siellä myös tutustutaan muihin
        kurssilaisiin. Jos ei ole hyvää fiilistä, ei se jaksa kauaa
        innostaa...

      • Kaupallinennimi
        ihanajantasalla kirjoitti:

        katsoin tuota niiden ohjelmaa. Kaikki tanssilajit olivat lavalla tanssittavia lajeja.
        Wanha tango oli ainoa harvinaisempi, mutta sekin on vaan yksi tapa tanssia tangoa eli sopii hyvin joukkoon. Ei tuossa ohjelmistossa ainakaan mitään uudistamista ole.
        Onnea vaan tanssikoululle.. Jatkakaa vaan samaan malliin.

        Wanha tango on käytännössä romanien tyyli tanssia tangoa. Sille on ainoastaan keksitty uusi kaupallisin perustein käytetty nimi.

    • näinuskoisin

      Jos paikkakunnalla ei järjestetä eläkeläisille omia tansseja on kurssi hyvä vaihtoehto saada tanssiliikuntaa ja luultavasti halvempikin/kerta

      • eisopiva

        Pääkaupunkiseudulla on runsaasti eläkeläis ja senioritansseja.
        Tanssitaitoseura on erikoistunut "mummoihin".

      • Näinnähty
        eisopiva kirjoitti:

        Pääkaupunkiseudulla on runsaasti eläkeläis ja senioritansseja.
        Tanssitaitoseura on erikoistunut "mummoihin".

        Tanssiseurat tuskin tarkoituksella erikoistuvat "mummoihin" tai muihinkaan ryhmiin ellei sitä erikseen mainita. Kieltämättä kurssilaisilla on vaikutusta omaan viihtymiseen tai peräti paikalla pysymiseen. Kokemusteni perusteella ainakin vielä yli 5-kymppinen mies "hyväksytään" ryhmiin, joissa valtaosa on 20-40 vuotiaita. Suhtautuminen nuorten naisten suunnalta on pääsääntöisesti ihan positiivista. Sitä ei tiedä onko silti osa nuorista jättänyt leikin kesken meidän pappojen takia.

      • ei_ikärasistinuori

        Harva 20-kymppinen viihtyy kursseilla, jos muut ovat n. 70-kymppisiä.
        Siinä tulee sukupolvien välinen ikä-ero vastaan. Eikä se ole ikärasismia,
        niinkuin aina väitetään. Joillakin kursseilla on samat uskolliset kävijät.
        Siksi nuoremman on vaikea mennä esim. tanssitaidon järjestämille
        kursseille, vaikka opetus olisi hyvä.

      • käynuudelleeneiliseen

        Mainittu seura on toiminut yli kymmenen vuotta. Kävin siellä silloin ja
        oli kaiken-ikäisiä kurssilaisia. Jäljelle ovat jääneet vain kaikki vanhimmat siltä
        ajalta. Jos uusia ja nuorempia ei ole tullut mukaan toimintaan, kerho mummoutuu.
        Tätä varmaankin joku kirjoituksessaan tarkoitti.
        Näin käy monelle muullekin seuralle.

      • joskuskäynyt
        käynuudelleeneiliseen kirjoitti:

        Mainittu seura on toiminut yli kymmenen vuotta. Kävin siellä silloin ja
        oli kaiken-ikäisiä kurssilaisia. Jäljelle ovat jääneet vain kaikki vanhimmat siltä
        ajalta. Jos uusia ja nuorempia ei ole tullut mukaan toimintaan, kerho mummoutuu.
        Tätä varmaankin joku kirjoituksessaan tarkoitti.
        Näin käy monelle muullekin seuralle.

        Tässä kerhossa on ikävät tunnelmat ja kerhoa vetävät
        riitelevät keskenään. Tanssinhan pitäisi olla iloinen harrastus...

      • jokaisellesopiva
        ei_ikärasistinuori kirjoitti:

        Harva 20-kymppinen viihtyy kursseilla, jos muut ovat n. 70-kymppisiä.
        Siinä tulee sukupolvien välinen ikä-ero vastaan. Eikä se ole ikärasismia,
        niinkuin aina väitetään. Joillakin kursseilla on samat uskolliset kävijät.
        Siksi nuoremman on vaikea mennä esim. tanssitaidon järjestämille
        kursseille, vaikka opetus olisi hyvä.

        Näinhän se on ja on luonnollista. Ei iäkkäämmätkään viihdy 20 - kymppisten kanssa .
        Täytyy vaan etsiä itselleen sopivan ikäluokan kursseja ja alkaa käymään siellä.
        Jokainen itse tietää mistä tykkää.

      • Nuoretkurssille
        jokaisellesopiva kirjoitti:

        Näinhän se on ja on luonnollista. Ei iäkkäämmätkään viihdy 20 - kymppisten kanssa .
        Täytyy vaan etsiä itselleen sopivan ikäluokan kursseja ja alkaa käymään siellä.
        Jokainen itse tietää mistä tykkää.

        Muistan 90-luvun rokkikursseja ja niissä oli yleensä aika iäkkäitä osallistujia. Muutamia rohkeita nuoria tyttöjä oli mukana, mutta alle kolmekymppinen mies oli todellinen harvinaisuus. Saman kaltainen tilanne muillakin kursseilla.

      • Alkaenviisitoistavuotta
        jokaisellesopiva kirjoitti:

        Näinhän se on ja on luonnollista. Ei iäkkäämmätkään viihdy 20 - kymppisten kanssa .
        Täytyy vaan etsiä itselleen sopivan ikäluokan kursseja ja alkaa käymään siellä.
        Jokainen itse tietää mistä tykkää.

        Ainakin meidän kursseilla on alle kaksikymppisiä ja yli seitsemänkymppisiä ja tasaisesti tältä väliltä.

      • toteama
        joskuskäynyt kirjoitti:

        Tässä kerhossa on ikävät tunnelmat ja kerhoa vetävät
        riitelevät keskenään. Tanssinhan pitäisi olla iloinen harrastus...

        Olen todennut myös itse että kursseilla on huono fiilis,ei vastannut opetus ainakaan minun odotuksia,En käy enään koska heikosta opetuksesta ja huonosta fiiliksesatä ja yhteistyöstä seuran eräiden jäsenten kanssa::: ei kannata maksaa!! Kuka Johtaa tätä Yhdistystä ?? Vika suuntaan on jokatapauksea menossa!!!

      • monessamukana
        toteama kirjoitti:

        Tanssiseurat eivät kilpaile opetuksessa, vaan tarjoavat harrastustoimintaa.
        Iloinen ja hyvä ilmapiiri on kaikkein tärkein tekijä toiminnan jatkuvuudessa.
        Opettajatkin ovat usein "pitkän linjan harrastajia". Seuratoiminta tarjoaa
        yhdessäoloa, hyvää ja pysyvää harrastusta. Tämä on vaikea yhtälö missä
        urheilu tai harrastuslajissa tahansa.

      • oivaeinari
        toteama kirjoitti:

        Olen todennut myös itse että kursseilla on huono fiilis,ei vastannut opetus ainakaan minun odotuksia,En käy enään koska heikosta opetuksesta ja huonosta fiiliksesatä ja yhteistyöstä seuran eräiden jäsenten kanssa::: ei kannata maksaa!! Kuka Johtaa tätä Yhdistystä ?? Vika suuntaan on jokatapauksea menossa!!!

        Joskus ennen tämän seuran kursseilla oli leppoisaa. Tunsin henkilöt,
        jotka vetivät seuraa. Nyt kaikki ovat vaihtuneet, myös opettajat.
        Kehitystä on tapahtunut vain kurssilaisten iässä, joka hieman alle
        sata vuotta, rimaa hipoen.

    • Joskusennen

      On ajat muuttuneet. Joskus tanssikurssilaiset oli 10-20v. Nyt tanssikurssilaiset on 40-80v.

      • tätäpäivää

        Tanssi on hyvä harrastus kaiken ikäisille. Jos kursseilla käy vain
        iäkkäitä henkilöitä, se antaa kuvan seuran toiminnasta. Sinne on
        nuoremman vaikea mennä mukaan. Tämä on totta, eikä liity millään
        tavalla ikärasismiin. Vanhuksissa on myös töykeitä ja ilkeitä ihmisiä,
        ei voi tietenkään yleistää. Tanssia harrastavat nuoret ovat useinmiten hyväkäytöksisiä ja vilpittömän innostuneita harrastuksestaan.
        Jos seuraan jää vain 70-80-kymppiset jäljelle, se vetelee viimeisiään.

      • kurssi-ikäinen
        tätäpäivää kirjoitti:

        Tätä ketjun aloittaja tarkoitti. Onko jollakin suorastaan
        tajunan räjäyttäviä ehdotuksia, niitä otetaan vastaan......

      • tätäkintarvitaan

        Olen joskus käynyt tämän seuran kursseilla. Tämä seurahan on ns.
        eläkeläisseura. Näitäkin kursseja tarvitaan. Nuoremmillehan
        tämä toiminta ei ole edes tarkoitettu. Jos toimintaa pitäisi uudistaa
        ja miksi pitäisi, se tapahtuu vain uusilla ja nuoremmilla kävijöillä.
        Seura pysyy pystyssä niin kauan, kun joku jaksaa ylläpitää toimintaa.
        Tällaiset kerhot tarjoavat harrastustoimintaa, eivätkä kilpaile
        tanssinopetuksen kanssa. Kursseja on niin paljon, että jokainen
        löytää sopivan.

    • onkotarjolla

      "Joskusennen
      On ajat muuttuneet. Joskus tanssikurssilaiset oli 10-20v. Nyt tanssikurssilaiset on 40-80v."

      Satuin lukemaan tätä viestiketjua. Tanssiseurat voisivat panostaa kursseihin,
      jotka ovat suunnattuja nimenomaan vanhemmille osallistujille.
      Uskon, että tällaisilla kursseilla olisi kysyntää. Ohjelmistossa olisi sekä lavatansseja
      että liikuntarajoitteisillekin tarkoitettuja lajeja. Seurojen kurssiohjelmat
      pitäisi räätälöidä kävijöille sopiviksi, eikä pyrkiä väkisin "nuorentamaan"
      ohjelmistoa, jos osallistujat pääosin iäkkäämpiä.

      • OnTarjolla

        "Satuin lukemaan..."

        Kuten myös. Niitäkin seuroja on, joissa on ryhmiä iäkkäämmille ja mm. pyörätuolilaisille. Mitä tarkoittaneekaan ohjelmiston nuorentaminen. Välttämättä kaikki uudet lajit eivät vaadi fyysistä notkeutta ja nopeutta enempää kuin vanhatkaan, varsinkaan perustasolla.

        Eikä ikäkään kaikkea ratkaise. Tietääkseni eläkeläisiä (>65v) on juossut maratoninkin alle kolmen tunnin. Noilla ikälukemilla suoritus- ja toimintakyvyissä alkaa tietysti tulla suuria eroja, muustakin kuin omasta syystä. Mutta moni 2-4-kymppinen ei pärjää kaikessa toiminnassa vetreimmille eläkeläisille, usein omasta syystä.

      • Suomalaisettanssit

        Suomalaiset tanssit ovat rakenteeltaan eläkeläistansseja ja tietysti myös tanssikurssit tukevat eläkeläistanssien tarpeita.

      • kysyntääon
        Suomalaisettanssit kirjoitti:

        Suomalaiset tanssit ovat rakenteeltaan eläkeläistansseja ja tietysti myös tanssikurssit tukevat eläkeläistanssien tarpeita.

        Tanssipaikkojen järjestämät yleiset tanssit eivät ole eläkeläistansseja.
        Eläkeläistansseissa soitettu musiikki on suunnattu iäkkäimmille sopivaksi.
        Eläkeikäisiä on paljon. On hyvä, että löytyy tanssitaidon kaltaisia seuroja,
        joiden kurssit on tarkoitettu seniori-ikäisille.

      • Samaavanhaa
        kysyntääon kirjoitti:

        Tanssipaikkojen järjestämät yleiset tanssit eivät ole eläkeläistansseja.
        Eläkeläistansseissa soitettu musiikki on suunnattu iäkkäimmille sopivaksi.
        Eläkeikäisiä on paljon. On hyvä, että löytyy tanssitaidon kaltaisia seuroja,
        joiden kurssit on tarkoitettu seniori-ikäisille.

        Joo, mutta miksi nykyinen lavatanssimusiikki on aika puhtaasti eläkeläistanssimusiikkia. Nuorisomusiikki puuttuu täysin. Se räväkämpi musiikki on yleensä jotain vanhaa 50's, 60's nuorten suosimaa rock 'n' rollia ja vanhaa swingiä tai jotain salsan tyylistä iänikuista vanhaa rytmiä..., niin ja sitä iänikuista humppaa.

      • Paljonuuttakin
        Samaavanhaa kirjoitti:

        Joo, mutta miksi nykyinen lavatanssimusiikki on aika puhtaasti eläkeläistanssimusiikkia. Nuorisomusiikki puuttuu täysin. Se räväkämpi musiikki on yleensä jotain vanhaa 50's, 60's nuorten suosimaa rock 'n' rollia ja vanhaa swingiä tai jotain salsan tyylistä iänikuista vanhaa rytmiä..., niin ja sitä iänikuista humppaa.

        Näin varmaan on, en silti yleistäisi lavatanssimusiikkia eläkeläisten tanssimusiikiksi. Lavoilla käy myös monipuolisesta reippaasta musiikista nauttivia keski-ikäisiä ja nuoriakin. Korkeintaan niissä paikoissa, missä oikeasti käy vain eläkeikäisiä, musiikki saattaa rajoittua humppaan, jenkkaan, valssiin ja muuhun (iskelmä!?), mihin soveltuu parhaiten perinteinen hiihtelyfoksi.

        Mitä tämä nuorisomusiikki sitten olisi tanssilajeiksi muutettuna, vaiko vapaamuotoista heiluntaa kuten aikoinaan diskoissa?

      • MaalimaaNähnyt

        Vapaalla viennillä on lähes sama, kaikkia voi tanssia.
        Mitä hitaanpia, sen upeenpia.
        Toinen tanssinautintoa lisäävä on jos "tempo" vaihtelee TARKOITUKSELLA, eikä huoju soittajien osaamattomuuden takia.

        Nopeet ei juuri innosta tanssiin. Vähän antaa väriä, kun edes välillä hetkeksi puolittaa nopeuden.

      • TanssejaNähnyt
        MaalimaaNähnyt kirjoitti:

        Vapaalla viennillä on lähes sama, kaikkia voi tanssia.
        Mitä hitaanpia, sen upeenpia.
        Toinen tanssinautintoa lisäävä on jos "tempo" vaihtelee TARKOITUKSELLA, eikä huoju soittajien osaamattomuuden takia.

        Nopeet ei juuri innosta tanssiin. Vähän antaa väriä, kun edes välillä hetkeksi puolittaa nopeuden.

        Hetkinen! Eikös lavatansseissa vienti ole aina vapaata vientiä. Viejä päättää missä järjestyksessä mitäkin tehdään, joskus jopa askelkohtaisesti. Joissakin lajeissa on tiedettävä mitä lajia mennään, ja osattava sen perusteet, jotta vienti tai seuraaminen onnistuisi.

        Yhtä ja samaa vientiä ei ole, mikä toimisi hyvin kaikkeen kaikkeen musiikkiin. Tai sitten tanssi näyttää aina yhdeltä ja samalta, liian yksitoikkoista monille.

        Minä innostun ääripäistä, tosi hitaista ja nopeista.

      • paljontanssinut
        TanssejaNähnyt kirjoitti:

        Minä innostun nopeista vetävistä kappaleista ja vauhdikkaista tanssilajeista.
        Kyllähän hitaatkin menettelee, mutta räväkkä tanssiminen se on vasta poikaa...!

    • Hurahtanut

      Löysin vielä seniori-ikäisenä tanssinopetusta lavatanssin saloihin tänä päivänä.
      Kurssille tullessa minut otettiin ystävällisesti vastaan ja kerrottiin toiminnasta.
      Opetuksen ja muunkin toiminnan suhteen ei todellakaan mitään valittamista.
      Toiset käyvät kuntosalilla,joka ei koskaan ole ollut minun juttuni, mutta minäpä käyn
      tanssikursseilla . Siellä olen oppinut ymmärtämään sen hyvän olon tunteen, minkä toiset saavat kuntosalikäynnin jälkeen. Minä saan sen tanssikurssin jälkeen.

      • valinnanvapaus

        Siinäpä se, nämä kurssit ovat vain senioreille tarkoitetut.
        Itsellä erilainen kokemus. Puhun aloittajan tarkoittamasta seurasta.
        Mutta on hyvä, että senioreillakin on omat kurssit.

    • tulkaamukaan

      Instrun tv-mainnos silmälaseista, jossa pariskunta tanssii ja papan housut
      putoaa, on kuvattu tanssitaidon kursseilla ja on samalla myös seuran
      mainnos.

    • rokkionpoikaa

      Kerhon Tallinnan risteily toteutui. Jätämme tietoa sivuille vähäksi aikaa mainostarkoituksessa.

      Kerho kokosi ryhmän päiväristeilylleTallinnaan 1.4.2017 klo 15.30-21.15.

      "Tuoretta Tavaraa -orkesterin tarjoilema tanssimusiikki oli vähän totuttua rokahtavampaa, mutta kerhon antamilla opeilla siitäkin selvittiin kaikella kunnialla. Ainakin fuskun ja foksin askelia oli havaittavissa kerholaisten käytössä, uskaliaimmilla jopa rockiakin."

      • harvoinrokataan

        No, ei kai nyt sentään rock`n rollia siellä tanssineet. Siinä kun on aika kova meno päällänsä ja hirveesti niitä heittoja.
        Harvoinpa sitä aitoa rockkia nykyään kukaan tanssii ainakaan sitä 50 - luvun potku tyyppistä.

      • joskuskäynyt

        Oikeampi sana kerhon tanssimisesta on piirileikki.....

      • RockNrolltansseja
        harvoinrokataan kirjoitti:

        No, ei kai nyt sentään rock`n rollia siellä tanssineet. Siinä kun on aika kova meno päällänsä ja hirveesti niitä heittoja.
        Harvoinpa sitä aitoa rockkia nykyään kukaan tanssii ainakaan sitä 50 - luvun potku tyyppistä.

        Potkurokki on koreografia tanssi ja sitä ei juurikaan tanssipaikoilla tanssita. Rock 'n' rollia tanssitaan sovitettuna single time swin, two step, erilaisina versioina triplettiaskelluksella ja askel iskulle hustlena.

      • joskusrokataan
        RockNrolltansseja kirjoitti:

        Potkurokki on koreografia tanssi ja sitä ei juurikaan tanssipaikoilla tanssita. Rock 'n' rollia tanssitaan sovitettuna single time swin, two step, erilaisina versioina triplettiaskelluksella ja askel iskulle hustlena.

        Tanssikoulu Nieminen opetti aikoinaan Balderin salissa Hesassa sellaista neljän askeleen rockia. Samaa opetti myös Åke Blomqvist ja sanoi en olevan buggaa.
        Olisko se tuota Two steppiä.
        Onks se tuo hustlen perusaskel 1, 2, a3 ? vai 1, 2, 3, a4. ?

      • joskusrokataan
        joskusrokataan kirjoitti:

        Sorry tuli väärin tuo hustle kysymys. Tarkoitin tuon toisen tavan 1, tap, 3, a4 ?

      • OneStepHustle
        joskusrokataan kirjoitti:

        Sorry tuli väärin tuo hustle kysymys. Tarkoitin tuon toisen tavan 1, tap, 3, a4 ?

        Suomessa on tapana ottaa käyttöön joku määritelty askellus ja sille annetaan oma nimi ja siinä on taas yksi rahasampo tanssikouluille.

        Muualla maailmassa hustle on ryhmä tansseja missä suuri osa askelista on iskun askelia ja muutamia osa-askelia.

        Vakiintuneitakin muotoja on. Esimerkiksi 4-count 4step hustle yleensä käytetään nimitystä 4-count hustle tai 4hustle. Tämä on vakiintunut askel iskulle hustle. Tätä tanssitaan ylkeisesti suomalaisilla tanssilavoilla vaikka moni pitääkin sitä buggina. Vaikka tanssi on nimetty 4hustleksi, siihen tanssitaan yleisesti 4-, 6-, 8-kuvioita. Åke Blomqvist opetti tätä tanssia jo 80-luvulla ja jossain vaiheessa siitä todellakin käytettiin bugga nimitystä ja kuviot oli aika yksinkertaisia verrattuna nykyisiin kuvioihin. Myöhemmin tanssi tunnettiin lavarokki nimisenä. 90-luvulla bugg-gurut tuomitsivat tämän tanssin väärin tanssituksi buggiksi.

        Askelluksen rytmin perusteella tanssi on "one steppiä". Nykyisin sitä tanssitaan myös suljetussa otteessa "one step foksina". Eli perinteinen "one step jatsi" elpyy.

      • JosMitäkinBuggaa
        OneStepHustle kirjoitti:

        Ihan vaan olisi mielenkiintoista tietää missä annetaan tanssiopetusta hustle-nimellä. En ole törmännyt tällaiseen, vai olisiko eräässä kaupallisessa tanssikoulussa ollut tarjolla. Nimissä olisi tarkennettavaa ja toivottavsti niitä ei käytetä rahantekoon. Muistaakseni yhdessä tanssiseurassa buggin ohella käytettiin joskus myös bugg-sanaa. Mutta ainakin kolmea toisistaan selvästi poikkeavaa buggia jouduin oppimaan ja osan poisoppimaan. Yhdessä oli aika tiukka sääntö eteen-taakse-askellukselle, myöhemmin askeleilla ei väliä (miehellä), painotus vartalon liikkeissä ja vientihetken vasteissa. Minua vieläkin aikaisemmin tanssimaan opetelleilla "vanhuksilla" tarina lienee jopa pitempi.
        Kehitys "kehittyy", onnistuuko edes foksi hyvin tänään ja 60-luvulla oppineilla keskenään?

      • Singletimeswing
        JosMitäkinBuggaa kirjoitti:

        Muutama tanssinopettaja opettaa niinsanottua vapaata buggia ja siihen kuuluu myös swing kuviot. Mainitsevat että kysymyksessä on hustle niminen tanssi, mutta saatte käyttää bugg nimitystä jos haluatte. Moni tanssiikin 4hustlea niin että siinä ei ole pätkääkään buggia, mutta käyttävät siitä kuitenkin bugg nimitystä.

        Hustle on hyvä tanssi kun siihen voi tanssia kaikki mahdolliset swing ja bugg kuviot ja myös askel iskulle sopivat lattarikuviot. Mitään muita rajoittavia sääntöjä ei ole kuin askel iskulle periaate ja sitäkin voi sopivasti soveltaa.

        Monissa swingmaissa 4hustle on single time swingin ohella suosituinpiin kuuluva swingtanssi.

      • Vanhaafoksia
        JosMitäkinBuggaa kirjoitti:

        Ihan vaan olisi mielenkiintoista tietää missä annetaan tanssiopetusta hustle-nimellä. En ole törmännyt tällaiseen, vai olisiko eräässä kaupallisessa tanssikoulussa ollut tarjolla. Nimissä olisi tarkennettavaa ja toivottavsti niitä ei käytetä rahantekoon. Muistaakseni yhdessä tanssiseurassa buggin ohella käytettiin joskus myös bugg-sanaa. Mutta ainakin kolmea toisistaan selvästi poikkeavaa buggia jouduin oppimaan ja osan poisoppimaan. Yhdessä oli aika tiukka sääntö eteen-taakse-askellukselle, myöhemmin askeleilla ei väliä (miehellä), painotus vartalon liikkeissä ja vientihetken vasteissa. Minua vieläkin aikaisemmin tanssimaan opetelleilla "vanhuksilla" tarina lienee jopa pitempi.
        Kehitys "kehittyy", onnistuuko edes foksi hyvin tänään ja 60-luvulla oppineilla keskenään?

        Foksiakin on alettu opettamaan taas ikivanhoilla vaihtuvilla askelluksilla. Jo siitä tylsästä hhnn askelluksesta onkin kärsitty riittävästi ja monipuolisempi askellus on todellakin tarpeeseen. Siihen vanhaan askellukseen kuului hitaiden askelien määrän vaihtelu yleensä 1-4 askelta ja kaksi nopeaa. Nopeaakin vaihdeltiin 2, 4, tai 6 nopeaa askelta ja pyörimisissä enemmänkin. Perusaskeleen vaihtelu oli yleensä hnn, hhnn, hhhnn ja hhhhnn. Perussääntönä oli että hitaiden askelien vaihtelu oli vapaata ja nopeiden vaihtelu parillisin määrin vapaata.

      • Isoisänfoksi
        Vanhaafoksia kirjoitti:

        Onko tanssinopettajien ohjelmistoissa vanhaa vaihtuva-askelista foksia? Olen muilta kurssia käyviltä kuullut että olisivat olleet kurssilla missä näin opetetaan?

      • daadirlandaa
        Isoisänfoksi kirjoitti:

        Onko tanssinopettajien ohjelmistoissa vanhaa vaihtuva-askelista foksia? Olen muilta kurssia käyviltä kuullut että olisivat olleet kurssilla missä näin opetetaan?

        Tuskinpa se isoisäkään mitään kurssia oli tuohon käynyt :) Joten ei tuota kai missään tarvitse erikseen opettaa, jos luopuu siitä hhnn askelluksesta ja alkaa tanssimaan sen mukaan, miltä musiikki tuntuu ja miten juuri siinä ja silloin haluaa mennä. Kyllä vise toimii ihan niillä samoilla periaatteilla vaikka askelikkoa varioisikin.

      • FourCount
        JosMitäkinBuggaa kirjoitti:

        Ihan vaan olisi mielenkiintoista tietää missä annetaan tanssiopetusta hustle-nimellä. En ole törmännyt tällaiseen, vai olisiko eräässä kaupallisessa tanssikoulussa ollut tarjolla. Nimissä olisi tarkennettavaa ja toivottavsti niitä ei käytetä rahantekoon. Muistaakseni yhdessä tanssiseurassa buggin ohella käytettiin joskus myös bugg-sanaa. Mutta ainakin kolmea toisistaan selvästi poikkeavaa buggia jouduin oppimaan ja osan poisoppimaan. Yhdessä oli aika tiukka sääntö eteen-taakse-askellukselle, myöhemmin askeleilla ei väliä (miehellä), painotus vartalon liikkeissä ja vientihetken vasteissa. Minua vieläkin aikaisemmin tanssimaan opetelleilla "vanhuksilla" tarina lienee jopa pitempi.
        Kehitys "kehittyy", onnistuuko edes foksi hyvin tänään ja 60-luvulla oppineilla keskenään?

        Hustlea opetetaan mutta siitä käytetään silloinkin bugg nimeä. Esimerkiksi meidän kurssilla ohjaajat käyttää siitä vapaa bugg nimeä.

        Tässä mallia "four count hustle".

        https://www.youtube.com/watch?v=yLFgTh8Vsho

        Ja se ei ole sidottu four count formaattiin.

      • pukkaa

      • Rock-askelsarja-kuvio
        joskusrokataan kirjoitti:

        Sorry tuli väärin tuo hustle kysymys. Tarkoitin tuon toisen tavan 1, tap, 3, a4 ?

        Eräs käytetty rock-askelsarja oli Yksi, Kaksi,Tap, Kol,&,Neljä... . Tätä askellusta/kuviota tanssitaan edelleenkin "east coast swingiin" ja "jitterbugiin".

      • yks_kaks_kol_neljä
        Rock-askelsarja-kuvio kirjoitti:

        Eräs käytetty rock-askelsarja oli Yksi, Kaksi,Tap, Kol,&,Neljä... . Tätä askellusta/kuviota tanssitaan edelleenkin "east coast swingiin" ja "jitterbugiin".

        My 90-year-old Grandma Dances to Justin Bieber - Baby

        Ehkäpä tämä linkki toimii.....

      • yks_kaks_kol_neljä
        Rock-askelsarja-kuvio kirjoitti:

        Eräs käytetty rock-askelsarja oli Yksi, Kaksi,Tap, Kol,&,Neljä... . Tätä askellusta/kuviota tanssitaan edelleenkin "east coast swingiin" ja "jitterbugiin".

        https://www.youtube.com/watch?v=XlY8XwMgo2Q

        Tässä tätä jitterbugin askellusta.....

      • TavisTanssija
        daadirlandaa kirjoitti:

        Tuskinpa se isoisäkään mitään kurssia oli tuohon käynyt :) Joten ei tuota kai missään tarvitse erikseen opettaa, jos luopuu siitä hhnn askelluksesta ja alkaa tanssimaan sen mukaan, miltä musiikki tuntuu ja miten juuri siinä ja silloin haluaa mennä. Kyllä vise toimii ihan niillä samoilla periaatteilla vaikka askelikkoa varioisikin.

        Mielestäni alkeet riittää joka tanssilajille, mitä nyt haluaakin opetella.
        Tanssimalla Lavalla oppii lisää.
        Videoilta oppis kuvioita, ketä ne kiinnostaa.

        Välillä kävis ottaan muutaman yksityistunnin, tekniikasta ja mahdollisien virheiden tunnistamiseen ja pois oppimiseen.
        Yhdestä tunnista saa enemmän irti kuin koko kauden kurssista, jossa on yli 20 paria.

    • jatsit

      Tässä tanssikerhossa opetetaan rollaattorirokkia,
      vauhtia riittää...

      • hyväätoimintaa

        Tarve tämänkaltaiselle liikunnalle lisääntyy koko ajan.
        Hyvä että kerho on tämän jo huomioinut toiminnassaan.

    • vanhuspalvelut

      Tällainen toiminta kuuluu palvelutaloon.

    • tasapuolisesti

      Seura tarjoaa monipuolista toimintaa, joka sopii myös vanhuksille ja
      vammaisille.

    • nytnäinpäin

      Tanssipaikat- ja kurssit määritellään pitkälti kävijöiden ikäjakauman mukaan.
      Jos kävijät ovat vain eläkeikäisiä, tuntee nuorempi henkilö tulleensa väärään
      paikkaan. Eikä ole ikärasismia. Käytöstavattomuutta olen huomannut
      eniten juuri vanhemmilla henkilöillä. Ennen huonot käytöstavat liitettiin
      nuoremmille kuuluvaksi.

      • TaasKirjoittelet

        Yleisesti tanssikursseilla on enemmistö vanhoja ja vain muutamia nuoria. Ei ole ollenkaan epätavallista että yli kuusikymppisiä on enemmän kuin alle kolmekymppisiä. Ja teini-ikäisiä todella vähän.

        Taas kirjoittelet huonosta käytöksestä. Mitähän tarkoitat? Olen käynyt vuosien ajan useilla kursseilla ja mitään huonoa käytöstä en ole havainnut missään. Kurssit suunnataan kaiken ikäisille ja sillä pyritään siihen että kursseille saadaan sellainen määrä osallistuja, että kurssi sadaan toteutettua.

    • tätätarkoitin

      "Olen käynyt vuosien ajan useilla kursseilla ja mitään huonoa käytöstä en ole havainnut missään. "

      Sitten et ole käynyt aloittajan mainitsemalla kurssilla. Vaikka osallistujat vanhoja ja vakituisia
      kävijöitä ei mitään käytöstapoja. Tällä kurssilla on mm. "kalustoon kuuluvat" vanhempi mies, joka riuhtoo daameja käsistä. Sain käsivamman, josta toipuminen vei pitkän ajan ja lihava naisihminen, joka ottaa miehet "käsittelyynsä". Mikään kohtelias huomautus asiasta ei näihin henkilöihin tehoa. Hyvät käytöstavat kuuluvat tanssiharrastuksen perusosaamiseen.

    • fuskaillaan
    • Käyvät-tanssimassa

      Niitä "vaareja ja mummeleita" käy säännöllisesti tanssimassa lähialueen tanssipaikoilla. Ja vähän kauempanakin ja vieläkin kauempana päivätansseissa.

    • oppimiseniloa

      Samat kurssilaiset kymmenen vuotta ja opetusta kädestä pitäen.......

      • töppöset

        "Käsittelykään" ei auta jos muisti ei enää taltioi opetusta.
        Joskus aikoinaan kerhossa jaettiin villasukkia tanssikengiksi ja
        niillä sitten mentiin töppöstanssia...

      • vauhtiatöppösiin
        töppöset kirjoitti:

        "Käsittelykään" ei auta jos muisti ei enää taltioi opetusta.
        Joskus aikoinaan kerhossa jaettiin villasukkia tanssikengiksi ja
        niillä sitten mentiin töppöstanssia...

        Tanssimisessa onkin tärkeintä, että jalat pelaa, vaikka ei muistaisi
        mitä tanssilajia tanssitaan. Vanhemmiten askel lyhenee ja siksi
        liikkumista sanotaan töpöttelyksi. Siispä töppöstanssit ovatkin
        vanhemmille sopiva liikuntamuoto.

    • viipurinvihtori

      Jalkojen pelaamisesta toteaisin, että kun kerhon ohjelmassa on esim.
      jenkkaa tai polkkaa on aina joiltakin jalka poikki tai nyrjähtänyt hyppiessä.
      Nämä lajit eivät sovi ainakaan kaikille ikääntyneille, vaikka liikunta on
      hyväksi kaikenikäisille.

    • oivaeinari

      Kerhon iltapäivätanssit vanhuksille ja vammaisille.
      Tarjolla töppöstanssia ja hanurimusiikkia.

    • oivaeinari

      Jokisen Valinta » Tanssisukat - Eläkeläiset

      Näillä pärjää, muuta ei tarvita.

      • krokotiilirock

        Ja musiikkia ( iltatuulen viesti) soitteli naishanuristi...

      • MeneePois
        krokotiilirock kirjoitti:

        Ja musiikkia ( iltatuulen viesti) soitteli naishanuristi...

        Ei mene kuin muutama vuosi kun rock 'n' roll sukupolvi on kuollut pois. Nyt ovat jo 60-80 vuotiaita.

      • hopeahapset

        Kurssit jatkuvat aina harvenevalla osallistujamäärällä....

      • 70-80nuoret
        MeneePois kirjoitti:

        Ei mene kuin muutama vuosi kun rock 'n' roll sukupolvi on kuollut pois. Nyt ovat jo 60-80 vuotiaita.

        70's-80's vaihteen rock 'n' roll sukupolvi tanssii vielä kymmeniä vuosia.

      • rokkia
        70-80nuoret kirjoitti:

        70's-80's vaihteen rock 'n' roll sukupolvi tanssii vielä kymmeniä vuosia.

        Kerhon rokkaajista enemmistö on syntynyt 30-40-luvulla.
        Rollaattorirokki on sopivin laji useimmille...

    • uusitanssilaji

      "Mummot tarkkailevat miehiä. Ne, jotka tanssivat mummojen kanssa pannaan nopeasti merkille
      mummolaumassa. Kohta miesparka onkin mummomagneetti, jonka tehtävä on työntää puolijäykkiä kohta kuolemankielissä olevia tätejä koko illan.
      Kyllä sen 1-3 mummontyöntöä illassa kestää mutta jos niitä mummuja joutuu tanssiitamaan sen 5-10 kertaa alkaa miettimään koko paritanssitouhun mielekkyyttä."

      Onkohan tässä miehillä nyt jonkilainen puute tanssitaidon oppimäärässä. Ette
      ilmeisesti ole käyneet "mummontyöntö-kursseja". Tanssitaidon kaikki tanssilajit
      perustuvat mummontyöntöön. Kun olette ottaneet osaa kaikkien tanssilajien opetukseen,
      voitte mummoutua lavoille. Tilaa parketilla tulee, koska muu tanssikansa haihtuu,
      mutta MUMMOT pysyy ja lisääntyy.

      • mummonimunimammani

        Kaikkien seurojen uusista kurssiohjelmista löytyy mummontyöntö.
        Se on uusi ja tarpeeseen tullut tanssilaji. On samalla teholiikuntaa.
        Käsivoimat ja tasapaino kehittyvät. Jos tuntuu vaikealta, ahkera
        harjoittelu auttaa....

      • lisäämummoja

        Kohta taas alkavat kurssit kaikille 65- 70 "daameille".
        Opetuksessa buggia ja se on erinomainen laji meille lyhyillä
        askelilla liikkuville. On mukavaa kävelyliikuntaa.
        Kesällä olemme olleet ahkerasti lavoilla tanssimassa
        ja harjoittelemassa oppimaamme...

      • ainaajantasalla

        Ikähän on nykyaikana pelkkää plussaa.
        Mummot ovat historiaa, nykyisin on vain puumia....

    • mummotkinhävinneet

      Mummot messiin

      • vuonnasiiskuuskytviis

        Miksi haikaillaan vuosikymmeniä vanhoja asioita?
        Mummotko täällä muistelevat menneitä?

      • keppihumppaa
        vuonnasiiskuuskytviis kirjoitti:

        Miksi haikaillaan vuosikymmeniä vanhoja asioita?
        Mummotko täällä muistelevat menneitä?

        Mummot vaalivat perinteitä ja tanssilavat ovat hiljentyneet.
        Pääkaupunkiseudun lavoilla vain muutamia mummoja ja mummojen
        taluttajia koko kesän. Jäljellä vain museotansseja.

      • ajansenentisen
        keppihumppaa kirjoitti:

        Mummot vaalivat perinteitä ja tanssilavat ovat hiljentyneet.
        Pääkaupunkiseudun lavoilla vain muutamia mummoja ja mummojen
        taluttajia koko kesän. Jäljellä vain museotansseja.

        Nyt kurssit kaikille 70 ikäisille harrastajille.
        Voi tulla kävelykeppien kanssa tai ilman. Jos vielä muistaa missä
        kurssit ovat se helpottaa osallistumista. Seuraavaksi
        opetellaan valssia hitaasti, niin pysyy varmasti opetuksessa
        mukana.

    • memenemme

      Keppikansa liikkeelle ja Paville perjantaina.
      Meille sovipaa vanhaa tanssimusiikkia
      soittaa Finlanders.

    • vaarallistaon

      Vanhusten kurssipaikoilla pitää tehdä remonttia kaikissa paikoissa.
      Katot vuotavat ja kohta homeessa kaikki paikkat. Missä vika,
      vastaus: home leviää, kun tilojen käyttäjät homeessa.

      Töpöti-tanssijat ovat tehokkaita tanssipaikkojen lopettajia.
      Hitaasti ja lyhyillä askelilla liikkuvat ovat "normaalien" tanssijoiden tukkeena
      parketilla ja estävät tanssiparien sujuvaa ja vaivatonta etenemistä. Kun iäkkäät ovat
      ennemmistönä tanssipaikoissa, katoavat nuoremmat näistä paikoista.
      Esim. pääkaupunkiseudun tanssipaikoilla oli vain iäkkäitä pareja kesällä lavoilla
      ja tyhjää oli. Pavin tanssit suurimmaksi osaksi eläkeläistansseja.
      Vanhemmille ja nuoremmille omat tanssit ja kurssit.

      • Tanssiaharrastava

        Minua ei kenennkään ikä vaivaa.
        Näissä "tukkeissa" on aivan kaiken ikäisiä ja lavojen taitavimmat tanssijat on juurikin tätä iäkkäänpää porukkaa.
        Minkä ikäistä tämä "iäkkäänpi" sitten tarkottaakaan, minua taidokkaampia löytyy minua vanhemmista yhtä lailla kuin nuoremmistakin ja pahimmat tukkeet on lähes poikkeuksetta alle 50v. Enemmistö alle 40v. Vanhoja ne tietyst oni 20 vuotiaan silmissä.

        Se on totta että vähän tanssineille pitäis olla eri paikat.
        Tanssiravintolat olis heille juuri oikea paikka.
        Suomessa olis miljoona ravintolatanssijaa ja tanssiravintoloita olis satoja. Ellei me tanssiharrastajat oltas ensinmäisenä pilaamassa tunnelman kädenalitaansseilla.

        Tanssiravintoiloita oli minun nuoruudessani joka kylässä.
        Tänäpäivänäkin (luulisin) miesten haluavan saada naista ja mikä sen helpompi ja mukavanampi tapa kuin mennä parketille "syleileen" mieleistä naista.
        Ehkä nykyään on helpompi hakee panoseuraa netistä? En tie.
        No. Ehkä puhun vain omasta puolestani. Minä ainakin (jo) nuorenamiehenä rakastin naisia ja halusin niiltä muutakin kuin kuntojumpaa parketilla.

        Onko miehet muuttuneet?
        Vai olenko minä ollut aina hyvin poikkeava tyyppi?

        Mitä näitä tanssiravintoloita vielä on jäljellä, niin olisko jo aika meidän tanssiharrastajien lopettaa niissä käyminen ja antaa tilaa näille rakkauttajanoaville.
        Alkais taas tanssiravintolat kannttaan ja syntyvyystilastot lähtis nousuun.

    • liikuntaaharrastava

      Tanssiaharrastava
      "Se on totta että vähän tanssineille pitäis olla eri paikat."

      Seuran kurssit tarkoitettu 70 ikäisille. Täsmäliikuntaa
      ikääntyneille. Nuoremmille omat kurssit.

    • paikkojariittää

      Nuoria aina moititaan suvaitsemattomiksi. Kyllä vanhemmatkin henkilöt voivat olla
      huonosti käyttäytyviä ja joustamattomia. Itse välttelen tanssipaikkoja, joissa käy paljon
      vanhempia pariskuntia. Saa varoa parketilla, etteivät jää jalkoihin.
      Ikä-ihmisten kursseilla pitäisi ohjeistaa henkilöitä heille sopivista tanssipaikoista,
      joissa voi tanssia " haavetangoja.".

      • vierivätvuodet

        Olen 10-vuotta sitten käynyt viestiketjussa mainitun seuran kursseilla.
        Oli silloin mukava seura, jossa oli paljon kurssilaisia ja hyvää opetusta.
        Viime keväänä menin katsomaan, toimiiko seura vielä ja onko kurssitoimintaa.
        Nyt seuran pyörittäjinä on 70-80-kymppisiä henkilöitä ja toiminta vetäjiensä
        näköistä. Tuli kyllä surullinen olo. Nuoria ei seuratoiminta kiinnosta ja vanhoista
        aika on ajanut ohi.

    • oikeakurssipaikka

      Sisäilma ongelmista on paljon kirjoiteltu, sen syistä ja seurauksista.
      Itse olen käytännössä huomannut seuraavaa: jos jossakin paikassa on
      paljon vanhuksia koolla samanaikaisesti, tuntuu nenässä tunkkainen,
      "vanhan kellarin" tuoksu. Se on vanhusten ominaishaju ja aiheuttaa tämän ongelman.
      Homeelle altistuneena en voi kauaa hengittää huonolaatuista huoneilmaa.
      Välillä on mentävä ulos vetämään raitista ilmaa keuhkoihin.
      Vanhemman väen kurssit pitäisi järjestää esim. palvelutalojen tiloissa.
      Ei koulujen liikuntasaleissa, joihin tämä tuoksu tarttuu ja sen haistaa
      aina kun paikkaan menee. Koulujen liikuntasaleissa on paljon muutakin urheilu- ja
      harrastustoimintaa. Monet koulut ovat myös sen verran vanhoja,
      ettei niiden ilmastointi toimi tehokkaasti.

      • buggipukki

        Sain kutsun "vanhaan kellariin" pikkujouluihin. Siellä on imellettyä pöydässä
        ja loppuillasta monella housuissa. Kaikki ovat valkoparta ukkeja ja muoreja.
        Tasapuolista ja suvaitsevaa. Pukin naamari on tehokas hengitys-suojain.
        Sitten tanssitaan buggia: Oven taakse pukki jo kulkeutuu ja hengitys
        siinä jo sulkeutuu, kuuluu kop, kop, kop avaa ovet, pois täältä jo tahtoisin...

    • Mhumalainen

      Huomatkaa kuitenkin, että suurimman osan näistä tanssikerhoa koskevista negatiivisista jutuista on saattanut kirjoittaa eräs katkeroitunut huutava vanha ämmä.

      • myössenioreille

        Kuka tahansa voi tänne kirjoitella ja jokainen voi sanoa mielipiteensä.
        Tärkeintä on, että kirjoitukset eivät ole totuuden vastaisia. Luin ketjua ja
        ymmärsin, että kerhossa käy ikääntyneet ihmiset. Onko se totta, vai pelkkää
        negatiivista kirjoittelua? Vanhemmille suunnattua toimintaa tarvitaan.
        Harrastakaa vaan tanssia, ei nämä kirjoitelut teidän seuran toimintaa
        kaada. Tanssi sopii myös vanhemmille.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      377
      3608
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      198
      1720
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      66
      1347
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      148
      1224
    5. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      873
    6. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      164
      865
    7. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      56
      833
    8. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      117
      830
    9. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      24
      819
    10. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      46
      792
    Aihe