Unohdettu kansanosa

Patesoja

Kirjailija Kalle Päätalon kotimaisemissa Taivalkoskella Kallioniemen kotimökin rannassa on Päätalon itsensä kustantama ruostumaton teräspatsas "Unohdettu vonkamies".
Samantapainen muistomonumentti täytyisi hankkia Liperin kunnan toimesta myöskin meille unohdetuille vanhuksille ja sairaille tänne, ainakin Viinijärven kylälle. Miksi? Viimeisimmässä KOTISEUTU-UUTISISSA oli kysely vaaliteemoista puolueilta jotka ovat ehdolla kuntavaaleissa ja ainoastaan ja vain kaksi puoluetta mainitsi vanhukset. Toinen oli "jytky-puolue" joka petti äänestäjät viime eduskunta vaaleissa ja toinen oli pienempi populistinen puolue jonka ehdokkaat puhuu mitä sattuu ja sama kumpi pää puhuu.
Liperin kunnan alueella lähikylissä asuu paljon myöskin vanhuksia jotka maksavat myöskin veroja yhteiseen kassaan jotka sinne kuitenkin hyvin kelpaavat. Mutta niille ei vanhukset ja sairaat sekä muut kuntoutusta tarvitsevat saa mitään palveluksia. Useille esim. liikuntarajoitteisille olisi mm. uimahalli tarpeellinen jopa viikottain. Sekin lakkautettiin ja tätä palvelua tarvitsevat joutuvat nyt matkustamaan naapuri kuntaan Outokumpuun, ja useammalle tämä on ylivoimainen reissu toteuttaa. Eikö tätä lakkautettua uimahalli toimintaa voisi herätellä uudelleen henkiin. Varmasti jos yhteistä tahtoa riitelyn välissä sattuisi löytymään. Riitely puolueiden kesken ja jopa yhden puolueen sisälläkin on Liperissä aivan "kansantauti". Mitähän vielä tuleva "pate-soska" tuo tullessaan? Jää nähtäväksi. Viime aikoina on keskusteltu valtaa pitävien keskuudessa armokuolemasta, eutanasiasta, järjestäkää edes sellainen jos ette muuhun pysty, niin ainakin heikommat "turhakkeet" eivät ole rasittamassa.

5

181

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oliskojotainvinkkiä

      Tulipa tuota juttuasi lueskellessani mieleen ihka idea: - että jospa jutteleisit jonkun koulun opettajan kanssa että jos ottaisi asian esille vaikkapa "yhteiskunta"-tunnilla ja pyytäisi oppilaita kirjoittamaan vaikkapa aineen aiheesta?

      Saattaisi tulla vaikka mitä uutta virkeää ehdotusta nuorilta?

      Nuoret ovat hyvin ideaalisia. Ja opettajat.
      Mistäpä tietää että keinot keksittäisiin?

      No tää oli nyt vain idea mulla, mikä pulpahti päähän kun luin kirjoitustasi.
      ei tartte hermostua eikä suuttua. Mutta jos olis apua, niin vapaasti käytettävissä!

      Toivotan sinulle kaikkea hyvää, iloista mieltä ja voimia!
      Teidän ikäiset ovat tehneet paljon muitten ja yhteiskunnan hyväksi, - kyllä teille olisi suotava kaikkea mukavaa!

      • Patesoja

        Hyvin paljon kiitoksia nimimerkille "oliskojotainvinkkiä" ystävällisestä ja ymmärtäväisestä palautteesta.
        Pelkäsin kovasti kirjoitusta suunnitellessani tälle palstalle, että joutuuko se törkyhyökkäyksen ja - kirjoitusten kohteeksi, sillä tämä palsta on ikävä kyllä osoittautunut sellaiseksi. On henkilöön ja henkilöihin kohdistuvia suoranaisia loukkauksia joissa puretaan heihin kohdistuvaa kaunaa ja jopa vihaa. Toivoisin kovasti että asioista voitaisiin kirjoitella vapaasti ja joltisestikin iloisella mielellä, sillä useinhan on niin, että asioilla on montakin puolta joihin tulee selvyys monipuolisilla ja asiallisilla mielipiteillä. Nämä häiriköt ovat pääosin sellaisia jotka luikkii pakoon jos joutuu ao. henkilöiden kanssa asioissa vastatusten. Mutta se siitä.

        Tuon kirjoituksen aiheen sain paikallislehden kuntavaaleihin valmistuvien puolueiden kyselystä heidän vaaliteemoistaan kuntalaisten parhaaksi. Silmiin pistävintä oli se, että meitä vanhuksia ei muistettu lainkaan, vain kaksi, sanoisinko mitätöntä ja aikaan saamatonta puoluetta, (anteeksi), heitti ajatuksen meistä noin niin kuin ylimalkaan ohimennen.
        Olen läheltä seurannut kuinka vanhukset ja liikuntarajoitteiset tarvitsisivat kovasti esim. kuntoutus- ja liikuntapalvelua jota he voisivat ja johonka he voisivat omatoimisesti saapua ja käyttää. Siitä olisi paljon apua heille kotona asumiseen ja pysymiseen ja samalla siirtäisi mahdollista tarvetta ja joutumista laitoshoitoon johonkin laitokseen. Edellyttää tietysti jos vielä sitten enää sellaisia on jos kaikki lakkautetaan lyhytnäköisistä säästösyistä johtuen. Käsämässä sijainneen uimahallin lakkauttaminen on tästä erittäin hyvä esimerkki. Taantuminen heidän kohdallaan on selvästi havaittavissa tämän vuoksi.
        Uimahallia tarvitsevat joutuvat nyt menemään Outokumpuun kuka milläkin sinne sattuu jollain pääsemään. Suurimmalla osalla ei tähän ole mitään mahdollisuutta, esim. kylältä syrjässä asuvilla ei ole mitään mahdollisuutta saada kyytiä takseilta joita on vähän ja tarvitsijat asuvat hajallaan.
        Toivon todella että nämä puolueiden ehdokkaat pysyisivät elämänsä loppuun saakka hyväkuntoisina ja terveinä. Sillä voi olla mahdollista sellainen tilanne, että heillä on edessään sama kohtalo hyvinkin varhain, kuin näillä ihmisillä joista edellä kerroin. Siinä vaiheessa on sitten aikaa ajatella tekemisiään ja tekemättä jättämisiään, jos enää ymmärtää. Ehkä katuakin, mutta se on sitten myöhäistä.
        Kannattaa miettiä näitäkin asioita te hyvin voivat ja terveet puolueiden ehdokkaat, ja mahdollisten riitojen välissä priorisoida asioita kuntoon.


    • oliskojotainvinkkiä

      Entäs jos järjestäisitte vaikka eläkeläisten/senioorien/vanhusten yhdistyksen ja liittyisitte johonkin isompaan liittoon? Saisitte tukea, neuvoja ja vinkkejä sieltä. Googeliltakin löytyy paljon ideoita.

      Kun teitä olisi monta mukana, niin lähtisi asia paremmin pyörimään.
      Ei ole pakko kutsua niitä kaikkein riitaisimpia heti ensimmäiseen kokoukseen. Sitten myöhemmin kun asia on riidattomasti pantu alulle. Tottakai kaikkien pitää saada olla mukana, mutta jonkinlainen strategia ei haittaa.

      Ottakaa mukaan myös nuorempaa porukkaa, joilla on voimia.

      Sitten lehteen juttu, että nyt on meillä täällä Viinijärvella yhdistys ja me ruvetaan sitten puuhaamaan sitä sun tätä. Kutsukaa touhukkaita reporttereita ja kaikkien puolueitten edustajat sinne, tarjotkaa pullakahvit. Sitten vain seuraamaan mikä puolue ottaa asian parhaiten esille.

      No, tietysti tulee niitä "ei tästä mitään tuu"-tyyppejä, mutta ei tartte välittää.

      Hyvää kevättä sinne Viinijärvelle ja reipasta mieltä ja intoa!
      On se niin että vanhuksille on saatava paremmat oltavat, te ootte taistelleet aikanne, nyt on aika huomioida teidät!

    • Patesoja

      On täällä kahdenkin eläkeläisliiton jäseniä ja erilaista kerho toimintaa on lähes joka viikko ja jopa kaksi kertaa viikossa joissa vierailee eri aiheista luennoimassa asiantuntijoita. Seurakunta myöskin järjestää eri tilaisuuksia. Retkiä ja matkoja mm. kotimaassa on myöskin ohjelmissa. Siinä mielessä muunlainen toiminta on suhteellisen vilkasta. Mutta näiden, tällä hetkellä, "köyhien ystävien" (poliitikkojen) taholta ei ole tapahtunut mitään eikä heitä ole vierailuilla näkynyt yhtään, kertaakaan. En edes muista, että kunnanjohtajaakaan olisi kuultu.
      Meidän keskuudessa on erittäin paljon puhuttu ja paheksuttu tätä uimahallin sulkemista Luovin tiloissa Käsämässä. Se oli kyllä meidän päättäjiltä paha ja lyhytnäköinen moka, josta olevinaan saatavat säästöt tulevat pitemmän päälle kalliimmaksi. Aivan samaan verrattava juttu kuin valtakunnan tasolla tehty päätös lääkekorvausten kohdalla. Esim. diabetes lääkkeiden kohdalla säästö on kuviteltu muutaman kymmenen miljoonaa ( oliko jotain 40 miljoonaa, en muista), ja tämän jälkeen useillakaan ei enää ole varaa lääkkeisiin, he joutuvat sairaala hoitoon joka maksaa yhteiskunnalle 400 miljoonaa. Hölmöläisten ajattelutapaa ja hommaa. "Jytky-puolue" (tuleva "itku-puolue") kunnostautui tässä asiassa varsin hyvin ja kyykytti pahasti meitä vähäosaisia ja sairaita.
      Mainitsen vielä yhden hyvän esimerkin seurauksena uimahallin lakkauttamisesta jolloin ne jotka pystyivät tavalla tai toisella käyttämään Outokummun uimahallin palvelua. Eräs pariskunta kulki Outokummussa omalla autollaan ja joutuivat erään kerran pahaan kolariin, henki onneksi säilyi, mutta mies vammautui erittäin vaikeasti ja joutui loppuelämäkseen laitoshoitoon. Tämä tapaus jo yksinään on syönyt saatavan säästön yhteiskunnalta tässä uimahalli jutussa.
      Itse en enää jaksa ryhtyä näiden asioiden vuoksi käräjöimään päättäjien ja päättäjiksi aikovien kanssa. Kun päivittäin joutuu syömään erilaisia lääkkeitä diabetekseen ja sydänvaivoihin yli 10 purkista, lähtee enimmät menohalut. Ei siis yksinkertaisesti jaksa muuta kuin "mielensä pahoittaa" kanssa sisarien ja veljien puolesta kun meidät on unohdettu aivan kokonaan.
      Jalkaväen kenraali Aadolf Ehnroot kirjoitti eräässä kirjassaan poliitikoista, kaikki he ajavat ensi sijaisesti omaa etuaan, toiseksi jonkin kuppikunnan etua ja kolmanneksi sen puolueen etua jonka kirjoissa ovat ja vasta viimeisenä on yhteiskunnan etu. Ja kuinka oikeassa vanha ja ihailemani kenraali siinä olikaan.
      Täällä Liperissä eivät asiat tule tältä osin kuntoon koskaan, sitä on turha toivoa. "ykkös"-puolue on niin voimakas omaa etua ajava ja toinen valtapuolue on aivan kokematon jonka edustajat "sokeutui" viime eduskuntavaaleissa diktaattorinsa retoriikan vuoksi.
      Nykyisestä virsikirjasta poistettiin vanha virsi numero 440 joka pohjautuu psalmin 58 sanoihin: "Jo vääryys vallan saapi, se huutaa taivaaseen. Se turmaa ennustaapi, vie kansat kurjuuteen....."
      Tämän voisi ajatella myös näin, että kirkko hyväksyy nykyisen menon ja tuntee huonoa omaa tuntoa poistamalla sellaisen sanoman joka siitä muistuttaa.

    • oliskojotainvinkkiä

      Onpa karua tekstiä, vai on sellaista politiikka siellä!

      Entäs jos puuhaatte ensi alkajaisiksi, että kunnan on järjestettävä yhteiskuljetus Outokumpuun tai jonnekin muualle. Sitten vaan kaikki kyytiin ja yhdessä reissuun. Päivän olette siellä Outokummussa. Samalla voitte shoppailla ja järjestää muutakin vaikka apteekkireissua, virkistäytymistä yhdessä tai muuten. Eikös siellä ole joku ammattikoulu ja tanssinopetusta ja muuta kaikkea? Jutelkaa rehtorin kanssa, varmaan oppilailla on joskus esityksiä ja olisi mukava olla yleisöä. Voisivat järjestää myös opetusta ikäihmisille, menisi hyvin kuntoutuksen kannalta. Kyllä rehtori varmaan jotain keksii kun kyselette.
      Vaikka minkä ikäisenä voi kouluttaa itseään, on monta esimerkkiä kun vanhoilla päivillä suoritetaan vaikka mitä tutkintoa. Pysyypä mieli virkeänä ja aivonystyrät liikkeessä.
      Onhan se hyvä että seurakunta järjestää. Jutelkaa seurakunnan kanssa tästä uimahallijutusta. Käsittääkseni se kuuluu kuitenkin kunnan kustantamiin palveluihin.

      Kaikki joukolla mukaan ja vaatikaa kunnalta linja-autokuljetuksia, kun kerran poistavat teille tärkeitä laitoksia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      116
      6010
    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      32
      4107
    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3362
    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      2996
    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      252
      2064
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      88
      2004
    7. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      43
      1817
    8. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      143
      1795
    9. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1696
    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1569
    Aihe