Homous ilman Raamattua ja Raamatun kanssa

Aloitetaan Raamatusta.

Raamatun mukaan homous on Jumalan sanan vastaista vanhassa testamentissa, mutta ilmeisesti uudessa testamentissa homot jotenkin kompensoidaan. Näin Raamatun mukaan Jumala muuttaisi mielensä. Sellainen ajatus on kaikki voipaisuutta vähättelevä, jossa Luoja olisikin epävarma ja joka muuttaa mielensä, siinä kuin ihminenkin. Mielestäni helluntaipastori Kesitas olisi parempi Jumalana, jos Jumaluuden mittarina käytetään järkkymättömyyttä. Tämähän on edelleenkin sitä mieltä että homot pitäisi upottaa, jos nyt ei helluntaialtaaseen niin sitten vähän isomman altaan - meren syvyyksiin. Raamattu on monelta osin ymmärtämättömien aivopestyjen ihmisten tulkintaa. Homouden kohdalla tulkitsijat ovat tällä foorumilla lähinnä helluntairikollisia ja heidän tulkintakin on rikollinen. Muslimeilla on sama tulkinta koraanista. Se siitä.

Ilman Raamattua.

Inhimillisesti ajatellen - joka on terveelle järjelle ainoa oikea suhtautumistapa ajatella homoudesta, homot ovat syyttömiä syntymäänsä. Ihminen ylipäänsä ei tiedä miksi on syntynyt ja miksi elää. Homot eivät ole tuossakaan ajattelussa lainkaan poikkeus. Elämä on mysteeri ja Luoja tietää mitä on tekemässä. Helluntailaisen Kesitaksen rikollinen käytös ei johdu syntymästä, mutta homous, heterous ja yksikätisyys ovat jo syntymässä tai ainakaan muuta ei ole voitu todistaa. Ei ole vastausta miksi Luoja (ilman Raamattua) antoi elämän, eikä siihen miksi ihmiset syntyvät yksikätisinä, tai homoina. Seksuaalinen vietti poikkeaa toki siinä, ettei se oli fyysinen ominaisuus. Henkinen puoli ihmisessä on ylipäänsä pelkkää mysteeriä.
Ihmiset syntyvät erilaisin puuttein ja ominaisuuksin, harva on täydellinen. Homous on yksi sellainen "ominaisuus" muiden joukossa. Homous ei menesty luonnossa. Luonnossa homot poistuvat estradilta luonnollista reittiä ja nopeasti.
Homous on järjellä ajatellen sellainen poikkeus, joka ei suoraan edistä elämän jatkumoa, ei ainakaan yksilötasolla. Toisaalta isossa kuvassa se voi ihan hyvinkin olla Luojan tapa ns "ehkäistä", eli kysymys olisi säätelystä. Tämä on vain arvailua, vastausta ei ole olemassa, mutta tuollainen kuitenkin tuntuu inhimillisesti ajatellen oikeudenmukaisimmalta.
Homous on siis luonnonvastaista niillä tiedoilla mitä meillä on olemassa. Homot ovat siihen täysin syyttömiä, kuin kuka tahansa ihmisen on syntymäänsä. Homous voi luonnon lähtökohdista ajatellen olla sairaus, mutta sitä ei voi tietää, voi vaan arvailla. Sen sijaan Kesitaksen vihapuheen rikollisuus ei ole arvailukysymys, vaan todistettava fakta jota ei ollut syntymässä.
988
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Missä esiintyy "väite" että olisin helluntainen ??

Kerro?

Äänestä

Huomionarvoista uskonnollista käyttäytymismallia


infoTarpeen

24.3.2017 19:23



Helluntailaisen Kesitaksen viesti sisälsi raakaa ihmisvihaa. Näitähän hän suoltaa päivittäin ja niitä on vuosien saatossa tuhansia. Yksi esimerkki tältä päivältä:

Kesitas kirjoitti 24.3.2017

1. Homot ja Lesbot ovat ihmistä, mutta eivät pelastuvia,
2. Toisaalta he eivät saa koskaan nauttia lapsista, ruskea reikä ei tuota heitä.
3. Älä nosta minua korokkeelle, minua ei ole LUOTU, vaan SYNNNYTETTY.
4. Jumalan rakkaus kohdistuu vain omaisuuskansaansa Israeliin:
5. Hän ei armahtanut yhtään pakanaa.
6. varmasti yhtä hyvässä kunnossa ja sata kertaa vahvemmassa uskossa mitä Sinä.
7. Onko jotain ongelmia, oletko Homo, koska noin sattuu,
8. Käsittämätöntä sontaa suollat???
9. Soopaa. Jos ihminen uudestisyntyy, ei ruskea reikä maistu enää,
10. se toimii niin kauan, kunnes reikä veltostuu, ja uloste valuu pitkin teisiä.
11. Taas väärin, homo.
12. En ole helluntailainen, enkä homo,
13. mutta muista peseytyä sen jälkeen, ettet sotke pöytäliinoja.
14. Älä sekoitasairauttasi minuun, vedä ruskeaan reikään niin syvälle kun yltää,
15. se on miehinen teko, Hah, haa.

Rehellisyyden nimissä on oikein, että kopioidaan sanatarkasti myös se viesti, johon hän tällä kertaa oksensi ---> tuon edellä olevan 15 kohtaisen helluntaisaastansa.

Tässä se:
Homot ja lesbot ja heterot ovat ihmisiä. Erikseen ei mainita että olisi luotu vain heterot. Myös sinut on luotu - vaikkei heti uskoisi.
Kivetkin ja kannot ovat katoavaisia. Rangaistuksesta ei ole kyse, sillä Herra on Rakkaus, joka ei tunne koko käsitettä. Joku sinun kanssa samaa sairautta poteva helluntaitaustainen henkilö on kirjoittanut Raamattuun rangaistuslausekkeet.
Näin on. Kuolema kuvaa tilaasi.
Eikä kädettömästä, tai silmäpuolesta. Hän ei jaottele, vaan puhuu ihmisestä.
Homot ja heterot ovat Jumalan lapsia, kuten sinäkin - vaikkei sinusta heti uskoisi.
Valehtelet, joka valehtelu on sinulle ominaista. Homona syntyy tasaisesti ympäri maailman ja niitä on satoja miljoonia. Homojen osuus on aina ollut sama.
Voi herrane aika, että sinä helluntairikollinen olisit yhteydessä ja homo ei.
Onneksi sinä helluntailainen rikollinen et voi vaikuttaa siihen mitenkään.
Ei se muistista ole kiinni, vaan sairaudestasi, joka estää yhteyden.

-----------------

Jokainen voi halutessaan tehdä omat johtopäätökset ja niitä voi täydentää tutustumalla hänen ominaisuuksiin vaikkapa metonistikirkossa, joka se puoli tuleekin esille tuossa seuraavassa nauhoitteessa,

https://www.youtube.com/watch?v=agQ9FHBIqb4

Äänestä
  • Mutta onhan Hän peruspaskasuomalainen hulluntai.

    Äänestä

  • ööööman kirjoitti:

    Mutta onhan Hän peruspaskasuomalainen hulluntai.

    eivät Kempeleellä huolineet enää persulistoille

    Äänestä

  • Parasta, mitä Kempeleessä tehty.

    Äänestä

  • ööööman kirjoitti:

    Parasta, mitä Kempeleessä tehty.

    persujen kunnallisvaaliehdokkaat:

    https://vaalit.perussuomalaiset.fi/alue/kempele

    Epäilen, että Jussi Pellikka on sopinut riitansa JUha Sipil'än kanssa ja siirtyy valtakunnantason vaikuttajaksi.

    Äänestä


  • Jeesukselta

    Äänestä


Kommentoi aloitusta


ent.helluntailainen kirjoitti:

Aloitetaan Raamatusta.

Raamatun mukaan homous on Jumalan sanan vastaista vanhassa testamentissa, mutta ilmeisesti uudessa testamentissa homot jotenkin kompensoidaan. Näin Raamatun mukaan Jumala muuttaisi mielensä. Sellainen ajatus on kaikki voipaisuutta vähättelevä, jossa Luoja olisikin epävarma ja joka muuttaa mielensä, siinä kuin ihminenkin. Mielestäni helluntaipastori Kesitas olisi parempi Jumalana, jos Jumaluuden mittarina käytetään järkkymättömyyttä. Tämähän on edelleenkin sitä mieltä että homot pitäisi upottaa, jos nyt ei helluntaialtaaseen niin sitten vähän isomman altaan - meren syvyyksiin. Raamattu on monelta osin ymmärtämättömien aivopestyjen ihmisten tulkintaa. Homouden kohdalla tulkitsijat ovat tällä foorumilla lähinnä helluntairikollisia ja heidän tulkintakin on rikollinen. Muslimeilla on sama tulkinta koraanista. Se siitä.

Ilman Raamattua.

Inhimillisesti ajatellen - joka on terveelle järjelle ainoa oikea suhtautumistapa ajatella homoudesta, homot ovat syyttömiä syntymäänsä. Ihminen ylipäänsä ei tiedä miksi on syntynyt ja miksi elää. Homot eivät ole tuossakaan ajattelussa lainkaan poikkeus. Elämä on mysteeri ja Luoja tietää mitä on tekemässä. Helluntailaisen Kesitaksen rikollinen käytös ei johdu syntymästä, mutta homous, heterous ja yksikätisyys ovat jo syntymässä tai ainakaan muuta ei ole voitu todistaa. Ei ole vastausta miksi Luoja (ilman Raamattua) antoi elämän, eikä siihen miksi ihmiset syntyvät yksikätisinä, tai homoina. Seksuaalinen vietti poikkeaa toki siinä, ettei se oli fyysinen ominaisuus. Henkinen puoli ihmisessä on ylipäänsä pelkkää mysteeriä.
Ihmiset syntyvät erilaisin puuttein ja ominaisuuksin, harva on täydellinen. Homous on yksi sellainen "ominaisuus" muiden joukossa. Homous ei menesty luonnossa. Luonnossa homot poistuvat estradilta luonnollista reittiä ja nopeasti.
Homous on järjellä ajatellen sellainen poikkeus, joka ei suoraan edistä elämän jatkumoa, ei ainakaan yksilötasolla. Toisaalta isossa kuvassa se voi ihan hyvinkin olla Luojan tapa ns "ehkäistä", eli kysymys olisi säätelystä. Tämä on vain arvailua, vastausta ei ole olemassa, mutta tuollainen kuitenkin tuntuu inhimillisesti ajatellen oikeudenmukaisimmalta.
Homous on siis luonnonvastaista niillä tiedoilla mitä meillä on olemassa. Homot ovat siihen täysin syyttömiä, kuin kuka tahansa ihmisen on syntymäänsä. Homous voi luonnon lähtökohdista ajatellen olla sairaus, mutta sitä ei voi tietää, voi vaan arvailla. Sen sijaan Kesitaksen vihapuheen rikollisuus ei ole arvailukysymys, vaan todistettava fakta jota ei ollut syntymässä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu