Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Mies ei halua tavata seksin jälkeen

Tapailin miestä noin kolme kuukautta ennenkuin ekan kerran harrastimme seksiä. Tämän kerran jälkeen mies ei ole halunnut tavata. Nyt on mennyt jo melkein viikko tapaamisesta ja aikaisemmin tapailimme kerran viikossa. Mies puhui tapaamisesta ensi viikolla ja selitteli muita kiireitään, mutta ne kuulostivat valehteluilta.

Miten nyt tulisi toimia, ettei mies katoa ihan lopullisesti? Vai onkohan hän jo kadonnut? Onko peli jo menetetty? Ärsyttää, että hän itse vietteli minut haluamaan seksiä. Tunnen itseni petetyksi. Ilmeisesti hän ei ollut tyytyväinen ulkonäkööni ilman vaatteita tai seksitaitoihin. Seksi ei kestänyt kovin kauaa ja mies nukahti heti seksin jälkeen ja pian herättyään lähti kotiin. Emme olleet edes mitenkään humalassa, kaksi lasia hänkin vain juonut, mutta tilanne yllätti itsenikin.

En ymmärrä yhtään mitä tapahtui tai mitä tein väärin. Aika pitkään olimme kuitenkin tapailleet, joten tosi kylmältä tämä tuntuu, ettei hän halua heti tavata. Hän on lähettänyt kaksi viestiä sen jälkeen, toisessa yksi sana ja toisessa kaksi lausetta. Miehellä on varmaankin myös toinen nainen, mutta ilmeisesti hänellä ei ole mitään tunteitakaan?
4235
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ei muuta kun löylykauha perseeseen sitä saa mitä tilaa

Äänestä

Miestä ehkä hävettää oma käytöksensä. Jos uskot, että vika oli seksissä niin asiasta pitää puhua miehen kanssa.
Olen mies joka on viestien osalta toiminut samoin. Parin viikon kuluttua nainen soitti, että häntä kaduttaa kun oli vain pantavana eikä tehnyt mitään. Pyysi käymään ja lupasi, että asiaan tulee pysyvä muutos ja niin tapahtui. Hän halusi ja myös osasi olla hyvä sängyssä.
Suhde toimii ja on hyvä vain silloin kun kumpikin saa mitä haluaa!

Äänestä

Se on varattu, ja sai susta sauhut se riittää

Äänestä

Mahtaako sitä hävettää??

Äänestä

Kommentoi aloitusta


masentavaa kirjoitti:

Tapailin miestä noin kolme kuukautta ennenkuin ekan kerran harrastimme seksiä. Tämän kerran jälkeen mies ei ole halunnut tavata. Nyt on mennyt jo melkein viikko tapaamisesta ja aikaisemmin tapailimme kerran viikossa. Mies puhui tapaamisesta ensi viikolla ja selitteli muita kiireitään, mutta ne kuulostivat valehteluilta.

Miten nyt tulisi toimia, ettei mies katoa ihan lopullisesti? Vai onkohan hän jo kadonnut? Onko peli jo menetetty? Ärsyttää, että hän itse vietteli minut haluamaan seksiä. Tunnen itseni petetyksi. Ilmeisesti hän ei ollut tyytyväinen ulkonäkööni ilman vaatteita tai seksitaitoihin. Seksi ei kestänyt kovin kauaa ja mies nukahti heti seksin jälkeen ja pian herättyään lähti kotiin. Emme olleet edes mitenkään humalassa, kaksi lasia hänkin vain juonut, mutta tilanne yllätti itsenikin.

En ymmärrä yhtään mitä tapahtui tai mitä tein väärin. Aika pitkään olimme kuitenkin tapailleet, joten tosi kylmältä tämä tuntuu, ettei hän halua heti tavata. Hän on lähettänyt kaksi viestiä sen jälkeen, toisessa yksi sana ja toisessa kaksi lausetta. Miehellä on varmaankin myös toinen nainen, mutta ilmeisesti hänellä ei ole mitään tunteitakaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu