Olenko ymmärtänyt oikein että lestadiolaiset uskovat kaikkien lasten pelastuvan, koska ovat lapsen uskossa? Miksi sitten on yleistä että lapsilestat tuomitsevat ei-lestafrendejään kadotukseen koska eivät ole lestadiolaisia.. esimerkki. Oli allekouluikäisiä, noin 4-vuotiaita , lestaperheen lapsi ja ei-lestalapsi, lesta sanoi että "äiti sanoi etten saa enää leikkiä kanssasi koska olet syntinen eikä syntisten kanssa sovi liikkua. Sinä et pääse taivaaseen vaan joudut tuliseen mereen." Ei-lestalapsi kysyi että miksi. Lestalapsi vastasi" Koska katsot televisiota.
Että tällaista. Tuo tuomittu lapsi ei edes ollut kuullut ennen mistään tulisesta merestä, hänelle oli opetettu että kun uskoo Jumalaan pääsee taivaaseen. Onko lestalasten kasvatus kenties aivopesua?
Että tällaista. Tuo tuomittu lapsi ei edes ollut kuullut ennen mistään tulisesta merestä, hänelle oli opetettu että kun uskoo Jumalaan pääsee taivaaseen. Onko lestalasten kasvatus kenties aivopesua?
Vastaukset 6
Vanhimmat
No, meidän perheessä on ainakin oeptettu kaikkien lasten olevan ympäri maailmaa uskossa. kerran pienenä kysyin isältäni, missä maailmankolkassa on eniten uskovaisia, tämä vastasi että Kiinassa, koska siellä on eniten lapsia :) siis meillä ei ainakaan ole ollut minkäänlaista aivoipesua kotonamme, enkä oikeen pysty käsittämään että jossain perheessä puhuttaisiin lapsille naapureiden joutuvan 'tulimereen'!! aika rankkaa puhuttavaa pikku pilteille.
sitten tuosta, että lapsi oli vastannut :
'no kun sä katsot televisiota'...
eihän kukaan teoillaan tai tekemättä jättämisillään mene taivaaseen! jos sydämessä on elävä usko, television katsominen ei uskon aitoutta ja liekkiä horjuta eikä sammuta.
tämä oli kieltämättä sekainen selitys mutta toivottavasti auttoi edes hieman... :)
milloin lapsen usko oppuu, siis minkä ikäinen ei enää ole uskovainen jos ei ole omannut uskoa lapsen uskon jälkeen?
lapsenusko loppuu silloin kun on joko teoillaan tai sanoillaan kieltänyt uskonsa. eli joku asia on noussut Jumalan yläpuolelle niin radikaalisti että usko on unohtunut. ei sille mitään erityistä ikää ole, mutta esim. nuorilla ´tätä kamppailua uskon ja maailman välissä aloitellaan n. 13-vuotiaasta ylöspäin... ei tietenkään kaikilla ole tätä vaihetta, mutta niillä joilla on, se tapahtuu suunnilleen yläasteikäisenä. ei siihen tarkkaa ikää ole olemassa.
Olen minäkin päässyt kuulemaan,kun lapsieni kanssa hiekkalaatikolla olin,kuinka eräs uskovaisen perheen pikkupoika sanoi toiselle pojalle,että sinä et pääse taivaaseen,vaan joudut helvettiin kun et meihin kuulu.Ihan kiva poika tämä uskovainen ja aivan ihanasta perheestä,mutta ehkä vanhemmat eivät tiedä mitä heidän lapsensa hiekkalaatikolla juttelevat.Itse en siihen mitenkään puuttunut,ihmeissäni olin kuten tämä ei-uskovainen lapsikin.Mutta näistä lasten lausahduksita tulee väkisinkin mieleen,että se on kotoa opittu,vai mistä sitten lienevät oppinsa saaneet.
sairasta..