Mies pihtaa

Elikkäs mikähän mahtaa olla miehessä vikana, kun ei seksi maistu? Tai pikemminkin taitaa vika olla naisessa...

Mieheni ei ole koskaan ollut varsinaisesti seksin perään, välillä toki on kausia jolloin häntä haluttaa jatkuvasti. Mutta yleensä on tällaista hiljaiseloa. Mies vaan sanoo, ettei ole sellainen, häntä ei seksi vaan niin kiinnosta (on hänen mielestään ylimainostettua).

Kerran kehtasi jopa verrata ajatuksiaan siten, että jos pitää valita telkusta hyvä leffa tai sitten seksi, niin kyllä hän sen leffan ilman muuta valitsee.

Tulipa hyvä itsetunto. Tämän vuoden puolella en ole tehnyt elettäkään siihen suuntaan. En siis tee aloitetta enää ollenkaan. Kun syitä pihtaamiseen yrittää selvittää, ei ole kuulemma vikaa mussa eikä meidän suhteessa. Ei vaan jaksa eikä haluta. On ollut harkoissa tai raskasta töissä tai muuten vaan väsyttää. Jopa pääkipukin on tullut mieheltä selityksenä!!

Onko vastaavanlaisia miehiä?? Vai liittyykö tähän jotain mitä en tiedä?
286110
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

HEIPÄ HEI!

Tähän on olemassa 3 selitystä.

1. Hän tekee sitä itselleen sinulta salaa.

2. Hän ei pidä sinua enää sexynä. Onko arki
tullut vastaan vaatetuksessa? Pukeudutko
enää sexsysti?

3. Hänellä saatta olla joku toinen.

Toi 2 vaihtoehto on valitettavasti aika yleistä.

Äänestä
  • Seuraavan kerran kun vetoaa päänsärkyyn niin sano että orgasmi auttaa sillä päänsärkyhän johtuu verisuonien supistumisesta ja orgasmi taas laajentaa niitä.

    Joten kun vetoaa särkyyn lupaa antaa lääkettä joka vie säryn taatusti pois.

    Äänestä

  • Tässä vähän vastauksia.. usko pois, asia on ollut jo kauan pinnalla, olet kyllä pohtinut syitä PALJON.

    1)Ihan varmasti tekee salaa, on myöntänytkin runkkaavansa monesti viikossa (kävimme joskus keskustelua). Eipä tee hyvää itsetunnolle tämäkään...

    2)Äijä jaksaa hokea päivästä toiseen, että omaan "hyvän pepun" jne. Olen kysynyt myös tästä, en ole kuulemma menettänyt hohtoani. Todellakin yritän pitää itsestäni huolta, siis hygienian ja ulkonäönkin kannalta. Jos ei se riitä... mitään yliväkinäistä yritystä ei ole ollut, mutta hoidan ihoani, ajelen itseni (myös alapään hänen mieluisekseen -> TURHAAN!) ja hoidan hiukseni jne. Mikään ei nähtävästi auta.

    3)Tätä olen myös epäillyt, mutta sille toiselle ei jää aikaa suoraan sanottuna. Mies töissä samoihin aikoihin kuin itsekin, tavoitettavissa kokoajan ja iltaisin harkoissa tai kotona. Itse olin hänelle aikanaan "se toinen" ja kyllä silloin mulle aikaa riitti, muttei sekään ollut sekstaamista joka kerta. Joskus hän saattoi vaan tulla yökylään, koska "halusi olla lähellä rakastaan". Ei siis halunnut seksiä paljon silloinkaan.

    Olen yrittänyt ties mitä, täyttää hänen haaveitaan ja vastaavasti leikkinyt vaikeammin tavoiteltavaa. Mikään ei auta. Nyttemmin en tosiaan enää uskalla koskeakaan häneen. Torjutuksi tuleminen tekee aika pahan mielen.

    Itse mies taas on silmissäni erittäin haluttava. Siksi on sääli minunkin tapauksessa joutua hoitelemaan itse itseään aika ajoin, kun paine käy liian suureksi.

    Muuten yhteiselomme on ihan ok.

    Äänestä

moi Jenska!

ikävä kuulla et teillä menee noin pahasti halut ristiin. jos lohduttaa, tässä mun stoori:

ollaan oltu yhdessä 1,5v. kun tavattiin, olin pyöreähkö ja mies ihastui muhun eka silmäyksellä vaikka on aina pitänyt ja pitää edelleen hoikista urheilullisista naisista. sanoi että mussa oli "sitä jotain".

no, aikaa kului ja laihdutin kuin itsestään 8kg! painan nyt 66kg (pituutta on 170cm), ja lihaksiakin on eli mulla on nyt aika hoikka ja sopusuhtainen kroppa. muutenkin olen aika kaunis kasvoiltanikin ja hoidan itseäni jatkuvasti eli kynnet-hiukset-iho on aina iistit ja huolitellut, ei välttämättä tarvitse edes olla meikkiä tai hienoja kampauksia, kunhan on siisti ja luonnollisen näköinen.

pukeudun edelleen huolitellusti, kotonakin käytän söpöjä verkkari-huppari -yhdistelmiä jotka saa pyllyn hyvin esiin ja jättää tilaa mielikuvituksellekin. kaikki vaatteeni alusvaatteeni ovat kauniita ja hyväkuntoisia (en siis pidä edes menkkapäivinä virttyneitä mummoalkkareita - muutenkin heitän menemään kaikki kauhtuneet vaatteet!).

olen alkanut käydä salilla ja syön terveellisemmin kuin ennen, minkä tuloksena olen entistä reippaampi ja jaksan tehdä töitäkin enemmän ja olen paremmalla tuulella. hoidan esim. suurimman osan kotitöistä ja pidän huolta että koti on siisti ja hyvin sisustettu mutta silti mukava ja "kotoinen" eikä mikään art-museo.

tietty yhteinen aika on vähentynyt kun olen töissä-salilla amusta iltaan ja viikonloputkin töissä tai menossa kavereiden kanssa, mutta juuri n yhteiset hetket on tulleet entistä tärkeimmiksi.

hyväksyn pornon, olen ostanut kotiin pornolehtiä ja -dvd:tä koska katson niitä itsekin enkä näe miehen käteenvetämistä ongelmana, sehän on täysin normaalia myös parisuhteessa.

ulkona käyn aina vähän väliä, en kuitenkaan juo juuri yhtään eli mies ei ole nöhnytkään minua henki haisevana ja silmät röökinsavusta punertavina kämpimässä sänkyyn aamukuudelta baarista tullessani. no way.

olen hauskaa seuraa, tulen loistavasti toimeen kaikkien miehen kavereiden kanssa ja he pitäävt siitä että osaan olla "oma ihminen" enkä esitä mitään tikku perseessä -neitiä.

noh, ongelmana on vain se, että en saa seksiä kuin korkeintaan 2krt/vko. haluaisin joka päivä tai edes joka toinen päivä mutta mies valittaa että häntä väsyttää (raskan fyysinen työ 8h/pv syö tietenkin voimia) tai ettei huvita (ok syy aina välillä muttei aina!).

ennen tein alotteen ja mies innostui aina. sittemmin kokeilin olla passiivinen enkä saanut seksiä koska mieskään ei tehnyt aloitetta: ei huvittanut. löhöää mieluummin telkun edessä kunnes nukahtaa sohvalle.

nyt tilanne on mennyt siihen, että jos teen aloitteen, 9/10 kerrasta saan kuulla jonkun syyn miksei nyt voi. 1/10 kerasta saatan saada, jos jaksan vongata tai vietellä tarpeeksi kauan (pahimmillaan viikon putkeen piti vihjailla ja lääppiä kunnes sain).

ollaan keskusteltu asiasta moneen kertaan, välillä riideltykin mutta lopputulos on aina sama: mies valittaa joko fyysistä väsymystä tai sitten muita ongelmia jotka valtaa kaikki ajatukset niin ettei muuta voi miettiäkään, saati tehdä.

olen ostanut jo seksileluja, ehdottanut tekeväni mitä vain mies haluaisi kokeilla, antanut olla ja odottanut aloitetta, yrittänyt auttaa häntä ratkaisemaan muita ongelmiaan, keskittynyt omaan elämääni yms yms yms mutta mikään ei auta.

en vaan tajua. seuraavaksi aion etsiä vakipanon jostain ja hoitaa fyysisen puolen muualla, tai sitten heivaan miehen helvettiin asunnostani vaikka rakastankin häntä ihan älyttömästi.

en vain halua ratkaista tätä ongelmaa yksin, enkä pystyisikään. ja itsetuntoani alkaa pikkuhiljaa nakerrella se ettei mua halua mun oma ihana mies.

Äänestä
  • No, jos saat 2krt/viikossa niin se on jo hyvin.

    Äänestä

  • rrz kirjoitti:

    No, jos saat 2krt/viikossa niin se on jo hyvin.

    Itsekin kattelin, että jos 2 krt / vko... !!! Olisin erittäin onnellinen!!! =)

    Nyt on jo pitkälti toista viikkoa, kun viimeksi on sekstailtu. Alkaa käydä hermon päälle kun ei tajua miten miestä ei vieläkään haluta. Pahimmillaan paussit kestävät jopa 3-4 viikkoa kerrallaan!

    Taidanpa minäkin sanoa miehelleni suoraan, että jos ei kohta ala tulla hiukan vastaan tässä asiassa, niin taidan hommata vakipanon jostain muualta.

    (Itse asiassa mies kerran kännipäissään riidan yhteydessä sanoikin, että "käy vaikka vieraissa jos niin panettaa, mutta älä kerro siitä mulle". Tollanen heitto omalta mieheltä!!)

    Äänestä

  • ...kun sulla on noin hyvä "runkokin"! Vaimoni on saman kokoinen ja minun on ainakin mahdotonta pitää hänesta näppejäni irti. Olemme myöskin asuneet 1,5v. saman katon alla ja seksiä harrastamme edelleenkin intohimoisesti noin 5 kertaa viikossa keskimäärin, vaikka lapset (4kpl)rajoittavatkin tilaisuuksien määrää. Olemme kumpikin 47-vuotiaita ja edelleen panettaa jatkuvasti, kuin oltaisiin vasta parikymppisiä. ;-)

    Varmaan se on niinkin, että toisia panettaa synnynnäisesti enemmän kuin toisia ja jokaisen pitäisi vaan löytää paremmin itselleen sopiva kumppani - myöskin halujen osalta.

    Äänestä

  • rrz kirjoitti:

    No, jos saat 2krt/viikossa niin se on jo hyvin.

    siis se 2krt/vko on keskiarvo. ja nykyään menee jo aika paljon heikommin, eli välillä on parin viikon taukoja kokonaan ilman.

    ja jos mä haluan vähintään 4krt/vko, on se pari kertaa liian vähän silti.

    näin ainakin minulle.

    Äänestä

  • Oli kuin omasta elämästäni sillä erotuksella että olen mies!

    Äänestä

  • puutteessa elävä kirjoitti:

    siis se 2krt/vko on keskiarvo. ja nykyään menee jo aika paljon heikommin, eli välillä on parin viikon taukoja kokonaan ilman.

    ja jos mä haluan vähintään 4krt/vko, on se pari kertaa liian vähän silti.

    näin ainakin minulle.

    Miehes ei saa sua kunnolla tyydytettyä, kun pitäisi melkein joka päivä olla jyysäämässä. Itse olin ennen samanlainen, ainoa ero on se, että nykyinen mies tyydyttää niin täydellisesti, että 2-3 kertaa viikkoon riittää ja mikäs siinä jos joskus enemmänkin, eipä noita kertoja lasketa. Ja on kyllä pömppömahainen kaunis mies, minä taas hoikka kivan näköinen 170cm pitkä tyttö. Tykkään pornosta jne. kuten sinäkin ja pidän itsestäni huolta...aina. Elämässä nyt on onneksi nykyisen kanssa paljon muutakin hauskaa kuin se seksi...

    Äänestä

  • 3kertaa/vko kirjoitti:

    ei kyse ole siitä että pitäisi olla koko ajan jyystämässä, vaan meidän seksi on upeaa silloin kun sitä on!

    on meilläkin paljon muuta tekemistä yhdessä kuin höylääminen ja hauskaa on vaikkei olisi ollenkaan fyysistä kontaktia seksuaalisessa mielessä.

    satun vain olemaan seksuaalisesti HYVIN aktiivinen ihminen, ja molemmat edelliset pitkäaikaiset miesystäväni valittelivat välillä että haluan heidän mielestään liikaa tai liian usein.

    mistään patologiasta ei kuitenkaan ole kyse, en ole nymfo vaan haluan seksiä aina vain sen ihmisen kanssa, johon olen kiintynyt, ts. poikaystäväni kanssa.

    meitä on moneksi, joten eipä ole syytä alkaa arvioimaan kertamääriä. yritin vain kertoa Jenskalle viestilläni, että puutteessa elän minäkin, vaikkei minustakaan mitään vikaa löydy.

    ja miettikääs tätä: jos haluaa 7krt/vko ja saa 1-2krt/vko eikä edes joka viikko, niin onahn sekin puutteessa elämistä! ihan samassa suhteessa kuin niillä, jotka haluaisivat vaikkapa 1-2krt/vko mutta saavat 1krt/3vkoa.

    viikonloppuja kaikille :)

    Äänestä

  • tarkennus-2 kirjoitti:

    Noin minäkin olisin vastannut 5 vuotta sitten, mutta kyllähän sitä ihminen muuttuu. En usko itsenikään olleen mikään seksiaddikti. Hain ehkä sitä läheisyyttä ja hellyyttä seksin kautta. Luulin silloin seksin olevan upeaa, mutta ei ollut mitään nykyiseen verrattuna!Nykyään ei pystyis edes aina jynssäämään jos edellisenä iltana on tullut touhuttua, se kun kestää sen yli tunnin aina vähintään...
    Mutta eihän siitä toki suutahtaa tarvitse, kaikki me ollaan erilaisia. Muistutat vaan kovasti minua joskus aikanaan...
    Mutta samoin hyviä viikonloppuja, todellakin halut on tosi yksilöllinen juttu.:)

    Äänestä

  • Alkuper. kirjoitti:

    Itsekin kattelin, että jos 2 krt / vko... !!! Olisin erittäin onnellinen!!! =)

    Nyt on jo pitkälti toista viikkoa, kun viimeksi on sekstailtu. Alkaa käydä hermon päälle kun ei tajua miten miestä ei vieläkään haluta. Pahimmillaan paussit kestävät jopa 3-4 viikkoa kerrallaan!

    Taidanpa minäkin sanoa miehelleni suoraan, että jos ei kohta ala tulla hiukan vastaan tässä asiassa, niin taidan hommata vakipanon jostain muualta.

    (Itse asiassa mies kerran kännipäissään riidan yhteydessä sanoikin, että "käy vaikka vieraissa jos niin panettaa, mutta älä kerro siitä mulle". Tollanen heitto omalta mieheltä!!)

    On erittäin ihmeellistä että miehet ei halua omaa naistaan, itse olen ollut naimisissa 20-vuotta, elämä oli yhtä pihtaamista, hankin itselleni vieraita suhteita jotka tyydyttivät tarpeeni. EN KADU. Erohan siitä tuli, nykyinen naiseni pitää seksistä yhtä paljon kun minä, rakastelemme joskus jopa useita kertoja vuorokaudessa. Mutta ainakin vähintään joka toinen päivä ja seon ihanaa olen 45-vuotias mies haluan naista.

    Äänestä

Ehdota miehellesi lääkärissä käyntiä sinun kanssasi, hänellähän voi olla jotakin mitä hän itsekään ei tiedä saati sinä.
Lääkekemiallakin voidaan vaikuttaa hyvään seksielämään. Kokeilkaa edes...

Äänestä

Joo minullakin on pihtari mies. Viikkojen taukoja ja aloitteita saa todellakin odotella itku kurkussa. Häntä ei vain seksi kiinnosta, itse olen taas erittäin halukas ja voisin olla monta kertaa peräkkäinkin.
Asiasta on koitumassa suuri ongelma, koska en jaksa elää puutteessa varsinkaan kun on mies vieressä eikä mitään tee!
Läheisyyttä mies ei taas tykkää antaa eikä suudella, tuntuu että kaikki miehistä koituva ilo on minulta kielletty :(

Äänestä
  • josko siitä innostuis.
    Mutta vakavasti puhuen "pihtaavalla" miehellä on 98 % toinen nainen tai satunnisia suhteita - näin se vain on ! Omaa kokemustakin tästä on ...

    Äänestä

  • miespuutteessa(aina) kirjoitti:

    josko siitä innostuis.
    Mutta vakavasti puhuen "pihtaavalla" miehellä on 98 % toinen nainen tai satunnisia suhteita - näin se vain on ! Omaa kokemustakin tästä on ...

    Siis teen kyllä aloitteita, yritän kuitenkin vähentää sitä koska vastaus on hyvin usein ei nyt. En ole juurikaan ulkonäöllisesti muuttunut, painoa ei ole tullut ja edelleen meikkaan ja huolehdin ulkonäöstäni ja menekkiä iltaelämässä on.
    En usko että hänellä on toista, hän on paljon kotona tai kavereidensa kanssa sekä yleensä tulee niin likaisena kotiin että enpä usko että kukaan haluaisi häntä :D Eli mun mies kuuluu tuohon 2%:n :)
    Tosin nyt on 3 päivän aikana harrastettu seksiä komesti ;) Eli välillä paremmin, onneksi :)

    Äänestä

täällä on sama tilanne, mies pihtaa ja pettymyksen tekee vieläkin karvaammaksi se, kun saa, niin mies laukeaaa heti ja taas saa odotella seuraavaa harvaa kertaa jos sattuisi saamaan... Tekee minut erittäin erittäin turhautuneeksi ja kiukkuiseksi.....

Äänestä
  • olen mies ja tunne jonkin verran miehiä, otappa selvää onko miehelläsi jokin toinen suhde, itse en voi ymmärtää koska itse olen aina ruinaaja haluan nautiskella. Sekin loppuu aikanaan ikä tekee temput myös koville miehille nyt on nautittava siitä.Mies 45 vuotta

    Äänestä

  • Mikä miehen ammatti tai minkälaiset työajat?

    Äänestä

Luulin olevani ainut jonka mies pihtaa. Kappas vaan...
Olenkin etsimässä vakipanoa kun en puutteessakaan halua elämääni vietää. Ikää vasta 35. Äijä vaihtoon vaan, siskot!

Äänestä
  • täällä näköjään muitakin.. ettei ne ole ne naiset jotka pitää jalkojaan ristissä. Itse olen 31v ja mies 33v eikä meillä kyllä saa muuta kuin korkeintaan 1krt/kk! monesti saattaa olla puolen vuoden tauko koko hommassa! Että onko sitten kumma jos alkaa tekeen mieli vilkuilla muita????

    Äänestä

  • onhan kirjoitti:

    täällä näköjään muitakin.. ettei ne ole ne naiset jotka pitää jalkojaan ristissä. Itse olen 31v ja mies 33v eikä meillä kyllä saa muuta kuin korkeintaan 1krt/kk! monesti saattaa olla puolen vuoden tauko koko hommassa! Että onko sitten kumma jos alkaa tekeen mieli vilkuilla muita????

    Meillä taas on se "perinteisempi" tilanne; eli itse pidän pitkäaikaista kumppania suorastaan vastustamattomana, mutta läheisyyttä saa hakemalla hakea... rakastan kyllä siippaani todella, mutta koville tämä ottaa kun rakkauden osoituksiin ei toiselle kuulu intiimi läheisyys.

    Vieraisiin ei haluaisi lähteä sitten millään. Onko kenelläkään kokemusta niin "omituisesta" kuviosta, että vähemmän intiimejä hetkiä kaipaava sallisi toiselle pelkkien tarpeiden tyydyttämisen muualla...? Taitaa olla turha kuvitella, jos tohdin ehdottaa niin kerron kuinka käy ;-)

    Äänestä

... sillä vaan on hyvä syy olla haluamatta. Höh.

Tuo minun kanssani pitkään (lähes 15 v.) suhteessa ollut mies ei vaan enää halua. Ei suostu myöskään keskustelemaan asiasta. Sanoo, että mun kanssa on ihan mukava olla muuten.

Helvettiäkö tässä nyt sitten tekee?!

Äänestä

Pistäpä valokuva itsestäsi tulemaan niin kerromme syyn miehen pihtaamiseen ;?

Äänestä
  • Ulkonäköni taitaa meillä olla syynä vastaavaan tilanteeseen.
    Tajuatko sinä ollenkaan ilkeitä vastauksia kirjoittaessasi, miltä tuntuu naisesta, jota oma mies ei halua esimerkiksi kolmeen kuukauteen?

    Äänestä

mies on jo parisuhteessa, ei hänen tarvitse enää iskeä sinua vaikka seksiä haluaisikin. Itse vedän käteen useasti päivässä mutta vaimon kanssa seksi on tylsää ja epäjännittää.
Minulle riittää kun vaimo pesee pyykit, tiskaa ja tekee ruokaa, jos haluaa munaa käyköön vieraissa tai runkatkoon.

Äänestä

Älä misään nimessä se johtaa eroon?
Mutta jos ei väliä niin siitä vaan.
Kehoitan vakavaa keskustelua.
Puhukaa asioista kunnolla sen jälkeen ratkaisut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jenska kirjoitti:

Elikkäs mikähän mahtaa olla miehessä vikana, kun ei seksi maistu? Tai pikemminkin taitaa vika olla naisessa...

Mieheni ei ole koskaan ollut varsinaisesti seksin perään, välillä toki on kausia jolloin häntä haluttaa jatkuvasti. Mutta yleensä on tällaista hiljaiseloa. Mies vaan sanoo, ettei ole sellainen, häntä ei seksi vaan niin kiinnosta (on hänen mielestään ylimainostettua).

Kerran kehtasi jopa verrata ajatuksiaan siten, että jos pitää valita telkusta hyvä leffa tai sitten seksi, niin kyllä hän sen leffan ilman muuta valitsee.

Tulipa hyvä itsetunto. Tämän vuoden puolella en ole tehnyt elettäkään siihen suuntaan. En siis tee aloitetta enää ollenkaan. Kun syitä pihtaamiseen yrittää selvittää, ei ole kuulemma vikaa mussa eikä meidän suhteessa. Ei vaan jaksa eikä haluta. On ollut harkoissa tai raskasta töissä tai muuten vaan väsyttää. Jopa pääkipukin on tullut mieheltä selityksenä!!

Onko vastaavanlaisia miehiä?? Vai liittyykö tähän jotain mitä en tiedä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu