Kävin tänään Alkossa ja kokemus oli mukava, kuten se nykypäivänä yleensä kaikille on. Myymälään tullessani tervehti näkösällä ollut henkilökunta minua, vaikka kassoille alkoi jonoa jo kertyä. Missään ei ollut havaittavissa perjantaikiireen aiheuttamaa lisärasitusta henkilökunnalle. Koin asiakkaana henkilökunnan olevan minua varten, eikä toisinpäin, kuten joskus aikoinaan oli yleistä.
Monesti ajatellaan, että Alkon asiakas on itsestään huolehtimaan kykenemätön puliukko, joka veronmaksajien rahoilla käy hakemassa lääkettä tutiseville käsilleen. Vaikka itse tähän asiakaskategoriaan lukeutuisinkin, on sanottava, ettei myymälässä kukaan muu vastannut yllä olevaa kuvausta. Kaikki olivat pukeutuneina siisteihin, jopa tyylikkäisiin asusteisiin, joista kieli niin yhteiskunnallinen parempiosaisuus kuin usko tulevaisuuteen ja omaan taloudenhoitoon. Paskahousut eivät myymälässä asioineet, kenties minua lukuunottamatta.
Vaikka koinkin puhkikuluneessa tuulipuvussani olevani Alkon myymälään alipukeutunut, eivät sen enempää asiakkaat kuin henkilökuntakaan kiinnittäneet siihen mitään huomiota. Oli kuin olisin ollut kaiken menettänyt tuhlaajapoika, ja juuri palaamassa maailmalta kotiin isäni suhtautumista peläten, mutta tullen kaikesta huolimatta rakkaudella vastaanotetuksi.
Katselin hyllyjä, jotka olivat täynnä mitä houkuttelevamman värisiä ja oloisia juomia. Oli viinejä, joista yhdet sopivat kalan, toiset lihan kanssa. Hintaluokan perusteella eräät olivat tarkoitettu nautittavaksi yksin korkeintaan nakkikioskiruuan kanssa, toiset puolestaan ilman ruokaa ja vain parhaassa mahdollisessa seurassa. Yhdellä hyllyllä oli tummanruskeita ja koristeellisia lasipulloja, toisella taas läpinäkyviä, muotoilultaan pelkistettyjä ja kirkasta nestettä sisältäviä muovipulloja.
Minun kukkarolleni sopivat pelkistetyt muovipullot vedenvärisine sisällyksineen paremmin kuin kalliit konjakit. Katselin vodkakokoelmaa ja valitsin joukosta juuri sen pullon, joka kaikken kiihkeimmin halusi viettää perjantai-illan kanssani. Valinta ei aina ole helppo, koska en ole helpoimpia ihmisiä, joiden kanssa tullaan toimeen. Asun myöskin haasteellisissa olosuhteissa, joten olen jo vuosia löytänyt parhaat seuralaiset juuri Alkon myymälästä. Pahvista kyhätyssä kodissani ei juurikaan tarvitse kotitöitä tehdä, joten parhaiten minua lämmittää vodka.
Otin hyllystä tarvitsemani annoskoon ja suuntasin kulkuni kassalle. Jonossa seistessäni huomasin seinällä pienen kortin, jossa luki "lahjakortti" ja sen alla "Alko". Ilmeisesti kortille voitiin ladata jotenkin ATK-tietoteknisesti rahaa, ja antaa kortti jollekulle läheiselle, joka voisi kyseisen rahamäärän Alkon myymälään käyttää.
Lukuisten metsissä vietettyjen vuosien ahavoittamille poskilleni vierähti kyynel. Kuinka ihanaa olisikaan saada lahjakortti Alkoon. Ei tarvitsisi laskea senttejä, vaan voisi ottaa hyllystä sitä kalleinta ja koristeellisinta seuraa pahvikotiin.
Oma muovipulloni kirkkaine sisältöineen liukui hihnalla eteenpäin ja minun oli nopeasti nieltävä kyyneleeni. Maksoin juomani kohteliaalle myyjälle ja korjasin pienen muovisen kumppanin reppuuni. Kävellessäni myymälästä ulos, en voinut olla kyynelehtimättä lisää ja olla ajattelematta lahjaa, jonka kuka tahansa voisi lähimmälleen antaa. Lahja, joka lämmittäisi kylmimmälläkin säällä - lahjakortti Alkoon.
Lahjakortti Alkoon
11
2261
Vastaukset
Jotenkin kielen rikkaudesta en usko että olet pahvilaatikossa asuva pulsu :D
Nykyään kaikki koulutetaan päteviksi kaikessa. Mikään ei kuitenkaan estä yksilöä vajoamasta pulsuksi. Siihen ei pätevyyksiä kysytä.
- nuori.koprofiili
Varmasti hyvä kirjoitus, mutta kun juoppo olen, niin en jaksanut lukea kui alun, joten suosittelen, että jatkossa kirjoitat tälle palstalle vain lyhyitä viestejä jotka littyy ripuliin.
Pitkähkön kirjoitukseni pointti oli lahjakortti Alkoon, mikä jo sellaisenaan on melko huvittava ajatus. Varsinkin suomalaista alkoholipolitiikkaa vasten asetettuna.
- loispummijuoppo2
rytmimunat kirjoitti:
Pitkähkön kirjoitukseni pointti oli lahjakortti Alkoon, mikä jo sellaisenaan on melko huvittava ajatus. Varsinkin suomalaista alkoholipolitiikkaa vasten asetettuna.
toimiiko sossun maksusitoumukset alkossa. anna ees puolikas subu pliis
- Juoppourvelo
Mistä tuossa hillittömän suuressa sanaröykkiössä onkaan kyse?
Juopoille sen lukeminen on samanlainen tehtävä kuin raamatun tavaaminen kokonaan läpi. - Hauka.heräsi
Lahjakortit voivat olla hengenvaarallisisa. Ainakin jos palstan vakiolle meinaa lähettää kortin.
Mä kävin usein duunikledjuissa haisevana hakemassa päivän pullon. Joskus olen myös pikkutakin tai ihan puvun kanssa hakenut.
Hyvä ja mielenkiintoinen kirjoitus, jolla oli hyvä tämä aamu aloittaa. - Björneborgs_pilsner
Pyyhkäisin karhean kyyneleen suolaisella kädelläni avauksen luettuani. Miten kaunista voikaan ihmiselo suloisimmillaan olla! Mieleeni nousivat tunnelmat Veikko Huovisen novellista "Kahden juopon joulu".
- Alko-mielessä-ei-suussa
Nappikirjoitus siinä mielessä, että itsekin asioin Alkossa vaikka viimeisestä alkohuikastani on noin 20 vuotta.
Nimittäin vuosittain ja ajoittain tulee hetkiä kun on aika ostaa lahjoja, häät (jopa erot, parikin kertaa olen palkinnut tovereita kun ovat päässeet eroon vittumaisesta muijasta), synttärit, (jopa hautajaiset, koska joihinkin hautajaisiin kuuluu jälkeinen joko murheryyppy tai iloliemi muistella kivaa kaveria), joulu, liikelahja... Joten ostan nimenomaan lahjakortteja Alkoon keskisijoituksella 50 - 100 euroa. - maistellen
Lahjakortti alkoon on aika hullunkurinen ajatus, etenkin jos ajattelee perisuomalaista juomakulttuuria. Tosin myös aivan loistava lahja semmoiselle, joka maistellen harrastaa esim. arvokkaampia viskejä/konjakkeja. En nyt tarkoita tosiaankaan niitä ns.juomaviskejä muvipulloissa, vaan niitä arvokkaampia, joita ei ehkä itse viitsisi täysin omasta pussista pulittaa.
Mieheni on viskien harrastelija. Hän ei tosiaankaan ryyppää viskejä vaan maistelee niitä. Eräänkin kerran ollaan ostettu porukalla hälle arvokkaampi lahjapullo merkkipäivinä ja on niitä lahjakorttejakin muutama talouteen tullut. - Lahjakorttimainos
Taitaa olla kovapalkkaisen Alkon toimitusjohtajan mainosteksti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 30426925
Voima biisejä, mikä antaa hyvää mieltä ja vomaannuttaa
Mikä antaa voimaa ja hyvää mieltä, jos tuntuu hankalalta ja vaikealta, voima biisi tai biisejä?482304- 2011640
Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?
Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes1541560Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien351411- 341321
- 1221018
Huomioon ottaminen
Oletko osannut ottaa kaivattusi tai hänen (mahdolliset) tunteet huomioon? Oletko sivuuttanut ne tarkoituksella tai vahin30932Sinkkusiskoni pliis kertokaa
Sinkkunaisena haluaisin joskus normaalia läheisyyttä ja yhdessäoloa, ilman velvoitteita. Olen vapaa ja lapseton, eikä ex92880Nainen, se on sellainen juttu että kun sä vain nautit
Niin me miehet tehdään ne työt että sä voisit nauttia. Kato siinä ku sä meet mukamas töihin suojatyöpaikkaas lämpimään t81820