Istun rautatieasemalla. Jalkojeni juuressa on reppu ja muutama
matkalaukku. Kaiken muun omaisuuteni olen hukannut pois tavalla
tai toisella. Odotan junaa, mutta aika ajoin mieleeni nousee
ajatus, että jättäisin kaiken tähän. Repisin matkalippuni.
Kuolisin. On kesä 1995.
Elämä kulkee usein paljon naurettavammin kuin edes
huonoissa elokuvissa tai kirjoissa. Typerän lokakuisen illan
jälkeen en ollut tiennyt, mitä tehdä. Lopulta päädyin ratkaisuun,
että kävelen yhä edelleen muina miehinä Moilasen antikvariaattiin
ja annan asian painua unhoon. Näin teinkin seuraavana iltapäivänä.
Kävelin liikkeeseen kuin unissani. Tervehdin Annaa, ostin pienen
kupin kahvia ja aloin istuskella niin kuin ennenkin. Hän taas
käyttäytyi minua kohtaan korrektisti. Nyökkäsi tervehdyksen
ja sitä rataa. Liikkeessä kävi asiakkaita aika tiuhaan tahtiin,
mutta pian huomasin, ettei Anna ollut samanlaisella tuulella
kuin tavallisesti. Minä luimistelin ja keskustelin väkinäisesti
muutaman tutun asiakkaan kanssa. Kirosin mielessäni typeryyttäni.
Olin ilmiselvästi saattanut Annan ärsyttävään asemaan.
Syystä tai toisesta minä kuitenkin istuin liikkeessä, kunnes kello
alkoi lähestyä sulkemisaikaa. Pähkähullu osa minusta halusi hoitaa
asiat selväksi. Nostaa kissan pöydälle ja pyytää anteeksi. Lopulta
Anna nousi tiskinsä takaa, nosti lukulasit pois päästään ja katseli
kysyvästi minua. "Alkaa olla sulkemisaika", hän hymähti totisena.
"Tiedän", rykäisin. "Tahtoisin vain pyytää anteeksi. Unohdettaisiin
kaikki ne humalaiset luokattomat puheeni", jatkoin.
"Et ole tämän maailman ensimmäinen humalainen", Anna hymähti.
Kaikesta huolimatta hän sittenkin näytti katselevan minua
ilkikurisesti. "Niinpä niin", huokaisin ja kiskaisin takin niskaani.
Anna sammutti valot liikkeestä ja lukitsi ulko-oven. Oli jo
pimeä ilta. Masentava tihkusade jatkui edelleen. "Voinko kävellä
kanssasi?" kysyin Annalta. Hän aukaisi sateenvarjonsa ja nyökkäsi.
"Kaikin mokomin."
Kävelimme hitaasti rinta rinnan kohti kaupungin etelälaitaa. "Miksi
arvelit, että voisit rakastaa minua?" Anna kysyi äkkiarvaamatta.
Kysymys sai minut nielaisemaan kauhuissani. "En tiedä. En yhtään
tiedä, miksi sanoin sen", vastasin. "Kuinka vanha sinä olet, kuinka
vanha Hanna on?" hän jatkoi. "Olemme molemmat syntyneet vuonna 1965",
minä vastasin hämilläni. "Ja minä olen syntynyt tiedätkö milloin?
Vuonna 1947", hän sanoi odottamatta vastaustani. "Näytät tosin
ikäistäsi nuoremmalta", oli ainoa jota tajusin mutista vastaukseksi.
Pysähdyimme hiekkaiselle puistotielle. "Sinä todellat tarkoitit sitä",
hän hymähti tutkimattomalla tavalla. Katselin vaivautuneena jonnekin
kauas. "Mitä se todella on? Utopiaa? Uteliaisuutta? Seksuaalista nälkää?" hän kysyi hämmentävästi. "En tiedä. Tämä on noloa", vastasin.
"No kerropa haluaisitko sinä minua?" hän paukautti suorasukaisesti.
"Vastaa rehellisesti. Aikuisiahan tässä ollaan", hän jatkoi rehellisesti.
"Ehkä. Ajatuksena se viehättää, mutta oikeasti en tiedä. Luultavasti",
minä lopulta mutisin. Häntä hymyilytti. "No, helpottaako tosiasioista puhuminen?" Nyökkäsin heikosti.
Hän lähti jatkamaan matkaa. Hetken emmittyäni lähdin seuraamaan häntä.
"Sinua taitaa vain huvittaa", minä yritin naurahtaa. "No miten minun
pitäisi suhtautua?" hän hymyili. "En tiedä. Olla minulle vihainen,
halveksua minua, puhua minulle järkeä", vastasin. "Mutta mitä pahaa
siinä on, jos sinulla on seksuaalista kiinnostusta minua kohtaan?
Tunnustetaan sen tosiasiaksi, joka on olemassa, mutta josta ei
tarvitse ottaa sen kummemmin stressiä", hän vastasi. "Ai että se olisi
siinä vain?" ähkäisin.
"No niin", hän sanoi. "Ihmisillä nyt aina liikkuu monenlaista
päässään. Ei sitä tarvitse hävetä. Sen kun vain elät sen kanssa mitä tunnet", hän sanoi. "Taidat pelleillä kanssani", kivahdin. Tartuin häntä kädestä. "En minä pilaile kustannuksellasi", hän sanoi vakavasti.
"Mutta eikös tämä nyt kumminkin ole omalla tavalla huvittava koko tilanne. Ajattelehan", hän jatkoi. Päästin hänen kätensä irti ja lähdin kävelemään vaiti hänen rinnallaan. "Nämä keskustelut eivät ole oikein edenneet niin kuin ajattelin", murahdin. "Ehkä puhut liikaa, hyvä mies. Kaikelle on aikansa ja paikkansa", hän naurahti. Katsoin häntä hämilläni. Aivan
sama mitä sanailimmekaan, hän oli yhtä kaikki lämmin ja herttainen.
Minun oloni alkoi tuntua käsittämättömän hyvältä.
"Sinun mielestäsi minun kannattaa olla niin kuin mitään tyhmää ei olisi
sanottu? Minä tulisin Hannan kanssa luoksenne kylään muina miehinä",
sanoin. "Vaikkapa niin", hän sanoi. Sytytin tupakan ja yritin
hymyillä. "Armotonta mokailua", naurahdin. "Elämää tyypillisimmillään",
hän hymähti. Katsoin häntä aavistuksen turhautuneena.
"Sinä et siis voisi kuvitella rakastavasi minua?" heitin haastavasti.
"En", napsahti tyrmäävän selkeä vastaus. "Mutta älä ota sitä kovin
henkilökohtaisesti. Minua on aina väsyttänyt tuo ainainen
puhe rakkaudesta ja rakastamisesta", hän jatkoi pehmeämmin.
"En voisi rakastaa sinua, mutta se ei tarkoita ettenkö voisi haluta
sinua", hän lausahti tyrmäävästi.
Pysähdyin ymmälläni. Kuinka ihmeessä ihminen voi hommata itsensä
näin omituisiin tilanteisiin? Katsoin Annaa ilmeisen typerä ilme
kasvoillani. "Ei elämän tarvitse olla erityisen mutkikasta. Kannattaa
antaa mennä vain. Kokea se, mitä haluaa", hän sanoi ja taputti minua kevyesti poskelle. "Kyllä minäkin olen utelias.
Sinä olet ihan mielenkiintoinen mies. Fyysisesti miellyttävä", hän
sanoi hitaasti. "Olisin todennäköisesti utelias,
vaikka et olisikaan tuollainen persoona kuin olet", hän hymähti.
"Olisit siis valmis seksisuhteeseen?" henkäisin hämilläni. Osa minusta oli pettynyt, osa pelästynyt, osa utelias. "Se ei olisi minulle mitenkään uutta ja mahdotonta. Aarnokaan ei olisi sitä vastaan", hän sanoi arkisella äänellä.
Katselin häntä kulmat rypyssä. "Teillä on avoin suhde?" kysyin. Hän
nyökkäsi. "On ollut jo pitkään. Kumpikin on ollut tyytyväinen", hän
lausui levollisesti. Purin hämilläni huultani. Kyllähän kaikenlaiset
syrjähypyt olivat minulle nuoruudesta tuttuja. Jotenkin kaikki vain
vaikutti hankalalta Annan suhteen. Jokin järjetön ääni sisälläni selitti
edelleen minulle, että halusin rakastaa Annaa. Sama ääni nosti sisälläni
kuvotuksen tunteen. Halusin kaiken tai en mitään. Vai halusinko?
Anna tuli aivan viereeni, tarttui minua leuastani, taivutti sitä hiukan
alaspäin. Pehmeät huulet painautuivat hetkeksi huuliani vasten. Katsoin
aivan lähietäisyydeltä syvälle hänen suuriin vihertäviin silmiinsä.
"Minä en koskaan lupaa rakkautta, mutta usko, en ole kylmä nainen", hän sanoi selittämättömän pelottavasti. Nyt oli minun vuoroni tarttua hänen
siroon leukaansa. Painoin karheat huuleni hitaasti hänen huuliaan
vasten. Kielenkärkeni tunkeutui varovasti hänen suuhunsa. Hänen silmänsä
olivat nyt julman nälkäiset. Suljin silmäni hetkeksi ja tunsin
hänen kielensä omaani vasten. Näin hän olisi voinut kai olla kuka tahansa. Hanna. Entinen avovaimoni, Mari. Tai joku niistä teini-ikäisistä tyttöystävistäni, joiden nimeä en ole vuosiin muistanut, mutta joiden
kanssa kumminkin opettelin seksin alkeet ja hiukan enemmänkin.
Äkkiä hän sysäsi minut päättäväisesti irti itsestään.
"Minä tulen illalla luoksesi. Vaikkapa kello 21", hän sanoi tyynesti
ja käännähti kannoillaan. Katsoin hänen etääntymistään järkytyksen
vallassa. Elämä oli pelottavaa. Kuitenkin tunsin armotonta jomotusta
housuissani. Kaluni pullisteli kivuliaasti, kiveksiäni kihelmöi
ankarasti. Olin niin pitkään miettinyt, halusinko todella maata
hänen kanssaan. Nyt tiesin varmasti.
Illalla olin kohtuullisessa humalassa. Olin juonut odotellessani
neljä viskipaukkua, mikä oli minulle aika paljon. Olin iloinen,
mutta pelokas, kun hän todellakin tuli luokseni hiukan jälkeen yhdeksän.
Hän oli aivan selvinpäin ja määrätietoinen. Hän jatkoi siitä mihin
päivällä jäimme: suuteli minua ensin kiusoittelevan varovasti, sitten
yhä kiihkeämmin. Puristelimme toisiamme uteliaina ja kiimaisina.
Hänen määrätietoisuutensa tarttui minuun. "Antaa mennä vaan", kuiskasin
kai itselleni. Häntä hymyilytti kovasti.
Vaatteemme olivat tuota pikaa riisutut. Katsoimme toisiamme palavin
silmin. Olimme tavallaan niin tuttuja, mutta siltin aivan vieraita.
Vielä nyt alastominakin. Tajusin häntä katsoessani, että hän ei
todellakaan ollut se paperinainen, jonka äärellä olin masturboinut
jo kauan. Hän oli aivan eri nainen. Hän oli musertavan todellinen.
Anna kuiskasi korvaani jotain sykähdyttävää, en muista enää mitä,
ja antoi kätensä sipaista varovasti herkimpiä paikkojani.
Vedin hänet kiinni itseeni, kiedoin kädet hänen ympärilleen, puristelin hänen pakaroitaan. Ne olivat runsaat, mutta kohtuullisen kiinteät.
Hänen raskaat rintansa painautuivat minua vasten mielettömän kiihottavasti. Suljin silmäni. Hän oli aivan erilainen kuin kukaan aiempi nainen,
jota olin pitänyt sylissäni. Suutelin mielettömän kiihkon vallassa hänen kaulaansa, näykin ja imin hänen suuria, tummia nännejään. Käteni puristelivat hänen takamustaan, hakeutuivat takaa päin kohti hänen vaginaansa. Tässä kaikessa oli niin huumaava moraalittomuuden tuntu.
Hän oli naimisissa, minua suunnattoman paljon vanhempi. Minullakin oli
avovaimo, upea sellainen. Silti valmistauduin empimättä ottamaan tuon
toisen naisen tässä yhteisessä kodissamme. Nyt kun hän oli tässä ja nyt,
en uhrannut ajatustakaan Hannalle, tai hänen tunteilleen.
Huokaisin syvään, suorastaan läähätin. Sormeni upposivat varovasti
tunnustellen Annan sisälle. Hän oli käsittämättömän märkä. "Miten
haluaisit edetä?" kysyin käheästi. Sormeni tutkailivat lakkaamatta
hänen vartaloaan. "Mennään ihan suoraan asiaan. Olen lämmitellyt
aivan tarpeeksi", hän naurahti kutkuttavasti ja asteli parisänkymme
luo. "Koetko ongelmalliseksi, jos teemme sen täällä?" hän uteli viattomasti. "Aivan sama", vastasin välinpitämättömästi ja himmensin
liukukytkimestä huoneen valaistusta. "Etkö tosiaan haluaisi, että
nuolen sinua ensiksi?" kysyin kummastuneena. Hän pudisti päätään.
Anna oli heittänyt peitteet syrjään vuoteelta. Hän makasi selällään
keskellä sänkyä, katsoi minua hämmentävän irstaasti. Minä menin
polvilleni hänen eteensä, annoin sormeni liukua hänen levitettyjen
reisiänsä pitkin. Ihanat, lihaisat reidet. Pehmeät ja aavistuksen
muhkuraiset. Reisien yhtymäkohdassa tiheä, pikimusta häpykarvoitus,
ehkä jonkin verran siistitty, mutta ei paljoa. Sormeni tunnustelivat
taas hänen häpyään. Se tuntui sormiani vasten ihanalle. "Täydellistä",
mietin kuumeisesti ja liutin useamman sormen hänen sisäänsä. Voi luoja, että hän oli märkä. Siitä oli kauan, kun viimeksi olin päätynyt sänkyyn näin kostean naisen kanssa. Ainakin kymmenen vuotta. Nuuhkaisin
ajatuksissani sormiani ja arvelin haistavani sperman tuoksun.
"Onkohan tämä hänen ja Aarnon tahallista leikkiä?" mietin hetken
aikaa. Yllättäen ylitseni ei kuitenkaan pyyhkäissyt mitään
inhoreaktiota. Sen sijaan tunsin entistä suurempaa kihelmöintiä.
"Onko sinulla suosikkiasentoa?" hän kysyi hymyssä suin. "Kaikki käyvät,
mutta mieluiten takaapäin", vastasin käheästi. "Minäkin pidän siitä", hän
vastasi. Sitten hän kierähti ketterästi sängyllä,kohottautui polvilleen. Minua huimasi tarttuessani hikisillä kämmenilläni hänen lanteisiinsa kiinni. Tässä asennossa hänen kalvakka takamuksensa näytti tyrmäävän isolta. Näin siitäkin huolimatta, että hänellä ei todellakaan ollut nuoren naisen hoikkaa vyötäröä. "Olet todella kaunis", sanoin hämmentyneenä ja
sivelin hänen takamustan, selkäänsä, reisiään.
"Laita se paljaaltaan. Ei ole mitään ongelmia", Anna kehotti minua.
Hetkein aikaa emmin. Mielessäni oli ollut kyllä, että käyttäisin
varmuuden vuoksi kumia. Toisaalta olin merkillisen hälläväliä asenteen vallassa. Paljaaltaan on muuteenkin aina parasta. Niinpä
sovitin paisuneen kaluni hitaasti hänen häpyhuultensa väliin, annoin sen liukua hitaasti tukahduttavaan kuumuuteen. Annan huulilta purkautui tyytyväinen huokaisu. Minulta pääsi tahaton epämääräinen ilonmurahdus.
"Tämä on kirotun väärin", mietin onnellisena. Elimeni liukui sulavasti
edestakaisin Annan sisällä. Vähin erin aloin luodata yhä syvemmälle
hänen sisälleen. Anna värähti ilmeisesti kivusta, muttei valittanut.
Vähin erin hän alkoi tottua minun mittoihini. Tuota pikaa hän
puski innokkaasti minua vastaan, käänsi päätään ja hymyili minulle rohkaisevasti. Minuakin hymyilytti. Periaatteessa tämän olisi pitänyt
aika lailla samanlaiselta kuin Hannan kanssa. Näin ei kuitenkaan ollut.
Tämä oli henkisesti merkillisen kiihottavaa. Hän oli niin erilainen,
niin upea. Mitään häpeilemättä hän antautui minulle.
Taas kerran jaksoin ihmetellä, kuinka erilaisiksi ihmiset saattoivat
muuttua, kun seksuaalisuus astui mukaan kuvioihin. Anna, joka oli
aina ollut päällisin puolin niin korrekti ihminen, muuttui silmieni
alla yhä irstaammaksi eläimeksi. Tuo sama perverssi petomaisuus tarttui
minuunkin. Aika riensi siivillä. Minä laukesin hänen sisäänsä,
siirryin oraaliseksiin, tyydytin hänet kielelläni ja sormillani ja tunkeuduin taas hänen sisälleen. Kuin kuumeessa minä upottauduin häneen
yhä uudestaan. Hillittömyys valtasi meidät. Luulen, että syvällä
sisimmässäni pelkäsin, että tämä olisi ensimmäinen ja viimeinen kertamme.
Niinpä maistoin häntä niin paljon kuin mahdollista.
Anna oli se, joka vihelsi pelin poikki. Hän keräsi vaatteensa ja
antoi minulle vielä yhden kevyen suudelman. Sitten hän katosi
pimeään yöhön. Minä aukaisin tuuletusikkunan ja nojasin ulos.
Sytytin savukkeen ja katsoin hänen katoavan yöhön. Kuulin vielä
hetken aikaa hänen kenkiensä kopinan. "Voi hyvä jumala", kirosin.
Vähin erin tolkkuni alkoi palata. Kello oli melkein kolme yöllä.
Epätodellinen oloni ei hellittänyt. En kyennyt nukahtamaan.
Makasin sängyllä ja mietin mitä kaikkea olimme tehneet. Nuuhkaisin
lakanoille jättämiämme tahroja. Kaipasin jo nyt häntä. Tajusin,
että olin ajamassa itseäni hirvittävään tilanteeseen. Osa minusta
taisi yhä kuvitella, että voisin ehkä saada Annan kokonaan itselleni.
"Hänen täytyy välittää minusta nyt enemmän", mietin kuumeisena.
Äkillisen inhon vallassa kaivoin vanhan suosikkilehteni esiin,
revin sen kappaleiksi ja heitin roskiin.
Elämäni muuttui vaikeaksi. Mietin Annaa päivästä toiseen, mutta
en kyennyt astelemaan hänen liikkeeseensä. En tiennyt kuinka
enää kohdata arkisesti hänet tai Aarno. Samaan aikaan odotin, että
Anna ottaisi minuun yhteyttä, ehdottaisi uutta tapaamista.
Keskellä syvää epätoivoa koitti äkillisesti myös se päivä, jolloin
Hanna saapui.
Osa minusta olisi halunnut sanoa Hannalle, että kaikki oli ohi.
En kuitenkaan saanut sanotuksi sitä hänelle. Sen sijaan sorruin
puhelemaan hänen kanssaan arkisia, rakastelemaan hänen kanssaan.
Seksi hänen kanssaan tuntui ihan hyvältä, mutta jotain siitä puuttui.
Keskellä kuumimman seksin minä suljin silmäni ja ajattelin Annaa.
Sitten mietin mustasukkaisena kuinka Aarno nautti hänen suloistaan
päivästä toiseen. "Ehkä he kuitenkin nauravat yhdessä minulle",
murehdin.
Pian koetti päivä, jolloin uskalsin lopultakin maleksia Moilasen anktikvariaattiin. Anna oli yksinään töissä, joten olin
helpottunut. Juttelimme hänen kanssaan arkisia asioita. Olimme
kuin mitään ei olisi tapahtunut. Jossain vaiheessa minä lopulta
sain kysäistyä, halusiko hän uutta tapaamista. "Tule ihan minä
tahansa iltana käymään", hän sanoi arkisesti. "Aarno lähtee vaikka
iltakävelylle siksi aikaa, tai jää vaikka katsomaan meitä. Ihan
miten sinulle parhaiten sopii", hän jatkoi. Nieleskelin tyhjää
ja mietin taas kerran, kuinka järjettömän yksinkertaisesti
asioita saattoi halutessaan hoitaa.
Niin alkoi yli puoli vuotta kestänyt mielipuolinen vaihe,
jonka aikana minä ryntäsin rakastelemaan Annaa aina kuin vain
mahdollista. Jouluun mennessä suhteeni Hannaan oli mennyt aivan
pirstaleiksi. Olimme täysin etääntyneet toisistamme ja hän
tiesi, että petän häntä. Välirikkomme oli raju: riitaisa ja jopa
väkivaltainen. Minä en kuitenkaan pysähtynyt murehtimaan
välirikkoamme, vaan antauduin entistä hullummin aistinautintoihin.
Anna luonnollisestikin pahoitteli minun ja Hannan eroa. Siihen
se sitten jäikin. Hän ei kokenut mitään syyllisyyttä välirikkoomme,
vaan oli edelleen muina miehinä tekemisissä Hannan kanssa.
Luulen, että Hanna ei edelleenkään tiedä minun ja Annan suhteesta.
Nykyisin hän ei varmaan edes välitä.
Jossain vaiheessa omistushaluni Annaan alkoi vaikuttaa liian
suurelta. Tässä vaiheessa seurasi muutama ahdistava keskustelutuokio
Aarnon kanssa. Nämä keskustelut saivat minut epätoivon partaalle.
Viileän analyyttisesti Aarno kertoi, etten ollut ainoa Annan
rakastaja. Tämä tieto oli musertava, vaikka sen ei olisi pitänyt olla
mitenkään yllättävä.
Sen lisäksi Aarno kuvaili hirvittävän seikkaperäisesti
kuinka tarkasti hän oli alusta alkaen tiennyt kaiken, mitä
minun ja Annan välillä tapahtui. Lamaannuin aivan täysin.
Siinä vaiheessa kun hän sanoi, että soveliain ratkaisu tilanteeseen
olisi kenties lopettaa koko suhde, olin aivan riekaleina.
Ajatus oli aivan hirvittävä. Ehkäpä sen vuoksi lankesin naurettavan
helposti hänen seuraavaan ehdotukseensa, joka tarkoitti käytännössä,
että jatkossa minun olisi harrastettava ryhmäseksiä hänen ja Annan
kanssa. "Ehkä näin pääsisit eroon omistushalustasi. Tajuaisit, ettet
voi mitenkään omistaa häntä", Aarno sanoi viiltävän kuivakasti.
Ryhmäseksi ei ollut minulle mitenkään uusi kokemus. Tässä
tapauksessa se kuitenkin tuntui aika usein, varsinkin aluksi,
tosi pahalta. Katsoin aluksi sivusta Annan ja Aarnon rakastelua.
Henkisesti se tuntui raskaalta - varsinkin kuin alhainen osa
minusta nautti näkemästään. Kun lopulta makasin Annan, minulla
saattoi olla erektio- ja laukeamisvaikeuksia. En näet kyennyt
unohtamaan tosiasiaa, että Aarno katseli meitä kaiken aikaa.
Ihminen on kuitenkin musertavan sopeutuvainen. Vähin erin unohdin
nöyryytetyn tuntemukseni. Sopeuduin tähän uuteen vaihtoehdottomaan
tilanteeseen ja annoin palaa. Pian oli enemmänkin sääntö kuin
poikkeus, että Aarno ja minä olimme yhtä aikaa fyysisesti kiinni
Annassa. Henkisesti aloin kuitenkin olla yhä enemmän pirstaleina.
Varsinkin kun käperryin yksin kotona vuoteeseeni, minua alkoi
itkettää. Olin järjettömällä tavalla riippuvainen Moilasista.
Olin hukannut vähin erin Hannan, vähäiset ystäväni, säälittävät harrastukseni. Koska olin viimeksi lukenut jonkin kirjan loppuun?
Työtä en ollut viitsinyt hakea aikoihin.
Omanarvontuntoni alkoi olla nollassa. Yhä useammin huomasin
vertaavani itseäni Moilasiin. Mietin, kuinka paljon he oikeasti
mahtoivat halveksia minua selkäni takana. He olivat kaikilla
tavoin minun yläpuolellani. Ainoa säälittävä ylpeydenaiheeni
olisi voinut olla, että olin mitoiltani ja kestävyydeltäni
huomattavasti tyydyttävämpi kuin Aarno. Mutta sillä ei ollut
pohjimmiltaan mitään merkitystä Annalle. Oli varmaan enää
ajan kysymys, milloin he kyllästyisivät lopullisesti minuun.
Miksikö istun tässä asemalla? Haluan paeta. Irrota tästä
painajaisesta. Aloittaa jossain alusta. Unohtaa. Ehkä
sitten voisin taas onnistua luomaan yhteyden johonkin
uuteen ihmiseen. Nyt se ei onnistu. Ei millään. Olen
nöyryytetty ja alamaissa. Osa minusta on myös
murhanhimoinen, sillä nöyryytys on niin täydellinen.
Eilen illalla minä soitin Hannalle. Jätin viestin
hänen puhelinvastaajaansa. Pyysin anteeksi, kerroin
lähteväni.
Jospa lopetamme.
Kiitän.
T. Äijä
matkalaukku. Kaiken muun omaisuuteni olen hukannut pois tavalla
tai toisella. Odotan junaa, mutta aika ajoin mieleeni nousee
ajatus, että jättäisin kaiken tähän. Repisin matkalippuni.
Kuolisin. On kesä 1995.
Elämä kulkee usein paljon naurettavammin kuin edes
huonoissa elokuvissa tai kirjoissa. Typerän lokakuisen illan
jälkeen en ollut tiennyt, mitä tehdä. Lopulta päädyin ratkaisuun,
että kävelen yhä edelleen muina miehinä Moilasen antikvariaattiin
ja annan asian painua unhoon. Näin teinkin seuraavana iltapäivänä.
Kävelin liikkeeseen kuin unissani. Tervehdin Annaa, ostin pienen
kupin kahvia ja aloin istuskella niin kuin ennenkin. Hän taas
käyttäytyi minua kohtaan korrektisti. Nyökkäsi tervehdyksen
ja sitä rataa. Liikkeessä kävi asiakkaita aika tiuhaan tahtiin,
mutta pian huomasin, ettei Anna ollut samanlaisella tuulella
kuin tavallisesti. Minä luimistelin ja keskustelin väkinäisesti
muutaman tutun asiakkaan kanssa. Kirosin mielessäni typeryyttäni.
Olin ilmiselvästi saattanut Annan ärsyttävään asemaan.
Syystä tai toisesta minä kuitenkin istuin liikkeessä, kunnes kello
alkoi lähestyä sulkemisaikaa. Pähkähullu osa minusta halusi hoitaa
asiat selväksi. Nostaa kissan pöydälle ja pyytää anteeksi. Lopulta
Anna nousi tiskinsä takaa, nosti lukulasit pois päästään ja katseli
kysyvästi minua. "Alkaa olla sulkemisaika", hän hymähti totisena.
"Tiedän", rykäisin. "Tahtoisin vain pyytää anteeksi. Unohdettaisiin
kaikki ne humalaiset luokattomat puheeni", jatkoin.
"Et ole tämän maailman ensimmäinen humalainen", Anna hymähti.
Kaikesta huolimatta hän sittenkin näytti katselevan minua
ilkikurisesti. "Niinpä niin", huokaisin ja kiskaisin takin niskaani.
Anna sammutti valot liikkeestä ja lukitsi ulko-oven. Oli jo
pimeä ilta. Masentava tihkusade jatkui edelleen. "Voinko kävellä
kanssasi?" kysyin Annalta. Hän aukaisi sateenvarjonsa ja nyökkäsi.
"Kaikin mokomin."
Kävelimme hitaasti rinta rinnan kohti kaupungin etelälaitaa. "Miksi
arvelit, että voisit rakastaa minua?" Anna kysyi äkkiarvaamatta.
Kysymys sai minut nielaisemaan kauhuissani. "En tiedä. En yhtään
tiedä, miksi sanoin sen", vastasin. "Kuinka vanha sinä olet, kuinka
vanha Hanna on?" hän jatkoi. "Olemme molemmat syntyneet vuonna 1965",
minä vastasin hämilläni. "Ja minä olen syntynyt tiedätkö milloin?
Vuonna 1947", hän sanoi odottamatta vastaustani. "Näytät tosin
ikäistäsi nuoremmalta", oli ainoa jota tajusin mutista vastaukseksi.
Pysähdyimme hiekkaiselle puistotielle. "Sinä todellat tarkoitit sitä",
hän hymähti tutkimattomalla tavalla. Katselin vaivautuneena jonnekin
kauas. "Mitä se todella on? Utopiaa? Uteliaisuutta? Seksuaalista nälkää?" hän kysyi hämmentävästi. "En tiedä. Tämä on noloa", vastasin.
"No kerropa haluaisitko sinä minua?" hän paukautti suorasukaisesti.
"Vastaa rehellisesti. Aikuisiahan tässä ollaan", hän jatkoi rehellisesti.
"Ehkä. Ajatuksena se viehättää, mutta oikeasti en tiedä. Luultavasti",
minä lopulta mutisin. Häntä hymyilytti. "No, helpottaako tosiasioista puhuminen?" Nyökkäsin heikosti.
Hän lähti jatkamaan matkaa. Hetken emmittyäni lähdin seuraamaan häntä.
"Sinua taitaa vain huvittaa", minä yritin naurahtaa. "No miten minun
pitäisi suhtautua?" hän hymyili. "En tiedä. Olla minulle vihainen,
halveksua minua, puhua minulle järkeä", vastasin. "Mutta mitä pahaa
siinä on, jos sinulla on seksuaalista kiinnostusta minua kohtaan?
Tunnustetaan sen tosiasiaksi, joka on olemassa, mutta josta ei
tarvitse ottaa sen kummemmin stressiä", hän vastasi. "Ai että se olisi
siinä vain?" ähkäisin.
"No niin", hän sanoi. "Ihmisillä nyt aina liikkuu monenlaista
päässään. Ei sitä tarvitse hävetä. Sen kun vain elät sen kanssa mitä tunnet", hän sanoi. "Taidat pelleillä kanssani", kivahdin. Tartuin häntä kädestä. "En minä pilaile kustannuksellasi", hän sanoi vakavasti.
"Mutta eikös tämä nyt kumminkin ole omalla tavalla huvittava koko tilanne. Ajattelehan", hän jatkoi. Päästin hänen kätensä irti ja lähdin kävelemään vaiti hänen rinnallaan. "Nämä keskustelut eivät ole oikein edenneet niin kuin ajattelin", murahdin. "Ehkä puhut liikaa, hyvä mies. Kaikelle on aikansa ja paikkansa", hän naurahti. Katsoin häntä hämilläni. Aivan
sama mitä sanailimmekaan, hän oli yhtä kaikki lämmin ja herttainen.
Minun oloni alkoi tuntua käsittämättömän hyvältä.
"Sinun mielestäsi minun kannattaa olla niin kuin mitään tyhmää ei olisi
sanottu? Minä tulisin Hannan kanssa luoksenne kylään muina miehinä",
sanoin. "Vaikkapa niin", hän sanoi. Sytytin tupakan ja yritin
hymyillä. "Armotonta mokailua", naurahdin. "Elämää tyypillisimmillään",
hän hymähti. Katsoin häntä aavistuksen turhautuneena.
"Sinä et siis voisi kuvitella rakastavasi minua?" heitin haastavasti.
"En", napsahti tyrmäävän selkeä vastaus. "Mutta älä ota sitä kovin
henkilökohtaisesti. Minua on aina väsyttänyt tuo ainainen
puhe rakkaudesta ja rakastamisesta", hän jatkoi pehmeämmin.
"En voisi rakastaa sinua, mutta se ei tarkoita ettenkö voisi haluta
sinua", hän lausahti tyrmäävästi.
Pysähdyin ymmälläni. Kuinka ihmeessä ihminen voi hommata itsensä
näin omituisiin tilanteisiin? Katsoin Annaa ilmeisen typerä ilme
kasvoillani. "Ei elämän tarvitse olla erityisen mutkikasta. Kannattaa
antaa mennä vain. Kokea se, mitä haluaa", hän sanoi ja taputti minua kevyesti poskelle. "Kyllä minäkin olen utelias.
Sinä olet ihan mielenkiintoinen mies. Fyysisesti miellyttävä", hän
sanoi hitaasti. "Olisin todennäköisesti utelias,
vaikka et olisikaan tuollainen persoona kuin olet", hän hymähti.
"Olisit siis valmis seksisuhteeseen?" henkäisin hämilläni. Osa minusta oli pettynyt, osa pelästynyt, osa utelias. "Se ei olisi minulle mitenkään uutta ja mahdotonta. Aarnokaan ei olisi sitä vastaan", hän sanoi arkisella äänellä.
Katselin häntä kulmat rypyssä. "Teillä on avoin suhde?" kysyin. Hän
nyökkäsi. "On ollut jo pitkään. Kumpikin on ollut tyytyväinen", hän
lausui levollisesti. Purin hämilläni huultani. Kyllähän kaikenlaiset
syrjähypyt olivat minulle nuoruudesta tuttuja. Jotenkin kaikki vain
vaikutti hankalalta Annan suhteen. Jokin järjetön ääni sisälläni selitti
edelleen minulle, että halusin rakastaa Annaa. Sama ääni nosti sisälläni
kuvotuksen tunteen. Halusin kaiken tai en mitään. Vai halusinko?
Anna tuli aivan viereeni, tarttui minua leuastani, taivutti sitä hiukan
alaspäin. Pehmeät huulet painautuivat hetkeksi huuliani vasten. Katsoin
aivan lähietäisyydeltä syvälle hänen suuriin vihertäviin silmiinsä.
"Minä en koskaan lupaa rakkautta, mutta usko, en ole kylmä nainen", hän sanoi selittämättömän pelottavasti. Nyt oli minun vuoroni tarttua hänen
siroon leukaansa. Painoin karheat huuleni hitaasti hänen huuliaan
vasten. Kielenkärkeni tunkeutui varovasti hänen suuhunsa. Hänen silmänsä
olivat nyt julman nälkäiset. Suljin silmäni hetkeksi ja tunsin
hänen kielensä omaani vasten. Näin hän olisi voinut kai olla kuka tahansa. Hanna. Entinen avovaimoni, Mari. Tai joku niistä teini-ikäisistä tyttöystävistäni, joiden nimeä en ole vuosiin muistanut, mutta joiden
kanssa kumminkin opettelin seksin alkeet ja hiukan enemmänkin.
Äkkiä hän sysäsi minut päättäväisesti irti itsestään.
"Minä tulen illalla luoksesi. Vaikkapa kello 21", hän sanoi tyynesti
ja käännähti kannoillaan. Katsoin hänen etääntymistään järkytyksen
vallassa. Elämä oli pelottavaa. Kuitenkin tunsin armotonta jomotusta
housuissani. Kaluni pullisteli kivuliaasti, kiveksiäni kihelmöi
ankarasti. Olin niin pitkään miettinyt, halusinko todella maata
hänen kanssaan. Nyt tiesin varmasti.
Illalla olin kohtuullisessa humalassa. Olin juonut odotellessani
neljä viskipaukkua, mikä oli minulle aika paljon. Olin iloinen,
mutta pelokas, kun hän todellakin tuli luokseni hiukan jälkeen yhdeksän.
Hän oli aivan selvinpäin ja määrätietoinen. Hän jatkoi siitä mihin
päivällä jäimme: suuteli minua ensin kiusoittelevan varovasti, sitten
yhä kiihkeämmin. Puristelimme toisiamme uteliaina ja kiimaisina.
Hänen määrätietoisuutensa tarttui minuun. "Antaa mennä vaan", kuiskasin
kai itselleni. Häntä hymyilytti kovasti.
Vaatteemme olivat tuota pikaa riisutut. Katsoimme toisiamme palavin
silmin. Olimme tavallaan niin tuttuja, mutta siltin aivan vieraita.
Vielä nyt alastominakin. Tajusin häntä katsoessani, että hän ei
todellakaan ollut se paperinainen, jonka äärellä olin masturboinut
jo kauan. Hän oli aivan eri nainen. Hän oli musertavan todellinen.
Anna kuiskasi korvaani jotain sykähdyttävää, en muista enää mitä,
ja antoi kätensä sipaista varovasti herkimpiä paikkojani.
Vedin hänet kiinni itseeni, kiedoin kädet hänen ympärilleen, puristelin hänen pakaroitaan. Ne olivat runsaat, mutta kohtuullisen kiinteät.
Hänen raskaat rintansa painautuivat minua vasten mielettömän kiihottavasti. Suljin silmäni. Hän oli aivan erilainen kuin kukaan aiempi nainen,
jota olin pitänyt sylissäni. Suutelin mielettömän kiihkon vallassa hänen kaulaansa, näykin ja imin hänen suuria, tummia nännejään. Käteni puristelivat hänen takamustaan, hakeutuivat takaa päin kohti hänen vaginaansa. Tässä kaikessa oli niin huumaava moraalittomuuden tuntu.
Hän oli naimisissa, minua suunnattoman paljon vanhempi. Minullakin oli
avovaimo, upea sellainen. Silti valmistauduin empimättä ottamaan tuon
toisen naisen tässä yhteisessä kodissamme. Nyt kun hän oli tässä ja nyt,
en uhrannut ajatustakaan Hannalle, tai hänen tunteilleen.
Huokaisin syvään, suorastaan läähätin. Sormeni upposivat varovasti
tunnustellen Annan sisälle. Hän oli käsittämättömän märkä. "Miten
haluaisit edetä?" kysyin käheästi. Sormeni tutkailivat lakkaamatta
hänen vartaloaan. "Mennään ihan suoraan asiaan. Olen lämmitellyt
aivan tarpeeksi", hän naurahti kutkuttavasti ja asteli parisänkymme
luo. "Koetko ongelmalliseksi, jos teemme sen täällä?" hän uteli viattomasti. "Aivan sama", vastasin välinpitämättömästi ja himmensin
liukukytkimestä huoneen valaistusta. "Etkö tosiaan haluaisi, että
nuolen sinua ensiksi?" kysyin kummastuneena. Hän pudisti päätään.
Anna oli heittänyt peitteet syrjään vuoteelta. Hän makasi selällään
keskellä sänkyä, katsoi minua hämmentävän irstaasti. Minä menin
polvilleni hänen eteensä, annoin sormeni liukua hänen levitettyjen
reisiänsä pitkin. Ihanat, lihaisat reidet. Pehmeät ja aavistuksen
muhkuraiset. Reisien yhtymäkohdassa tiheä, pikimusta häpykarvoitus,
ehkä jonkin verran siistitty, mutta ei paljoa. Sormeni tunnustelivat
taas hänen häpyään. Se tuntui sormiani vasten ihanalle. "Täydellistä",
mietin kuumeisesti ja liutin useamman sormen hänen sisäänsä. Voi luoja, että hän oli märkä. Siitä oli kauan, kun viimeksi olin päätynyt sänkyyn näin kostean naisen kanssa. Ainakin kymmenen vuotta. Nuuhkaisin
ajatuksissani sormiani ja arvelin haistavani sperman tuoksun.
"Onkohan tämä hänen ja Aarnon tahallista leikkiä?" mietin hetken
aikaa. Yllättäen ylitseni ei kuitenkaan pyyhkäissyt mitään
inhoreaktiota. Sen sijaan tunsin entistä suurempaa kihelmöintiä.
"Onko sinulla suosikkiasentoa?" hän kysyi hymyssä suin. "Kaikki käyvät,
mutta mieluiten takaapäin", vastasin käheästi. "Minäkin pidän siitä", hän
vastasi. Sitten hän kierähti ketterästi sängyllä,kohottautui polvilleen. Minua huimasi tarttuessani hikisillä kämmenilläni hänen lanteisiinsa kiinni. Tässä asennossa hänen kalvakka takamuksensa näytti tyrmäävän isolta. Näin siitäkin huolimatta, että hänellä ei todellakaan ollut nuoren naisen hoikkaa vyötäröä. "Olet todella kaunis", sanoin hämmentyneenä ja
sivelin hänen takamustan, selkäänsä, reisiään.
"Laita se paljaaltaan. Ei ole mitään ongelmia", Anna kehotti minua.
Hetkein aikaa emmin. Mielessäni oli ollut kyllä, että käyttäisin
varmuuden vuoksi kumia. Toisaalta olin merkillisen hälläväliä asenteen vallassa. Paljaaltaan on muuteenkin aina parasta. Niinpä
sovitin paisuneen kaluni hitaasti hänen häpyhuultensa väliin, annoin sen liukua hitaasti tukahduttavaan kuumuuteen. Annan huulilta purkautui tyytyväinen huokaisu. Minulta pääsi tahaton epämääräinen ilonmurahdus.
"Tämä on kirotun väärin", mietin onnellisena. Elimeni liukui sulavasti
edestakaisin Annan sisällä. Vähin erin aloin luodata yhä syvemmälle
hänen sisälleen. Anna värähti ilmeisesti kivusta, muttei valittanut.
Vähin erin hän alkoi tottua minun mittoihini. Tuota pikaa hän
puski innokkaasti minua vastaan, käänsi päätään ja hymyili minulle rohkaisevasti. Minuakin hymyilytti. Periaatteessa tämän olisi pitänyt
aika lailla samanlaiselta kuin Hannan kanssa. Näin ei kuitenkaan ollut.
Tämä oli henkisesti merkillisen kiihottavaa. Hän oli niin erilainen,
niin upea. Mitään häpeilemättä hän antautui minulle.
Taas kerran jaksoin ihmetellä, kuinka erilaisiksi ihmiset saattoivat
muuttua, kun seksuaalisuus astui mukaan kuvioihin. Anna, joka oli
aina ollut päällisin puolin niin korrekti ihminen, muuttui silmieni
alla yhä irstaammaksi eläimeksi. Tuo sama perverssi petomaisuus tarttui
minuunkin. Aika riensi siivillä. Minä laukesin hänen sisäänsä,
siirryin oraaliseksiin, tyydytin hänet kielelläni ja sormillani ja tunkeuduin taas hänen sisälleen. Kuin kuumeessa minä upottauduin häneen
yhä uudestaan. Hillittömyys valtasi meidät. Luulen, että syvällä
sisimmässäni pelkäsin, että tämä olisi ensimmäinen ja viimeinen kertamme.
Niinpä maistoin häntä niin paljon kuin mahdollista.
Anna oli se, joka vihelsi pelin poikki. Hän keräsi vaatteensa ja
antoi minulle vielä yhden kevyen suudelman. Sitten hän katosi
pimeään yöhön. Minä aukaisin tuuletusikkunan ja nojasin ulos.
Sytytin savukkeen ja katsoin hänen katoavan yöhön. Kuulin vielä
hetken aikaa hänen kenkiensä kopinan. "Voi hyvä jumala", kirosin.
Vähin erin tolkkuni alkoi palata. Kello oli melkein kolme yöllä.
Epätodellinen oloni ei hellittänyt. En kyennyt nukahtamaan.
Makasin sängyllä ja mietin mitä kaikkea olimme tehneet. Nuuhkaisin
lakanoille jättämiämme tahroja. Kaipasin jo nyt häntä. Tajusin,
että olin ajamassa itseäni hirvittävään tilanteeseen. Osa minusta
taisi yhä kuvitella, että voisin ehkä saada Annan kokonaan itselleni.
"Hänen täytyy välittää minusta nyt enemmän", mietin kuumeisena.
Äkillisen inhon vallassa kaivoin vanhan suosikkilehteni esiin,
revin sen kappaleiksi ja heitin roskiin.
Elämäni muuttui vaikeaksi. Mietin Annaa päivästä toiseen, mutta
en kyennyt astelemaan hänen liikkeeseensä. En tiennyt kuinka
enää kohdata arkisesti hänet tai Aarno. Samaan aikaan odotin, että
Anna ottaisi minuun yhteyttä, ehdottaisi uutta tapaamista.
Keskellä syvää epätoivoa koitti äkillisesti myös se päivä, jolloin
Hanna saapui.
Osa minusta olisi halunnut sanoa Hannalle, että kaikki oli ohi.
En kuitenkaan saanut sanotuksi sitä hänelle. Sen sijaan sorruin
puhelemaan hänen kanssaan arkisia, rakastelemaan hänen kanssaan.
Seksi hänen kanssaan tuntui ihan hyvältä, mutta jotain siitä puuttui.
Keskellä kuumimman seksin minä suljin silmäni ja ajattelin Annaa.
Sitten mietin mustasukkaisena kuinka Aarno nautti hänen suloistaan
päivästä toiseen. "Ehkä he kuitenkin nauravat yhdessä minulle",
murehdin.
Pian koetti päivä, jolloin uskalsin lopultakin maleksia Moilasen anktikvariaattiin. Anna oli yksinään töissä, joten olin
helpottunut. Juttelimme hänen kanssaan arkisia asioita. Olimme
kuin mitään ei olisi tapahtunut. Jossain vaiheessa minä lopulta
sain kysäistyä, halusiko hän uutta tapaamista. "Tule ihan minä
tahansa iltana käymään", hän sanoi arkisesti. "Aarno lähtee vaikka
iltakävelylle siksi aikaa, tai jää vaikka katsomaan meitä. Ihan
miten sinulle parhaiten sopii", hän jatkoi. Nieleskelin tyhjää
ja mietin taas kerran, kuinka järjettömän yksinkertaisesti
asioita saattoi halutessaan hoitaa.
Niin alkoi yli puoli vuotta kestänyt mielipuolinen vaihe,
jonka aikana minä ryntäsin rakastelemaan Annaa aina kuin vain
mahdollista. Jouluun mennessä suhteeni Hannaan oli mennyt aivan
pirstaleiksi. Olimme täysin etääntyneet toisistamme ja hän
tiesi, että petän häntä. Välirikkomme oli raju: riitaisa ja jopa
väkivaltainen. Minä en kuitenkaan pysähtynyt murehtimaan
välirikkoamme, vaan antauduin entistä hullummin aistinautintoihin.
Anna luonnollisestikin pahoitteli minun ja Hannan eroa. Siihen
se sitten jäikin. Hän ei kokenut mitään syyllisyyttä välirikkoomme,
vaan oli edelleen muina miehinä tekemisissä Hannan kanssa.
Luulen, että Hanna ei edelleenkään tiedä minun ja Annan suhteesta.
Nykyisin hän ei varmaan edes välitä.
Jossain vaiheessa omistushaluni Annaan alkoi vaikuttaa liian
suurelta. Tässä vaiheessa seurasi muutama ahdistava keskustelutuokio
Aarnon kanssa. Nämä keskustelut saivat minut epätoivon partaalle.
Viileän analyyttisesti Aarno kertoi, etten ollut ainoa Annan
rakastaja. Tämä tieto oli musertava, vaikka sen ei olisi pitänyt olla
mitenkään yllättävä.
Sen lisäksi Aarno kuvaili hirvittävän seikkaperäisesti
kuinka tarkasti hän oli alusta alkaen tiennyt kaiken, mitä
minun ja Annan välillä tapahtui. Lamaannuin aivan täysin.
Siinä vaiheessa kun hän sanoi, että soveliain ratkaisu tilanteeseen
olisi kenties lopettaa koko suhde, olin aivan riekaleina.
Ajatus oli aivan hirvittävä. Ehkäpä sen vuoksi lankesin naurettavan
helposti hänen seuraavaan ehdotukseensa, joka tarkoitti käytännössä,
että jatkossa minun olisi harrastettava ryhmäseksiä hänen ja Annan
kanssa. "Ehkä näin pääsisit eroon omistushalustasi. Tajuaisit, ettet
voi mitenkään omistaa häntä", Aarno sanoi viiltävän kuivakasti.
Ryhmäseksi ei ollut minulle mitenkään uusi kokemus. Tässä
tapauksessa se kuitenkin tuntui aika usein, varsinkin aluksi,
tosi pahalta. Katsoin aluksi sivusta Annan ja Aarnon rakastelua.
Henkisesti se tuntui raskaalta - varsinkin kuin alhainen osa
minusta nautti näkemästään. Kun lopulta makasin Annan, minulla
saattoi olla erektio- ja laukeamisvaikeuksia. En näet kyennyt
unohtamaan tosiasiaa, että Aarno katseli meitä kaiken aikaa.
Ihminen on kuitenkin musertavan sopeutuvainen. Vähin erin unohdin
nöyryytetyn tuntemukseni. Sopeuduin tähän uuteen vaihtoehdottomaan
tilanteeseen ja annoin palaa. Pian oli enemmänkin sääntö kuin
poikkeus, että Aarno ja minä olimme yhtä aikaa fyysisesti kiinni
Annassa. Henkisesti aloin kuitenkin olla yhä enemmän pirstaleina.
Varsinkin kun käperryin yksin kotona vuoteeseeni, minua alkoi
itkettää. Olin järjettömällä tavalla riippuvainen Moilasista.
Olin hukannut vähin erin Hannan, vähäiset ystäväni, säälittävät harrastukseni. Koska olin viimeksi lukenut jonkin kirjan loppuun?
Työtä en ollut viitsinyt hakea aikoihin.
Omanarvontuntoni alkoi olla nollassa. Yhä useammin huomasin
vertaavani itseäni Moilasiin. Mietin, kuinka paljon he oikeasti
mahtoivat halveksia minua selkäni takana. He olivat kaikilla
tavoin minun yläpuolellani. Ainoa säälittävä ylpeydenaiheeni
olisi voinut olla, että olin mitoiltani ja kestävyydeltäni
huomattavasti tyydyttävämpi kuin Aarno. Mutta sillä ei ollut
pohjimmiltaan mitään merkitystä Annalle. Oli varmaan enää
ajan kysymys, milloin he kyllästyisivät lopullisesti minuun.
Miksikö istun tässä asemalla? Haluan paeta. Irrota tästä
painajaisesta. Aloittaa jossain alusta. Unohtaa. Ehkä
sitten voisin taas onnistua luomaan yhteyden johonkin
uuteen ihmiseen. Nyt se ei onnistu. Ei millään. Olen
nöyryytetty ja alamaissa. Osa minusta on myös
murhanhimoinen, sillä nöyryytys on niin täydellinen.
Eilen illalla minä soitin Hannalle. Jätin viestin
hänen puhelinvastaajaansa. Pyysin anteeksi, kerroin
lähteväni.
Jospa lopetamme.
Kiitän.
T. Äijä
Vastaukset 30
Vanhimmat
Surullista. :(
Jos ei tule kunnolla kehuja niin lopetan ehkä kokonaan kirjoittamisen tänne! Menee helmiä sioille muuten.
Todennäköisesti lopetan muutenkin tänne kirjoittamisen, sillä eihän tässä ole liiemmin mieltä. Toivottavasti olet jo kirjoittanut valmiiksi muutamia mehukkaita tarinoita, sillä toki toivon sinun alkavan äijäksi äijän paikalle. Tarina kertoi itse itsensä, ja olen pahoillani, että siitä tuli tällä kertaa tällainen. Elämä koettelee.
T. Se äijä
Miten joku voi kirjoittaa näin onnettomasti? Säälittävää ja nolottavaa! Sinun kannattaisi keksi joku muu harrastu, jätä kirjoittaminen niille jotka sen osaavat.
Hyvä Hyvä Lisää Lisää
Vaan ehtaa sontaa...
Olet näemmä aika innokas anti-fanini.
Onhan toki arvokasta, että osaa muodostaa selkeitä mielipiteitä. Toivottavasti osaat oikeassa elämässä myös perustella mielipiteitäsi, sekä puolustaa niitä kunniallisin ja järkevin keinoin.
T. Se äijä
Aika vaikuttavaa... täyttä fiktiotako?
Miten ois ? ;)
Mullon munatkin....... ;) Suostuthan??
Äijälle!
Olet erittäin hyvä kirjoittaja, pliis älä vain lopeta. Tämä oli ehkä paras juttusarja mitä olen täällä koskaan lukenut.
Kiitos!
Kuulostaa hyvältä. Kirjoitan itse näitä kehuja eri nimimerkeillä, mutta silti ne lämmittävät sydäntä aina!! Ihanan kuuloista.
oli hyvä.en kyllä aikaisemmassa viestissäni piruillu vaan olin aidosti kiinnostunut ja jännittynyt jatkosta.sillä sulla on sanahallussa ja kertojan lahjoja ihan aikuisten oikeesti.on hyvä juoni ja mukaansatempaavaa kerrontaa.jatka ihmeessä äläkä välitä nuista tolloista mitään joille riittää kertomukseksi se että survasin molon reikään ja lasti lensi se niille riittää.
niillä onkin älykyysosamäärä sama kun kengän numero.kiitos tähän astisista oli paras stoori mitä oon täältä lukenut ihan tosi......
En erityisemmin nauti eroottisesta kirjoittamisesta, vaikka muuten kirjoitankin runsaasti. Jatkoa ei siis luultavasti ole luvassa.
Juhlaa on tällaisten aarteiden löytyminen tunkiolta!
Tuo kosketti..itsekin pari vuotta sitten rakastuin 25-vuotiaaseen täydelliseen enkeliin. Oma neljänkympin rajapyykki oli vielä ehjä..nyt ei . Voi hyvin sinä Terhi siellä missä oletkaan
Pellejä liikkeellä.
Kun tuollaista kirjoitat !
Iso Diili.
Joo, olet varmaan huomannut että täällä joku on alkanut esiintymään -JX-:nä, kirjoitellen tyhmiä komentteja.
Ajattele kuinka säälittävä tämän feikin sielunelämä täytyy olla.
Paikoitellen en jaksanut lukea kappaleita loppuun.
Sinällään sujuvaa kerrontaa.
Loistavaa Äijä! Novellissasi niputat onnistuneesti sekä eksistentialistisen tuskan että himon.
Mitähän ihmettä selität lukija321?
Sorry, taisin käyttää hieman liian hienoja sanoja. Yritin vähän kikkailla, elvistellä. Kuulostaa paremalta kehulta ;)
Tunnut olevan kovasti ihastunut persoonaani ja tuotoksiini. Minun täytynee kirjoittaa lähiaikoina lisää tarinoita. Oletko muuten jx, vai pelkästään jx-fani?
Kuka pelleilee ?
Olen täysin sanaton! Toivon kovasti, että yrittäisit joskus saada novellejasi julkaistavaksi. Sinussa olisi todella ainesta. Tässä jää kyllä kaikki Finlandia-palkitut kauas taakse.
kylähullun kustannuksella...
hahhhaaaahhaaa.
Mestari on mestari.
Kirjoitahan lisää !