Rakkaus ja hullaantuminen... Luulin taannoin, että rakastin vaikka oikeasti olin vain hullaantunut... Käykö näin ihmisille usein? Tajusin vasta nyt, mikä rakkaus oikeasti on. Se ei ole omistamista, ei toisen muuttamista itselle paremmin sopivaksi, ei intohimoa... Rakkaus on halu olla lähellä ihmisen kanssa. Sellaisen kanssa, millainen hän on. Rakkaus on toisen hyvien puolien rakastamista, huonojen ominaisuuksien hyväksymistä ymmärtäen, että kaikelle toiminnalle myös epätoivotulle on jokin syy; se on toisen tukemista ja tsemppaamista kulkea omaa polkuaan, vaikka itse tekisikin toisen tilanteessa toisin. Se on anteeksiantoa, lämpöä ja vapauden antamista, sekä saamista.
Itse luulin kokevani elämäni suurinta rakkautta, vaikka oikeasti se oli vain intohimoa ja hullaantumista. Luulin, että toinen rakasti minua, mutta se olikin vain toisen osapuolen omistamishalua ja narsistisen lähteen hakemista. Hurjaa ymmärtää tämän... vetää melkein hiljaiseksi pään. Hiljaiseksi onnesta siitä, mitä minulla nyt on. Ihminen, joka oikeasti rakastaa minua. Sellaisena, kuin olen. Hankalana, välillä etäisenä, introverttina, välillä yli-innokkaana, välillä saamattomana... minuna. Tuomitsematta, arvostelematta ja yrittämättä tunkea minua omaan kuvitelluun "laatikkoon", johon en mahdu. Hän ei määrää millainen minun pitäisi olla ja millaiseksi tulla. Hän antaa minun olla minä, kukkia ja elää sekä hengittää. Olen onnekas!
Samalla minussa nousee huoli. Kuinka osaan olla hyvä Hänelle, joka rakastaa minua oikeasti? Etten loukkaa häntä hetkellisen etäisyyden/oman tilani tarvitsevana, että hän tuntevana saa myös minulta lapsuudessa hyväksikäytetyltä introvertilta fyysistä läheisyyttä, kaipaamansa pusuja ja haleja. Tarpeeksi huomiota... Ymmärrän, etten tiennyt rakkaudesta hitustakaan aiemmin. Minä haluan olla hyvä Hänelle, en halua miellyttää, mutta haluan olla hyvä Hänelle. Jotta Hänkin olisi yhtä onnellinen minusta, kuin minä Hänestä.
Kiitos Sinulle T. Siitä, että olet olemassa <3
Ikuisesti Sinun A
Itse luulin kokevani elämäni suurinta rakkautta, vaikka oikeasti se oli vain intohimoa ja hullaantumista. Luulin, että toinen rakasti minua, mutta se olikin vain toisen osapuolen omistamishalua ja narsistisen lähteen hakemista. Hurjaa ymmärtää tämän... vetää melkein hiljaiseksi pään. Hiljaiseksi onnesta siitä, mitä minulla nyt on. Ihminen, joka oikeasti rakastaa minua. Sellaisena, kuin olen. Hankalana, välillä etäisenä, introverttina, välillä yli-innokkaana, välillä saamattomana... minuna. Tuomitsematta, arvostelematta ja yrittämättä tunkea minua omaan kuvitelluun "laatikkoon", johon en mahdu. Hän ei määrää millainen minun pitäisi olla ja millaiseksi tulla. Hän antaa minun olla minä, kukkia ja elää sekä hengittää. Olen onnekas!
Samalla minussa nousee huoli. Kuinka osaan olla hyvä Hänelle, joka rakastaa minua oikeasti? Etten loukkaa häntä hetkellisen etäisyyden/oman tilani tarvitsevana, että hän tuntevana saa myös minulta lapsuudessa hyväksikäytetyltä introvertilta fyysistä läheisyyttä, kaipaamansa pusuja ja haleja. Tarpeeksi huomiota... Ymmärrän, etten tiennyt rakkaudesta hitustakaan aiemmin. Minä haluan olla hyvä Hänelle, en halua miellyttää, mutta haluan olla hyvä Hänelle. Jotta Hänkin olisi yhtä onnellinen minusta, kuin minä Hänestä.
Kiitos Sinulle T. Siitä, että olet olemassa <3
Ikuisesti Sinun A
Vastaukset 16
Vanhimmat
"Luulin, että toinen rakasti minua, mutta se olikin vain toisen osapuolen omistamishalua ja narsistisen lähteen hakemista"
Nyt tähän on lisättävä että se toinenkin osapuoli on voinut hullaantua ja tuntea intohimoa.
Siitä syntyy myös se tarve toisen muokkaamiseen kun rakkaus ei ole vielä syntynyt.
Se tunne on silloin edellä eli se miltä itsestä tuntuu ja että toisen haluaa eikä niin että se toinen ihminen tulee ekana.
Kun se toinen ihminen tulee ekana ja ajattelee hänen hyvää niin se on rakkautta.
Asia on monimutkaisempi, mutta sinun kirjoituksessa on kyllä pointti. Tarkoitinkin, että tajusin mitä rakkaus on :) ja mitä se ei ole. Jännää, että vasta nyt. Aikuinen olen kuitenkin, kohta 40 v. Mut parempi myöhään, kuin ei ollenkaan :)
Kirjoituksesi herättikin lisää ajatuksia.
"Kun se toinen ihminen tulee ekana ja ajattelee hänen hyvää niin se on rakkautta" -tähän liittyen. Tarkoitit ehkä samaa, mitä kirjoitan nyt mut kuitenkin :) ajattelen siis, että oikea rakkaus ei ole toisen itsensä edelle asettamista.
En ole uskovainen, mutta Raamatussa on fiksuja sanoja :"Rakasta toista niin, kuin itseäsi rakastat". Sanoissa on syvää viisautta. Koen, että kun rakastan itseäni ja pidän rajoista ja elämästäni kiinni, pystyn hyväksymään myös toisen sellaisena, hänen rajat ja elämän sekä valinnat. Toki rakkaus on myös kompromisseja :)
Valitettavan moni elää ja käsittelee lapsuuden traumoja suhteessa ja kutsuu sitä rakkaudeksi. Silloin syntyykin pahaa oloa, kun toinen odottaa toisen poistavan omaa sisäistä tyhjyyttä. Odotukset, toisen kautta onnellisuuden kokeminen, pelot, traumat... monesti kutsutaan rakkaudeksi.
Olen kiitollinen, et tänään ymmärsin tämän. En tiedä mikä valaistuminen mulle tuli ja miksi, mutta tuntuu huikealta :)
Tässä aloituksessa on viisautta.
Mäkin olin varmaan hullaantunut tossa vuoden vaihteessa mutta sitten löysin somest yhen palstan ja siitä saakka kaikki yhtä
Millaisen palstan löysit somesta?
Mutta hyvin sä näyttelit:)
En mä näytellyt. Olin vähän epäkypsä tunteissa, olen voeläkin, ja koin että rakastan. Ei ollut vertailukohdetta :). Olen kiitollinen myös hullaantumiskohteelleni :) ilman häntäkään olis vertailukohdetta :) ikävöin välillä sitä "yhteyden ja intensiivisyyden " tunnetta, joka hullaantumiseen kuuluu :)
No jopas oli hempeilevä aloitus, ihanaa jos jollain on noin täydellinen rakkaus. Itsellä ei aloituksen mukaista rakkautta ole ollut koskaan.
Rakkaus on itsessään täydellinen :) ei ole epätäydellistä rakkautta. Se on silloin jotain muuta tunnetta :)
Teatteriesitys
Miksi koet näin? En esittänyt, purin vain tuntemiksiani tänne anonyymina :)
Pahoittaa mieltäsi, liikaa vaan provoja näillä palstoilla
Olipas tarina. Kuka se ihminen on joka sinua rakastaa? Mistä tiedät että rakastaa?
Rakkausruno mulle..pliis
Ja jotain kuitenkin puuttuu kun täällä sitä todistelet...
Et voi selittää rakkautta. Sitä on tai ei eikä sinun tarvi miettiä jos sitä on.