Itse sain poikasena taskurahaa suden painon mukaan. Piti ensin juosta susi kiinni ja tuoda se faijjalle punnittavaksi. Silloin otti todellakin päähän tuo juokseminen, varsinkin kun faija otti aina kengät multa pois ennen susijahtia.
Hämeenlinnan Haarlemiakin kovemmille kaduille kun sitten myöhemmin nuorena miehenä saavuin pystyin puremaan lyhtypylvään poikki samalla kun retuutin molemmissa käsissä kahtakin ukkoa ja hakkasin niiden päitä yhteen.
Oli ne oli aikoja ne. Laivalla vedin yhtä kukkoilevaa kommaria turpiin ja riehuin sillä sun täällä ja kännäsin.
Tapasin myöhemmin miehen, johon tykästyin kovasti ja etenkin hänen loistavaan ideaansa Euroopan suurimmasta autotalosta. Alkuun siinä liiketalossa piti olla viisi kerrosta, mutta vähitellen siitä tuli piirrustuksissa kaksikerroksinen.
Kun aikaa kului niin liiketalossa ei ollut enää yhtäkään kerrosta, mutta oli sentään jäljellä savinen pelto ja toteemi. Oli minulla tukijoitakin autotalon suhteen, eli Sartsa ja Isotuho, jotka uskoivat SCC hankkeeseen aivan täpöllä. Nyt nämä kaksi pääsevät kuin koirat väräjästä ja vain minua vaaditaan vastuuseen yhdessä kaverini kanssa:(
Kun savipellolta vietiin toteemikin, niin vasta silloin aloin lopullisesti käsittää, että minua oli viety kuin pässi narussa. Hyvä ystäväni ja uskottuni katosi rapakon taakse ja vei miljoonat mukanaan.
Minulle jäi vain luu käteen ja häpeä hyväuskoisuudestani.
Kohta minulla ei ole enää omaa luutakaan, sillä minultakin vaaditaan miljoonia, joita minulla ei ole.
Sen kyllä lupaan ja vannon teille, että jos se Ritaluoman luikuri saapuu Hämeenlinnaan vastaamaan kolttosistaan, niin vedän sitä kunnolla turpaan, vaikka se olisi viimeinen tekoni. Noh, eihän se luikuri tietenkään tule, joten joudun puimaan nyrkkejäni vain taskuissani.
Tässä on ikävä esimerkki, mitä voi tapahtua, jos luottaa toiseen ihmiseen aivan liikaa. Jos se toinen on älykkäämpi ja taitavampi kuin itse, niin siinä voi käydä aivan kuten minullekin. Minut kalutaan lupultakin tyhjiin ja toinen ihminen, johon luotin, nauttii miljoonineen Floridan lämmöstä.

Vastaukset 19
Vanhimmat
Iisakki raukka. Ylpeys käy aina lankeemuksen edellä!
"Lupultakin"??
Mä diggaan Iisakkia, onhan se niin komeekin😍
Jees😘
Näyttää puoli-naiselta.
Avaaja K.Ari kertoo kuinka uskoo yhä huijarin sampianlesken rahoihin ja miettii SCC suhmuroinnin seurauksia Miekkalinnan kuulustelukopissa.
Asianosaisen avustaja, KokDem-Trollipasko kertoo kuinka hän uskoo yhä huijarin sampianlesken rahoihin ja miettii SCC suhmuroinnin seurauksia Miekkalinnan kuulustelukopissa.
Kyllä se siitä iloksi muuttuu, älä yhtään huoli ! :)
(Ainakin nyt meillä persuilla, Karin kavereilla)
K.Arin vankikaverit.
Avaajalla voisi olla lukemani perusteella hulppea tulevaisuun kirjailijana. Pesään voisi kertyä muutakin, kuin pelkkää tuhkaa :)
Miltä tuntui kehua itseään hörhö?
Kysykäämme siitä kehumisesta KokDem-Trollipaskolta, hän tietää parhaiten kun hän ainoana nauraa itse omille aivopieruilleenkin?
Älä naurata itkuinen vajakki😂😂
En ole "iisakakki". En edes tiedä kuka hän on, mutta kirjoitustyyli oli niin hauskalla otteella kirjoitettu, että lukisin mielelläni, jos samalla huumorilla ja itseironialla (vaikkapa sitten keksityllä) kirjoittua tekstiä olisi vaikkapa kirjan verran.
Kannattaa ottaa vinkki todesta, sillä olen hyvä poimimaan lahjakkuuksia.
Kirjoitustyyli on täällä pitkään kirjoitellun tuotosta. Iisakki on usein ollut aiheena.
Kysykäämme siitä kehumisesta Perzuikki-Trollipaskolta, hän tietää parhaiten kun hän ainoana nauraa itse omille aivopieruilleenkin?
Iisakki on ihku❤
Iisakki halusi lisätienestejä pyrkimällä SCC:n hallitukseen. Iisakin olisi pitänyt erota HETI, kun huomasi, ettei Ritakuono halunnut selvittää maksujaan ulkomaille.
Pilkkala ei neuvonut ja nytten on ilman neuvoja Miekkalinnassa SCC suhmuroinnista.
KokDem-Trollipaskoa ja muitakin KokDem-Tolloja neuvottiin pois rikosten teiltä ja rahanpesusta.... ja nytten on ilman neuvoja Miekkalinnassa SCC suhmuroinnista.