Ahdistaako sunnuntai? Monella alkaa ahdistus viimeistään sunnuntaina illalla. Se hetki kun sunnuntai-iltana on selvää, että viikonloppu ja sen mukana "vapaus" ovat ohi. Se mitä et saanut tehdyksi tänä viikonloppuna jäi tekemättä. Tämä viikonloppu ei ole koskaan enää uudelleen. Seuraava viikonloppu koittaa viiden vuorokauden kuluttua. Moni asia jäi tekemättä. No, ehkä ensi viikonloppuna.
Hetken kuluttua on maanantaiaamu, herätyskello raiskaa valveille aivan liian aikaisin kesken makeimpien unien. On aika piiskata itsensä ylös, heiluttaa raippaa kuin hevosmies, sivaltaa oma selkä vereslihalle ja kiiruhtaa ulos ovesta. On aika lähteä nykyorjuuteen eli duuniin puskemaan työantajalle rahaa! On aika lähteä palvelemaan asiakkaita, joista käsittämättömän suuri osa on täydellisiä k*sipäitä, tyypillisiä porilaisia siis. On aika nöyristellä viisi päivää ja tehdä mitä käsketään muodollista rahallista korvausta vastaan.
Voi V tätä sunnuntai-illan fiilistä! "Anna vielä yksi vapaapäivä, kiitos" kuuluu rukoukseni, johon ei vielä ole vastattu.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Sama juttu taas. Sunnuntaiahdistus painaa päälle lujaa!
Ala työttömäksi! Rupea ryyppäämään!
Kaikki vaivat poistuvat ja voit syyttää yhteiskuntaa, jos v.tuttaa.