Uskomatonta että Henrikssonia

huhhuh.sentään

häiritsee jopa se, että junassa ei aina kuuluteta ruotsiksi, tai että helsinkiläisravintoloissa ei voi tilata ruotsiksi.

Siis minkälaista ihmistä voi tuollaiset asiat häiritä? Minkälaisessa kodissa tuollainen henkilö kasvaa?

Henriksson kuuluu juuri tuohon ryhmään, joista K.G.Berg kertoi, sanoen että ei voi käsittää tuollaisia ihmisiä.

On selvää että RKP on ainoa puolue jonka johto on fanaatikkoja - siis kielifanaatikkoja.

31

367

    Vastaukset 31

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hemmottelu_heikentää

      Taas osoitus, kuinka vaikuttaa se, että yhtä kielivähemmistöä hyysätään loputtomasti.

      Olisi rusuille ja ruotsin kielelle paljon parempi, että heitä kohdeltaisiin kuin muita kansalaisia.

    • Pietarsaaressa asuu tyytymättömimmät ihmiset. Ei kai se ole ihme, kun valtuuston puheenjohtajana on Henriksson.
      Missään muussa puolueessa, kuin RKP ei pärjää jatkuvalla valittamisella.
      Olisi hyvä, jos noille valittajille ei opetettaisi suomea.

      • Per-kel

        Noh , fiksuja kun ovat osaavat molemmat kotimaiset ja varmaan monta muuta kieltä.- Ja se kyllä Impivaaralaisia vituttaa !


      • erittäin.huolestuttavaa

        Kun lukiolaislikka valittaa koko ajan palstalla, se vasta huolestuttavaa on. Lukioiässä kun luulisi muiden asioiden kuin jatkuvan valituksen olevan tärkeämpiä....


      • erittäin.huolestuttavaa kirjoitti:

        Kun lukiolaislikka valittaa koko ajan palstalla, se vasta huolestuttavaa on. Lukioiässä kun luulisi muiden asioiden kuin jatkuvan valituksen olevan tärkeämpiä....

        -se vasta huolestuttavaa on. Lukioiässä kun luulisi muiden asioiden kuin jatkuvan valituksen olevan tärkeämpiä....

        Nuorissa on tulevaisuuden muorit:-)


    • suomisuomalaisille

      Muuttakoot rantahurrit Ruotsiin ja höpöttäkööt siellä ruotsiaan niin paljon kun lystäävät. Ja antaisivat suomalaisten olla rauhassa eivätkä puuttuisi joka asiaan millä kielellä puhutaan.

      • lopeta.höpötys

        Älä puhu meidän suomalaisten suulla, edustat täällä vain itseäsi.


    • empä.tiennyt

      et karjavaunuissakin on kuulutus?

    • kovaapeliäjeppikses

      Mutta se ole kummallista, ettei Pietarsaaressa ole saanut terveyspalveluita suomen kielellä?

    • beethooven

      Rupesi jo vuosia sitten puhumaan sielä Pietarsaaressa käydessäni ruotsia muistaakseni noin 4:n koulunumerolla? Paikalliset menivät jonkinlaiseen lievään shokkiin ja vastasivat hyvällä suomella että kyllä me sua ystävä ymmärretään?

    • mycketvärre

      Obegriplit att det stör fennorna om de ser ett svenskt ord någonstans eller får allergiutbrott om någon vågar tala svenska.

      • cbvbfbgf

        Suomessa ei pitäisi puhua ruotsia.


      • skämspådig
        cbvbfbgf kirjoitti:

        Suomessa ei pitäisi puhua ruotsia.

        Är du språkrasist ?


      • hatprat
        cbvbfbgf kirjoitti:

        Suomessa ei pitäisi puhua ruotsia.

        Oerhört att en svenskspråkig finländare inte skulle ha rätt att använda sitt modermål.


      • HyvinVaikeaaOn
        cbvbfbgf kirjoitti:

        Suomessa ei pitäisi puhua ruotsia.

        Joillekin ihmisille on aivan ylivoimaisen vaikea hyväksyä sitä, että joku toinen ihminen puhuu eri äidinkieltä kuin hän itse. Elämä on silloin hyvin hyvin vaikeaa.


      • -Joillekin ihmisille on aivan ylivoimaisen vaikea hyväksyä sitä, että joku toinen ihminen puhuu eri äidinkieltä kuin hän itse. Elämä on silloin hyvin hyvin vaikeaa.

        Totta.
        Yksi prosentti väestöstä osaa ruåtsia, mutta intte finska.

        Kovin on vaikeaa, uskon.


      • ommanjämför
        svekoargumentti kirjoitti:

        -Joillekin ihmisille on aivan ylivoimaisen vaikea hyväksyä sitä, että joku toinen ihminen puhuu eri äidinkieltä kuin hän itse. Elämä on silloin hyvin hyvin vaikeaa.

        Totta.
        Yksi prosentti väestöstä osaa ruåtsia, mutta intte finska.

        Kovin on vaikeaa, uskon.

        Om man tänker på hur få människor inom EU tex. som talar finska så är det heller inte så stor procent.


      • vhghbh
        skämspådig kirjoitti:

        Är du språkrasist ?

        Ruotsin kieli ei kuulu Suomeen.


      • främmandespråk
        vhghbh kirjoitti:

        Ruotsin kieli ei kuulu Suomeen.

        Inte engelska heller.


      • jsldfkffkjfsl
        vhghbh kirjoitti:

        Ruotsin kieli ei kuulu Suomeen.

        Aikansa elänyt ja epäkiinnostava fennomaanius ei kuuluu 2000-luvun Suomeen. Sitä kannattavatkin ovat pääosin varttuneempia miehiä.


      • främmandespråk kirjoitti:

        Inte engelska heller.

        -Inte engelska heller.

        Mutta Äiti Venäjä kuuluu


      • lamflamf
        jsldfkffkjfsl kirjoitti:

        Aikansa elänyt ja epäkiinnostava fennomaanius ei kuuluu 2000-luvun Suomeen. Sitä kannattavatkin ovat pääosin varttuneempia miehiä.

        Det stämmer, gamla gubbar är de nästan alla (också vissa "studerande " )


    • vilhok

      Neuroottinen ämmä.

      • "Neuroottinen ämmä. "

        Uskonnolla ja kielifanaattisuudella on pitkät yhdistävät perinteet.


    • Yksityislääkärit eivät mainosta ruotsiksi. Ainakaan Mehiläisen sairaalan katolla ei ole kylttiä ruotsiksi. Häiritseekö Henrikssonia?
      Ajatelkaa, jos Pietarsaareen avataan yksityinen lääkäriasema!
      Mikä on Mehiläinen ruotsiksi? Meni lukion tunnilla ohi?
      Voi olla, että istuttiin Hesessä kun hyönteisten nimiä opetettiin.
      Koululaisille tiedoksi Hesen Dallas pulla on parempi, kun ruotsin pakkopulla.

      • På Mehiläinen får man bra service på svenska, bara så du vet


      • twervig kirjoitti:

        På Mehiläinen får man bra service på svenska, bara så du vet

        -svenska, bara så du vet

        Ainiinku veterinär?


      • twervig kirjoitti:

        På Mehiläinen får man bra service på svenska, bara så du vet

        Mehiläisessä palvelua ruotsiksi ja Stockmannilla ei enää.


      • stockmann
        Lukiolaislikkoja kirjoitti:

        Mehiläisessä palvelua ruotsiksi ja Stockmannilla ei enää.

        Har de slutat att betjäna på svenska den här veckan ?


      • "Mikä on Mehiläinen ruotsiksi? "

        Biet Bi-Bide?


    • pietrikohan

      Anteeksi mutta missäpäin jokin..Pietarsaari sijaitsee? Onko se jokin ..saari vai?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      99
      979
    2. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      161
      950
    3. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      64
      740
    4. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      27
      709
    5. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      694
    6. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      49
      678
    7. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      50
      638
    8. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      39
      600
    9. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      32
      582
    10. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      577
    11. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      495
      564
    12. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      553
    13. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      541
    14. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      74
      515
    15. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      6
      506
    16. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      43
      503
    17. Se oli molemminpuolinen limerenssi

      Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭
      Ikävä
      81
      489
    18. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      481
    19. Onko kaivattusi

      Hoikistunut?
      Ikävä
      31
      475
    20. Rydman, herätys!

      "Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 3
      Maailman menoa
      65
      447
    Aihe