Jämsäkin hakee työttömyydestä huolimatta ulkomaala

Suomi on avaamassa ovensa kehitysmaista, kuten Afrikasta, Kiinasta tai Ukrainasta tuleville rakentajille, Rakennusliitto kirjoittaa.
Liitolla oli maanantaina työ- ja elinkeinoministeriössä tapaaminen, joka liiton mukaan oli kutsuttu koolle työministeri Jari Lindströmin (ps.) aloitteesta.
Rakennusliiton mukaan tapaamisessa oli selvinnyt, että ely-keskus aikoisi luopua rakennusalan työvoiman tarveharkinnasta Uudenmaan osalta.
– Näin avataan huikeat bisnekset ennen muuta työlupakauppiaille, jotka perivät kynnysrahoja turvattomilta maahan siirrettäviltä rakentajilta, sanoo Rakennusliiton puheenjohtaja Matti Harjuniemi tiedotteessa.
4293
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

nykyaikaista orjatyövoiman käyttöä . työssäkäynti kun loppuu monen osalta niin loppuu kulutuskin ja rikkailtakin tulot pienenee ja turvallisuus kärsii . lopun alkua eletään.

Äänestä
  • Loppuu se lakkoilu ja kaikenlainen venkoilu työmailla, kun saadaan ahkeraa ja tunnollista työvoimaa.

    Äänestä

  • Johan sitä Äänekoskella on testattu ja testataan parhaillaankin. Halpaa viinaa ja tarvittaessa vaikka Kalashnikovin saa itäblokin rakennusmiehiltä, kun lomiltaan töihin palaavat.

    Äänestä

Viimeksi Jämsään on änkeemässä skandinaavinen yritys.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


raksaäijjä kirjoitti:

Suomi on avaamassa ovensa kehitysmaista, kuten Afrikasta, Kiinasta tai Ukrainasta tuleville rakentajille, Rakennusliitto kirjoittaa.
Liitolla oli maanantaina työ- ja elinkeinoministeriössä tapaaminen, joka liiton mukaan oli kutsuttu koolle työministeri Jari Lindströmin (ps.) aloitteesta.
Rakennusliiton mukaan tapaamisessa oli selvinnyt, että ely-keskus aikoisi luopua rakennusalan työvoiman tarveharkinnasta Uudenmaan osalta.
– Näin avataan huikeat bisnekset ennen muuta työlupakauppiaille, jotka perivät kynnysrahoja turvattomilta maahan siirrettäviltä rakentajilta, sanoo Rakennusliiton puheenjohtaja Matti Harjuniemi tiedotteessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu