Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Perussuomalaiset herkimpiä loikkaamaan

KepunKengurut

KOKOOMUS JA KEPU PUOLESTAAN HERKIMPIÄ VASTAANOTTAMAAN URHEILEVIA TYÄMIÄHIÄ. IHAN HYVÄÄ LOIKKA TULOSTA TEHDÄÄN KOTKASSAKIN. NAPPULALIIGASSA ON KIVAA PELATA.

HS-selvitys: Perussuomalaiset herkimpiä loikkaamaan

Torstai 16.3.2017 IL

Vuoden 2012 kuntavaaleissa valtuustoihin päässeistä perussuomalaisista 112 on tämän kevään vaaleissa toisen puolueen ehdokkaana samassa kunnassa.

Perussuomalaiset kunnanvaltuutetut ovat herkimpiä vaihtamaan puoluetta eli loikkaamaan.

Asia käy ilmi Helsingin Sanomien selvityksestä, joka koskee päättyvää valtuustokautta.

Vuoden 2012 kuntavaaleissa valtuustoihin päässeistä perussuomalaisista 112 on tämän kevään vaaleissa toisen puolueen ehdokkaana samassa kunnassa.

Kokoomuslaisia on loikannut 51 ja keskustalaisia 49.

Kunnanvaltuutettujen kokonaismäärään nähden kato perussuomalaisissa korostuu entisestään.

12

145

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • V_L

      Jari lopeta hyvä mies se trollaaminen. Mitä hyödyt?

      • Omahaju

        Jari laittaa itsestää tänne oman hajunsa joka viestiin. Haisee pitkälle?


      • HirvosenTyömiäs

        Terveisiä Kouvolasta

        Korpivaara teki viime kuntavaaleissa Kymenlaaksossa kalleimman kampanjan
        Kallein valtuustoon päässeen ehdokkaan kuntavaalikampanja Kymenlaaksossa vuonna 2012 maksoi yli 11 000 euroa

        NÄYTTÄÄ LOIKANNEEN SIELLÄ KOKOOMUKSEEN PAIKALLINEN TYÖMIES.


      • OnneksiPelastui

        Siunausta kännykkä epidemiaan.


      • Hoo_Cee

        Annoin tälläkertaa protesti ääneni ennakkoon vihervassareille, eivät harrasta poliittista loikkaa kuten persukepulit.


    • Ikiliikkujat

      Slungi-Poutasalon mukaan puolueeseen tulijoita on entistä enemmän.

      Aika mielenkiintoista on se, että mitä enemmän puolueeseen liittyy ihmisiä, sitä vähemmän sillä on kannatusta.

      Mikäli Slungaan on uskominen, persuilla on kohta enemmän jäseniä kuin kannattajia?

      • TombanKeittiö

        Hyvä asjallinen alotus!! Luetavaa hyväsä alotuksesa :D


      • ErotetutJaLoikkarit

        Äitelää vaalipropagandaa
        4.2.2007 Timo Soini
        Huomenna menen Kymenlaakson kierrokselle. Kymen vaalipiirissä Perussuomalaisilla on hieno lista. Odotan sieltä yllätystä. Piirissä työ on tehty hyvässä sovussa ja ahkeroitu lehdistössä ja ihmisten keskuudessa.


      • OttakaaOpiksi

        Timo on huumor miähiä

        Kunnallispolitiikka
        13.4.2007 Timo Soini

        Kunnallispolitiikka on tärkeätä. Siellä tehdään ihmisen arkeen ja lähiympäristöön liittyviä päätöksiä. Kädenjälki näkyy nopeasti.

        On tärkeätä, että kunnialliset ja kunnolliset ihmiset osallistuvat päätöksentekoon muutenkin kuin äänestäjinä.

        Politiikka ,sekä valtakunnallinen että paikallinen, on liian arvokasta jätettäväksi kaikkea kestävien psykopaattien ja asioita ymmärtämättömien toplokasten temmellyskentäksi.


    • ÄänestäjänKuluttajasuoja

      Jos perskutarallaa äänestät vaadi sitoumus kirjallisena sanktioin ettei loikkaa. Eikä ole syytteitä niskassa.

    • Suomenuutisista

      Kyminjoella arvelivat että Seppo Eerola loikkaamassa persuihin tai sananviljelijänä kepuun. Samassa yhteydessä epäilivät Juho Eerolasta, ellei Halko-Ahosta tule pääjohtajaa niin loikkaa luomaan uutta uraa ipuun.

    • TuliTuossaMieleen

      Pääosalle persuista tulee lähtö valtuustoista näissä vaaleissa kautta Suomen. Mitäs luulette, löytyisikö niille jotain uusiokäyttöä? Esim. kouluttamalla?

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      81
      2077
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1788
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1654
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      21
      1480
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      65
      1413
    6. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      20
      1344
    7. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      76
      1338
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1292
    9. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1274
    10. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      11
      1245
    Aihe