vuokralaisen jäljiltä kaatopaikka

taloyhtiö oli vuokrannut asunnon (kaksio) vanhalle rouvalle ja hänen aikuiselle tyttärelleen. 6kk asumisen ja maksamattomien vuokrien jälkeen häätö vihdoin saatiin käytännössä toteutettua ja asukkaat pihalle. Samalla selvisi miksi taloyhtiössä haiskahtaa oudon pahalle. Koko asunto oli täynnä roinaa ja homeista ruokaa jota siis olivat hamstranneet prisman jätepisteeltä. makuuhuone oli täynnä prisman kasseja joissa oli mm. homeista leipätuotteita, lihoja vakuumipakkauksissaan sekä maitoja, piimää, täytekakkuja, eineksiä ym. Pelkästään pilaantunutta ruokaa heitettiin about 50 jätesäkillistä pois. Asunnossa ei mahtunut liikkumaan jätteiden seassa. Sauna ja vessa olivat myös ihan yhtä täynnä (ilmankos olivat niin epäsiistejä kun eivät peseytymäänkään mahtuneet asunnossaan siellä roinan seassa). Isännöitsijä järjesti tyhjennysraivauksen talkoohengessä ja siirtolavan. Ikkunasta heitettiin satamäärin jätesäkeittäin jätettä ulos. Lumilapio oli ainoa hyvä keino täyttää säkkejä, ei niihin homeisiin ruokiin ym. jätteisiin muuten voinut edes koskea. Parketti syöpynyt asunnossa täysin pilalle ja muutenkin koko asunto vaatii täyden remontin. Jääkaappi oli kaikista pahin, kun oven aukaisi niin "ykälle" sai juosta ja vauhdilla.
Ulosotto tulee perimään kaikki maksamattomat vuokrat, siivouskulut sekä remontin hinnan asukkaalta (onneksi hänellä on hyvä eläke mistä ottaa). Ihmettelen vain mikä saa ihmiset asumaan p@sk@n keskellä, johan se on terveysriski asua homeen keskellä.

2

257

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • R.Essukoita

      Mielen sairaudet teettävät kaikenlaista.
      Esimerkiksi masennus tai muut vakavammat mielenterveysongelmat.

    • niin_tai_näin

      Vuokralla asuu hullut ja sossun elätit. Tässä sitä ensinmainittua lajia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      84
      5297
    2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      30
      3526
    3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      40
      2874
    4. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      27
      2094
    5. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      59
      1851
    6. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

      Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
      Maailman menoa
      286
      1646
    7. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1596
    8. Mitä meidän välillä

      Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
      Ikävä
      94
      1392
    9. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1366
    10. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      7
      1175
    Aihe