Masentava palsta

... siis tulinpahan vain joutessani vilasemaan, mitä täällä rupatellaan, ja täytyy myöntää, että olin yllättynyt. Enpä olisi arvannut, että näin paljon voi olla juupas-eipäs - "keskustelua" aiheesta lihavuus. Mistä sinänsä ei ole mitään apua, tuskin kukaan lihava ihminen päättää laihduttaa, kun joku täällä kertoo, miten hirveitä lihavat ihmiset hänen mielestään ovat. Ihmetytti ja oikeastaan hieman masensikin kommenttien taso, miten oikeasti jonkun toisen lihavuus voi haitata ihmisiä noin paljon? Miten pinnallisia ihmiset voivat olla, jos aikaansa kuluttavat täällä toisia haukkuen? Mitä se oikein hyödyttää? Väistämättä tuli mieleen, että näiden haukkujien henkinen taso ei liene kovin korkealla, jos noin paljon stressaa siitä, miltä muut ihmiset näyttää. Jos on tyytyväinen omaan elämäänsä ja itseensä, ei luulisi olevan tarvis haukkua muita. Eikö jokainen saa elää elämäänsä niinkuin haluaa? Se lienee jokaisen oma asia, mitä elämällään tekee, käyttää aikansa sitten punttisalilla joka päivä hikoillen tai ei. Ylipainoisia ihmisiä tulee varmasti aina olemaan, vaikka kuinka räksytätte.Tästä nyt sukeutui ylipainoisten ihmisten puolustuspuhe, mikä ei alunperin tarkoitus ollut, mutta kyllä kehottaisin näitä kommentoijia ja haukkujia katsomaan peiliin pitkään ja hartaasti niin kauan että näkee "täydellisyyden" ohi ja huomaa oikeasti itsensä ja aloittaa maailman parantamisen sieltä, ei näiltä palstoilta.
6490
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

turiset.. jokainenhan kantaa kroppansa miten parhaaksi katsoo muista välittämättä:)

Äänestä

sama sitten kun kyseessä ovat tupakoitsijat tms. Eikö jokainen saa elää elämäänsä niinkuin haluaa?

Kun lähdetään etsimään syyllisiä, etsivät syylliset lisää syyllisiä osoittaakseen, että on sitä epäterveyttä muuallakin. Tai tulee terveysintoilijoita, jotka haluavat kitkeä epäterveyden pois kaikkialta, heti.

Tähän on menty, kun ihminen ei enää itse saa päättää, miten elämäänsä elää. Käskyt tulee ylemmiltä tahoilta, perusteena se, että kuinka paljon mikäkin toiminta syö yhteiskunnan varoja.

Periaatteessa tuohan on ihan silkkaa rotupolitiikkaa, jonka aiheuttaa hyvin toimeentulevien aina lisääntyvä ahneus. Eletään hyvinvointiyhteiskunnassa, jossa kaikille on taattu perustoimeentulo. Silti löytyy niitä ahneita, jotka ovat valmiit karsimaan pois enemmän kuluttavat, jotta heille jäisi enemmän.

Vähän aikaa sitten kitistiin Iltasanomien keskusteluissa lapsettomuushoidoista. Osa hoidoista kustannetaan yhteiskunnan varoista. Ei olla halukkaita maksamaan veroja, joista osa menee tällaiseenkin toimintaan. Toki sinne joukkoon oli sotkettu täysin perättömiä kommentteja siitä, että kuinka lapsettomien ei tulisikaan saada lapsia, koska heillä on muka jotenkin huonompi perimä kuin heillä, jotka tässä normaalisti onnistuvat. Taas on hutkittu ennen kuin on asiaa edes tutkittu.

Se siitä vielä puuttuisi, että lähdettäisiin vastustamaan taidetta ja kirjallisuutta, koska se ei itseä miellytä. No, tämähän tapahtui Saksassa Hitlerin aikana. Rotupolitiikka kärjistyi siihen, että kirjallisuus, joka ei Hitleriä miellyttänyt poltettiin roviolla.

On vain järkyttävää huomata näitä keskustelupalstoja lukiessa, kuinka paljon arkipäivän Hitlereitä Suomestakin löytyy. Löytyy sitä suvaitsevaisuuttakin. Ole vain hyvillä mielin oma itsesi. Niinhän se Juicekin sanoi: "Ei ole mitään väliä, onko ylipainoinen vai alipainoinen, kunhan on tasapainoinen."

Äänestä

totta puhut mutta nämä kirjoitukset pitää panna omaan kastiinsa sillä eihän tasapainoinen ihminen mollaa toisia ,
ja onhan täällä paljon kirjoituksia joissa pyritään auttaan ja kannustaan muita .
kiitos niistä kirjoituksista .

Äänestä

Sillä aina löytyy niitä joilla on ongelmia itsensä kanssa. Kuka mainostaa että on täydellinen kroppa, mutta ei ole siltikään tyytyväinen. Hänellä on tosiasiassa vaihtuvia ihmissuhteita vaikka on itsensä mielestä täydellisyys. Kurjaa kun on itsensä mielestä täydellinen mutta elämänkumppania ei silti löydy. Silloin pitää alkaa vittuileen johonkin lihavien palstalle ettei lihavat saa seisomaan mulkeroo. Varsinkin jos on nähnyt lihavia onnellisia pariskuntia, niin alkaahan se jo vähemmästäkin vituttaan.

Tiedän kun olen alkanut tikulla kaivaan ylipainoisten ihmisten vihaajilta omat yksityiselämän ongelmat ulos niin sieltähän se vika löytyy. Tyytymättömyys omaan elämään.

Ei mitenkään masentavaa jos ymmärtää psygologiaa ja on itsekkin niitä vaiheita käynyt elämänsä varrella läpi. Itse "täydellisyytenä" joskus en sortanut ylipainoisia mutta ne olivat minulle kuin ilmaa. En siis edes huomannut heitä. Ilmeisesti luoja rankaisi ja saattoi minutkin ylipainoiseksi jotta näkisin ympärillenikin.

Uskon siihen että edestään löytää minkä taakseen jättää. Elämä opettaa. Onneksi on opettanut minua, etten ole jäänyt kehitystasolle. Niin kuin huomaan joidenkin täällä vierailevien lihavien inhoojille käyneen. Ihmettelen miksi he kurkkivat lihavien palstalle jos eivät lihavia siedä? Onko se jotain sadistista luonnetta?

Äänestä

on provoja, eli kärjistettyjä tekstejä (uskon näin koska toivon hartaasti, että ihmisyys ei ole tästä maasta kokonaan kadonnut), joilla saadaan juttua aikaiseksi.

Mutta on niillä yksi positiivinenkin piirre. Itse kävin yhdellä palstalla kinaamaan ja pääsin mielestäni kohtuulliseen lopputulokseen pyrkimyksenäni saada aikaan asiapohjainen keskustelu. Mutta se työ sai myös omalla kohdallani vireille ajatuksen siemenen: kävinpä tänään lenkillä ja olen oikein tyytyväinen itseeni :)

Äänestä

eli veit sanat suustani. Tähän asti lukemistani kirjoituksista ehdoton ykkönen! Sinunlaisia persoonia saisi olla enemmänkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tänne eksyin... kirjoitti:

... siis tulinpahan vain joutessani vilasemaan, mitä täällä rupatellaan, ja täytyy myöntää, että olin yllättynyt. Enpä olisi arvannut, että näin paljon voi olla juupas-eipäs - "keskustelua" aiheesta lihavuus. Mistä sinänsä ei ole mitään apua, tuskin kukaan lihava ihminen päättää laihduttaa, kun joku täällä kertoo, miten hirveitä lihavat ihmiset hänen mielestään ovat. Ihmetytti ja oikeastaan hieman masensikin kommenttien taso, miten oikeasti jonkun toisen lihavuus voi haitata ihmisiä noin paljon? Miten pinnallisia ihmiset voivat olla, jos aikaansa kuluttavat täällä toisia haukkuen? Mitä se oikein hyödyttää? Väistämättä tuli mieleen, että näiden haukkujien henkinen taso ei liene kovin korkealla, jos noin paljon stressaa siitä, miltä muut ihmiset näyttää. Jos on tyytyväinen omaan elämäänsä ja itseensä, ei luulisi olevan tarvis haukkua muita. Eikö jokainen saa elää elämäänsä niinkuin haluaa? Se lienee jokaisen oma asia, mitä elämällään tekee, käyttää aikansa sitten punttisalilla joka päivä hikoillen tai ei. Ylipainoisia ihmisiä tulee varmasti aina olemaan, vaikka kuinka räksytätte.Tästä nyt sukeutui ylipainoisten ihmisten puolustuspuhe, mikä ei alunperin tarkoitus ollut, mutta kyllä kehottaisin näitä kommentoijia ja haukkujia katsomaan peiliin pitkään ja hartaasti niin kauan että näkee "täydellisyyden" ohi ja huomaa oikeasti itsensä ja aloittaa maailman parantamisen sieltä, ei näiltä palstoilta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu