Epätoivo alkaa iskeä, milloin helpottaa?

Epätoivoinen-mäsäläinen

Kaikki alkoi helmikuussa jolloin jouduin sairaalaan kun toinen puoli naamasta meni tunnottomaksi, tasapaino oli hakusessa, pyörrytti, sanat katosi ja näin kahtena. Pään magneetti kuvassa näkyi "paljon" pistemäisiä ja juovamaisia valkean aineen muutoksia sekä pikkuaivoista yksi tuore jälki jota ensin luultiin infarktiksi. Neurologi otti kuitenkin selkäydin näytteen josta löytyikin se tulehdus jonka hienoa nimeä en muista... Tasan kuukausi siitä kun ensimmäisen kerran menin sairaalaan sain kolmen päivän kortisoni pussi hoidon koska oireet vaan paheni, vasen jalka oireili ja tuli vielä näköhermon tulehduskin. Sanoivat että 80% todennäkösyydellä on MS-Tauti ja kaikki muut tutkimukset on peruttu, infarktia ei ole ollut ja se jälki liittyy ms-tautiin.
Nyt on kolme viikkoa tuosta kulunut ja vaikka oloni onkin parempi on oireita tullut lisää enkä ole vielä vanhoistakaan päässyt eroon. Kysyisinkin teiltä jotka ovat tämän kanssa taistelleet pidempään että milloin olo helpottaa? Eikö tämän pitäisi olla aaltomaista ja oireet poissa? Toistaiseksi oireita tulee vaan lisää tasasen tappavaan tahtiin ja väsymys on aivan kauhea.
Seuraava magneetti kuva on toukokuussa jonka jälkeen neurologilla aika, se tuntuu tällä hetkellä vaan olevan kauhean kaukana....

3

289

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mäsynyt

      Morjensta vaan, tuossa satuin palstaa lukeen ja Mäsäläisena törmäsin samankaltaiseen lähtötilanteeseen. Samat hoidot plus muut tapahtumat, patsi jalat ei oireileet oikeastaan koskaan!
      Kuinka sinun kävi silmien kanssa? Minulla jäi toisesta osittain palautumatta. Mutta tuo aaaaaaltomaisuus voi tarkoittaa (huom, en asiantuntija) sitä että aallon harjojen välillä voi mennä kuukausia, että elä vielä masennu....

      Minul on ainakin kestänyt todistetusti n. 5v eikä simmu toinen ihan parantunut mutta myöhästyin nyt ainakin tuosta korti tiputuksesta, jos vaikutti? Olen vielä työelämässä mutta-
      Tämä tauti on niiiiiiiiiiin YKSILÖLLINEN että voimme täällä palstalla vain vertailla kokemuksia ja mikä voi oireita lievittää (lääkkeet, urheilu ym.)

      Nyt tullaan sitten oireisiin jota ei varmaaan koskaan tullut ajateltua pienessä mielessäkään menovuosina n,15-40 about. voimatomuus, ehkä näköharhoja, yleinen saamattomuus, pikkasen semmoinen "puoliterve" akuisnuoruus ja osa niistä meni terveiden kavereiden kanssa krapuloiden piikkiin!? (tauti voinut olla läsnä kauan)

      Nykyään on tosiaan lääkkeet hieman kehittyneet että niistä voi apua löytyä.
      Ilman muuta yhteys neuroon Heti jos uusi oire ilmaantuu koska tosiaan niin yksilöllistä.

      Ei me nyky tieteellä vielä tästä eroon päästä kokonaan mutta lohdutuksena, kaverini sai ms diagnoosin paljon ennen minua, häneltä jalka meni kuin sinulta parani ja jatkaa insinöörinä moottoripyöräilee kesät ym.
      Muistan tuon pelonsekaisen tunteen alussa. Koita nukkua syödä normaalisti suunnilleen. Höpötellään lisää joskus!

    • Epätoivoinen-mäsäläinen

      Mahtavaa että joku jaksoi vastata!! :)
      Silmä vieläkin samanlainen kun olikin eli näkökentässä seikkailee mustia pisteitä ja juovia, sellain sumunen näkö sekä liikuttaminen sattuu välillä enemmän ja välillä vähemmän.....

      Kyllä tässä itsekkin tullut siihen tulokseen että on ollut tämä tauti mukana jo pitempäänkin, ensimmäistä kertaa kaksois näkö ja tunnottomuudet ollu tuossa 10 vuotta sitten mutta silloin pätevä työterveyslääkäri tuli tulokseen että mulla on hemipleginen migreeni vaikkei päätä kovin särkenytkään :D Jalkojen kanssa on kyllä ollut aikaisemminkin vaikeuksia, kaksi vuotta sitten vasen jalka halvaantui täysin, silloin sanottiin että on välilevytyrä koska muita oireita en osannut yhdistää samaan syssyyn tuli kyllä silloinkin takaisin toimintakykyiseksi. Olisi pitänyt aikaisemmin sanoa kaikki tietäville terveyskeskus lääkäreille sekä työterveyslääkäreille että kattokaas nyt vähä tarkemmin. Töistä ollut poissa noin puolenvuoden välein 1-2kk kun joku raajoista ei enää toiminut ja syyhän on ollut aina joku tulehdus jossain lääkäreiden mielestä.

      Neurolle soittamista mietin päivittäin mutta sitten ajattelen että suojelen perhettäni sillä että en mene takaisin sairaalaan taas kortisoni tippaan vaan pysyn kotona ja odottelen että tulee toukokuu, tiedän että tyhmäähän se on mutta.....

    • Mäsynyt

      Heippa vaan. Nuo migreenit piinas minua noin 16-20v joskus alle 30v myös.Ne oli RAASTAVIA!! Sitten noin 40 ikäisenä todettin MS .
      Aika surullista -70 lukua olin n.6v ja minulla oli todettu heikentynyt näkö, lasit määrätty (edelleen kirjahyllussä)

      Muistan itkeneeni vanhemmilleni parin kuukauden päästä että en näe laseilla oikeestaan mitään!!!! Näköni OLI täydellinen aina ms näköhermon tulehdukseen asti ollut , paitsi tuo 6v. Nyt mietin oliko minulla silloi jo näköhermon tulehdus joka menee joskus ohi luonnollisestikin? Shit, tais olla koko elämän?

      JOS NEUROLOGI SATTUIS LUKEEN, NIIN TÄSTÄ VINKKEJÄ.

      Mutta sinun tapauksessa kyllä nuo raajojen toimimattomuus voi aiheutua ms taudista myös?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      5
      2452
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      116
      1617
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      36
      1356
    4. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      156
      1181
    5. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1095
    6. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      113
      1082
    7. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      105
      1044
    8. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      57
      1041
    9. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      46
      919
    10. Vaikutat mukavalta ja

      hyväsydämiseltä ihmiseltä. Oltais oltu hyvät kaverit. ❤️
      Ikävä
      60
      882
    Aihe