Se on sellanen juttu että saa miehet jäädä mun puolesta muille naisille,tuottavat vain harmia ja ikävää sekä ärsyttävää elämää. En mä ole ollut enää kiinnostunut pitkään aikaan kenestäkään joten on paljon helpompi luopua siitä vastakkaisesta sukupuolesta. Pariutukaa te hyvät naiset ja miehet tai siltä väliltä mutta minä en. Mulla on vain enemmälti todella ikäviä kokemuksia miehistä, ja niitä kokemuksia ei kukaan mies tule tulevaisuudessa muuttamaan paremmaksi joten siksi näin.
Tehkää te myös hyviä ratkaisuja,oli ne sitten mitä tahansa ja mikä tuntuu omimmalta.
Kaasua nyt eteenpäin ja kovaa
3
240
Vastaukset
- melkosamaamieltä
Onhan se niin, että monet hyvät miehet ovat jo hyvissä parisuhteissa. Hyviä vapaita miehiä löytyy harvakseltaan.
Selibaatissa (seksiä toisen ihmisen kanssa) on paljon hyviä puolia esimerkiksi voi keskittyä omaan ja muiden hyvinvointiin muissa kuin seksuaalisssa asioissa. Gandhi eli selibaatissa suuren osan elämästään ja mitä kaikkea hän saavuttikaan!
Synnymme yksin, kuolemme yksin. Samalla voimme elää ilman paria, joka siinä vierellä koko ajan vaatimassa ja kyttäämässä, ärsyttämässä. - KaksinKaunistaOn
Mullei silleen haittaa kun oon biseksuaali. Enemmän valinnanvaraa.
Sorrutko aloittaja aina samanlaisiin miehiin?
Anna vakityypistäsi poikkeavalle ihmiselle tilaisuus, ja saatat
yllättyä iloisesti. Eivät kaikki miehet ole samanlaisia, ja eivät siis myöskään kauheita.
Miehetkin ovat yksilöitä ja sieltä löytyy täysin eri luonteisia ja erilaisilla elämänarvoilla varustettuja tapauksia, ellei itse aina HAKSAHDA samanlaisiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?591184Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11850Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75795- 53634
Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.83613Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45542Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt33537Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36524Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43503Tietysti olen varovainen,
ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä40501