Maamme kielivalikoima tulee väistämättä monipuolistumaan tulevina vuosikymmeninä. Jokainen uusi maahanmuuttajaryhmä tulee vaatimaan omalle kielelleen kansalliskielen asemaa Suomessa. Ja juridisesti ei tule olemaan mitään syytä, miksi ruotsin kieltä kohta suuremman maahanmuuttajaryhmän kielen (venäjä, viro, arabia) tulisi olla huonommassa asemassa kuin ruotsin kielen.
Vastaukset 16
- åååååååååååh
Erinomainen avaus!
Lobotomia, muusta ongelmiisi ei enää ole apua.
- kokototuus
Pieniä uusia kieliä tulee jonkin verran, ei niitä silti kansalliskieliksi laiteta, eikä oppivelvollisiksi, ei tietenkään.
Suomi ja ruotsi kielinä eroavat kaikista muista siinä, et niitä on käytännössä aina täällä käytetty, niin kansan keskuudessa, kuin vallan käytävillä sivistyneistössä. Siksi vain ne ovat kansalliskieliä.- SAMAT-SÄÄNNÖT
"et niitä on käytännössä aina täällä käytetty, niin kansan keskuudessa, kuin vallan käytävillä sivistyneistössä."
Ruotsi tai sen esimuoto, pohjois-skandinavia ( jotkut puhuvat myös tanskan pohjoismurteesta) saapui muuttajien mukana Suomen mantereelle silloin kun Suomi liitettiin Ruotsin kuningaskuntaan eli n.Vuoden 1250 jälkeen. Ahvenanmaalle ja saaristoon hieman aikaisemmin eli 1200 luvun alussa. Alue oli jo suomenkielisten asuttama tähän aikaan.
Paras ja oikeudenmukaisin olisi malli jossa Suomessa olisi yksi pääkieli joka sitoo ihmiset yhteen ( kuten USA:ssa käytännössä amerikanenglanti).Tämä kieli olisi Suomessa tietysti suomi. Jos kunnassa olisi jotain vähemmistökieltä puhuvia vähintään 10%, olisi tämä kunnan toinen kieli.
- EiVirallisteta
Maahanmuuttajien kieliä ei koskaan muuteta virallisiksi kieliksi, vaan maahanmuuttajat kotoutetaan maan virallisilla kielillä.
Esim. Ranskan arabiankielinen vähemmistö on suurempi kuin joissakin maissa, joissa arabia on virallinen kieli, ja silti Ranskassa arabiaa ei olla muuttamassa viralliseksi kieleksi.
(montakohan kertaa nämäkin asiat joudutaan palstalla toteamaan, ennen kuin menee jakeluun...)- HeiHaloo.6
twervig kirjoitti:
det är ju finnarna också. Samerna är den enda ursprungsbefolkningen
Saamelaiset ovat muuttaneet Pohjois-Suomeen samaan aikaan kuin suomalaiset etelä-Suomeen, heti jääkauden jälkeen.
HeiHaloo.6 kirjoitti:
Saamelaiset ovat muuttaneet Pohjois-Suomeen samaan aikaan kuin suomalaiset etelä-Suomeen, heti jääkauden jälkeen.
alltså hitflyttade precis som alla andra ;)
- Yksilysti_
HeiHaloo.6 kirjoitti:
Saamelaiset ovat muuttaneet Pohjois-Suomeen samaan aikaan kuin suomalaiset etelä-Suomeen, heti jääkauden jälkeen.
Aivan yksi lysti milloin muuttivat, kaikki maassa pitkään puhutut kielet meillä, myös vähän myöhemmin tullut romani, ovat saanet virallisen statuksen, ja hyvä niin.
Kaikissa maissa erotetaan ne kielet, jotka ovat tulleet ns. maahanmuuton myötä, eli siirtolaisuuden tai pakolaisuuden myötä. Nämä eivät ole koskaan missään maassa samassa asemassa kuin maan omat kauan puhutut kielet.
- Päinvastoin
Suomen kansalliskielet ovat VAIN suomi ja Pohjois-Lapissa lisäksi saame.
Eli kyllä asia on niinpäin, että kansalliskieliä vähennetään yhdellä!
Tai sitten koko kanslliskieli- höpötys jätetään omaan arvoonsa ja toimitaan järkevän käytännön mukaan.
Suomen kansalliskukka on kielo, mutta ei se velvoita kansalaisia yhtään mihinkään!- tasapuolisuus-
Enemmistö hyväksyy kansalliskukaksi kielon, enemmistö hyväksyy kansalliskieliksi suomen JA ruotsin.
Hyväksy sinäkin enemmistödemokratia.
- EiMahdaMitään
Arabiasta tulee maahanmuuton seurauksena suurempi kieli kuin ruotsista.
Juridisesti ottaen arabiasta on silloin pakko tehdä toinen kansalliskieli.- berätta
I vilka andra västerländska eller nordiska länder har arabiska blivit nationalspråk ?
- arabian.kieli
Ranskassa on enemmän arabiankielisiä kuin joissain maissa, joissa arabia on virallinen kieli, ja silti Ranskalla ei ole aikomustakaan tehdä arabiasta virallista kieltä.
- BraUtveckling
Antalet finskspråkiga har ju minskat på ett år med 8000 så det är en bra fart på minskningen
- ap675
itse majailen sveitsissä nyt jo 3,5v ...ja työkielenä englanti Zürichin alueella...täällä paikalliset sanovat, että ei hätää...täällä osataan englantia... eli ei se nyt pitäisi niin vaikea olla suomessakaan tuo englannin kielen hallinta.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran99989Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?163964- 64750
Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y27709Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47704Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.50687- 50638
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.39610Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30587Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä32582Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee499567Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20553- 31541
- 6516
- 74515
- 43503
Se oli molemminpuolinen limerenssi
Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭81489- 44481
- 31475
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14465