Jos annat äänesi persuille hyväksyt Soinin kusetuksen jolla se harhautti Suomalaiset äänestämään puoluettaan.
Suomi ensin aktivisteista nousee todellinen uhka persuille vaaleissa. Jos Nivalassa olisi ehdokas kyseiseltä puolueeksi pyrkivältä liikkeeltä antaisin ääneni hänelle.
Suomi ensin aktivisteista nousee todellinen uhka persuille vaaleissa. Jos Nivalassa olisi ehdokas kyseiseltä puolueeksi pyrkivältä liikkeeltä antaisin ääneni hänelle.
Vastaukset 9
Vanhimmat
vieläkö kestät SIPILÄN kusetusta,sipilä on oman onnennokkija samoin kuin kepu,
Sinä sen sanoit.
Täälä ei taida olla suomi ensin ehdokkaita muuten heitä äänestäisin.
Onneksi T. Soini väistyy Persujen johdosta, siitä hyvästä voin taas äänestää ko. puoluetta. Vielä kun saatais Halla-aho keulakuvaksi, niin menestys olisi taattu!
Aloittaja on selvästikin provokaatiota yrittävä vihervasuri. Käykääpäs vaalikoneesta katsomassa ehdokkaiden kannat esim. pakolaisten ottamiseen Nivalaan. Aika monen kanta on ns. "ovet auki". Kepulaiset ovat myös nyt suurimmaksi osaksi pakolaisvyöryn kannalla. Ääni pois perussuomalaisilta on ääni näille vierasmaalaisten hyysääjille, joita ei oman kunnan hyvinvointi kiinnosta. Katsokaapa esimerkiksi tämä Oulun sd:n piirin kannanotto maahanmuuttoon: http://www.nivalandemarit.fi/keskustelut/I00525FAC
Suomi ensin ryhmä taas koostuu porukasta, jotka eivät koskaan tule pystymään yhteisten asioiden hoitamiseen. Tällaisista armeijan "luistaneista" venäläishörhöistä, joita "suomi ensin" aktivisteissa vilisee, ei koskaan tule Suomen pelastajia.
Voe saakeli ollaan huolissaan ettei saa tulla halpatyömarkkinoita johon mamut joutuu mutta eipä oo oltu estämässä kun suomalaiset on työkokeilussa ja kuntouttavassa työtoiminnassa 9e päivä. Demaritki huijareita näköjään EI JATKOON...
Persut tekevät kaikkensa estääkseen suomi ensinliikkeen nousun puolueeksi koska tietävät itse vaikeroivansa kuolinkouristuksissaan. Suomi ensin liike on Suomalaisten ainoa varteenotettava pelastaja. Jotka ymmärtävät asioita pintaa syvemmälle näkevät että elämme sodanjälkeisen historian ratkaisevimpia aikoja. Miten valtaapitävät voivat olla näin kieroutuneita että ajavat oman kansansa yli hyväksyessään matuinvaasion, oikein työntämällä työnnetään näille huijareille kaikki ilmaiseksi kultalautasella ja Suomen veronmaksajien piikkiin. Elämmekö jossain painajaisunessa, on tämä niin epätodellista.
Kyllä persut lupaa kaikkea kuten eräs persujen ehdokas nivalassakin. sen minä ymmäärrän että ihmisiä kusetetaan vaalien alla mutta kun muutenkin niin.....
sipilä on tunnetusti lessu ja lessut ajaa määrätietoisesti omia ja perheen hyvinvointia eteenpäin,hinnalla millä hyvänsä onhansen jo sipilä monesti tehnytkin,ja mitälie tulossa