Nutraalisointi.

Saksan valtaapitävät ovat tosiaan halunneet olla Natossa, koska he ovat säästäneet Saksan tapauksessa puolustusmäärärahoissa, kun amerikkalaiset ovat kustantaneet Litotasavallan puolustusmenoja. Tilanne on muututtumassa, nyt täytyy maksaa enemmän, maistuuko silti Saksalle Nato-rokka, maksaa enemmän ja ihan teoriassa mahdollista silti päättää vähemmän? Tai päätöksenteko pysyen samana.
Tilanne jo vanhassa järjestelmässä oli, ettei Suomi suinkaan toisin, kuin Saksa pääsisi Natolla halvemmalla ja kalliimmaksi tulevaisuudessa vain Nato jäsenyys tulee Suomelle ja muille, koska USA pistää toiset maksamaan enemmän, joka on USA:lle hyvä, Euroopalle vähemmän miellyttävää.
Voimme toki nostaa puolustukseen tarvittavia määrärahoja, mutta olla liittymättä Natoon. Meidän johtajien on vain päätettävä olemmeko täysin neutraalit, tai osallistuisimmeko balttiaan puolustukseen?
Olen sitä mieltä, ettemme aseellisesti tee muuta kuin suojaamme alueemme koskemattomuutta, mutta ulkopoliittisesti olemme puolueettomia, kuitenkin Baltian ja ns. ”lännen hyväksi” sen verran kuin tilanne sen sallii.
Jos päätöksemme on Suomen neutraalina pysyminen (tai pikemminkin uudelleen neutralisointi), meidän tulee kyetä vakuuttamaan myös Natomaille, että kykenemme ja haluamme parhaalla mahdollisella tavalla torjua myös maamme alueiden rikkomiset sodan ja rauhan aikana, silloinkin jos alueittemme koskemattomuutta rikkoo Nato maa, kuin mikä tahansa muu maa.
Suomalaisten on tämän jälkeen saatava kaikki osapuolet vakuuttuneiksi, että me tuhoamme osastot jotka tulevat ja tai pyrkivät maahamme ja tuhoamme kohteet epäilystä tuntematta maalla, merellä ja ilmassa. Edusti rajan loikkaaja mitä maata ja tahoa tahansa.
Aivan samoin teki Sveitsi. He apuivat alas alueelleen tulleet saksalaiset, kuin myös liittoutuneiden koneet, mikäli ne rikkoivat maan rajoja. Sveitsin maantieteellinen asema ei ollut kadehdittava, ollessaan akselivaltojen ja lopulta pelkän Saksan piirittämä kokonaisuudessaan ja suuri italian rintama läheni Sveitsiä kesästä 1943 hitaasti, mutta varmasti. Jos Sveitsi olisi alkanut lippsuilemaan neutraalissa kannassaan, olisivat ensin saksalaiset ja sen jälkeen liittoutuneet miehittäneet koko Sveitsin.
Teidän täytyy ottaa nyt se seikka huomioon, etten minä suinkaan voi tietää mitä kaikkea on ulkovaltojen kanssa salaa sovittu.

Tämä ei vaikuta suhdettamme EU:n mitenkään Nato kannattajathan itse sanovat. "EU ei ole sotilasliitto."

-Niin kuin, ei tietysti olekaan.
-masson.

http://www.masson.info
078
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

saulmasson kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu