masennus poistettava sairausluokituksesta

vai niin. mene ja tapa ittes, idiootti.

JepJep, suosittelen ratkaisukeskeistä lähestymistapaa ongelmiin, mutta hei, on oikeasti olemassa mielenterveysongelmia, masennus niihin mukaan lukien.
Lisäksi on olemassa eri asioista/kemikaaleista/univajeesta/stressistä aiheutuva psykoosi, jonka kanssa ei ole leikkiminen koska uhri vajoaa niin syvälle omiin dimensioneihin ja kohdistaa raivoaan itseensä ja toisiin täysin mielivaltaisesti ja vailla tolkkua. Jos itelläsi pysyy soutajat kanootissa ja kykenet ajattelemaan järkevästi ja kohtuullistamaan asioita, näin ei kaikkien kanssa ole, joten jätä diagnosoiminen ammattiauttajille, kuten lääkäri, psykologi ja psykiatri...... paljon on muuten hoitamatta jääneitä joita löytyy uskontojen ympärillä ja 'auttajien' hoivaamina jäävät vaille oikeaa apua. Psykoosi vaurioittaa aivoja hoitamatta.

Mielestäni se on mielipideasia.
Joidenkin mielestä se on sairaus, sillä se vaikuttaa aivoihin. Sitä kautta esimerkiksi toimintakyky laskee jnp. Onhan se elämää hankaloittavaa joka tapauksessa.

Joidenkin mielestä se taas ei ole sairaus, jos mennään oppikirjojen ja sairauden määritelmän sfääreissä.

Oli tai ei, tärkeämpää on sen oikeanlainen hoitaminen. Masennus on siitä hankalaa, että kun sitä potevaa ei kiinnosta mikään, on vaikea lähteä yhtäkkiä myöskään toivomaan elämältä mitään parempaa. Siihen myös tottuu.
Siksi asioiden/pääkopan korjaaminen voikin viedä niin kauan.
Aika harva tuntee itseään läpikotaisin.

Ei pakkotyö auta mielensairauksiin.

Masennus on aivan normaali tunne ihmisellä siinä kuin onnellisuuskin. Se ei ole sairaus tai aivojen kemiallinen häiriö ym.

Aloittaja on oikeassa ja väärässä. Oma masennus aikoinaan johtui siitä etyen päässyt töihin mihinkään. Lopulta tunsin itseni kelvottomaksi ja syyllistin itseäni. Elämänhalu ja innostuksen kohteet sammui pois. Nykyään ei kiinnosta mikään ei edes se työ. Iloa ei ole enkä kykene nauttimaan mistään. Jos sitä työtä olisi aikoinaan ollu olisin nyt iloinen ihminen mutta nyt pelkkä ihmisraunio joka odottaa äkkikuolemaa.

Pakkomielle on ainakin olemassa, sen todistaa tämän aloittaja, joka säännöllisin välein laittaa tämän saman kirjoituksen uudestaan - ja uudestaan - ja uudestaan . . . .

"jos masentuneelle sanoo että mene töihin, hän kokee mielipahaa mutta sanoja on silti oikeassa"

Aloittaja ei ole kokenut masennusta sen enempää kuin että osaisi käyttää isoja alkukirjaimia. Myös työssäkäyvät voivat masentua. Kyseessä ei ole mikään valikoiva henkinen tila.

Mitä tulee näihin vahvuusasioihin, niin sellaisissa voi olla eroja, mutta oikeissa olosuhteissa kaikki masentuvat. Vain täysin kokematon ei voi tajuta näitä asioita ja niiden oikeaa tilaa. Kunnon masiksesta on vaikea rämpiä ylös, koska mikään ei oikeasti kiinnosta. Ei yhtään mikään, tai ainakin erittäin harvat asiat ja tilanteet. Siksi se ihmeellinen käskeminen tehdä mitä milloinkin saattaa vain pahentaa asioita.

Voi tosin olla, että masennuksesta on tulossa uusi ns. normaali. Toisin sanoen, kaikki jotka eivät ole jollain tavalla määriteltävissä masentuneeksi, ovatkin epänormaaleja eli yhtä kuin sairaita. Tulevaisuudessa ihmistä tarvitaan yhä vähemmän täällä. Tämä olemisen mitättömyys ei ole mikään henkisesti vahvistava tie. Päin vastoin, nykyistä pahempia masennustiloja alkaa tulla esiin yhä nuoremmille. Pelkkä ajatus tekoälystä tekee esimerkiksi koulun käymisen täysin turhan oloiseksi.

Mitähän sitä sillon pitäs tehdä, kun on masentunut, mutta on jo siellä töissä.

Masentuneet vaan raivaamaan peltoja niin kyllä siinä masennus unohtuu.
Entisaikaan tehtiin paljon töitä eikä kukaan ollut silloin masentunut!

Kansaneläkelaitos ei niin ihmismielen herkkyydestä piittaa.

Kylläpä tässä ketjussa vähän masennuksesta tiedetään/on koettu

Miksi te menette halpaan yhden kalkkiksen ihmisen samoihin provoaloituksiin ja -väitteisiin ?
Yks "levy" on ko. henkilöllä päällä itsepintaisesti aina vaan: masennus ei ole sairaus,
masentuneet on loisijoita, jotka ei halua tehdä työtä.
hauki on kala hauki on kala hauki on kala - - - - - - - - -

"masennus" sana pitäisi poistaa, niin puhekielestä kuin sairausluokituksesta. sen tilalle pitäisi saada uusi sana joka kuvaa asiaa paremmin. se ei ole sitä että on "mieli maassa ja elämä potkii päähän". sairastumisen syitä ja oireita on lienee yhtä paljon erilaisia kuin on sairastajiakin.

ennen diagnoosia oireilin itse yli vuoden. en silloin edes ymmärtänyt että jotain on vialla, ajattelin vaan "ottaa itseäni niskasta kiinni" ja painaa menemään. en ollut surullinen tai alakuloinen, "kaikkihan oli hyvin". tässä esimerkkejä miten "tauti" vaikutti elämänlaatuun

-tein töitä kuin hullu mutta tulosta ei enää syntynyt niin kuin ennen (minun laiskuuteni vika)
-nukuin huonosti, heräsin joka yö n. klo 2 ja valvoin aamuun asti
- koti oli useasti todella sotkuinen, pyykit pesemättä (koska olin laiska)
- raha-asiat alkoivat mennä rempalleen, laskuja jäi maksamatta vaikka normaalisti hoidin kaikki asiat ajallaan
-selkä reistaili tuntemattomasta syystä, välillä en voinut edes kävellä kunnolla, mistään muusta puhumattakaan
-ihon väri oli kasvoilla "harmaa", ei kalpea niin kuin sairastaessa tai ulkoilun puutteesta vaan harmaa
-aamuisin ylösnouseminen vaikeaa, koska tuntui kuin kroppa olisi hakattu ja olisin yön aikana juossut maratonin
-motoriikka ei ollut enää normaalia, kaikki oli hidasta mitä yritin tehdä, "kuin täi tervassa" kuvaa tätä hyvin
-muistin kanssa oli isoja ongelmia, en muistanut sovittuja menoja, en muistanut olinko syönyt tai lenkittänyt koiran. ihmisten ja asioiden nimet unohtuivat, esim pitelin kädessäni haarukkaa ja ihmettelin etten saa päähäni mikä se on nimeltään
-jos käytin alkoholia olin käytökseltäni aivan mahdoton, jätin sen pois ja pysyin mieluummin kotona kuin lähdin ihmisten ilmoille
-ääniongelmia oli paljon, jouduin perumaan bänditreenejä koska en pystynyt laulamaan kunnolla
-muutuin ujoksi/pelokkaaksi, vaikka olen aina ollut avoin ja sosiaalinen

lopulta eräänä yönä sain jonkun kohtauksen. olin hädissäni ja itkin, koska tuntui etten saa henkeä. kasvojeni alaosa alkoi "roikkua" enkä pystynyt puhumaan selvästi. mieheni soitti ambulanssin. kohtaus oli ohi puolessa tunnissa. ensihoitajat suosittelivat lääkäriin menoa, mielenterveysyksikköön siis. kohtaus määriteltiin paniikkikohtaukseksi ja niitä tuli vielä useita sen jälkeen. vaikka aloin saada apua niin oireet pahenivat. tein kaiken niinkuin lääkärit määräsivät, kävin kerran viikossa keskustelemassa ongelmista ja otin kaikki neuvot vastaan. ajattelin että tämä homma korjaantuu kun vain itse yritän. halusin töihin, lääkäri ehdottomasti oli toista mieltä. en nähnyt itse kuinka kaukana olin jo normaalista toimintakyvystä.

puolitoista vuotta olin poissa työelämästä. sitten aloitin osa-aikatyön, n.12h/viikko. sekin oli liikaa mutta hammasta purren tein työni. muuta elämää en jaksanutkaan.

nyt viisi vuotta myöhemmin diagnoosi on eri. 2 tyypin kaksisuuntainen mielialahäiriö. n. kolme kertaa vuodessa saan nauttia hypomaniasta kuukauden ajan kerrallaan, hommat hoituu silloin vaikkakin turhan vauhdikkaasti. loput 9 kk menee taistellessa että saa työt, kodin, koiran ja bändihommat hoidettua. vihdoin on pakko yrittää hyväksyä, että tietyille jutuille en mahda mitään vaikka kuinka "yritän". on toivotonta toisinaan, kun haluaisit tehdä enemmän töitä, että ansaitsisit rahaa, mutta aina kun yrität, tulee takapakkia. pää menee kirjaimellisesti sekaisin. pahimmillaan itsemurhayrityksiin saakka. pahinta on että kaikkein vaikeimpien masennuskausien aikana ei itse tajua olevansa sairas, luulee vaan itse olevansa laiska ja huono ja heikko ihminen. onneksi lähipiiri osaa puuttua tilanteisiin.

Kysyppä toi psykiatreilta ja psykologeilta eli alan ammattilaisilta.
Suurin osa ellei kaikki kumoaa sun mielipiteen hetkessä. Mielipiteesi on vain mielipide.
Se mielipiteesi kaatuu kuin korttitalo, etenki kun alan ammattilainen sanoo sen faktan.

Kyseinen aloittaja on tehtaillut näitä kyseisiä aloituksia masennuksesta jo kauan, koska hän on sairaan kade ! Jopa sairaille ! Kukaan ei saa sairastaa hänen rahoillaan. Vain hän saa sairastaa, muut sairaat on loisia hänen mielestään. Aloittajan tunnistaa kaikki tällä palstalla käyvät.
Uudet lukija, ä l k ä ä reagoiko mitenkään hänen juttuihinsa, eli masentuneitten mollaamiseen.
Näitä juttuja on erilaisia. Suoraa mollaamista tai "olevinaan asiallisia".
Kohta näette kun tulee ärhäkkää vastalausetta häneltä. Sekin puppua.

Aloittaja taitaa olla kaksisuuntainen. Mainostit, että masennus on vahvuuden puutetta. Kaivostako sen vahvuuden itsellesi nostit? Yleensä persoonallisuuden heikkouksien kompensoimiseen tarvitaan rankkaa psykoterapiaa. Heikoilla jäillä olet, mutta huomaat sitten, kun vajoat. Harhakuplassa elät.

Huomauttaisin, että harvalla masennus on ainoa diagnoosi. Taustalla aina jotai muutakin. Masennuksen geneettinen taipumus on jo tutkittu ja tiedetty. Suurin osa toipuu vastoinkäymisistä, tietyn geenityypin omaaville se on vaikeampaa. Taustalla voi olla myös päihdeongelmaa, syömishäiriöitä, persoonallisuuden häiriöitä, traumoja jne.

Aina kun on apea mieliala, pitää käydä kaupassa ja ostaa Olutta :)
Näin se Homma on hoidettu satoja tuhansia vuosia ^^

Sit oltiin krapulassa entistä masentuneempia.