Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Maailmanloppu tulossa?

kotirauhanpuolesta

Suomessa on sananvapaus.
Suomessa on uskonnonvapaus.

Tai ainakin pitäisi olla.

Saako nyt sanoa/kysyä, mitenkä taikka millä keinoin saamme häädettyä rappukäytäväämme iskeytyneen vanhemmanpuoleisen naisparin, joka hyökkää ovelta ovelle, päivästä toiseen - toistuvasti, Vartiotorneineen?

Alaovi on lukossa. Sisälle pääsee vain koodiavaimellla. Kyseessä on siis laiton kiinteistöön tunkeutuminen. Näiden ihmisten ei pitäisi päästä sisälle. Kuitenkin nuo henkilöt hääräävät tunteja rappukäytävässä lähes päivittäin. Todella. Soittavat ovikelloa. Jäävät seisoskelemaan. Soittavat kelloa. Ehkä vihdoin siirtyvät poispäin seuraavaan oveen taikka kerrokseen.

Täyttää jo kotihäirinnän merkit tuo, kun muijat korva ovessa kyttäävät oven takana. Useampana päivänä ovat käyneet. Soittaneet kelloa tai sitten ei. Oven olen läimäissyt kiinni. Jättänyt avaavatta.
Juuri oli muijat jäädä alle, kun en tajunnut, että kykkivät oven takan poistuessani kotoani. Eikö näillä ole mitään rajaa? Miksi nämä ovat ottaneet minut vainon kohteeksi? Millä oikeudella nämä naiset oleskelevat tunteja kotioveni takana, kuunnellen mitä ääniä huoneistosta kuuluu?

Mitä jos oikeasti olisin teilannut kumoon toisen noista muijista, jotka korva ovessa ovat olleet jo useamman päivän?

Vanhempia naisia ovat. Toisella on toisessa kädessä kyynärsauva.

Naapuritkin ovat kertoneet, että käyvät nämä naiset heidänkin ovillaan.

Jehoviako?

Saako tässä asiassa soittaa poliisit? Käytännössä pitää kai soittaa hätänumeroon.

Ahdistaa noi akat tuolla rapussa niiden ja itseni puolesta.

3

51

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • DF123

      Katso ovisilmästä ovatko paikalla. Jos ovat, pistä hiljaa vaatteet päälle ja näytä siltä että olisit kiireinen kun avaat oven paiskaten sen suoraan heidän naamalleen. Ei se sinun vika ole jos toiset kykkivät oven takana korva kiinni ovessa

    • hullujakikki

      Ruotsin muslimit opettavat jo varhaisteinitytöille huivin käyttöä
      Ruotsin yhdistyneet muslimit (SFM) on ruotsalaisten muslimien idealistinen järjestö, joka saa muun muassa valtion tukea.

      30.03.2017 11:44, 2698 lukukertaa

      Viime vuonna järjestö sai 525 200 kruunua (noin 55 300 euroa) apurahaa toimintaansa.

      Mielenkiintoisinta asiassa on se, että SFM:llä on lukuisia kertoja osoitettu olevan yhteyksiä ääri-islamistisiin järjestöihin, ja yhdistyksen tiloissa on käynyt puhumassa kovan luokan vihapuhujia, joiden saarnoissa toistetaan sitä samaa kaavaa: sharia-lakia ja muuta oikean islamin ydintä.

      Viitekuva.

      Mainitsen erään puhujan, Muadh Zamzamin, joka vierailee sännöllisesti SFM:n tilaisuuksissa.

      Hänen viimeaikaisia suosikkisaarnojaan on ollut 12-13 -vuotiaiden tyttöjen huivin käyttö. Esimerkiksi eräässä YouTubeen ladatussa filmissä mies kertoo:

      “Eräs nainen kysyi, että miksi varhaisteinitytöille pitää puhua, että jos he eivät peitä itseään he joutuvat helvettiin, mutta paratiisiin, jos hunnuttavat itsensä. Sanoin hänelle, että niin tämä homma toimii. Miksi me valehtelisimme?”

      Edelleen toisessa filmissä Muadh Zamzam jatkaa:

      “Tulen vihaiseksi, kun joku katsoo vaimoani. Tulen vihaiseksi, jos joku katsoo siskoani tai äitiäni. En halua, että naisiamme katsotaan, niin on islamissa ja olkoon niin myös tulevaisuudessa.”

      Aftonbladetin toimittaja kysyi Muadh Zamzamilta, olettaako tämä tosiaan, että varhaisteinit joutuvat helvettiin, jos he eivät hunnuta itseään. Mies vastasi:

      “Se, joka joutuu helvettiin on jumalan tahto. Minulla ei ole mitään helvetin avaimia käsissäni, joka ohjaa ihmisiä sinne. Jumala tekee sen.”

    • häiriköt_pois_rapusta

      Kyllä tämä naispari on ihan tavallisen oloisia supisuomalaisia vanhemmanpuoleisia naisia. Häiritsevät silti.

      Ärsyttää, että väijyvät tuolla käytävässä.

      Asunnottomia, jotka talvipakkasilla tunkevat sisälle lämmittelemään, saa kyllä ajaa ulos. Näitä ei.

      Ymmärrän enemmän sitä, joka hengissä pysyäkseen pyrkii lämpimään, kuin sitä, joka omassa pelossaan alkaa edelleen ahdistella ja pelotella muita.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      2005
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1753
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1624
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      21
      1420
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      60
      1327
    6. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      13
      1285
    7. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1282
    8. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1264
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      10
      1221
    10. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1201
    Aihe