Itä-suomessa sijaisperheen,tukiperheen,pelastakaa lapset ja yms. tahot toimivat vain rahan vuoksi.
Suurin osa itä-suomessa lapsia kohdellaan huonosti sijoituspaikoissa.
Sosiaalialan ihmiset eivät edes piittaa siitä,vaikka tuodaan julki asiat.
Tälläisessä tapauksessa lasten pahavointi pahenee ja biologisten vanhempien ahdinko ja huoli lisäntyy.
Sillä sijoitusperheet esittävät itseään mallikelpoisena perheenä,mutta todellisuus on erittäin karua,koska kyse on rahasta,eikä todellisuudessa kukaan ajattele lapsen parasta tai hyvinvointia.
Sosiaalitoimit vain katsovat näkykulmaa vain lakiin perustuvaa ja sulkevat todellisuuden,koska eivät piittaa tai ei haluta nähdä asioita,että tälläistä tapahtuu.
Ongelmia on helppo syyttää niitä, jotka joutuvat tälläiseen pyörteisiin.
Se on harmittavaa,että tälläiseen ei tehdä loppua,vaikka mediassa paljon puhutaan aiheesta. Biologisten vanhempien on vaikeata puuttua tälläiseen tapauksiin,jolloin tilanne pahenee.
Tämä johtaa myös siihen,että moni perhe ei hae apua ajoissa,kun joutuvat tälläiseen mielivaltaiseen toimintaan,jolloin tällä vilpillisellä toiminnalla ei ole mitään väliä.
Jolloin lapset aistivat myös viranomaisten "pelinappulaksi" joutuneen ja väärin kohtelun. Sosiaalityöntekijistä ja viranomaisista näkyy omat ongelmat työssään,vaikka niitä peitellään kaiken tavoin,mutta käytökset puhuu puolestaan.
Samoin hallitus antoi valtuudet tehdä parempaa työtä kuntien sosiaalihuolossa,mutta todellisuus on vain mielivaltaisuutta ja säästöä. Samoin hallitus antaa myös esimerkin lapsille miten saa toimia. Jolloin lasten pahavointi tulee romahtavaan tulevaisuudessa suuresti.
LAPSET PELINAPPULOITA RAHAN TAKIA!
3
245
Vastaukset 3
- tyhmyystiivistyy
Hyvä kirjoitus. Siinä tuli myös syy, miksi lastensuojelua pelätään. Huonolaatuiset sijaisperheet ja laitokset aiheuttavat sen, että lastensuojelua kammoksutaan. Jotkut sijaisperheet keräävät toiminnalla etuja omille lapsilleen ja pitävät lapsia (omat / sijoitetut) täysin eriarvoisessa asemassa. Tähän on puututtava, etteivät lapset ja perheet joudu kärsimään huonolaatuisissa paikoissa. Näitä myös muualla Suomessa, kuin Itä-Suomessa. Psykologiset testit sijaisvanhemmille! Joukossa vaikeasti luonnehäiriöisiä.
- rahanahneus
suomalaista lapsikauppaa, Raha "ratkaisee"....
- rahantakia
http://mvlehti.net/2017/03/31/sadiq-bahrooz-kusetti-jalleen-mediaa/
Jokainen normaali ihminen tajuaa, että sadiq ei ole todellisen turvapaikan tarpeessa.
Silti jotkut sairaat ihmiset päästävät tämän valehtelevan ja vain loisimaan tulleen matun kertomaan kurpitsavankkuri tarinoita suomalaisnuorille kouluun.
Eikö nämä ihmiset jotka tälläistä järjestävät ymmärrä kuinka henkisesti sairaita he ovat, kun nuorille valehtelimisen opetetaan olevan hyväksyttävää ja ihanne.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1051780
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS471322Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä441257Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?
Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk231000Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..
Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita173856Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13800- 48742
Nythän todellisuus on kuitenkin se
että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja201723Kuka oli kuskina
Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?16713Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.40646