Ensiapukurssi Kirjailijanaluille?

Väsyttää ja innostaa.
Miltä teistä muista tuntuu? Irrotan nyt itseni valmiista (?) teksteistä ja alan suunnitella uutta.

Kaivoin esiin n. 10v sitten aloittamani muistiinpanot, joita hankasin ja lisäilin usean vuoden ajan. Kun se alkoi väsyttää, lopetin koko typerän rääkin. Se ei edennyt enää minnekään. Siis vain muistiinpanoja, mutta luin eilen n. 70s ja huomasin, kuinka paljon kirjoittamiseni onkaan parantunut viime vuosien aikana. Nolostuttaa katsella vanhoja virheitä - ja samalla olen ylpeä etten enää tee samoja virheitä.

Muutamalla sivulla alkoi ihan jännittää hirveästi, en enää muistanut miten tarina voisi edetä! Aion tehdä näistä virkkeistä ja kappaleista luurangon ja pyöritellä sitä isolla matolla. En avaa ikkunaa, ettei tule sekaannuksia. Haluan levittää koko suuritöisen aloituksen lattialle ja taputtaa itseäni olalle siitä, että dinosaurukselle löytyy jo muutama kylkiluu. Se on minun vauvani.
Sen jälkeen lihotan sitä, ihan rauhassa.

Miten te muut lähdette liikkeelle?
1188
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ihan kiva juttu. Minua kiinnostaa lähinnä arvostelupalvelut; eli se kuinka pitkiä lausuntoja, montako liuskaa sieltä saa. Mikä on hinta/laatu suhde? Arvostellaan kässäreitä, mutta voitaisi myös heittää kehään mielipiteitä palautteista? En ole vielä tilannut yhtään mutta mieli tekisi...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


TippingPoint kirjoitti:

Väsyttää ja innostaa.
Miltä teistä muista tuntuu? Irrotan nyt itseni valmiista (?) teksteistä ja alan suunnitella uutta.

Kaivoin esiin n. 10v sitten aloittamani muistiinpanot, joita hankasin ja lisäilin usean vuoden ajan. Kun se alkoi väsyttää, lopetin koko typerän rääkin. Se ei edennyt enää minnekään. Siis vain muistiinpanoja, mutta luin eilen n. 70s ja huomasin, kuinka paljon kirjoittamiseni onkaan parantunut viime vuosien aikana. Nolostuttaa katsella vanhoja virheitä - ja samalla olen ylpeä etten enää tee samoja virheitä.

Muutamalla sivulla alkoi ihan jännittää hirveästi, en enää muistanut miten tarina voisi edetä! Aion tehdä näistä virkkeistä ja kappaleista luurangon ja pyöritellä sitä isolla matolla. En avaa ikkunaa, ettei tule sekaannuksia. Haluan levittää koko suuritöisen aloituksen lattialle ja taputtaa itseäni olalle siitä, että dinosaurukselle löytyy jo muutama kylkiluu. Se on minun vauvani.
Sen jälkeen lihotan sitä, ihan rauhassa.

Miten te muut lähdette liikkeelle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu